sunnuntai 26. elokuuta 2018

Venetsialaisyönä

Vietin venetsialaisviikonlopun yksin. Siippa oli töissä ja lapset maailmalla. Jonkun mielestä ehkä tylsää, mutta minä  nautin. Hektisen työn vastapainona oma, hiljainen seura on mitä mainiointa...:)

Aloitin iltani uinnilla. Vaikka vesi on jo melko kylmää, uin edelleen joka ilta. Muu kotiväki on jo luovuttanut.



Kesävarpaat menossa veteen. Ja joo - ei ole variksensaappaat jalkapöydillä, vaan sandaalikulkijan  väritys. Edelleen kuljen avojaloin sandaalit jaloissa töissäkin.:)



Illan hämärtyessä sytettelin pihaan kynttilöitä. Viime vuonna hankin muutaman ison led-kynttilän, jotka palavat  kuukausia. Vaikka ne päivänvalossa näyttävät rumilta, tekee hämärtyvä ilta niistä  ihan kauniit. 


Toki asiaan kuuluu muutama eläväkin liekki.


Myöhään illan jo pimennyttyä lähdin autoajelulle. Öjan Rantatien varrella en suinkaan ollut ainut. Autoja matoi tasaisena rivistönä molempiin suuntiin.  Oli myös paljon ihmisiä, jotka pysäköivät autonsa sivummalle ja käveleskelivät pitkin pyörätietä rantojen valoja ihaillen. Niin tein minäkin. Tosin en saanut enää hyvää kuvaa mökkiläisten etäämmällä olevista  ulkotulista, oli liian pimeää ja valot  jossain kaukana.. 



Säää oli mitä mainioin. Meren pinta hymisteli lähes aallottomana. Ihanteellinen  keli huvilakauden päättäjäisiin!


 En tiedä miksi, mutta kuvan  valot muuttuivat pimeässä valosydämiksi!:)


 Siellä täällä ammuskeltiin raketteja.  Niiden ujellus  kuulosti aika lempeältä, ei valtaisalta räiskinnältä. Pimeässä yössä ne erottuivat  kauniisti. Vieressäni sillalla  seurueella oli shampanjalasit mukanaan ja he viettivät omaa iltaansa maljoja siinä kilistellen. Ei  hullumpaa!












Rannan lehtipuut värjöttelivät keltaisissa kuoseissaan. Mökkiläisten ulkotulet värisivät  jossain niiden takana. Ikään kuin ne olisivat kirjoittaneet syksyn tarinaa lehtiin...


Kesken hiljaisen yön matkasi mies jostain läheltäni vesijetillään. Moottorin ääni halkoi maisemaa hetken, sitten se katosi vähitellen loitontuen  pois ja  pian oli jälleeen aivan hiljaista.



Vaikkei syksy ole lempivuodenaikani, nautin illasta kovasti. Valoja kauan ihailtuani ajelin grillille ja ostin mättöannoksen. Kotona sen syötyäni uni  saapui ennen kuin huomasinkaan. 

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Suntin varrella

Tiedättekö - olen onnistunut viettämään sen sortin kesäloman, etten ole käynyt Kokkolan keskustassa koko kesänä! Tästä keskustastatahan nyt on virinnyt keskustelua kuitenkin enemmän ja vähemmän, sillä Kokkolan keskusta kuuluu autioituneen, kun liikkeet on siirtyneet syrjemmälle. Ja muutakin ikävää - ruskea helmemme, kaupunkia halkova salmi, Suntti, on kuivumisen partaalla!

Lauantai-iltana piti lähteä merelle, mutta akku veneessä ei käynnistynyt, niin katsoin tilaisuuteni koittaneen ja lähdin kävelylle Suntin varrelle.

Olin kyllä aika tyrmistynyt. Toki ymmärtää, että kesä on ollut kuuma ja vähäsateinen, mutta silti...




Kohta loppuu polkupyörien heittely Sunttiin - tai ainakin ne jäävät väkisinkin näkyviin.  Eikä tuonne yöllinen horjahteleva kulkija enää ihan helposti hukukaan...




Muutoin pidän kovasti tästä kohtaa kaupunkia. Nuo reunimmaiset vanhat talot Neristanissa luovat maiseman  Suntin ääreen kerrassaan idylliseksi.



Ja sorsat eivät kaupunginsalmeamme sentään vielä ole hyljänneet. Ne olivat vetäytyneet jo yöpuulle iltakävelyni aikoihin.



Kansalaiset ovat heitelleet villejä ehdotuksia, joissa Suntti pitäisi kuivata lopullisesti, kun sen kunnostamiseen ei varoja löydy. On ehdoteltu kaikenlaista, muun muassa kävelysyvennystä Suntin tilalle. Mutta minä voisin visioida tähän talvisin jääradan. Eikö olisikin aika nasta!:) Voisi luistella tai vaikka potkukelkkailla suit sait sukkelaan aina Halkokarin rantaan saakka ja sieltä keskustaan...


Mielenkiinnolla jään odottamaan, mikä on Suntin kohtalo tulevaisuudessa!

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Perinteinen sukututkimus kohtaa DNA-testit

Olen useamman kerran tainnut täällä jo hehkuttaa DNA-testausta kytkettynä sukututkimukseen. Perinteisen sukututkimuksen luonne on tietysti hyvin erilainen ja vaatii vuosien tarkkaa työtä. Mutta sitten siinä rinnalla tämä  nykyaikana mahdollistuva geenitestaus. Olen ihan liekeissä.:)

Kerroin varmaan jo aikaisemmin, että olen mailaillut ympäri maailmaa kiivaaseen tahtiin osan FF-mätsieni kanssa,  jotka ovat täysin vieraita minulle.   Heinäkuussa sain jälleen uuden yhteydenoton. Tällä kertaa Amerikasta. Nainen, jonka kaikki isovanhemmat olivat muuttaneet Suomesta Amerikkaan 1900-luvun kieppeillä  halusi tietää, miten olemme sukua. Geenitestin mukaan näyimme 2-3 serkkuina, mikä ei mielestäni millään tasolla voinut pitää paikkaansa. Lähdin selvittelemään asiaa. 

Lopulta selvisi, että olin jonkinasteista sukua hänelle peräti  hänen kolmen isovanhempansa kautta Lappajärveltä, Kortesjärveltä ja Merikarvialta.  Ei mistään haarasta kovin läheistä, mutta kun  perimä oli kertautunut, näytimme tosi läheisiltä. Sama nainen näkyi isäni testissä 5. serkkuna ja äidilläni 3. serkkuna. Erikoista jo siinä mielessä, että vanhempani ovat syntyneet 300 kilometrin päässä toisistaan eikä yhteisiä sukulaisia ole lähipolvissa. Mutta äitini oli sukua yhden isoisän kanssa ja isäni kahden isovanhemman kautta...

Mutta mikä yllättävintä - ensimmäisen yhteydenoton yhteydessä amerikkalaisnainen ilmoitti minulle, että hänellä on hallussaan minun isän isän isäni kirjoittama kirje hänen isoisälleen vuodelta 1947! Nainen oli säilyttänyt sitä kaikki vuodet, vaikkei osaa sanaakaan Suomea. Sain kirjeen  luettavakseni ja käännettäväksikin. Tajusin nyt itse, kuinka tärkeää on laittaa esiin omaa sukupuuta tuonne  DNA-tulossivulleen, se mahdollistaa  vieraalle sukujen hahmottamisen. Ilman sukupuutani tuo amerikkalaisnainen ei olisi voinut päätellä, että hänellä on esi-isäni kirje...

Oli kuin olisin tavannut esi-isäni, jota en siis oikeasti koskaan ole tavannut.  Hänellä oli rankka elämä. Hiljainen mies, joka luki paljon. Oliko se hänen pakokeinonsa todellisuudesta, en tiedä. 11 lapsesta hän saatteli  lopulta hautaan 9. Tämä kirje on minulle erittäin arvokas dokumentti. On ilmeistä, että isoisän isäni Oskari oli ennemminkin hyvä ystävä kuin läheinen sukulainen  Amerikkoihin matkanneen Antin kanssa. On liikuttavaa, että he ovat pitäneet yhteyttä vielä 37 vuotta Antin lähdön jälkeen. Neljä vuotta tuon kirjeen kirjoittamisesta isoisäni kuoli. Oletettavasti he eivät koskaan enää tavanneet.


Pikkuserkkuni kanssa (joka on yhtä harras historiafriikki kuin minäkin) ollaan jatkettu tämän Antin perheen ja omiemme sukujen tutkimusta Lappajärvellä. On löytynyt paljon yllättäviä asioita. Jopa hämmentäviä sukudraamoja, joihin tämä kirje ei tuo valoa. Nyt jatkamme mailailua kolmistaan; minä, pikkuserkkuni ja amerikkalaisnainen. Aivan mielettömän antoisaa ja avartavaa!


Näistä yhteydenotoista innostuneena sain monta tuttavaani tilaamaan FamilyDNA-testin itselleenkin. Tiedä, mitä kaikkea tämä vielä aikojen saatossa poikiikaan!

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Muikkuja

Aika elokuun jutuille. Illalla laskettiin verkot. Kaikuluotaimesta näki, että jotain kalaa uiskenteli lähellä pohjaa. Kalastuksessa on aina  riski, että onkin väärät kalat liikkeellä. Tänään miehet lähtivät aikaisin aamuulla verkkoja kokemaan. Lämpimällä ilmalla nopea saaliin käsittely on tärkeää. Verkossa kalat eivät sieläkään säily kauaa...

Tähän aikaan vuodesta muikku tulee melko lähelle merenrantaa. Yöllä ne sitten käyvät pyydyksiin - jos käyvät. 


Aamuysiltä puhelimeni soi. Eikun ylös ja jeesaamaan kalastajia.  Kalaa oli niin paljon, että niiden tyhjentäminen verkosta merellä  ei onnistunut. Pakko nostaa verkot suoraan  saaviin ja jatkokäsitellä kotona. 

Kaksi miestä irrotteli kaloja minkä ehti. Minun hommana oli kalojen perkaaminen. Muikku on kyllä tosi vaivaton perkattava. 

Roskakalaa oli tällä kertaa vähän - mitä nyt silakka siellä täällä, mutta sekin on  sekä vaivaton verkosta irroitettava että käsiteltävä. 




Perkasin minkä ehdin. Usempi ämpäri täyttyi. Sekaan aina välillä jäämurskaa, ettei kylmäketju katkea.


Epämieluisana momenttina ampiaiset kiisivät paikalle ja suorastaan rynnivät kalanpäitä olevaan  ämpäriin. Huh, sai olla tarkkana, etteivät pistä.


Ihana tunne, kun kalat on lopulta käsitelty. Sitten ne täytyy säilyttää kylmässä, kunnes pääsevät kuumaan paistinpannuun pyöriskelämään. Taatusti tuoreita!




Nyt kauppaan ostamaan ruisjauhoja ja ehtaa voita. Sitten syömään!:)