lauantai 29. lokakuuta 2011

Kiertelemässä Lähetyskirpputorilla

Lähdetäänpäs taas viikonlopun kunniaksi kirpparikierrokselle! Tällä kertaa kuljemme kaupungin ydinkeskustasta muutaman sata metriä sivulle päin, osoitteeseen Torikatu 49. Kirppiksen nimi on Lähetyskirpputori. Se sijaitsee lähellä Kokkolan vanhaa, punatiilistä vesitornia.

Kirpputori on Kokkolan Babtistiseurakunnan omistama. Kirpputorin myynnissä oleva tavara koostuu lahjoitustavaroista. Myös työntekijät kirppiksellä työskentelevät pääasiassa vapaaehtoisvoimin.


 
Kirpputorilta saatava tuotto menee osin kotimaisiin, osin ulkomaalaisiin kohteisiin, kuten nuoriso- ja katutyöhön.


On kätevä, että lahjoituksia voi jättää kirppiksen katetuille portaille myös silloin, kun se ei ole avoinna. Itsekin olen useamman pussukan sinne joskus jättänyt.




Kirppiksellä on tavaraa laidasta laitaan. Vaatteita on kaikille ikäryhmille ja kaikki vaatteet maksavat parisen euroa. Myös kenkiä löytyy. Kaikkia tavaroita ei ole hinnoiteltu, vaikka suurimmasta osasta hinta löytyykin.






Koska kiinteistö on on vanha, tavallinen talo, se koostuu useammasta pienestä kamarista. Eri kamareihin on etsitty hieman erityylisiä tavaroita; yhdestä löytyy miesten vaatteita, toisesta cd-levyjä, kolmannesta liinavaatteita, neljännestä  koriste-esineitä... Minä jään aina koukkuun cd-hyllyihin. Ostan mielenkiintoisia levyjä halvalla ja kuuntelutan niitä oppilailla musatunneilla. Kirppareilta tekee muuten aivan uskomattomia löytöjä äänitevalikoiman suhteen!Löytää paljon sellaista musiikkia, jonka olemassaolosta ei ole ikinä ennen ollut aavistustakaan:)






Koska kirppis on babtistiseurakunnan omistama, soi liikkeessä yleensä hengellinen musiikki.




Kirppikseltä löytyy ostettavaa vaihtelevasti. Yleensä jotain tarttuu aina kuitenkin matkaan...
Tämänkertainen löytöni  oli satukirja, jollainen minulla oli lapsena, "Suuri satukirja." Hinta oli tasan yksi euroa...


 Toki tuo kirja edelleen löytyy kirjahyllystäni ja toisinaan tapaan lukaista sieltä oppilailleni otteita lempisaduistani ...  Kerran vuosia sitten vein kirjani silloiseen työpaikkaani ja kollegani päästi lähes itkun kirjani nähdessään. Hän totesi, että hänen lapsuudenkodissaan oli ollut sama satukirja. Hän selaili ja hypisteli kirjaani niin kaihoisasti... Jo silloin vuosia sitten päätin, että jos samanlainen kirja joskus jossain tulee vastaan, niin hankin  sen kollegalleni 50-vuotislahjaksi:) Noihin synttäreihin on nyt kolme vuotta aikaa, joten ennätinpäs ajoissa:) ja löytyi vielä äärettömän siisti versio. Ilmeisesti edellinen omistaja ei ole haltioitunut teoksesta laillani...


perjantai 21. lokakuuta 2011

Halkokarin kahakan muistomerkki

 

Edellisessä postauksessa johdattelin ajatukset Krimin sotaan ja tarkemmin  Kokkolan edustalle Halkokarin kahakkaan. Tämänkertaisessa tekstissä kerron Halkokarin kahakkarannasta löytyvästä muistomerkistä, joka on pystytetty ko. kahakan kunniaksi.

Vaikka tuo muistomerkki on melko kuuluisa sekä taideteoksena että sijaintipaikaltaan, en ihmeekseni netistä löytänyt siitä mitään tietoa. Sitä ei löytynyt ainakaan äkkiseltään kaupungin esitelehtisistäkään. Lienee siis paikallaan tutkia asiaa tarkemmin...

Kokkolan kaupungin  historia, osa IV sentään valaisee asiaa! Ensimmäisen kerran paikalle ehdotettiin muistokiveä vuonna 1924, ja tätä tarkoitusta varten asetettiin jo komiteakin,  mutta jostain syystä hanke hyytyi. Jonkin vuoden kuluttua lähinnä suojeluskuntapiirit intoilivat muistomerkin puolesta, mutta valtuusto kaupungissa ei syttynyt asialle. Lisäksi oltiin erimielisiä siitä, pitäisikö muistomerkki pystyttää Pikiruukkiin kallioille vai Halkokarille.



Lopulta päätettiin muistomerkin pystyttämisestä Halkokarille. Kaupunki myönsi hankkeelle määrärahan ja Kaarlelan suojeluskuntalaiset saivat oikeuden osallistua patsashankkeeseen, koska suurin osa itse taisteluun osallistuneista oli ollut ulkopaikkakuntalaisia.

Muistomerkki päätettiin toteuttaa tunnettuun kokkolalaiseen sukuun kuuluneen arkkitehti  ja kuvataiteilija Matti Björklundin suunnitelman mukaan. Matti Björklund tunnettiin myöhemmin käsittäkseni nimellä Matti (Björklund-)Visanti.

Björklund-Visanti oli vuoteen 1936 saakka nimellä Björklund.  Arkkitehti oli syntynyt 1885 ja kuoli 1957. Hän on suunnitellut myös Ilmajoella sijaitsevan Jaakko Ilkan patsaan sekä Siikajoen taistelun muistomerkin jotka ovat ainakin omasta mielestäni hyvin samantyylisiä kuin Kokkolan muistomerkkikin. Kuvataitelijana Björklund-Visanti on tunnettu erityisesti kirjojen kuvittajana. Hänen suurin työnsä on Kalevalan kuvittaminen. Kalevan vuoksi taitelija muutti sukunimensäkin, jonka muuttamista hän perusteli sillä, että Kalevalan kuvittajalla täytyy olla suomalainen  nimi...

Halkokarin kahakan muistomerkki paljastettiin syyskuussa 1934. Läänin maaherra Martonen kunniotti tilaisuutta olemalla siinä mukana, ja tasavallan presidentti P.E. Svinhuvud lähetti myös juhlaan tervehdyksensä.
Kunniavieraiksi tilaisuuteen oli kutsuttu Donnerin, Kankkosen, Hellströmin ja von Wendt - sukujen edustajat.



Kokkolan kaupungin historia IV:ssa mainitaan muistomerkkijuhlan olleen enemmän kuin historiallisen muistomerkin paljastusjuhla. Ensinnäkin juhlatilaisuus liitettiin  vapaaehtoisen maanpuolustusjuhlaan. Toisekseen muistomerkin puuhaajina olivat olleet Kokkolan molemmat suojeluskunnat sekä  Kaarlelan suojeluskunta. Juhlapuheissa oli muistettu taistelua ja muistomerkkiä enemmän raskailla lunnailla lunastettua itsenäisyyttä.



Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja A. Gyllenberg kertoi juhlaesitelmässä yllätyksellisenä tietona, että kaupunginhallitus oli vuonna 1933 salaisesti käsitellyt englantilaisilta sotasaaliiksi saadun barkassin  luovuttamista Englantiin. Keskustelu oli käynnistynyt erään  kahakkaan osallistuneen jälkeläisen väitöksestä, että barkassin takaisinluovuttaminen  herättäisi syvää myötätuntoa kautta koko brittiläisen maailmanvallan Suomea ja Kokkolaa kohtaan.

Kokkolalaiset eivät kuitenkaan olleet halukkaita luopumaan  nähtävyydestään ja niinpä ns. Itämaisen sodan sotasaalis ja ennen kaikkea barkassi on edelleen täällä nähtävyytenämme.
Muistomerkki on nelikulmion muotoinen. Se on pinnoitettu kaikilta sivuiltaan pienillä pyöreähköillä  kivillä.Muistomerkki sijaitsee aivan Halkokarin nokassa ympäröivän rannan korkeimmalla kohdalla. Patsaan ympärillä on hyvinhoidettu nurmialue ja patsaan  ympärystössä on sekä matala kivikehys että hieman kauempana myös mustat rautaketjut taideteoksen ympärillä.



Yllä: Patsaan pystyttivät kotiseudun puolustuksen muistoksi Kokkolan kaupunki, Kokkolan suojeluskunnat ja Kaarlelan suojeluskunta. 1934.


Yllä. yhdellä sivulla näyttää olevan Kokkolan tervatynnyri-vaakuna, johon moni on aikojen kuuessa näämmä raapustanut puumerkkinsä...


Yllä. Rest till minne av hembygdens försvar av Gamlakarleby stad, Gamlakarleby skyddskårer och Karleby skyddskår. 1934.



Kun kiertelin muistomerkin ympärillä kauniina loppukesän päivänä, tuntui ympärillä käsinkosketeltava rauha. Alueen laitamila olevat puistonpenkit kutsuivat istumaan. Tuntui aivan uskomattomalta ajatella samaa aluetta taistelutantereena...


Tässä alla olevassa kuvassa häämöttää Mustakari, jonka voi löytää myös ylimpänä postauksessa olevasta kartasta. Ainakin tästä katsoen taistelualue oli hyvin pieni. Nykyisin tuo Mustakari on purjehdusseuran kiinnekohta ja siellä sijaistsee myös suosittu ravintola, jossa pidetään esimerkiksi häätilaisuuksia ja Mustakari Memories-musiikkitapahtumaa.



Vastapäisellä rannalla näkyy asuntomessualue. Halkokarin rannat ovat kallioiset ja kulkiessani siellä haistoin vielä paikoitellen tervan tuoksun, koska sitä on aikoinaan alueella ollut...

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Halkokarin kahakka Kokkolassa

Kuinka monen kouluaikana aikoinaan lauleltiin "Ja se Oolannin sota oli kauhia, hurraa, hurraa, hurraa. Kun kolmella sadalla laivalla seilas engelsmanni Suomemme rannoilla......?
Enpä silloin alakouluaikana tullut ajatelleeksikaan, että sota liippasi niinkin läheltä...

Oolannin sodan taistelut olivat nimittäin osa Krimin sotaa, jota käytiin 1853-1856. Krimin sota puhkesi, kun Venäjä painosti Osmaneja  (eli pääasiassa turkkilaisia) ortodoksien hyväksi katolilaisia vastaan. Iso-Britannia puolestaan pyrki pitämän Venäjän laivaston pois Välimereltä, ja ranskalainen Napoleon III halusi palauttaa Ranskan arvovallan takaisin. Kyseessä oli siis pääasiassa taistelu Mustanmeren herruudesta.

Suomi kuului Oolannin sodan aikana Venäjään ja hallitsijana tällöin oli Nikolai I. Ja koska Suomi kuului Venäjään, yritti brittiläis-ranskalainen laivasto tuhota myös Suomen rannikon linnoituksia, laivoja sekä varastoja.

Ensin laivaston kohteeksi joutui Oulu, sitten Raahe. Oli vuosi 1854. Kokkolassa saatiin vihiä tulevasta ja paikallinen mahtimies Anders Donner ehdotti, että hyökkäykseen vastattaisiin asevoimin. Vihollisiin varauduttiinkin tekemällä hämäysrakennelmia lankuista  rannan tuntumaan Halkokarin tervamakasiinien väliin. Donner myös kustansi sillan rakentamisen Suntinsuun yli.  Lisäksi kultaseppä J. N. Chorin lähetettiin hakemaan  pari venäläistä komppaniaa Vaasasta avuksi von Wendtin johdolla.  Merellä sopivasti riehunut myrsky hidastutti  vihollisen saapumista.



Yllä:Taistelualue

Uuden sillan vasemmalle puolelle asettuivat reservijoukot ja makasiiniaittojen suojiin meni noin sadan miehen vahvuinen vapaa sotaväki  yhdessä venäläisten komppanioiden ja tykkien kanssa. Kruununvouti Johan Holmin aloitteesta rakennettiin myös optinen lennätin, jolla saatiin tietoa vihollisen liikkeistä.

 Illansuussa 7.6.1854 kaksi englantilaista fregattia, Vulture ja Odin,  laskivat Kokkolan edustalle,  lähelle Trullevia,  yhdeksän maihinnousualusta eli laivavenettä tai barkassia, joista osa oli varustettu kanuunoin. Veneet olivat  16- tai 20-airoisia ja niissä oli yhteensä 17 upseeria ja 180 miestä.



Yllä: Matts Kankkonen, Halkokarin kahakan sankari

Yksi barkasseista rantautui neuvottelemaan neuvottelulipun suojissa kauppaneuvos Donnerin, pormestari Roosin, Otto robert Kynzellin sekä O.A.Forsbergin ja  ja tulkkeina toimineiden  kapteeni Österbergin ja Wallinin luokse laivasillalle. Brittineuvottelijat, luutnantti Wise ja luutnantti Burton, vaativat sataman laivojen ja muun omaisuuden, kuten tervan, ruudin, köysistön, ym. polttamista tai luovuttamista englantilaisten haltuun. Kyseessä oli siis sotakieltotavara.  Kokkolalaismiehet vastasivat vaatimuksiin umpikierosti ja englantilaiset olisivat halunneet jatkaa matkaa Suntin salmea pitkin kohti kaupunkia. Kokkolalaisten evättyä moisen vaatimuksen, kääntyi englantilainen upseeri omiin miehiinsä päin  sanoen: "Olemme saaneet röyhkeän vastauksen pojat. Tässä näyttää syntyvän taistelu".


Yllä oleva kuva  on elämykselliseltä Vanhan Kaupungin kierrokselta kesältä 2011, jossa rouva Kynzell kertoo Englanninpuistossa venevajan edustalla piikatyttö Amandalle,  kuinka on huolissaan puolisostaan, kauppias Kynzellistä, joka oli mukana taisteluissa ja sai myöhemmin ansioistaan myös kultaisen muistomitalin.


Samana kesäkuun  iltana klo. 23 englantilaisten laivaveneet järjestäytyivät hyökkäykseen soutamalla yhden barkasseista Mustankarin ja Halkokarin väiseen lahteen.  Samanaikaisesti  Halkokarin makasiinien väliin piiloutuneet  venäläiset joukot ja kokkolalaiset vapaaehtoiset avasivat tulen. Lautavarustus poistettiin nyt kiireesti ja luodikot sekä pari tykkiä lauloivat. Ensimmäinen tykinlaukaus osui veneen kylkeen ja Matts Kankkonen ampui luodin veneen päällikön, luutnantti Edward Carringtonin otsaan. Laukaustenvaihtoa kesti noin 45 minuuttia, jonka jälkeen englantilaiset perääntyivät.



Yllä: Sotasaaliiksi englantilaisilta saatu tykki.

Kolme englantilaisbarkassia vaurioitui pahoin. Yhden näistä barkasseista suomalaiset ottivat  sotasaaliiksi, kun se jäi kiinni vanhaan laivahylkyyn. Sitä säilytetään yhä Kokkolassa  Englanninpuistossa olevassa vajassa. Veneessä oli yhteensä 22 miestä, joista kuusi oli kuollut. Kaiken kaikkiaan kuoli yhdeksän englantilaista. Heidät haudattiin Kokkolaan Marian hautausmaalle. Viime kesän Vanhan Kaupungin kierroksella opas kertoi että tähän asti Iso-Britannian suurlähetystö on vuosittain muistanut tässä taistelussa menehtyneitä englantilaissotilaita antamalla pienen hoitoavustuksen  Opas kertoi, että tämä vuosi (2011) on ensimmäinen, kun kuningatar Elisabethiltä kumppaneineen ei avustusta ole kuulunut...


Yllä: Barkassi Kokkolan Englanninpuistossa on ilmeisesti ainoa kuninkaalliselta laivastolta kaapattu alus maailmassa.

Tykkiveneen valtaajina mainetta niittivät  perämies Johan Dahlin, kauppias Lassander sekä talollinen Matts Kankkonen, joka tunnettiin myös taitavana hylkeenpyyntäjänä.Näille kolmelle miehelle myönnettiin Pyhän Yrjön ritarikunnan hopeamitalit tunnustukseksi urhoollisuudesta. Keisari muisti myös Anders Donneria kunniamerkillä ja kultaisella rasialla, joka oli jalokivin koristeltu. Näiden lisäksi Aleksanteri II maalautti Donnerista ja Kankkosesta muotokuvat, jotka edelleen ovat silloisen keisarillisen palatsin, nykyisen presidentinlinnan keltaisessa salissa Helsingissä.

Mainittakoon vielä, että tämä urhea Matts Kankkonen menee suoraan mieheni sukuun... Ja tuota noin, Kankkosten sukuhaara on niitä harvoja yhteisiä sukuhaaroja miehelläni ja minulla, joten mutkan kautta taitaa mennä myös minun sukuuni... Vaikkakaan en ole tätä Mattsin osuutta omaan sukuuni sen tarkemmin tutkinutkaan. Kankkosten sukuhan on alun perin Evijärveltä kotoisin. Ja hih - Ainoa sukuhaara myös, jolle olen löytänyt yhteisen esi-isän omille vanhemmilleni:)))




Yllä: Swertschkoff, Wladimir: Kalastaja (Talonpoika) Mats Kankkonen. Kuva lainattu Suomen tasavallan presidentin sivulta osiosta  "Taideteokset."

Halkokarin kahakka sai aikaan suuren kohun Venäjällä, koska se oli harvoja Venäjän voittoja Krimin sodan aikana. Aleksanteri II valittiin valtaan kahdeksan kuukautta Halkokarin kahakan jälkeen ja Donner kutsuttiin myös kruunajaisiin. Kunniatervervehdyksessä keisari syleili ja suuteli Donneria sekä oli hyvin vaikuttunut tapahtumasta.

Odinin laivalääkäri Edward Cree kertoo myöhemmin  päiväkirjassaan: "Emme aavistaneet, että Suomalaiset olivat varautuneet torjumaan hyökkäyksemme. Myöhemmin kuulimme, että paikalle oli tuotu kaksi venäläistä jalkaväkirykmenttiä sekä tykistöä. Meidän aseemme olivat lataamattomina, kun makasiinien välistä yhtäkkiä kaadettiin lauta-aidat ja puolustajat avasivat tulen. Kaksi kenttätykkiä liittyi tulitukseen. Saadakseen aseensa ladatuiksi veneemme perääntyivät ja vastasivat kohta tuleen. Vulturen tykkivene, jossa oli 20 miestä sai osuman..."

Jos tunnelmat briteillä olivatkin maassa, olivat ne kokkolalaisilla korkealla. Annikki Wiirilinna kertoo Tehtailija T. Pohjanpalon  kertoneen Vartio-lehdessä  perintätietoon pohjautuvana  kuvauksen voitonjuhlista:

Vangit seurasivat erittäin alakuloisen näköisinä kovan vartioston ympäröiminä, ja tuojat sekä heihin liittyneet Pikiruukilta tulleet naiset ja muu väestö kiljuivat ja huusivat kuin intiaanit. Hurraahuutojen kaikuessa kulkue pysähtyi torille ja vangit sijoitettiin putkahuoneisiin. Viinisaaveja kauhat partaalla kannettiin torille, että voittajat sekä yleisö saisivat virkistystä. Olihan asia yhteinen, kaupungin maine ja kunnia vaativat perinpohjaista juhlimista. Ryssät, pääasiassa kahakoita joivat kuin pakanat, sanoi kertojani, eivätkä pariin vuorokauteen kyenneet edes hevostaan hoivaamaan, vaan muut saivat huolehtia niiden ruokinnasta. Koko kaupunki ylimmästä alimpaan vietti juhlaa. Se oli sotahumun voittojuhlaa, jonka vertaista ei aikaisemmin ole ollut. Kertoja sanoi, että jos engelsmanni seuraavana päivänä olisi tullut noutamaan menetettyä sotavenettään ja vankejaan pois niin se vähällä vaivalla olisi voinut tapahtua."

Vaikka yllä olevassa kuvauksessa kerrotaan vankien olleen alakuloisia, löytyy joistakin lähteistä jopa maininta, että vangiksi joutuneiden kohtelu oli poikkeuksellista.   Heidät tuotiin kaupunkiin,ja voitonjuhlissa heitä kestittiin parhailla ruuilla ja juomilla. Tanssin alettua englantilaiset upseerit pyörittivät kilvan Kokkolan kaunottaria tanssilattialla. Näin kertoo Kälviän nimismiehen tytär Lucina Hagman muistelmissaan.


Yksitoista vankia lähetettiin parin päivän kuluttua Helsinkiin, jossa heidät vaihdettiin  suomalaisiin ja venäläisiin vankeihin, jotka englantilaiset olivat vanginneet. Helsingistä vangit lähetettiin Pietariin. Loput haavoittuneet jäivät vielä kuukauden ajaksi Kokkolaan parantelemaan haavojaan. Kokkolasta heidät kuskattiin Ilmajoen sotasairaalaan. Syksyllä vangit vietiin Turkuun, josta heidät luovutettiin takaisin Englantiin.


Aluksi barkassia ja muita sotasaaliita säilytettiin makasiinissa Katariinan kalmiston lähettyvillä. Myöhemmin vanhasta tervatorista Suntin varrella tehtiin puisto, jonka perustamisen yhteydessä rakennettiin venevaja barkassille puistoon. Puistolle annettiinkin nimeksi Englanninpuisto. Barkassia säilytetään edelleen tässä venevajassa, vaikka englantilaiset olisivatkin olleet myöhemminkin halukkaita lunastamaan barkassinsa...




Jokunen vuosi sitten,kesällä 2005,  juhlistettiin taistelun 150-juhlaa ja Kokkolassa järjestettiin hieno kesäteatteriesitys "Halkokarin kahakka ja voitonjuhlat"  Halkokarin rannassa kolmen harrastajateatterin voimin. Olin itsekin silloin sitä hyytävän kylmänä kesäiltana katselemassa. Esitys oli mielestäni erittäin hyvä ja vaikuttava, koska se esitettiin alkuperäisellä taistelutantereella!''




Lähteet: Halkokarin kahakka sytyttää kaupungin. [http://www.kahakka.kokkola.fi/historia.html]. 2005. Luettu 19.10.2011.

Timo Jalkanen. Kokkola teollisuusmatkakohteena. 2009. [http://www.tec.sci.fi/timojalkanen/journalist/kokkola-jalkanen.pdf].Luettu 19.10.2001.

Kokkola - merestä noussut kaupunki. Oolannin sota ja Halkokarin kahakka. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/oolannin.htm]. Luettu 19.10.2011.

Annikki Wiirilinna. Donner-suvun valtakausi Kokkolassa. Keskipohjanmaa 7.9.1972.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Patsas kirkon kupeessa

Loppukesästä kiertelin Kaarlelan kirkon ympäristössä. Sattumalta huomasin kirkon nurmialueella patsaan, jonka olemassaolosta en ennen ollut tiennyt mitään. Kieltämättä aika piilossa yleisön katseilta, sillä nurmialue on kirkon takana alueella, josta ei yleensä juurikaan kuljeta...


Yritin kuitenkin kierrellä ja kaarrella patsasta, jotta olisin tiennyt, mistä se on siihen tupsahtanut. Patsaan jalustasta löytyi kuin löytyikin lisätietoa! Siellä luki " 1375-1975 Kaarlela Karleby".

Mitä ilmeisemmin tämä patsas on siis saapunut vuonna 1975 juhlistamaan Kaarlelan kunnan 600-vuotisjuhlaa. Kaarlelan kuntahan kuuluu nykyisin Kokkolaan. Vuoteen 1977 saakka se oli itsenäinen kunta Kokkolan kupeessa. Minä esimerkiksi asun vanhan Kaarlelan kunnan alueella...

Yllä olevan kuvan taustalla näkyy pappila, jossa itse Chydeniuskin aikanaan asui.





Tarkempi patsaan tutkiskelu kertoi patsaan tekijän ja patsaan valmistumisvuoden. Veistäjä on Risto Saalasti ja veistos on vuodelta 1975. Veistoksesta ei tahtonut löytyä juuri mitään tietoa. Siispä sitä metsästämään...

Googlaamalla selviää, että Risto Saalasti on Oulun yliopiston äitinä pidetyn opetusneuvoksen,  ja kyseisen yliopiston kunniatohtori Kerttu Saalastin poika. Risto Vilppu Saalasti on syntynyt 1937 Nivalassa. 


Saalastin tunnetuimpia veistoksia on esimerkiksi  pronssipatsas "Vastatuuleen", joka on sijoitettu Oulun  yliopistoon. "Roomaripatsas" puolestaan komistaa Utajärven toria. Kylväjäpatsas sijaitsee Nivalassa. Kälviällä (joka siis nykyään kuuluu Kokkolaan) on kellotapulin vieressä Kleemolan puistossa Saalastin tekemä patsas, joka esittää  entistä ministeriä ja puhemiestä, Kauno Kleemolaa. Myös Evijärveltä löytyy Saalastin "Uittomiespatsas. "

Risto Saalastin käsialaa on muuten myös Keskussairaalamme "Linnut"-veistos!

Veistoksen nimi oli hukassa, mutta myöhemmin löysin sille nimenkin ja päivitän sen tänne. Veistos on nimeltään "Elämän pursi. " Tiesittekös muuten, että Risto Saalastin isoisä oli presidentti Kyösti Kallio!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Ruska saapui Kokkolaan

Tämän kertaisessa postauksessa katsomme, miltä Kokkola näyttää lokakuussa. Kuvattavaa syksyllä olisi paljonkin, tosin olen ollut niin kiireinen, että monta hyvää kohdetta on mennyt sivu suun...
Jotain sentään on tullut tallennettua.

Ruska on uskomaton värileikki, joka ilmaantuu kuin tyhjästä, kun luonto alkaa valmistautua talveen. Kun valo vähenee ja lämpötila alenee, alkaa lehtivihreä hajota ja lehtien punertavat ja kellertävät väriaineet pääsevät valloilleen.


Joka syksy jään ihmettelemään, mistä luonto löytää kaikki ne uskomattoman vahvat värisävyt juuri ennen talven tuloa.


Pihan pensaat revittelevät värikirjoaan. Punaisen kontrastina syvän mustat marjat...


Kukkapenkissä puolestaan mikään ei enää kuki, kasvien varret vaihtavat toviksi väriä ennen kuihtumistaan. Tulee mieleen aivan kuin aurinko.


Kostea nurmi pitää vielä pintansa ja sinnittelee vahvan vihreänä.  Nurmikko jopa kasvaa vielä.


Pihan vastapäisellä pellolla on vilja jo korjattu. Tilan isäntä kävi pyöräyttämässä vielä paalit oljista...


Naapurin pihapuu, iso vaahtera, muuttuu vuosi toisensa jälkeen keltaiseksi.


Puun alla kun seisoo ja katselee ylöspäin, voi nähdä vielä muutaman vihertävänkin lehden.



 Vähitellen tämäkin lehti joko muuttaa väriään tai tipahtaa maahan...


Puun oksien ja lehtien lomasta häämöttä kauniin sininen taivas.


Paljon on lehtiä jo luovuttanutkin. Siellä ne lojuvat nurmen katveessa.


Kylätien varressa jaksaa sentään " nappikukka" vielä ylväänä kukkia.


Merenpoukama on tyynenä päivänä varsin rauhallisen näköinen. Edellispäivien myrskystä ei ole enää tietoakaan.


 Rannan kaislat taipuvat vienossa tuulessa lähes kellanharmaina.


Tyveneen veteen peilautuu rannan puut. Ihmeellistä, että vedessä näkyy ne samat ruskan värit...


Aivan kuin jokainen kasvi haluaisi tuoda esiin omaa väriään.


On se syksy Suomessa vaan kaunis...