Hupaisa kaupunkikierros vuodelta 1933 Kokkolasta

Tänään lainaan osan  tekstiä vuoden 1933 sanomalehdestä. Sieltä löytyi hupaisa kuvaus keskustamme kiinteistöistä ja kaduista. En puutu kirjoitusasuun, se kertoo meille tuon ajan kirjoitustyylistä. Erot kirjoitustavoissa voi huomata tosi monissa sanoissa. Valitettavasti en päässyt selvyyteen nimimerkki "Globetrotter" oikeasta nimestä. 

Vanhat kuvat tulevat tällä kertaa vuoden 2020 ETT:n valokuvanäyttelystä. 

Olkoonpahan miten hyvänsä, mutta minun piti sanoman, jotta jos sattuu, että vierasin jää jostakin junasta tähän asemalle, niin voihan siinä ottaa tämän aviisin käteensä ja lähteä aikansa kulkijaksi toijailemaan  tämän mukaan tätä Kokkolaa. 

Siinä on silloin ensin semmoinen suuri kivitalo, jolla on Kokkolinnan nimi, mutta ei tarvitse vielä sen  perusteella omaa kyläänsä vähetä, ei ne kaikki talot oo täällä sentään vielä sen kokosia, vaikka onkin  siihen pistetty semmonen  niinkuin vähän harmiksi.

Kun siitä sitten pistellään kulmaväli Isoakatua, joka on Kokkolan Broadway ja avioliiton vaalikatu, niin on oikealla puolella Keski-Pohjanmaan Osuuskauppa ja vasemmalla ruotsalainen yhteiskoulu. Siitä jo näkyy sitten ainoa puhuva ja laulava vakituinen elokuvateatteri Maxim oikealla talonmitan etäämpänä ja pian olet Kantolan Jussin kultapuotissa, jos niinkuin niin olis sattunut. .. sekin on siinä ihan seuraavassa talossa. Mennään nyt sitten, jollei kilkoille poiketa, Pitkänsillankadun poikki ja katellaan vähän Chydeniuksen Anttia, joka kuparisena seisoo nyt oikealla puolen katua olevassa omassa trekoolissaan. Antti se on on homman täällä pappina ollesaan tapulikylän oikeudet ja ja kirjoitellut maalisia taloustiedekirjoja.

Tuossa se onkin sitten Torikadun laidassa ja tämän Isonkadun kahen puolen se tämän kylän torikin, ovatkin osanneet sen laittaa samannimisen kadun viereen, että sen Kälviältäkin tullen löytää. Siinä se seisoo sitten torilla semmoinne alaston "kivikaudenmies", joka sympoliseeraa  tämän kylän veljesvihaa. Patsasta vastapäätä on Engelin piirtämä vanha talo, ossa kaupungin raati istuu maanantaisin, ojtta jos sattuisit niinkuin kärääasioilla olemaan. 

Ja tuossa sitten  vasemmalla on Libeckin sairaala, johon et enää  kyllä taida joutua, jollet vallan kiirettä sairastamisella pidä, se kun nyt muuttaa tuonne Torikadun itäpäähän Alkulaan. 

Niin tuolla se on se Hakalahti, joka nyt kuuluu kans tähän kylään, mutta joka ennen oli sitä esikartanoa, jolla oli monta lempinimeä, kuten Sörkkä, Broklyn, ja niin poispäin. Siinä on uuden torin laidassa myöskin semmoinnen komia Linna, vaikka onkin vain Niukkalinna, ja Meijerikin näkyy siitä takaa. Vartiolinnan ovat pykänneet tuonne tämän Torikadun länsipäähän, jojtta täytyy mennä ihan siitä Vesitornin juurelta, ois Ykspihlajaan lähtee. 

No, mennään tästä nyt Isoakatua kolme kulman väliä, niin siinä se on Englanninpuisto oikialla, jossa on semmoinen historiallinen paatti, jonka Kankkosen äijävainaa otti sakkinsa kanssa Ålannin soan aikana pois engelsmanneilta, kun tulivat tänne Bikiruukille härnäämään. Niin, tuo vesi tuossa puiston laidassa on sitten sitä Suntin vettä, jojta on pari kilometriä kaupungin keskellä ja ossa kokkolalaisten paatit kesällä sitä sekottelevat sorsien perässä uiskennellessa. 

Tästä sitten vain pohjoiseenpäin tätä Isoakatua alkaa Puurokarista eteenpäin Hollihaka, oka on  puolenkilometrin mittainen puisto, sopiva kahden hengen ilmoilla. Siellä on sitten Viinarännin siltakin, joka kantaa vielä entisen naapurinsa nimeä.  Siitä sillalta näkyykin jo  oikein se Pohjanlahti huvilaesikartanoineen ja uimahuoneineen. 

Mutta lähdetään me nyt tästä Uuttakatua pitkin kolmen kulman välin päässä olevalle Bulevardikadulle, ja katellaan onko koivuissa hiiret korvalla. Niin tässä se on sitten  a tuohon oikialle tämän  tämän uudenkadun laitaan sen pitäsi tulla tämän  kylän stadioonin, mutta kyllä se vielä saa kantaa Kustaa Adolfin torin nimeä, sillä hitaita näkyvät olevan herrojen kiireet. 

Tsjaa, tätähän meidän piti mennä Bulevaardia eteenpäin. Kolmen kulman päässä on taas komeahko länsipuisto, jossa pistäydytään ulkoilmaravintolassa virvoittelemassa ja kattomassa, kuinka ruiskuttaa suihkukaivo vettä ilmaan. 

Mennään takaisin nyt sitten, kun kurkistetaan tämän puiston kaakonpuoleisesta nurkasta. Rautatientorille, jossa saattaa Jymyn pojat olla pesäpallon lyönnissä. Niinpä näkyvät pojat olevan harjoituksissa.  mutta mennään me takaisin päin tästä kolmikulmalle, joka on tuossa sellainen puuton aukeama. Sen länsipäässä on Katariinan ruumishuoneet ja juhlallinen mäntypuistikko ympärillä. 

Niin, jos sinua olisi museot kiinnostanut, niin on se sellainenkin täällä  oikein myös Engelin piirtämässä vanhassa talossa Pitkänsillan ja Länsikirkkokatujen kulmassa. Sieltähän ne roistot veivät ne  kullat ja hopeat hiljakkoin. 

Siinä samassa on kaupungin kirjastokin, mutta kovin on kaksikielinen.  Kun me nyt ollaan tässä Kolmikulmalla, niin pistäydytään tätä Puistokatua kulmanväli pohjoiseen päin, niin vasemmalla puolella on Työväentalo, jonka kyllä löytää kilvestäkin seinällä. Mennään sisään kahville ja  turistaan vähän muustakin, jos sattuisi olemaan muitakin tuttua. 

Asemallehan sinä kyllä tästä takaisin osaat, kun menet Pormestarinkatua neljä kulman väliä itään päin ja käännyt Isoakatua oikealle päin, niin sitten et enää eksy kun kävelet suoraan, kunnes tulet asemataloon joka on siinä oottanut entisellä paikalla. Näkemiin. 

-Globetrotter-

Ps. Kiitos kaikille lukijoilleni - teitä on tässä kuussa ollut sivuillani piipahtamassa kaikkien aikojen ennätysmäärä: tähän asti kesäkuussa 2026 jo 55610 lukijaa, eikä kuukausi ole vielä edes lopussa! Olen vähän ihmeissäni!:))

LÄHTEET: Sattuuhan sitä...Pohjanmaan kansa. 11.5.1933 NO 53. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1891974?term=Kokkolassa&term=Kokkolan&term=elokuvateatteri&term=Maxim&term=Kokkolassakin&term=Kokkolaa&term=Kokkola&page=3] Luettu 28.6.2026. 

Tulliportit entisajan kaupunkikuvassa

Meille nykyihmisille sana tulli tuo lähinnä käsityksen eri maiden välisistä virkamiehistä, jotka tullaavat maasta toiseen siirtyessä matkustajien tavaroita.vaan toista oli ennen.  Oman maamme historiassa nähtiin lähes 200 vuoden mittainen ajanjakso, jolloin kukaan ei voinut matkata maaseudulta kaupunkiin ilman, että joutui tullin kanssa tekemisiin. Omassa kaupungissamme, Kokkolassa,  tervehti kaupunkiin tulevaa ensimmäisenä kaupungin tulliportit. Näiden  niin kutsuttujen pikkutullien aikakausi päättyi maassamme vuonna 1808. 

On huomioitava pikkutullien merkitys tulonlähteinä  valtiolle. Vuonna 1622 oli valtiosäätyjen toimesta päätetty, että tullia oli kannettava kaikista kaupunkeihin ja markkinapaikkoihin tuotavista syötävistä ja kulutettavista tavaroista.Tätä kutsuttiin pikkutulliksi eli maatulliksi. 

Maaseudulta kaupunkiin tuodun maksetun tavaran nimi oli "ensikäden, maamiehen eli  talonpojan tulli." Lisäksi oli aksiiseja eli erilaisia valmisteveroja. Tullimaksun hinta oli 1/32 tavaran hinnasta. 

Ennen kaupunkiin saapumista, saattoi maalainen tavata ensimmäiseksi ratsastavan tullimiehen, jonka tehtäviin kuului valvoa laitonta kauppaa tullialueen ulkopuolella. 

Kaupungin lähestymisen saattoi huomata niitä kiertävistä aidoista, jotka yleensä oli tehty seipäistä, joiden oksainen latva oli yleensä jätetty karsimatta. Aidalla oli korkeutta vaivaiset 2½-3 kyynärää eli noin 1,5-1,8 metriä. Aidan yli saattoi siis melko vaivattomasti halutessaan pimeän turvin heittää tavaransa laittomasti aidan yli. Aidat saattoivat välillä olla pitkiltä matkoilta kumossakin. Tietysti oli huomioitava, että yövartiossa ollut tullimies eli syökäri, saattoi napata laittomasti saapuvan tavaran  takavarikkoon ja  asettaa syyllisen aksiisioikeuteen. Se oli oli erillinen tullioikeus, jossa oli puheenjohtajana  tullinhoitaja ja  jäseninä kaksi raatimiestä sekä  tullikirjuri. 

Tulliporttien lisääksi oli pienempiä karjaportteja. Niistä pääsi kulkemaan porvarien tiluksille. Karjaporttien avaimia säilytettiin tullituvissa. 

Tulliportti oli yleensä maalattu punaiseksi. Se oli rakennettu yksinkertaisesti laudoista. Tulliportin korkeus oli noin 4 kyynärää  ja 2 korttelia ja leveys puolestaan   6  kyynärää. Se vastasi siis korkeudeltaaan noin 2,7 metriä ja leveydeltään  noin 3,6 metrin porttia. Portti pidettiin lukittuna ja se oli varustettu puomilla. Portti oli tärkeää avata heti, kun nähtiin, että jokin kulkija oli kaupunkiin saapumassa. Tullimiehillä, jotka vartioivat porteilla, oli aseinaan pertuska eli keihäs. Lisäksi heillä oli kivanterinsauva valtuuksiensa merkkinä. 

Kun portille saavuttiin, täytyi mukana ollut kuorma jättää tullimiehille. Heidän tehtävänään oli tarkastaa tarkastusraudoilla säkit ja  tutkia tarkoin, ettei kuormaan ollut piilotettu mitään. Saapunut ohjattiin nyt tullihuoneeseen. Tullihuonetta isännöi tullikirjuri tai tullinhoitaja. Tällaisen tullihuoneen koko oli 16 x 10 kyynärää eli  noin 9,6 x 6 metriä. myös tullihuone saattoi olla punaiseksi maalattu. Siinä oli turvekatto ja sen akkunat pystyttiin sulkea.  Varsinaisen tuvan lisäksi siinä oli myös eteinen ja kamari. Tullikirjuri merkitsi  luetteloonsa   tullaavan nimen, tavaran laadun ja määrän sekä  maksetun tullimäärän. Kuittina toimi tulliseteli, joka oli painettuna 16 kappaleen arkkeihin. Tulliseteli  oli tärkeä asiakirja, joka piti olla mukana kaupungissa kuorman kanssa asioidessa. Se piti olla mukana myös, jos aikoi myydä tavaraa torilla. Tavaran myynnin jälkeen  piti tulliseteli laittaa rautalevylaatikkoon, joita oli toreilla ja  tulliporteilla. Näin oli täytetty velvollisuus  kuningasta ja tullilaitosta kohtaan.  Mustaan vihkoon tulituvassa pystyi kirjoittamaan tyytymättömyytensä tullimiesten menettelyihin. Tämä kirja lähetettiin toisinaan Tukholmaan saakka tarkistettavaksi. 

Öiseen aikaan tulliportit olivat lukittuina iltayhdeksästä aamuneljään, kesäisin tuntia myöhemmin. Tulliportit pysyivät suljettuina myös sunnuntaisin ja pyhäpäivisin osan ajasta sekä jumalanpalvelusten ajan. Kaupungista poistumista kukaan ei kontrolloinut. 

Maakauppa oli kielletty pikkutullin aikana. Toki kaikki keinot käytettiin kiellon kumoamiseksi. Samoin väkijuomien käyttö oli pikkutullien väellä yleistä. Heitä uhkailtiin  ankarilla rangaistuksilla ja virallapanoilla, mutta usein rangaistukset typistyivät  varoituksiksi. 

Aksiisioikeudessa tuomittiin kokkolalainen maatullin  syökari,  Cajanus, tullimies kahdeksan päivän vesileipärangaistukseen, mutta tullinhoitaja lähetti kirjeen Tukholmaan ja pyysi armoa tuomitulle. Tuomittu oli papin poika ja hän oli luvannut parantaa tapansa. Syökari oli alempi virkamies tullilaitoksessa, eräänlainen apu tarkastuksissa ja ratsioissa. Syökarin tehtäviin kuului valvonta.

Myös Vaasan tullinhoitaja  Wetterblad  kirjoitti vuonna 1733 Tukholmaan. Hän mainitsi, että kaikki hänen neljä tullimiestään hoitivat virkaansa huolimattomasti ja jättivät  vartiopaikkansa, koska olivat niin usein syvästi juovuksissa. Juovuksissa olevat tullimiehet olivat   yleinen näky. Oletettavasti maalaiset tulliporteille saapuessaan herkästi äityivät tarjoilemaan  väkijuomia hyväntahtoisuutta osoittaakseen. 

Tohtorinrouva Beata Chydenius - Anders Chydeniuksen puoliso - kulki vuonna 1781 avoinna olleesta tulliportista antamatta tullivirkamiesten tutkia kuormaansa Kokkolaan saapuessaan.  Aksiisioikeus tuomitsi tuomitsi Beata-rouvan 3½ taalerin sakkoihin. Se vastaisi nykyrahaksi muutettuna jopa 1800-2000 euron sakkoa. Kävi kuitenkin niin, että aksiisioikeus päätti poistaa Beata Chydeniuksen saamat sakot. 

Pikkutullia ja aksiisia alettiin ajan myötä kantaa yhä useammista tavaroista. Myös  maalaisten kaupunkiin toimittavat tavarat, joita he toivat sinne  suorittaakseen julkisia maksuja, olivat tullimaksun alaisia. Oli kuitenkin yksi asia, mistä tullia ei tarvinnut maksaa: kirkkojen koristamiseen tarkoitetut esineet olivat tullivapaita. Vuonna 1691 tullivapaus laajeni myös Pietarsaaren kirkkoon tarvittavaan puutavaraan.

Tulliaitojen ylläpito kävi aikojen saatossa kalliiksi. Niinpä jokaiselle porvarille määrättiin aidasta oma osuus varallisuutensa mukaisesti.  

Tullimiehet saivat virkapuvut vasta toimintansa viime vuosina.  Nämä virkapuvut olivat komeita; sinistä kangasta, jossa oli punaiset käänteet. Liivit olivat valkoiset. Ylemmillä virkamiehillä oli myös kolmikulmainen hattu, alempiarvoisilla se oli pyöreä. Vuodesta 1756 lähtien rullimiehillä oli rintapielessään messinkinen, soikea merkki. Ylemmät virkamiehet puolestaan kantoivat siviilipukunsa taskussa ruunupäistä puupuukkoa. 

Tullivirkamiehissä oli tasaisesti sekä suomen- että ruotsinkielisiä. Virkakieli pikkutulleissa oli kuitenkin ruotsi. Turusta lähetettiin Kokkolaan vuonna  1759 yksitoista kappaletta suomenkielisiä julkipanoja. Ne täytyi naulata  tullilaatikoiden läheisyyteen. 

Kokkolassa oli Ruotsin vallan loppuaikoina tullivirkamies, jonka mainitaan olleen nimeltään Pasanen sekä eläessään että kuollessaan. Sen sijaan tullimies Lars Hännisen nimi muuttui jo parin vuoden palveluksen jälkeen nimieksi  Hennelius. 

1600-luvulla oletetaan tulliportteja kaupungissamme olleen vain kolme. Vieraan, joka meritse saapui Trullevin ohitse, joka siihen aikaan oli vielä erillinen saari, täytyi rantautua Puurokarin luona, missä 1650-luvulla sijaitsi yksi  tullihuoneista. Tullitarkastuksen jälkeen saattoi jatkaa purjehdusta aina kaupungin laitureihin saakka. Maisemassa näkyi silloin pieniä ranta-aittoja, jotka oli osin rakennettu veden päälle paalujen varaan. 

Vuoden 1920 Keskipohjanmaa-lehdestä luin kiinnostavan kuvauksen juuri Puurokarin tullihuoneesta. Kuvauksessa keskityttiin noin vuoteen 1870:

"Me jatkamme kulkuamme  Donnerin talon luolta ja tulemme kalasatamaan, joka siihen aikaan  oli muodoltaan jossakin  määrin toisenlainen kuin nyt. Heti sen jälkeen  on kaupungin pakkahuone, sijaiten sillä, missä nyt on ns. englantilainen puisto, yhdensuuntaisesti mutkittelevan rantalaiturin kanssa. Niillä paikoilla, joissa nyt on tuskin wiisitoistajalkaisille weneille riittäwästi wettä, kuljetettiin silloin suurilla proomuilla tavaroita laiwoista, jotka purkivat tawaroita "Wanhassahaminassa" 

Siellä oli tullauspaikka. Pakkahuoneen takana oli koko nykyisen puiston laajuinen  terwatori, johon koottiin terwa, joka oli kaupungin tärkein uloswienti tawara 1880 luwun loppuun.  Maata peitti paksu, pikiintynyt terwakerros, joka poistettiin wasta  w. 1895 kun tori muutettiin puistoksi.  Proomuilla kuljetettiin sen jälkeen  terwa satamassa oleviin laiwoihin.  Myöskin lähempänä satamaa oli terwansäilytyspaikkoja. Eräs sellainen paikka oli Salmensuunsillan luona, toinen Halkokarissa, joka siihen aikaan oli makasiineja täynnä, ja kolmas Mustassakarissa... 

...Käweltyämme 1km luoteiseen tulemme ns. Pikiruukinwuorelle, joka on kukkula meren rannalla. Aikoinaan on tämä kukkula ollut  meren ympäröimä; nyt on ainoastaan pieni seisoma lätäkkö sen länsi- ja eteläpuolella, muu jäljelle jäänyt merenpohja on nyt kuiwaa maata. Sinä aikana,  jolloin kukkula oli saarena, oli sen itäisellä rannalla tullitupa. Wanhemmat henkilöt muistawat vielä, kuinka pienemmät alukset tuliwat tämän saaren kupealle.  Nyt sinne ei päästä edes  lattepohjaisilla pikku weneillä. "

Eräästä toisesta vanhasta lehtikirjoituksesta taas ilmeni, että yksi tullitupa sijaitsi seuraavasti: 

"Kokkolahti oli niin syvä ja pitkä, että laivat voivat ottaa  lastinsa nykyisen Kirkonmäen alta Kaarlelan puolelta, jossa oli myös tullitupa...meritulli oli myöskin ensin Puurokarilla, mutta  muutettiin  Ryövärinkarille. ". 

Myös ns.entisen Anttilan kiinteistön lähellä sijaitsi tulliportti, joka oli ns. eteläinen tulliportti. Läntinen tulliportti - eli ns. Wästra Tull - taas sijaitsi  Torikadun ja Kustaa Aadolfinkadun risteyspaikalla. 

Koska porvareille aiheutti tulliporttien vähyys usein matkan pitenemistä,  oikaisivat he usein yli tai läpi aidan. Jopa pormestari  Carl Liungssonia  syytettiin raastuvassa  siitä, että hän oli ajanut yli aidan  tai jonkin laittoman portin kautta. Porvariston ja tullivirkamiesten välillä oli alituisia tulliaitoja koskevia riitoja, kun porvarit yrittivät kuljettaa kaupunkiin erikokoisia määriä tavaroita. 

Vaikka pienen Kokkolan elämä yleensä oli sangen rauhallista, muodostui elo kaduilla jopa sangen vilkkaaksikin, kun  talonpojat tulivat tuoteineen kaupunkiin. Kauppiaat kilpailivat usein keskenään talonpoikien tavaroista, joutuivat usein kahnauksiin, jolloin torivouti oli pakotettu puuttumaan tilanteisiin. Kävipä niinkin, että tullimies-parka, joka  ehkä takavarikoi talonpojan kaupunkiin takavarikoitua kuormaa,  joutui itsekin tappeluun maalaisten kanssa. 

LÄHTEET: 

Entisajan tulliviroista ja tullimiehistä. Eino tamelander. Tullimies.: Suomen tullimiesten  liiton äänenkannattaja.  1.10.1937. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/894263?term=pikkutullin&term=Kokkolan&page=10] Luettu 2.12.2025. 

Kokkolan kaupunki ympäristöineen nyt ja 50 wuotta sitten. Juhlanumero Kokkolan kaupungin  300-vuotispäivän  johdosta.  Keskipohjanmaa. 7.9.1920. No. 101 B. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1177082?term=Kokkolan&term=Kokkola&term=tullitupa&term=Kokkolassa&page=2&ocr=true] Luettu 4.12.2025. 

Miltä Kokkola näytti 1650-luvulla? Kokkola. 23.11.1939. No 22. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2027123?term=Kokkolassa&term=Kokkola&term=KOKKOLA&term=Kokkolan&term=Kokkolaan&term=tulliporttien&term=tulliportin&term=KOKKOLAN&page=2] Luettu 2.12.2025. 

Pikkutietoja Kokkolan "Suntista" Vaasa. 12.2.1937. No 41.[https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2136320?term=Kokkolan&term=Kokkolasta&term=tullitupa&page=5] Luettu 4.12.2025. 

Pikkutullit. Suomen kuvalehti 17.6.1933. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/897504?term=Beata%20Chydenius&page=6] Luettu 1.12.2025.

Kummituskierroksella kaupungilla

Syyslomaviikon perjantai-iltana lähdin Kokkolan matkaoppaiden järjestämälle Kummituskierrokselle Kokkolan keskustaan.  Kierroksia oli järjestetty tätä aikaisemmin jo neljä ja tämä oli viikon viides ja viimeinen. Säät suosivat lähes joka ilta, mikä vaikutti myös kävijämääriin suosiollisesti.  Oli ollut paljon osallistujia. Meitä oli perjantain kierroksella varmaankin viitisenkymmentä. Iso osa mukana olleista oli lapsia. Hienoa!

Kierroksen alkua odotellessa katse liimautui Mannerheiminaukkiolla taivaalle, jossa valtava lintuparvi auramuodostelmassa lensi ohi. Niin kaunista!

Kierroksella oli eri vetäjiä eri kerroilla. Omalle kerrokselleni sattui kaksi tummanpuhuviin asuihin pukeutunutta miekkosta. Heidän asunsa viimeistelivät tunnelman. Veikkaan, että  etenkin lapsen silmiin  oppaiden lierihatut näyttivät kiehtovilta ja jännittäviltä.

Kierros alkoi Raatihuoneen torilta. Kyseinen raatihuone on  neljäs samalla paikalla ollut ja muodollisesti Engelin rakentama. Tai hän ainakin sai kirjoittaa nimensä valmiisiin piirroksiin, jotta rakennus olisi saanut hieman lisää nostetta. Tämä raatihuone on rakennettu 1842. Vuosi jäi hyvin mieleen, koska kirjoittamassa kirjassani käsittelen juuri 1842 vuonna syntyneen naisen tarinaa. Siinä kuunnellessani oppaiden puhetta mietin, ettei tainnut ennenkään maailma olla aivan reilu paikka. Joku rakensi tällaista pytinkiä, joku toinen nukkui kylän perukoilla maalattiarötiskössä.  Tuntui kuitenkin liikuttavalta ajatella, että rakennus oli samalta ajalta, mitä juuri työstän. 

Raatihuoneessa oli aikoinaan  kistu, jossa säilytettiin vankeja. Viimeksi rakennuksessa on toiminut Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri ja intendentiltä on kuulemma saanut kuulla selkeistä kummitusten merkeistä. Askeleita on yläkerrasta kuulemma kuulunut. 

Kierros lähti käyntiin kivoissa merkeissä. Sää suosi ja ihmiset olivat innoistuneen oloisia.  Pääsimme sisälle Kokkolan Seurahuoneelle. Se on hotelli-ravintola aivan Kokkolan ytimessä. Rakennus on ollut aikoinaan Donnerin suvun rakentama - niin, juuri Jörn Donnerin esi-isän...

On jo pitkään ollut tiedossa, että tässä jos missä rakennuksessa on oma kummituksensa. Se on nimeltään Elsi. Elsin kerrottiin toimineen tässä hotellissa sisäkkönä 1900-luvun alussa. Elsi-sisäkkö rakastui hotellin johtajaan, mutta palava rakkaus romuttui säätyeroihin. Tästä pettyneenä Elsi jäi kuolemansa jälkeen vaeltelemaan hotellirakennuksessa. Elsi saattaa kolistella ja sytytellä valoja. Hän on kuitenkin lempeä haamu. 

Elsi-kummituksella on oma huone hotellin aulatiloissa, jonne ei ole lainkaan sisäänkäyntiä, ainoastaan parveke. Elsin huone näkyy alla olevassa kuvassa yläilmoissa...

Seuraavaksi kävelimme museokortteliin, jossa seisahduimme Vohvelikahvilan - Taideleipomon - edustalle. Sielläkin on oma kummituksensa, paremmin kai tunnettu nimellä Forsnabban kummitus.

Rakennuksessa sijaitsi aikoinaan leipomo. 1920-leipuri näki töihin aamuvarhaisella mennessään silinterihattuisen miehen istuvan leipomon sisällä penkillä. Leipuri poistui rakennuksesta lukiten oven mennessään. Aikomus oli ottaa mukaan joku toinen, jolle näyttää oliota. Kun hän palasi, oli silinterihattuinen mystisesti kadonnut lukittujen ovien takaa.Mies päätti vaiketa asiasta, ettei häntä luultaisi palturin puhujaksi. 

Vuosia myöhemmin leipomossa töissä ollut apuri oli myös nähnyt samaisen lierihattuisen tyypin ja kertonut tästä leipurille. Leipuri oli tuumannut, jotta kannattaa vaieta asiasta, jottei luulla hulluksi, niin kuin häntä, kun ei silinterihattuista löytynytkään, kun hän oli siitå  mennyt muille kertomaan. Kerrotaan, että tieto apulaisen näkemästä samaisesta lierihatuisesta tuli ilmi vasta 1980-luvulla perinneseuran tapahtumassa. 

Museokorttelissa oli tosi kaunista. Puissa oli vielä aika lailla keltaisia lehtiä. Pimeässä illassa pihalamput loivat kaunista valoa pimeyden keskelle, kun  jatkoimme matkaa kohti K.H. Renlundin museota. 

K.H.Renlundin pihassa  saimme kuulla monta  kiinnostavaa tarinaa K.H. Renlundin lapsuudesta. Renlundhan testamenttasi arvokkaat taidekokoelmansa aikoinaan kaupungille, mutta laittoi testamentin ehdoksi sen, että museossa täytyy saada käydä näyttelyissä ilmaiseksi. Kuulimme myös juttuja talossa aikoinaan asuneista 9 kauniista tyttärestä. Toki tuossa  hienossa talossa on myös kuultu kummittelevia kolinoita...

Matka jatkui Länsipuiston halki. Sinne oli viikon aikana syttyneet jälleen nuo kauniit valopallot valaisemaan piemyttä. Puistossa oli paljon ihmisiä. Siellä oli meneillään asunnottomien yön tapahtuma. Jatkoimme matkaa eteenpäin. 

Melkein jo arvasinkin seuraavan kohteen, nimittäin Katariinan kalmisto. Se oli aikoinaan ruttoisten hautausmaa. Vaikka tämä seutu nykyään onkin lähes keskikaupunkia, oli se menneinä vuosisatoina vieroksuttu, kaupungin porttien ulkopuolella sijainnut alue. Siksi sinne oli hyvä sijoittaa hautausmaa. 

Joku lapsikuulijoista kuului kysyvän, mikä ihme oli rutto. Opas selvensi, että se oli kuulkaas vähän samanlainen, kuin korona muutama vuosi sitten. 

Katariinan kalmisto on kuin oma maailmansa kaupungin melskeen ja vilinän ulottumattomissa. Siellä ei enää nykyisin ole hautoja, ne on siirretty muualle. Kalmistot ovat lukittuja. Opas toivoi, että niihin vielä joskus voitaisiin järjestää avoimien ovien päivä. Olisipa mielenkiintoista, tosiaan!

Jatkettiin matkaa kohti Vartiolinnaa, eli Kokkolan kaupunginteatteria. Rakennus oli kivasti valaistu. Nykyisellä teatterirakennuksella on pitkä ja moninainen historia. Onhan se toiminut myös suojeluskuntatalona. Nykyisin rakennuksen julkisivussa komeilee entisöidyt suojeluskuntamerkit, jotka jossain vaiheessa maalattiin piiloon, koska ne koettiin vuosikymmeniä sitten liian leimaaviksi. Onneksi niitä ei kuitenkaan tuhottu. Merkit on nykyään kunnostettuna seinässä kiinni.

Mutta joo, tiedetään, että myös tässä rakennuksessa on oma kummituksensa liihottelemasssa...

Oppaat tarkistelivat ajan kulkua ja totsivat, että oli aika suunnata reitin päätepisteeelle, Laivurintalolle. matka  eteni halki Neristanin korttelien. 

Alla oleva kuva on epätarkka, mutta halusin sen silti liittää tähän. Kun kävelimme pitkin kapeaa jalkakäytävää vanhassa kaupungissa, oli yksi katu aivan täynnä isoja, keltaisia vaahteranlehtiä. Lapset edelläni innostuvat jaloillaan  kahlaamaan lehtimeressä. joku etäämpänä heitti lehtikasan ilmaankin ja antoi leijua pipolleen. Nauratti.  Siksi oli pakko napata tämä kuvakin lapsosten pienistä iloista matkalla. 

Laivurintalon emäntä odottelikin jo meitä pihapiirissään. Siellä oli kaunista ja tunnelmallista. Aivan luxusta, sillä meille tarjoiltiin kuumaa mehua ja pipareita. Miten mehu voikaan maistua niin taivaallisen makoisalta?! Tuollaisena syksyisenä iltana se kruunasi viileässä ilmassa kävelyn.

Oli tullut aika kiittää ja poistua kohti kotia. Reilu tunnin mittainen promenadi oli tosi kiva. Kiitos siitä!

Renlundin upealla taidepihalla

Tänään kuljeskelin ja ihastelin uudenkarhealla Renlundin taidepihalla osoitteessa Kansakoulunkatu 6, jossa oli avajaiset 10.5.2025. Renlundin rakennus, joka on pihapiirissä, vaikkei näykään kuvissani, on alkujaan vanha ruotsinkielinen alakoulu, joka on rakennettu vuosina 1926-1928. Nykyään koulu toimii lasten ja nuorten kuvataidekouluna sekä baletinopetuspisteenä.

Tämä upouusi Mäntykankaan kaupunginosaan rakennettu lasten ja nuorten taidepuisto on melkoinen elämys ja rauhan tyyssija. Ei mikään kieputtimia täynnä oleva pihapiiri, vaan kaikkea muuta. Suunnittelussa huomioitiin entisen koulurakennuksen historia kouluna, sotasairaalana ja taidekouluna sekä koko Mäntykankaan kaupunginosan historiallinen puutarhakaupunginosan tyyli. Ja mikä parasta, lapsia ja alueen naapurustoa sekä kulttuuritoimijoita ja kuvataidekoulua on osallistettu sen suunnitteluun. Nimenomaan lapsilta nousi upeita ideoita esimerkiksi labyrinteista. Lapset myös erityisesti halusivat pihalle hiljentymismahdollisuuksia ja retkieväspaikkoja, mikä on mielestäni ihailtavaa. Toivottavasti uusi sukupolvi panostaa itseensä ja ympäristön hyvinvointiin sekä itsesäätelyyn täällä rauhoittavassa ja paljon mahdollistavassa tilassa.

Tämä taidepiha on suunniteltu ja toteutettu Brita Maria Renlundin muistosäätiön myöntämällä avustuksella vuosina 2022-2025. Säätiöltä lohkesi 550000 euron rahoitus. Kokonaiskustannukset ylittyivät ennakkoon arvioiduista ja kokonaisuus maksoi lopulta 800000 euroa. Kokkolan kaupunki sitoutui tekemään liikennejärjestelyt, valaistuksen, aidat ja runkopuuistutukset; tammia, vaahteroita, pilvikirsikoita.... Alue kuuluu Kokkolan kansalliseen kaupunkipuistoon. Taidepihan on suunnitellut vihersuunnittelija Nina Mamia Kokkolan kaupungilta. Taidepiha on maksutta avoinna päivittäin klo 7.00-22.00. Siellä ei suvaita koiria eikä tupakointia.

Pihapiiri mahdollistaa oikeastaan minkä vain taiteenlajin tekemisen alueella. Sen yksi vahvuus on sen alituinen muuntuvuus. Alueelle on istutettu runsaasti puita, pensaita ja kukkia, jotka kasvavat ja muuntuvat. Talvella, kun kasvit eivät ole isossa osassa, on puistossa vahvuutena sen valomaailma. Esimerkiksi katsomossa on pysyvä valaistus.

Huomion kiinnittää heti alkuun kulmassa oleva ihanan värikäs vaaleanpunainen ja tummansininen rakennelma. Se on Inside-out, jossa on sanataidekoululaisten kirjoittamia runoja, joiden aiheina ovat esimerkiksi pullat ja hait.

Piha on tarkoitettu kaikkien vapaaseen käyttöön silloin, kun se ei ole varattu tapahtumakäyttöön. Se on kuin yhteisöllinen olohuone. Kun kävin aistimassa aluetta, pihapiirissä oleili kolme nuorta naista. Yksi luki kirjaa omassa sopessaan, toinen levitteli muistiinpanojaan näyttämöpenkeille ja kolmas joogasi itsekseen. Sitten paikalle porhalsi pikkulapsiperhe, jotka leikkivät hiekkalaatikolla. Vanhempansa taluttivat pienimpiä puukorokkeiden päällä. Minä vain istuin ja ihmettelin. Etäämpää kaupungilta kuului jalkapallo-ottelun selostus ja jostain vielä kauempaa musiikkia sekä uinuvan kaupungin kesä-ääniä. Kiireettömyys ja levollisuus, jos pitäisi kahteen sanaan reissuni typistää.

Mindfulness-labyrintti, lava, jossa on katsomo keinonurmineen ja joka soveltuu myös tanssiesityksiin tai vaikkapa elokuvanäytöksiin erilaisia työpisteitä ja tiloja, hiekka-alue, nuotiopaikka, johon saa tuoda mukanaan omat polttopuut, kunhan huomioi metsäpalovaroitukset, Kokkolan sanataidekoululaiset ovat tehneet alueelle qr-koodien taakse tarinoita...monenmoista on!

Taustalla näkyy muhkea naisveistos. Se on Tom Tiaisen ja Kaija Kontulaisen "Makaava"-veistos, joka on toteutettu niksibetonista eli sementistä, johon on lisätty koneellisesti poistotekstiileistä jauhettua keinokuitutilkkua! Harmillisesti siitä tarkemmin ottamani otos valottui auringon syleilyssä liiaksi.

Osa taideteoksista on pysyviä, osa vaihtuvia. Pihassa on huomioitu kestävä kehitys ja ekologisuus. Osa alueesta on jätetty pölyttäjille niityksi. Ekologisuus on myös osa pedagogiikkaa alueella.

Pihapiiri mahdollistaa oikeastaan minkä vain taiteenlajin tekemisen alueella. Sen yksi vahvuus on sen alituinen muuntuvuus. Alueelle on istutettu runsaasti puita, pensaita ja kukkia, jotka kasvavat ja muuntuvat. Talvella, kun kasvit eivät ole isossa osassa, on puistossa vahvuutena sen valomaailma. Esimerkiksi katsomossa on pysyvä valaistus.

Näin alkukesästä kukki vielä kevätkukat. Mustat tulppaanit olivat upeita!

Keskellä aluetta on pergola, jossa on iso ja pitkä betoninen pöytä penkkeineen. Se on tarkoitettu työskentelypöydäksi; vaikkapa puutöihin, sanataiteelle, keramiikkaan.... Istuskelin siinä pidemmän aikaa. Siitä näki hyvin joka suuntaan. Vasta kotona minulle selvisi, että se on pöytä, jossa keskellä virtaa vesielementti. Se ei ilmeisestikään ollut käynnissä ´paikalla ollessani. Veden äänen on tarkoitus rauhoittaa. Mietin jo, kuinka nastaa olisi tuoda omat oppilaat tuohon pöydän ääreen retkelle ja napostelemaan veden solistessa eväitä.

Osa taideteoksista on pysyviä, osa vaihtuvia. Pihassa on huomioitu kestävä kehitys ja ekologisuus. Osa alueesta on jätetty pölyttäjille niityksi. Ekologisuus on myös osa pedagogiikkaa alueella.

Puistossa on vuokrattavia kasvilaatikoita. Ilmeisesti niitä vuokrataan vuodeksi kerrallaan. Nyt näytti nousevan niistä ainakin perunaa, raparperiä, sipulia...Myös kastelupisteeet ynnä muut hienoudet näytti huomioidun hienosti.

Pihassa on myös kauniita opasteita, joista voi lukea vaikka jalkapohjan pisteistä avojaloin kävellessä tai saada ohjeita mindfulnesiin ja syvähengittämiseen.  Puistoon on rakennettu erilaisia labyrinttejä, joita on toteutettu kiveyksin ja kasvein. 

Piha on jaettu useaan hyvinkin erilaiseen lohkoon. Jokainen lohko on omanlaisensa ja täynnä yllätyksellisyyttä. Pidin oikein, oikein kovasti tästä amfiteatterimaisesti rakennetusta katsomosta, jossa oli puolipyöreässä muodostelmassa leveät istuinpenkit ja lattiatasossa keinonurmi. Taaimman rivin istuinten selkänojat oli täytetty upeaakin upeammilla kuvataidekoulun lasten keramiikkakasvoja "Yhdessä. ". Todella onnistunut asettelu niillä! Kasvoja on luvassa lisää myöhemmin.  Katsomossa voisi vaikka makoilla joogamatoilla jalkatiloilla, ihanan tilava alue!

"Minä olen kuviopuu.

Minun lehdissä kasvaa

erilaisia kuvioita.

En pidä melusta.

Minä rakastan

kuitenkin lintujen laulua. "

"Joka taikakaupungissa oli

timanttipuu. Sen oikea nimi oli

kissankellopuu. Mutta taikakansan

oliot käyttävät nimeä timanttipuu. "

Pidin myös paljon muutamista tuoleista, joita alueella oli. Ne oli pultattu kiinni maahan, mutta tuolit mahdollistivat suunnanvaihdon. Kaltaiselleni levottomalle sielulle aivan täydellinen - tuollaiset haluaisin kotiterassillekin! Samaisia tuoleja oli myös grillialueen ympärillä.

Alue sijaitsee idyllisellä Mäntykankaan alueella, jossa on kaunis puutalorakennuskanta ja upeita puutarhoja. Silti itse ydinkeskustaan on vain kävelymatka.

Kaunis, kauniimpi, kaunein. Tätä voisin suositella kelle tahansa kulkijalle, joka suuntaa reittinsä kohti Kokkolaa. Ja onpa vielä ilmainen ihastelun kohde!

LÄHTEET: 

Kokkolaan avattiin 800 000 euron taidepiha, ja tältä se näyttää. Yle.fi. [https://yle.fi/a/74-20157358] Luettu 15.6.2025.

 
Kokkolaan rakennetaan maailmankin mittakaavassa lapsille poikkeuksellinen taidepuisto, jossa viihtyvät kaikenikäiset. Yle.fi, [https://yle.fi/a/74-20019214] Luettu 15.6.2025.

Renlundin Taidepihan työt käynnistyivät – "Riemukas tunnelma, olen odottanut todella paljon tätä!” [https://www.keskipohjanmaa.fi/artikkeli/renlundin-taidepihan-tyot-kaynnistyivat-riemukas-tunnelma-olen-odottanut-todella-paljon-tata] Luettu 15.6.2025.

Taidetalo Renlundin taidepiha. Kokkola.fi.[https://www.kokkola.fi/asuminen-ja-ymparisto/puistot-ja-luonto/puistot/tutustu-kokkolan-puistoihin/taidetalo-renlundin-piha/] Luettu 15.6.2025.