Joulunviettoa

Näin joulun lähestyessä on sen verran kiirettä, että on työn ja tuskan takana ennättää päivittää blogia - vaikka tässä muka ollaan lomalla...

Eilen kävin äitini kanssa Järviseudulla viemässä kynttilät -  sellaiset pitkään palavat- sukuhaudolle. Se on perinne, josta jouluni aina alkaa. Nuorimmaiseni katseli kynttiläpussia ja kysäisi, että meinaakko äiti valaista pohjanmaan  kaikki haudat. Nooo, pohjalaisilla kaikki on aina vähän suureellisempaa.:)

Tällä kertaa haudoilla käynti oli haikeaa. Niin rakkaan mummoni poismenosta oli eilen päivälleen kolmekymmentä vuotta. Muutoinkin mietin, että isäni poismenon myötä taas on yksi sukupolvi suvustamme mennyt mailleen. Minä edustan nyt isäni suvusta sukuhaaran vanhimpia, niin hassulta kuin se ikinä kuulostaakaan.  

Olen tämän joulun alla pohtinut paljon, mitä joulu meille merkitsee ja miten se  meille näyttäytyy. Liitän tähän muutaman kuvan joulukuun varrelta - paljoa en ole ehtinyt kuvaamaan. 

Tämä yksinkertaisuudessaan karun kaunis seimirakennelma löytyi tänä vuonna Kokkolan kaupunginkirkon aulasta. En tiedä, kuka sen hahmot on veistänyt, mutta se on ihana. Sitä vain oli hieman vaikea kuvata sen sijainnin vuoksi. Seimen edustassa oli neljä adventtikynttilää, jotka estivät kuvaamisen edestäpäin. Rakastan jouluseimiä, niitä vain näkee aivan liian harvoin. 

Seuraava otos on Kokkolan keskustan kävelykadulta niin kutsutun Purjeen edustalta. Purje on paikoillaan ympäri vuoden, eikä kuvakaan ole kovin jouluinen. Mutta menköön.

Yksi kauneimmista paikoista Kokkolan joulussa on mielestäni Raatihuoneen edusta, jossa joka vuosi on suuri, valaistu kuusi. Hillitty ja perinteikäs.

Omasta kotipihasta löytyy joka vuosi pihakuusi, jonka siippa rahtaa ajoissa paikoilleen. Tässä vaiheessa kuvausta oli vielä lunta vähän enemmänkin, nyt sitä on vain rahtusen. 

Niityllä lunta, hiljaiset kadut, voisi olla tämän kuvan nimi laulun sanoja lainatakseni. Kokkolassa on  nyt panostettu keskustan valaistukseen aika onnistuneesti. Tässä on vain pieni osa keskustan yhtenäisestä valaistuksesta. 

                 

Vaan mitäpä olisi joulu ilman omaa tonttua. Minun tonttupoikani rakastaa pianonsoittoa kun käy meillä. Kovin on yksivuotiaalla keskittynyt ilme. Todellinen tonttumestari!

Vaan sitten tyystin toisenlaiseen jouluun. Siskoni perheineen on tällä hetkellä Etelä-Koreassa. Siskontyttö on asunut siellä viimeiset puoli vuotta. On Soulissa yliopistossa vaihto-opiskelijana. Pyysin siskoa kuvailemaan heidän jouluaan siellä. Lämpöä on vain muutama aste plussan puolella, joten talvitakkikeleissä mennään sielläkin. 

Siskoni totesi, että joulu näyttäytyy  siellä hyvin kaupallisena. Ns. sanomallista joulua hän ei ainakaan turistina juurikaan löytänyt. 

En nyt tiedä, onko tämä joulupossu vai mikä...

Jokunen pieni joulukuusi sentään löytyi valoineen päivineen.

Liikenneympyrän valaistus näyttää kyllä onnistuneelta.

Ja joululkranssikauppakin näyttää  olevan aina auki!

Tämä lienee sitten jonkinlainen versio tontusta.

Sisko palailee siippansa kanssa jouluksi kotiin. Kävin hänelle tänään nostamassa kinkun sulamaan ja laitoin kynttilälyhdyn etupihalle palamaan. Tuntuu ehkä jouluisemmalta palata kotiin. 

Siskon lapset jatkavat jouluksi Japaniin kiertelemään. Sielläkin on joulu - ehkä astetta samankaltaisemman näköinen kuin kotomaasamme. Ainakin näistä kuvista päätellen.

Me vietämme tuttuun tapaan joulun kotona. Aattona tulee siipan suku juhlimaan aattoa kanssamme. Joulupukkikin tulee - niin kuin aina on tullut, kun suvussa on aina ollut pieniä lapsia. Uskokaa tai älkää, mutta mun (aikuisten)  poikien mielestä joulupukki aattona on ihan ehdoton juttu!:) Pojat muuten hommaa meille joka vuosi kaveripiiristään joulupukin-  mielelläni maksan pukkirahat tutuille nuorillemiehille. 

Ai niin - sisko lähetti Koreasta vielä kuvan, jonka saatesanoina oli "Kristillisyys näkyy täällä kyllä, mutta vähän eri asioissa, mihin ollaan kotomaassamme totuttu. " Mitä olisitte mieltä tällaisesta janojuomapullosta?

Valoa piteneviin päiviin ja hyvää joulua!