Karpaloreissulla

Syyskuun viimeisenä päätin ampaista metsään. Siippa oli kertonut minulle mainion marjapaikan. 

Karpaloita oli kuulemma ollut suonpläntillä aika kivasti, kun oli koiran kanssa siellä liikuskellut. 

Siispä viikonlopun innoittamana syvälle suolle!

Peruuttelen mennessäni autoni metsäautotien varressa olevalle pienoiselle liittymänpahaselle. Kiviä täytyy varoa. Jos kolhaisee kiven auton pohjaan, tulee kalliit marjat tältä reissulta. Tämä sujuu onnekkaasti. 

Nappaan mukaani ämpärin ja kävelen kohti metsän polkua, jota olen saanut ohjeeksi kulkea. 

Saavun suon reunaan. Se ei ole ihan tyypillisin suo. Sateista huolimatta maastossa on kuivia kumpareita. Toki löytyy myös vetisiä, upottavia silmäkkeitä. 

Aluksi katselen vain ympärilleni. Täytyy hahmottaa, millaisesta paikasta onkaan kyse. Edessäni näkyy  suht uusi hirvitorni. Paikka onkin hirvijahtiin optimaalinen, koska näkymä on esteetön moneen suuntaan. 

Nuuhkin suota. Se tuoksuu aina mielestäni syksyltä. 

Käyskentelen jokusen metrin. Saappaideni juuressa näenkin ensimmäiset tummanpunaiset karpalot. 

Siispä keräilypuuhiin. Alku tuntuu aina jotenkin hitaalta. Marja kerrallaan ropsahtaa ämpäriini.  Tuntuu, ettei edes pohja koskaan täyty. 

Suolla on hiljaista. Olen siellä aivan yksin. Ei näy edes lintuja. Hihkaisen ääneen, sillä parasta pitää ääntä, ettei mikään isompi otus minua yllätä. Joopa joo, siippa nauroi mielikuvitukselleni jo lähtiessä. Dramatisoin, kuinka kamalaa on lähteä ypöyksin maastoon. 

Kun olen poiminut muutaman marjan, siippa lähettää viestin "Joko susi on syönyt sinut?" 

 "Ei vielä," vastaan. Samassa viestissä jurputan, että taisin valita ne huonommat saappaat jalkaani. Olo on kuin urheilusuoritukseen tulleella. 

Suolla ei todellakaan näy mitään eikä ketään. Jatkan matkaani. Karpaloita näkyy nyt vähemmän. Minulla ei ole aavistustakaan, mihin päin kannattaisi kulkea. Tuuripelillä, muuta ei nyt voi. 

Lompsin rannemmaksi. Maasto muuttuu kosteammaksi, kumpareisemmaksi ja haasteellisemmaksi. Tarraan varuiksi muutamaan pieneen puunrunkoon, etten kompuroisi. 

Jotenkin on uljas tunne siinä kulkiessa, kun näen suossa painaumia, joissa on kulkenut hirvi ja kauris  jättäen painanteet  suohon. Tulee jotensakin tunne, että  tässä ollaan pieni hetki yhtä luonnon kanssa. 

Mieleen tulvahtaa alakouluaikainen nostalgialaulu "Metsän poika tahdon olla, sankar` jylhän kuusiston." "En tosin ole poika, eikä lähimaillakaan ole kuusikkoa, mutta se tunne,  tiedättehän!

Maasto muuttuu kosteammaksi ja marjat vähenevät. Katson eteeni. Ei todellakaan tekisi mieli täällä yksikseen humpsahtaa suonsilmäkkeeseen. 

Kunnon pohjalaisena on kuitenkin ihanaa katsella eteenpäin lähes äärettömyyteen asti  tasaisella maalla. Ihan kauimmaisena silmissä siintää pieni suojärvi. Sen ympäristössäkin saattaisi karpaloita olla, mutta täältä käsin reitti sinne on liian upottava. 

Suolla ei kasva suuria puita. Ainoastaan kitukasvuisia pikkumäntyjä. Puiden taakse ei pääsisi piiloon. 

Joka tapauksessa ämpärin pohja on nyt peitossa. 

Maasto muuttuu lopultakin hieman kuivemmaksi. Teen havainnon, että marjoja on joko heinien suojassa tai punertavilla kumpareilla. Marjoja on vaikea nähdä punertavan kasvillisuuden seasta. 

Kun olen aikani kierrellyt maastossa, saavun lähelle lähtöpistettäni hirvitornin luokse. Se on hyvä maamerkki, edes minä en pääse eksymään. 

Minulla on liian kuuma. Lämpöä on peräti +17 astetta. Usein aiemmin olen keräillyt karpaloita kohmeisin käsin nenänpää kylmänä. Nyt ymmärrän pukeneeni liian paksun takin ylleni. Tekisi myös mieli istahtaa, mutta hirvitornin kapeita tikkaita lukuun ottamatta ei löydy ensimmäistäkään lepopaikkaa. Ei kiveä tai kantoa. Ja itse maaperä on liian märkä aamuisesta sateesta. Ei auta kun huilailla seisoaltaan. Olisinpa tajunnut ottaa matkaan mukaan edes vesipullon. Ympärilläni surisee pari viattoman oloista sääskeä. Myös kaksi hirvikärpästä yrittää tunkeutua hiuksiini, mutta olen niitä ovelampi ja rutistan päästäni ne pois. 

Nyt kuulu ääniä. Sen täytyy olla helikopteri! Mietin, onko mahdollisesti jokin hirvilaskenta tai onko joku eksynyt lähiseudulle. Reissun jälkeen saan tosin tosin kuulla, että Ruotsista saakka saapunut  helikopteri olikin palkattu lannoittamaan lähiseudun metsiä ja peltoja ilmasta käsin!

Tekniikan seasta kuuluu myös muita ääniä. Kuulostelen aikani ja totean ne korpin ääniksi. Samassa kauempana lenteleekin peräti kolme korppia kadotakseen hetkeä myöhemmin  etäämpänä olevien puiden taakse. 

Ja sitten! Tajuan jo alkujaan lähteneeni ihan väärään suuntaan. Jos on niinkin paljon kuin kaksi vaihtoehtoa, niin toki minun tuurillani valitaan väärin.  Nyt löydän kuitenkin hyvän marjapaikan. Olen  jo aika lailla väsynyt. Posketkin helottavat punaisina. Poimin lähistöllä olevat marjat aika suuripiirteisesti. Aika paljon taitaa jäädä vielä maastoonkin. 

Karpalot ovat kauniita. Pistelen muutaman kirpeän marjan suuhuni. Kylläpä niitä on vaikea poimia, maasto on sen verran märkää ja sormet tahtovat upota syvälle mättääseen. . 

Alkaa sataa ripottaa. Päätän, että marjaretkeni saa nyt loppua. Minulla on hiki ja jano ja enää puuttuisi kunnon kastuminen. Kotiinpäin kävellessä siistin marjasaalistani, sillä kosteisiin marjoihin on kiinnittynyt aika lailla roskia. 

Olen tyytyväinen lopultakin sekä itseeni että marjasaaliiseeni, vaikkei ihan ämpärin laidat täyttyneetkään. Ainakin tämä kävi hyvästä kuntoilusta!