Rakas renginkaappini

Oletko koskaan miettinyt, minkä tavaran  pelastaisit kotoasi, jos  se joutuisi tulipalon käsiin? Minä olen, monet kerrat. Aina päädyn tähän samaan esineeseen, vaikka itse asiassa minulla on kodissani myös esine, joka on oikeasti pelastettu tulipalosta, eikä se ole tämä...

Rakkaista rakkain esineeni on vanha sukuni renginkaappi. Tein siitä tämän jutun, koska se täyttää tänä vuonna hulppeat 200 vuotta! Sain kaapin syntymäpäivälahjana mummoni veljeltä Evijärveltä, kun olin teini. Kaappi on  kuitenkin lähtöisin Kortesjärveltä. En oikein tiedä, osasinko sitä silloin nuorena vielä ihan täysin arvostaa. Arvostus ja kiintymys on kasvanut vuosien mukana. Esine on kulkenut mukanani jo  pian 40 vuotta. 

Ensimmäinen muisto, mikä minulla kaapista on, on se, että se seisoi tyhjillään lapsuuskotini ullakolla. Perheelläni oli mummolan asunnossa käytössä vinttihuone ja kuljin joka ilta nukkumaan mennessäni tämän renginkaapin ohi. Muistan joskus sitä  kyllä availleeni, mutta koska ullakkotila oli kylmä, ei sinne juurikaan tullut mentyä, jos ei ollut pakko. 

Seuraava muisto on joltain keväältä 1980-luvun alusta. Mummon maanviljelijäveli asui kanssamme samassa taloudessa. Myöhemmin  vietin maatilalla kaikki lomat. Muistan, että isoeno joka kevät testasi siementen itävyyttä ja niinpä eräänä alkukeväänä avotakan reunalla oli pari, kolme kippoa. Yksi niistä oli tämän renginkaapin sisällä ollut puuloota. Isoeno oli täyttänyt laatikon mullalla ja ohransiemenillä ja testaili viljan itävyyttä. Siihen aikaan vanhaa ei niiin arvostettu ja  purnukoistakin oli puutetta. Puuloota katosi itävyystutkimusten myötä. Viimeinen muistikuva minulla on siitä, kun ruskean laidan yli rehoitti onnistunut, kauniinvihreä ohraviljelmä. Ilmeisesti loota joutui siitä suoraan tulipesään...

Kaapin historia jäi minulla aikanaan  selvittämättä. Tai itse asiassa en tiedä, olisiko mummoni tai isoenoni osannut siitä sen kummemmin kertoa. Isäni ei ainakaan enempiä tiennyt siitä . Ehkä mummo tai isoeno olisi  kuitenkin  tiennyt kertoa sen, missä renginkaappia säilytettiin  tulipalon sytyttyä maatilalle 1952. En tiedä, oliko kaappi silloin jossain ulkorakennuksessa, vai ennättikö sen joku pelastaa liekeistä. 

Kaappi on alkuperäiskunnossa. Joiltakin osin ajan patinoima ja rähjääntynyt, mutta minulle niin rakas juuri tuollaisena, etten tule sitä entisöimään. 

Kaapin tekijä oli Eric Johansson Matoniemi, joka oli syntynyt 1794 Kortesjärven Purmojärven Matoniemessä. 

Eric kuoli 1850 Kortesjärvellä 56-vuotiaana. Sitä ennen hän oli ennättänyt olla kaksi kertaa naimisissa. 

Eric oli  vihitty  ensimmäiseen avioon 7.12.1815 esiäitini kanssa. Ensimmäinen lapsi, esi-isäni Johan, on syntynyt 1818. Kaapin on tehnyt Eric, kun hänen esikoisensa on ollut vuoden ikäinen. Ehkä taloon on tarvittu käyttöesineistöä, tai sitten se on muuten vain tehty iltapuhdetöinä. Erichän on tuolloin ollut vasta 25-vuotias. Yleensä tapana oli, että renkipojan omaisuus matkasi rengin mukana talosta toiseen siirryttäessä. Eric ei kuitenkaan ollut renkinä, vaan asui omassa lapsuuskodissaan. 

Joka tapauksessa kaappi on kaunis. Kaappi on väritykseltään tumman ruskea.  Etualalla oleva kirjoitus on kellertävä ja listaosissa on vihertävän sävyäkin.  Itse ovipeilit ovat mykistävän kauniit ollakseen sen aikaista käsityötä. Kukkakuviot on maalattu molempien ovien keskiosiin.  Kaapissa on jäljellä lukkopesä, mutta lukkoa en muista omana aikana koskaan siinä nähneeni. 

On hämmentävää katsoa, kuinka oikenpuoleisessa ovessa on  maali kadonnut juuri siitä osasta, mistä ovi avataan. Se kertoo siitä, että ovea on aikanaan auottu tiuhaan tahtiin. Tänään 1-vuotias lapsenlapseni tuijotti kaappia ja otti kädellään kiinni juuri samaisesta kulumakohdfasta Liikutuin,,. 

Kaapissa on pääasiassa kiinnitys pyöreiksi veistetyillä puunauloilla. Lisäksi on jokusia omatekoisia nauloja - en tiedä, onko ne lisätty jälkeenpäin.  Tuo yksi listaosan naula on uppiniskainen, se pyrkii aina tiputtautumaan. Silti se aina onnekaasti jostain löytyy, eikä ole vielä sukeltanut imuriin.

Kaapin teksti on kirjoitettu tavan mukaan ruotsiksi ja tavutettuna:

 "Eric Joh

ans son Ma 

tonie mi 1819"  

 "Mato" sukunimen alussa on entisaikoina tarkoittanut muuten kärmestä. Tekstin väritys on säilynyt älyttömän selkeänä. Maaleista en osaa sanoa mitään. 

Kukkakuviot ovissa ovat suloiset!

Kaapin kytkys omiin esi-isiini on tällainen. Kaappi on isäni äidin isän  isän äidin isän isän valmistama. Ericin isän suku oli jo 1500-luvulla kortesjärveläisiä. Kaappi on kulkeutunut Evijärvelle isän äidin isän äidin muutaessa sinne miniäksi.

Lapsenlapseni on siis jo 10. sukupolvi, joka on kaapin saanut kätösillään avata! Aivan upeaa!

Mitä kaappi sitten kätkee sisälleen? Ehkä yllätytte, mutta siellä on  monien vuosien kirjeenvaihtoni kymmenien henkilöiden kanssa. Nyt se on huonossa järjestyksessä, mutta  en tiedä, koska siihen kävisin käsiksi. Muutaman kerran olen vuosien varrella pyöräyttänyt sisällön ulos, kun olen etsinyt jotain tiettyä kirjettä. Ja sitten ei tietystikään jaksa enää samalla innolla pinota kirjeitä takaisin...

Edelleen talletan kirjeenvaihtoa kaappiin. Tosin kirjeiden määrä on viime vuosina paljon vähentynyt. Joka kerta, kun lisään sinne kirjeen, uskon kaapin olevan niin täynnä, ettei yhden ýhtäkään kirjettä sinne enää mahdu, Aina olen väärässä. 

Renginkaappissa säilytettiin entisaikoina henkilökohtaisia tavaroita Siinä mielessä  pidän yllä entisaikojen tapaa.:)

Tänään  olen kovasti kiitollinen renginkaapistani ja sen 200-vuotisesta historianmatkasta!