Heinäkuun auringon puuduttamana päätän lähteä etsimään Kälviän kuntoportaita. Löhöilylle on tultava loppu! Pieni haaste on vain se, että etäämpänä asuvana en tahdo mistään niitä löytää. Yritän pinnistellä, ajatuksiani, missä Kälviän suunnalla olisi mäkiä, mutta vähiin jää...
Lopulta löydän pienen vinkin, että portaat sijaitsevat valaistun ladun - tai näin kesäisemmin - kuntoradan lomassa. Haaste vain se, etten tiedä, missä kohdin. Sitkeänä sissinä parkkeeraan autoni kuitenkin parkkipaikalle ja lähden etsimään.
Kävellä tepastelen pellon laitaa. Viereisellä kentällä näkyy paljon nuoria jalkkispelaajia ja mukana komppaavia vanhempia. Valaistu kuntorata on kesäisen kivassa kunnossa hyvin lyhyeksi leikattuine nurmineen. Kivahan tässä on kuljeksia, vaikkei portaita löytyisikään.
Katse osuu kuitenkin metsänlaitaan, jossa ihan selkeästi näen kaiteita. Bingo! Siis sinne.
Ja sielläpä ne! Uutuuttaan vielä auringon kanssa kilpaa kimaltelevat portaat.
Kimppahenki näkyy täällä maalla. Harja on säntillisesti portaiden vieressä, eikä kukaan ole sitä julennut katkoa tai paiskoa. Kiva.
Nousen portaat verkkaiseen tahtiin ylös. Lasken. Askelmia on tasan sata. Alaspäin kävellä teputtelen viereistä pientä hiekkarinnettä. Ja sitten ylös uudelleen...jännä tunne olla paikalla lähes yksin. Ihanaa! Ainoastaan nainen koirineen tulee vastaan ja jostain loitompaa kuulen miesten puheensorinaa.
Ilo irti - oi, miten kannustavaa!
Vihon nimmareita on kiva lukea palautuessa. Seuraavalle sivulle kirjaan omankin nimeni.
Ylätasanteella voi lepuutella järeän hirsipenkin sylissä-
Samoin portaikon ylätasanne on kiva penkkeineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti