keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Lomailua...

Kokkolakarlebyn blogisti lomailee...Lapissa riittää lunta ja aurinkoa:)
Nautinnollisia kevättalven päiviä kaikille lukijoille!







keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kokkolan Talviharmonikkaviikon tapahtumissa

Melkoista vipinää pitää aina helmikuun loppupuolella kun on aika kerrassaan mainion musiikkitapahtuman.

Tänä vuonna Kokkolan Talviharmonikka juhlii jo 15. kertaansa. Ohjelma on monipuolinen ja jopa yllätyksellinen vuosi toisensa perään...




Tänä vuonna ennätän valitettavasti osallistua vain jokuseen viikon tilaisuuteen. Tässä kuvia muutamista maistiaisista alkuviikon ajalta:

Maanantai-illan konsetti on perinteisesti ilmaiskonsertti, jossa nuoret musiikin opiskelijat ja virtuoosit pääsevät näyttämään kyntensä.

Ohjelmaa konsertissa on perinteisesti paljon - kuten yleisöäkin.

Sooloesitysten lisäksi yleisölle tarjoiltiin niin duoja, trioja kuin isompiakin kokoonpanoja. Tällä kertaa oli lavalla  mukana liki 70 harmonikkalasta kerralla -huikeaa! Osa lapsista oli naapurikuntien harmonikkaopiskelijoita, jotka nyt oli saatettu yhteisen orkesteroinnin iloihin Pohjanmaan Harmonikkaorkesterin nimellä.

Ohjelmalehtinenkin oli täyttä tavaraa arkin molemmilta puolilta...



Alla koko talviharmonikkaviikon isä ja upea ideoija Raimo "Rami" Vertainen.




Hieman erikoisemmasta -tai voisiko sanoa modernimmasta harmonikkaesityksestä vastasi Julia Hansson, joka soitti ipadillaan  ikään kuin harmoikkamusaa. Vertainen risti sovelluksen kauniisti sointuvalla nimellä japanilaisittain "iHai":)




Tiistaiaamuna matkasin oppilaiden kanssa Hollihaan koululle. Siellä oli koululaiskonserttina mainostettu "Mimmien kanssa maailman ympäri -konsertti.


Laulusta vastasi  rääkkyläläissisarukset Pauliina Lerche   ja  Hannamari Luukkanen. Mimmit moni tunnistaakin Pikku Kakkosesta ja  Mimmikoto- musiikkiohjelmasta. Todella kiehtovan erilaista musaa!



 
Esityksen aikana animaatio oli heijastettu valkokankaalle.Se oli kiva lisä.
 
















Tiisatai-iltana nuorimmaiseni innostui lehti-ilmoituksesta: talviharmonikkaviikon ilmaistapahtuma Roskarukalla! Kyseinen paikka on siis pulkkamäkenä ym. ulkoilupaikkana  tunnettu rinne Kokkolassa.  Sinne siis  -mukana autolastillinen poikia.
 
















Tapahtumassa sai ostaa makkaraa euron hintaan. Lämmintä mehua tarjoiltiin ihan ilmatteeksi.
 
 
Ja mikä hienointa -tunnelmaa lauhassa talvi-illassa loi lisäksi kaiuttimista kuulunut harmonikkamusiikki. Poika kavereineen kertoi, että rinteen huipulla musa soi lujempaa ja se oli mahtista:)



 
 


Tällaisissa tunnelmissa alkuviikosta -kannattaa ehdottomasti osallistua loppuviikon ohjelmaan, mikäli siihen tarjoutuu mahdollisuus!


 
 

lauantai 16. helmikuuta 2013

Revyyssä toisella kielellä

Vuoden alkupuolelle kuuluu perheessämme käynti ruotsinkielisen nuorisoseuran, Karleby UF:n  uudenvuodenrevyyssä eli nyårsrevy`ssä. Se on perinne, josta kaikki pitävät kiinni - lienee niitä harvoja paikkoja, johon koko perheemme lähtee aina  yhtä  innokkasti mukaan.





Ensimmäisen kerran olin mukana yleisössä parikymppisenä neitosena yhdessä silloisen sulhaseni, nykyisen puolisoni,  perheen kanssa. Tunnustan - en silloin ymmärtänyt puheesta juuri mitään, kunhan olin olevinani, että jotain ymmärsin.  Muistan seurailleeni lähinnä katsomossa nauruun purskahdelleita ihmisiä. Nykyään onneksi tajuan jo murteen...

Puoliso selaili ohjelmalehtistä revyyn alussa. Siinä on  mainittu esitykset nimiltä vuodesta 1948 lähtien! Hän innostui huomatessaan, että muisti olleensa varmuudella ensimmäistä esitystään katsomassa  vuonna 1974  9-vuotiaana nassikkana. Silloin esityksen nimi oli "Buusesstjitile", sanan voisi kääntää joten kuten kai että "pirun kitalaki..." Ja perinne jatkuu - omat lapsetkin ovat aloittaneet revyy-yleisönä olemisen kuta kuinkin saman ikäisinä.

Revyyn nimi on vuosi toisensa jälkeen etsitty paikallisen murteen sanoista. Tämänvuotisen esityksen nimi oli "Heitvegg." Sana on nykykielessä outo, mutta se tarkoittaa keittoa, voisiko kuvalla jotain limppivellin tapaista... Suora käännös sanasta olisi kaiketi kuuma seinä:)))





Esityksessä on viljelty runsaasti sketsejä. Aihepiirit on haalittu pääasiassa kasaan menneen vuoden tapahtumista lähiseudulla. Kokkolan kauppojen rakentaminen saa osansa: marketeista tehdään niin suuria, että tarvitaan lähes bussi, jotta kauppa saadaan kierrettyä. Eräs maajussi oli  kadottanut vaimonsa Heinolan alueelle shoppailukierroksella... Hupaisaa oli myös seurata sketsiä "Låånehyllå", eli "suomenruotsalainaa", kun kirjastosta sai lainata suomenruotsalaisia erilaisiin käyttötarkoituksiin...

Sanaleikit murteella ovat hauskoja. Omaan korvaan tarttui esimerkiksi sana langkalsara. Sitä väännöksenä Kokkolan murteella "lankaliisa", eli pitkät kalsarit...Taitaa jäädä ihan  arkikäyttöön kotonamme tuo  hauska sana!

Uusimpaan ohjelmalehtiseen oli tehty tänä vuonna uudistus: Sketsien nimet oli käännetty myös suomen kielelle ja sketseistä oli myös pieni alustus otsakkeen alla. Kiva lisä  toisenkieliselle yleisölle.

 


 
 
Ohjelmaa on kiva seurata myös siksi, että esiintyjissä on paljon omaankin tuttavapiiriin kuuluvia. Eikä tämä koske vain omaan sukupolveen kuuluvia: mukana ollut anoppi ja poikamme bongasivat myös monia tuttuja...

Ohjelman ohjauksesta vastasi Mats Holmqvist ja käsikirjoituksesta Fritz-Olle Slottte. Mainiosta musiikista puolestaan kunnian vei  Alf Mylläri.




LÄHTEET: Karleby uf framför en bra helhet i "Heitvägg" [http://www.webbop.fi/start/article-20794-22338-karleby-uf-framfor-en-bra-helhet-i-heitvegg] Luettu 09.02.2013.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Kaksoisraide valmisteilla

Sunnuntaisena talvipäivänä lähdin uteliaisuutta katsastelemaan viereisen radanvarren muutostöitä. Asun niin lähellä rataa, että junan äänen kuulee vaimeasti kotiin asti  ja ohi suhahtelevat junat ovat näköetäisyyden päässä kodistani.


Liikennevirasto on antanut Kokkolasta Riippaan asti ulottuvan  noin 25 kilometrin pituisen kaksoisraiteen suunnittelu- ja rakentamisurakan VR Trackille.  Urakka on käynnistynyt loppuvuoden 2012 aikana. Radan varressa on näkynyt myöhäisiltaan saakka työkoneiden valoja. Urakan suunniteltu valmistumisaika on kolmisen vuoden kuluttua ja hinta  kaikkiaan 73 miljoonaa euroa.




Kokkola-Riippa-välinen kaksoisraide on ensimmäinen vaihe Kokkola-Ylivieska-kaksoisraideosuuden rakentamisessa. Kokonaisuudessaan rakentaminen on osa Seinäjoki-Oulu- rataosan kehittämistä.
Urakkaan kuulu sekä vanhan peruskorjausta että uuden radan rakentamista. Tasoristeykset tulevat poistumaan ja ne korvataan eritasoliittymillä ja tiejärjestelyillä. Myös rataosuuksilla olevia siltoja joko korjataan tai uusitaan. Radan varteen rakennetaan huolto- ja yksityisteitä. Lisäksi radan sähköistysjärjestelmä tullaan muuttamaan kaksoisrateiteelle soveltuvaksi.

Alla olevassa kuvassa on Rimmin  puomillinen tasoristeys, joka myös tulee poistumaan käytöstä.




Uusi radanylityspaikka Rimmin kohdalla siirtyy nykyisestä ylityspaikasta muutaman sadan metrin päähän Korpilahdenkylän suuntaan. Linja tulevalle ylityspaikalle on hakattu jo viime vuoden puolella.




Radan viertä reunustaa Vr:lle tarkoitettu huoltotie.





Radasta katsotaan aiheutuvan monenlaisia muutoksia. Ensinnäkin se tulee mahdollistamaan rataliikenteen lisääntymisen. Tasoristeyksien katoaminen kuvasta kohentaa liikenneturvallisuutta radanylityspaikoilla. Junien liikennöinti rakenteiden parantamisen vuoksi mahdollistaa 25 tonnin akselipainon, jolloin tavarajunat voivat kuljettaa raskaampia kuormia.  Myös junien nopeudet tulevat rataosuudella kasvamaan jopa 160-200 kilometriin tunnissa.  Pian Ouluun on vain tunnin matka...

Perhonjoen ylittävä rautatiesilta Rimmissä on lähellä entistä Friitalan nahkatehtaan kiinteistöä.




Liikennevirasto on suunnitellut sillan purkamista, kun uusi ratasilta valmistuu viereen. Kokkolan kaupunki on kuitenkin ilmaissut kiinnostusta säilyttää vanha teräsristikkosilta.


Tässä alla kuvaa Matkanevan kohdalta Kälviän suunnalta.  Tältä paikalta on muuten matkaa Helsingin rautatieasemalle  Haapamäen kautta mitattuna 561,1 kilometriä! Matkanevan ratapiha on pieni alue, jossa junat eivät pysähdy, mutta pääraiteen lisäksi kohdassa on nykyään yksi sivuraide, jossa junat kohtaavat. Tulevaisuudessa tämä kohtaamispaikka jää siis historiaan, kun kaksoisraide valmistuu.



Tämänkertaisen sunnuntairetkeni päätin saapumalla Suonperän risteykseen, josta siirryin tavalliselle maantielle. Tuossa kyseisessä tasoristeyksessä sattui jokunen vuosi sitten hurja eläinkuljetusauton ja junan yhteentörmäys. Onnettomuudessa kuoli kaksi autossa ollutta miestä. Tasoristeysten poistuessa ainakin tällaisilta murheellisilta onnettomuuksilta vältytään.





 

LÄHTEET: Kokkola-Ylivieska - kaksoisraiteen ensimmäisen osuuden rakeentaminen alkaa.
[http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/hankkeet/kaynnissa/seinajoki_oulu/ajankohtaista] Luettu 27.01.2013.

Matkanevan rautatieasema. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Matkanevan_rautatieasema] Luettu 29.01.2013.

Rimmin ratasilta kokkolassa puretaan tai säilytetään. [http://www.kp24.fi/uutiset/lehtiteema/1480/326038/7/Rimmin-ratasilta-Kokkolassa-puretaan-tai-s%C3%A4ilytet%C3%A4%C3%A4n] Luettu 2.01.2013.

VR Track sai Kokkolan ja Riipan välisen kaksoisraiteen suunnittelu- ja rakennusurakan. [http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/projektit/29479.html] Luettu 27.01.2013.

 
 
 
 
 

 

 
 

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Blogitunnustus Kokkolassa

Tällä kertaa hieman erilainen blogipäivitys! Blogitunnustus on nimittäin matkannut Kokkolakarlebyhyn "Kun kahdesta tulee kolme"-blogin Ruskalta. Kaunis kiitos Ruskalle huomioinnista:)
Tässäpä tunnustuksen säännöt:


Kerro itsestäsi kahdeksan asiaa ja jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle ja ilmoita siitä heille.

Nonnih, sano!

1.Olen iltavirkku. Kun muut menevät nukkumaan, minun sisäinen kelloni vasta innostuu...
2. Olen täydellisen  vasenkätinen. Luen lehdetkin takakannesta etukanteen päin...
3. Olen intohimoinen sukututkimuksen harrastaja. Onpa suvustani löytynyt noidaksikin epäilty:/
4. Olen toisaalta boheemi ja suuripirteinen, toisaalta äärettömän pikkutarkka ja pedantti.
5. Rakastan lukemista. Kirjahyllyni pullottaa erityisesti lastenkirjallisuutta ja historiaa, elämänkertoja...
6. Opiskelin vuosikaudet pianonsoittoa ja yksinlaulua. Nykyään vahvin  taitoni lienee  vapaa säestys korvakuulolta.
7.  Kotonamme on iso uima-allas pihassa. Uin kesäisin päivittäin.
8. Olen mestari kävelemään puujaloilla -osaan jopa hyppiä yhdellä puujalalla:)))



Tämän tunnustuksen jakelen  muutamiin, alla mainittuihin   blogeihin, muutkin innokkaat saavat vastailla:

Kuvien tarinaa

Tyrniä ja tyrskyjä

Kesäkuntoon 2015

perjantai 1. helmikuuta 2013

Talven taikaa

Vaikka talvi ei taida ihan lempivuodenaikani ollakaan, on Suomen luonto sentään jotain ihanaa- talvellakin! Alla joitain fiilistelykuvia...

Joinakin iltapäivinä olen vaipunut lähes hurmokseen... Utuinen sumu ja punertava taivaanranta...Ajatelkaa,  aivan ilmaiseksi -kukaan ei ole vielä keksinyt vaatia maksua kauniiden maisemien pällistelystä!


Ketun jälkiä talon takana metsikössä... Ilmankos koirat ovat haukkua räksyttäneet öisin...



Nuorimmaiselle lupasin tehdä latuja lähipelloille. Olihan oikeasti hauska projekti!



Tässä ihan itse puskettu latu. Myöhemin naapurin mies intaantui tekemään laadukkaamman ladun moottorikelkalla ja latukoneella...Kerrakin on tullut hiihdeltyä!

 
 
Pihapiirin kuusikko...Ahh, niin kaunis lumikorrutuksella! Taivaan värikin enemmän kuin kaunis!
 

 
Eläköön talvi!!