Piikillä

Olen onnekas, sillä sain eilen ensimmäisen koronapiikin! Olen seurannut aktiivisesti  infoa rokotusten etenemisestä ja löysin kuin löysinkin  pienen vinkin nettiä lukemalla  uudesta rokotusryhmästä, ennen kuin  tieto oli edes kunnolla Soiten tiedotuksissa! Moni on valitellut, että aikaa on vaikea saada, mutta tiedä sitten, oliko vain hyvä tuuri, kun ajanvaraus niin jouhevasti kohdallani toimi. Ymmärrän kyllä hyvin turhautuneisuuden, jos aikaa täytyy soitella viikko toisensa perään tuloksetta. 

Aktiivisuus palkittiin ja sain valita viikonloppuajoista oikein sopivan itselleni. Vaikka olisi mahdollisuus käydä piikillä työajallakin, käyn mieluummin vapaalla ilman kiireen tuntua.  Vähän jännityksellä tosin odotin, ehtiikö ennen rokotteen saamista puhjeta flunssa, kun muu porukka kotonani kävi  koronatesteissä alkuviikolla. Sitkeäksi flunssaksi se heillä tosin onnekkaasti osottautui. Minulle tauti ei näköjään sitten tarttunut. 

Pidän ihmeenä, että en ole päässyt vielä koronanäytettä itsestäni otattamaan, vaikka työskentelen  isossa oppilasryhmässä, jossa pienet lapset välillä suloisesti niistävät hihaansa ja pärskivät minne sattuvat. Käsiä on kyllä pesty luokissa ahkeraan ja mielestäni se näkyy myös vähentyneinä sairauspoissaoloina luokassani! Ehkä koronasta jää vielä ajan mittaan jotain hyvääkin käytäntöihin...

No se rokotus...Maski naamalla ilmottauduin  käsidesikierroksen siivittämänä Kela-kortteineni luukulle. Kirjautuminen sujui jouhevasti.  Odotusaula oli iso, eikä lähelläni istunut ketään ainakaan 10 metrin säteellä.

Muutoinkin tila oli organisoitu hyvin - rokotuspisteitä oli useita ja olin juuri ja juuri vasta ennättänyt istahtaa odotustuolille, kun ykkösverhon takaa minua jo kutsuttiin nimeltä. Kipitin hoitajan perässä rokotuspisteelle. Huoneessa oli kaksi työntekijää, joista toinen kirjaamassa koneella ja toinen piikittämässä. Minulta kyseltiin, olenko kuumeesssa tai flunssassa ja olenko saanut koskaan allergista reaktiota rokotteesta. Kerroin ettei ollut flunssaa eikä kuumetta ja että en ole reaktioita rokotteesta saanut, mutta että olen aina hieman varovainen, koska siskolleni kerran iso reaktio tuli.  Hän se otti ja tuupertui lääkärin käsivarsille 10 minuuttia rokotteen jälkeen - tosin jo vuosia sitten... 

Rokotteen hoitaja pisti  täysin kivuitta vasempaan käsivarteeni ja sain pienen laastarilapun pistoskohdan päälle sekä varoituksen, että pistoskohta saattaa  jälkikäteen hieman punoittaa. Lisäksi infottiin, että voi tulla kuumeoireita ja lihaskipuja, mutta niihin voi ottaa tavallista särkylääkettä. 

¨

Minulle kerrottiin vielä, että saamani rokote oli merkiltään Pfizer. Sain myös uuden rokoteajan 3.7. Silloin pitäisi kesän olla  kukkeimmillaan...

Rokotteen oton jälkeen ohjeistettiin kävelemään  huoneen läpi pois tulosuunnasta. Verhon jälkeen eteen avautuikin pitkä baana.:) Käytävän päähän saavuttua tajusin olevani taas odotusaulassa, mutta erikseen rajatulla alueella. Ihmisiä istuskeli siellä rokotteen jälkeen huilailemassa vartin verran. Oli tosi hiljaista ja jännä tunnelma. Kukaan ei puhunut toisilleen.:) Etäämpänä näkyi pari sairaalasänkyä, jos joku olisi heikottunut. Ei näkynyt yhtään huonovointista!

Selailin kännyä odotellessani ja ihanan ikimuistoinen tunnelma jäi mieleen siitä hetkestä. Pikkuserkku, joka samaan aikaan toisaalla tyhjensi perikuntansa vanhaa mökkiä, lähetti minulle valokuvan. jossa oli esiäitimme viisi sukupolvea taaksepäin! Kuvassa hänellä  on tumma asu, kaksi naista seisoo hänen sivuillaan ja pitää esiäitiäni olkapäistä. En tiedä, milloin kuva on otettu. Kuvan istuvalla esiäidillä  on mekkonsa päällä valkea nenäliina. Jäin miettimään onko kuva kenties otettu hänen puolisonsa kuoltua.  Joka aikaan kuuluu murheet ja menetykset osana ihmiskunnan historiaa. Meillä sentään on  turvana rokotukset, ajattelin...

Muutakin siinä istuessa tuli mieleen. Äitini viikolla muisteli, kuinka hän tapasi isäni aikoinaan tuberkuloosisairaalassa - olipa romanttiset alkumetrit 16-ja 19-vuotiaille! Tämän kerron sillä, että isäni oli aika edistyksellinen nuoreksi mieheksi. Äiti muisteli lämmöllä, miten isäni supatti hänen korvaansa  ruokatiskillä "Ota se kauimmainen pulla pöydältä, etummaisiin on kuitenkin joku yskinyt..." Ei ollut silloin hoitoyksikössä  leivonnaisissa minkäänlaista suojakupua yllä:/ Ihana, edistyksellinen isäni - ja tämä siis jo ennen 1960-luvun puoliväliä...he molemmat sitten toipuivat kurjasta taudistaan...

Nyt on kulunut vuorokausi rokotteen otosta. Käsivarteni ei punoita pistoskohdasta, minulle ei ole tullut kuumetta eikä lihaskipuja. Tyytyväisin mielin porskuttelen eteenpäin, vaikka itse koronasuojaukset täytyy jatkossakin huomioida, jotta alueemme pysyisi koronanvirusepidemian perustasolla.

Rutto vitsauksena Kokkolassa

Meidän aikamme iso uhka on  korona, mutta eipä tämä kovin erikoiselta kuulostakaan, kun tutkii aikaisempia elämän uhkia.  Ehkä olette kuulleet sanonnat "levisi kuin rutto"... tai "leviää kuin ruttovalkea."

1710-1711 Kokkolassakin oli vitsauksena juuri  rutto. Arvellaan, että se oli joko keuhkoruttoa tai erittäin tarttuvaa pilkkuruttoa. Tautia pidettiin Jumalan rangaistuksena. 

Keuhkorutto on infektiotauti ja se  leviää pääasiassa rottien välityksellä, jotka ovat saaneet loistartunnan kirpuista. Usein kirpun purema  riitti tautiin. Paiserutto puolestaan  levisi ainoastaan kosketuksesta, mutta jos tauti muuttui keuhkorutoksi, se levisi myös pisaratartuntana. Yhteyttä rottiin ei tuolloin tiedetty. Tauti tarttui ihmiseltä toiselle  ilmateitse. Edelleenkin maailmassa ihmisiä sairastuu keuhkoruttoon.  Hoitamattomana keuhkorutto on edelleen tappava ja antibiootein hoidettunakin kuolleisuus on  noin 50  prosenttia. Taudinkuvaan kuuluu äkillinen kuume, johon liittyy yskää,  rintakipua ja hengenahdistusta.  Lisäksi on päänsärkyä, pahoinvointia, lihassärkyä ja  oksentelua. 

1700-luvun alkuvuosina tauti pääsi leviämään aluksi Keski-Euroopassa. Vuonna 1708 tauti rantautui Puolaan,  Tässä vaiheessa  Ruotsiin ja Suomeen annettiin varoitus maaherroille sekä  ohjeistukset karanteenistä,  puhdistuksista ja terveyspasseista. Näin pyrittiin rajoittamaan sekä matkaajien että tavaroiden pääsyä maahan. Rutto jatkoi voittokulkuaan leviten Itämeren rannikolle. Siinä vaiheessa  annettiin asetus, missä ohjeistettiin toimiminen alusten kanssa, jotka saapuivat ruttoalueilta.  Tukholman edustalle rakennettiin kaksi  karanteenipaikkaa ja karanteeniaika pidennettiin 40 vuorokauteen. Varotoimenpiteitä kuitenkin jatkuvasti rikottiin ja näin tauti pääsi etenemään lopulta Kokkolaankin. 

1700-luvun Kokkolassa ruton leviämistä yritettiin estää kaikin mahdollisin tavoin.  Ei tiedetty taudin leviämis- tai torjuntatapoja, joten ainut toimiva  keino yrittää välttyä tartunnalta, oli  karanteeni. Jokainen, joka saapui kaupunkiimme ruton saastuttamilta alueilta, joutui karanteeniin. Varotoimenpiteistä huolimatta pelätty tauti kotiutui Kokkolaan.

Rutto sairautena oli pelottava, koska siihen sairastuttiin nopeasti ja myös kuolema seurasi  jo muutaman päivän sisällä. Keuhkoruttoon sairastuneet saattoivat kuolla saman päivän aikana, kun tauti oli puhjennut. 

Jotta tiedettäisiin, missä rutto liikkui ja uhka osattaisiin kiertää kaukaa, tuli kaikkiin ruton saastuttamiin taloihin piirtää  musta risti joko oveen tai ovipieleen. 

"että itzecukin taidais sitä cartta, ja wahingosta itzens cawahta."

Jos tauti päääsi valloilleen, oli ovet ja ikkunat naulattava kiinni yhtä ovea lukuun ottamatta, josta piti sairaanvartijan päästä tuomaan  lääkkeitä ja tarpeita. Jos oli taudista parantunut ja  liikkui kylillä, tuli olla käsissään merkkinä muille kolmikyynäräinen, valkoinen keppi. Lisäksi naisten edellytettiin käyttävän suunsa edessä valkoista liinaa. 

"että selkiän merkin ja warotuxen sijtä hawaitzis."

Vuoden 1711 alussa annettiin Turussa ohjeet täydellisen puhdistuksen suorittamiseksi ruttotaudin jälkeen. Sen mukaisesti ovet ja ikkunat täytyi talviaikanakin pitää 2-3 vuorokautta auki. Ruttoisten kuolinhuoneet tuli puhdistaa huolella huonekaluja myöten. Suositeltiin etikkavedellä pesua. Puhdistuksen jälkeen tuli ikkunoita pitää vielä auki muutamia päiviä. Lisäksi huoneissa tuli pitää tulta ja niitä oli savustettava rikki-, piki-, kataja- tai etikkahöyryllä. Lopuksi pesu tuli uusia ja huoneet óli valaistava kalkilla. Vaatteet oli hävitettävä mieluimmin polttamalla. Jos jotain esinettä ei voitu puhdistaa, se tuli asettaa ulos vähintään kuukaudeksi. Palamaton roska tuli kaivaa syvälle maahan. Täytyy sanoa, että aika lailla taidokkaat ohjeet suhteutettuna sen ajan elämään!

Koska lääkityksiä ei juurikaan ollut, voi vain kuvitella, kuinka työlästä oli hankkia ihmisiä hoitamaan sairastuneita. Jopa ruumiin kantamista vieroksuttiin.

Oli voimassa säädös, jonka mukaisesti ruttoon kuolleen ruumis tuli haudata 12 tunnin kuluessa kuolemasta. Koska tautia pelättiin, päätettiin kaikki ruttoon kuolleet haudata silloisen kaupungin ulkopuolelle. Hauta-alue sijaitsi todennäköisesti nykyisen Katariinan kalmiston eteläisen muurin ulkopuolella paikassa, jossa nykyään on sähkömuuntaja. Kerrotaan, että aikoinaan, kun muuntajan perustuksia kaivettiin, löytyi joukkohauta. Oletetaan, että sieltä löytyneet kallot ja luut kuuluisivat ruttoon kuolleille.

Kuolleiden joukossa oli esimerkiksi talon isäntä Mats Puntus Palonkylästä koko perheensä kanssa lukuun ottamatta perheen 12-vuotiasta poikaa, Mattsia.  Perheen kuoltua Isak Danenielsson Vester hoiti poikaa  Rödsössä. 

Esivalta kielsi ruttoisten ruumiiden hautauksen kirkkoihin tai kirkkomaahan. Sen on täytynyt olla tuskallinen asia, sillä tuohon aikaan pyhään maahan siunaaminen oli ihmisten ajatusmaailmassa ehdoton  

Maistraatti hoputti uuden hautausmaan töiden nopeuttamista. Koko väestö määrättiin  työskentelemään ruotumestarien tarkkailun alaisina marraskuussa niin kauan kuin päivänvaloa riitti. Ruumiit tuli haudata  Kolumäelle  heti Karja- eli Myllyportin ja kaupunkialueen ulkopuolelle syvälle maahan.  

Paikka vihittiin käyttöön ja ympärille rakennettiin kivimuurit.  Tämän lisäksi  päätettiin syventää vanhan hautausmaan  ympärillä olevaa ojaa, jotta vedenpaljous ei aiheuttaisi löyhkää. Maistraatti  määräsi koko porvariston  myös ajamaan, kantamaan ja lapioimaan  hautausmaalle karkeata soraa. Soralla tuli peittää kaikki haudat.,

Vain tietyt, nimetyt hautausmiehet, saivat luvan haudata ruttoon menehtyneitä. Matti Skeppare valittiin  neljän muun alemman porvariston jäsenen kanssa - heiltä kysymättä -  kaivamaan haudat  ja hautaamaan kuolleet.  Heidät myös määrättiin säilyttämään  kuolleiden omaisuus lukittuna, jota varten heidät velvoitettiin vannomaan vala. Työstä maksettiin kuusi kuparitalaria joka ruumista kohden. Ruumiinhautaajien tuli sitoutua  välttämään kaikkea kosketusta muiden kanssa. Jopa kirkossa käynti evättiin heiltä koko ruttoajaksi. 

Perinteisiä hautajaisia ei voitu sallia, vaan hautausmiehet huolehtivat ruumiin kaikkinensa haudan lepoon. Kansan suussa puhuttiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin ruttoisten hautausmaasta. Ennen ruttoa Kokkolan kaupungissa oli ollut viitisensataa ihmistä. Ruttoepidemian jälkeen väkiluku oli  vähentynyt noin sadalla hengellä, mikä tarkoitti noin 20 % väkimäärän vähentymistä. 

LÄHTEET: 

1700-luku alkoi Kokkolassa huonoissa merkeissä – Sota ja rutto koettelivat kaupunkilaisia. Kokkola-lehti. [https://www.kokkola-lehti.fi/uutinen/586280] Luettu 2.1.2021. 

Erityistä huomiota  vaativat tartuntataudit. Tays.[https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Infektioiden_torjunta/Mikrobikohtaiset_ohjeet/Erityista_huomiota_vaativat_tartuntataud(48485)] Luettu 3.1.2021. 

Forsius, Arno.  Rutto Suomessa vuosina 1710-1711. [http://www.saunalahti.fi/arnoldus/ruttovuo.html] Luettu 2.1.2021. 

Katariinan kalmisto.  Kokkolan suomalainen seurakunta. [https://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/hautausmaat/katariinan-kalmisto] Luettu 2.1.2021. 

Kokkolan kaupungin historia 1-2. 1950, s. 146-147. 

Krokfors, Hans-Erik. Hemmanet Korpilainen i Korplax by i Karleby [http://users.abo.fi/hkrokfor/korplax.htm] Luettu 10.01.2021. 

Maaniitty, Elina. Kulkutauteja itämerellä 1700-luvulla. [https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/311284/Kulkutauteja_It_merell_Kleio.pdf?sequence=1] Luetu 2.1.2021. 

Mikä on keuhkorutto ja miten se oireilee. Askel terveyteen. [https://askelterveyteen.com/mika-on-keuhkorutto-ja-miten-se-oireilee/] Luettu 3.1.2021. 

Rutto kaupungin vaivana. Kokkolan kaupunki. [https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/ruotsin_vallanaika/suuri_pohjan_sota_ja_isoviha/rutto_kaupungin_vaivana/fi_FI/rutto_kaupungin_vaivana/] Luettu 2.1.2021.

Rutto tappoi joka kolmannen helsinkiläisen syksyllä 1710 – parannuskeinoa ei ollut, mutta tautia yritettiin torjua eristämällä sairaat. Kirkko ja kaupunki. [https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/rutto-tappoi-joka-kolmannen-helsinkilaisen-syksylla-1710-tautia-yritettiin-torjua-eristamalla-sairaat-parannuskeinoa-ei-ollut#9abc4bf9] Luettu 3.1.2021.

Joululomalla 2020-2021

Tänä vuonna loma-aikaa on ollut ruhtinaallisesti. En tiedä, korostuuko se vielä entisestään, kun pyörii aivan kotinurkissa useamman viikon.  Mitään ihmeellistä ei ole tehty, mutta ihan ok loma silti. Tässä pientä päivitystä vuodenvaihteen molemmin puolin. 

Olen saanut pitää pientä tonttupoikaa luonani useampaan otteeseen. Olemme leikkineet autoilla ja  veivanneet  käsillä  laululeikkejä, Välillä on harakka huttua keitellyt ja toisinaan taas jotain muuta. Ihanaa on rauhoittuminen muun muassa  iltasatujen pariin. Meillä on ollut vakisatuna "Killi kissanpoikanen", jonka tonttupoika osaa jo ulkoa. Oma rakas lapsuusmuisto nousee vastaavasti kolmesta pienestä porsaasta. Ehkä kolmanen porsaan nokkeluus oli se, joka  silloin sadussa viehätti. 

Joulun alla usutin nuorimmaistani useampaan otteeseen tekemään huoneessaan joulusiivoja.  Aina oli  jotain  tärkeämpää. Kunnes sitten aatonaattona poika terästäytyi ja vääntäytyi ihmismäiseen aikaan sängynpohjalta. Siipalle viestittelin, että nyt on kuule täällä sellainen siivooja mopin  vartta vääntelemässä, että tästä moni jopa voisi maksaa. Nuori mies pesi ja puunasi pelkissä alushousuissaan! Homman hoidettuaan hihkaisi, ettei voi ymmärtää, miten äiti saa samaan hommaan menemään päiväkausia... Varmaan vaatevalinta on mennyt ainakin pieleen minulla...

Aatto vietettiin kotosalla. Haudoille vein pojan kanssa kynttilät, sillä aikaa toinen poika lämmitti saunaa. Koko  ydinperhe oltiin koossa sekä anoppi ja siipan veli perheineen - kuten aina. Ainoastaan Etelä-Suomen vieraat jättivät tapaamisen väliin tällä kertaa. Joulu ei oikeastaan eronnut aikaisemmista mitenkään,  muutoin  kuin että nuorimmaiseni nakitettiin pukiksi, kun  ei haluttu  ottaa ketään ulkopuolista.  Omaa äitiäni lähdin tervehtimään vasta joulupäivänä. 

Juuri ennen joulua osallistuin hautajaisiin.  Meitä oli paikalla  20 ihmistä saattamassa  tuttua vanhusta haudan lepoon. Seuraavalla viikolla olisi tullut tuo 10 raja vastaan. Siinä kirkonpenkissä istuessani päätin napata itsestäni  poikkeuksellisesti  kuvan. Ehkä tätä ajanjaksoa kasvomaskien  kanssa muistellaan vielä jälkikäteenkin yhtenä hetkenä elämässämme. Ehkä se kaipasi tallennusta. Kukapa olisi voinut vuosi sitten kuvitellakaan vielä moista. Onko kukaan muuten koettanut laulaa kangasmaskin kanssa? Voin kertoa, että aivan epätoivosta hommaa... kangas imeytyy suuhun kiinni, kun yrittää saada ääntä kuuluville...

Tämän mustan kasvomaskin ikuistin kontrastina sille, että kesken  siunaustilaisuuden mieleeni ryöpsähti historianteksti  vuosien 1710 -1711 ajalta, jolloin rutto oli  synkkänä vieraana kaupungissamme. Silloin ruttotartunnan saaneiden piti kantaa käsissään ulkona liikkuessaan valkoista keppiä. Lisäksi  naisilla tuli olla suun edessä valkoinen liina. Nyt oikeastaan mikään muu ei ole muuttunut, kuin että  vielä terveiden ihmisten kirjoissa olevat  turjustautuvat kasvomaskeihin.  Ne kepit vielä  olisi  ehkä hyvä lisä jokaiselle - voisi laittaa  vaan muutaman metrin pituutta lisää niille, niin hoituisi turvavälit itsestään.

Aika aikaansa kutakin. Vielä keväällä ihmiset hamstrasivat wc-paperia kuvitellen epidemian tunkeutuvan  joka paikkaan  parin viikon sisällä. Miten pieni onkaan ymmärryksemme!  Nyt edulliseen hintaan tarjolla olevat kasvomaskit on myyntivaltti. Ja jos tilanne äityy oikein pahaksi, on meillä hätävarana niitä maskeja varmaan  vielä vessanpönttöjä tukkimassakin...Omaa elämääni korona ei ole paljonkaan muuttanut, kun etäopetuksesta päästiin. Työt on hoituneet entiseen malliin, paitsi että virtuaalipalavereja on  aikaisempien tapaamisten sijaan. Introvertin maailmaa ne eivät hetkauta. Blogin päivityskin sujuu kuten ennen. 

Välipäivinä olen kierrellyt ympäri kaupunkia ja näpännyt kuvan jos toisenkin, mistä on sattunut inspiraatiota löytymään. Kustaa  II Aadolf näkyi saaneen hienon katoksen päänsä ylle sitten viime käynnin. 

Vaikka Kokkolan   400-juhlavuosi onkin nyt ohi, niin innostuin Suntin vartta kävellessäni, kun näin pari Puurokarin rannalle kyhättyä lumiukkoa. Mielessäni kehittelin hauskaa ulkoilmatapahtumaa vaikka hiihtolomaa ajatellen. Jospa olisikin suojasäätä ja paljon lunta, niin  rannan tuntumaan olisi nastaa saada lumiukkokisa pystyyn, jossa lapsijoukkueet tai perheet  kisaisivat, kuka saa muovailtua lumesta vaikuttavimman näköisen lumiukon Kustaa II Adolfia jäljitellen. Tai ehkä oikea paikka olisikin Kustinkadun  ympäristö... Muutoinkin tuntuu, että ulkoilmatapahtumat ovat tänä vuonna uudessa nosteessa. 

Ehkä jollekin on tullut jouluruoista ähky. Tällainen possun kuva oli Suntin rantaan spreijattu. Jokin salainen sanoma tässä täytyy olla...

Muutoin Suntin varrella oli kiva kuljeskellä. Aurinko oli laskemassa ja yläilmoissa kaunista. 

Santahaassa oli kymmenittäin ihmisiä. Latupohja oli valmis, mutta varsinainen hiihtolatu vielä puuttui. Jospa tänä talvena innostuisikin  taas enemmän hiihtelemään!

Kiertelin myös Ykspihlajassa. Potin rannassa oli taianomaisen kaunista. Meri oli vielä auki. 

Kaarlelan kirkko oli kaunis hämärtyvässä illassa. Kävin kuvailemassa kirkkomaata erästä tulevaa blogipäivitystä varten. 

Välillä käväisin kotona. Kylätie on niin taianomainen näin talvi-iltoina. 

Joutenolo on kivaa. En tosin tiedä, kauanko sellaista jaksaisin pidempään. Seuraavana päivänä satoi lunta ja innostuin lähtemään uudelle retkelle. Tällä kertaa Neristaniin, vanhaan kaupunkiin. 

Ja kun taas päädyin Suntin rantaan - tosin lähemmäksi keskustaa, oli kiva seurata  lintujen kaakatusta avovedessä. ja aivan taianomaista värimaailmaa taas kerran!

Tänään vielä, kun olin palailemassa  äitini luolta, oli vaan pakko pysäyttää auto ja ihailla lumista  luontoa. Tällä kertaa viipyilin aivan yksin hiljaisessa Perhojokivarressa. 

Vielä on muutama päivä lomaa.Yhtä rennolla otteella aion viettää loppulomanikin. Suomalainen luonto on niin monimuotoinen, että vaikka samoja reittejä kiertelee useampaan kertaan, löytää aina jotain uutta.