Linja-autopysäkkien kasvojenpesu Kokkolassa, osa 2

Vuonna 2020, Kokkolan juhlavuonna, kuvailin innosta pinkeänä Kokkolan katumaisemaan ilmaantuneita jokusia uusia bussipysäkkejä. Silloin toivoin, että voi kunpa näitä historiapläjäyksiä ilmaantuisi katukuvaamme lisääkin. No nyt on tullut - osa jo hieman aikaisemmin, loput nyt kesän 2024 korvilla.

Siispä uudelle kuvauskierrokselle, mikä ei ole helppo, koska ei ole mitään käsitystä, mistä päin Kokkolaa nämä kaikki löytyisivät. Joten hakuammuntana ajelulle. Monta niitä  sitten löytyikin!

Ensimmäisenä ajelen Koivuhakaan. Siellä on kaksi bussipysäkkiä Mäntynäädänkadulla saman kadun molemmin puolin. Jo etäältä huomaan niissä uudet kuvat! Kaikista muista kuva-aiheista poiketen Koivuhaan pysäkkien kuva-aiheet ovat värikuvia. Kaupunginosan historia huomioiden se toki sopiikin. Molemmissa kuvat ovat vuodelta 1975. 

Koivuhaka rakennettiin pääosin 1970-luvulla ja juuri siinä kaupunginosassa oli vuonna 1975 myös asuntomessut. Muistan ne vielä hämärästi. Oli muuten hiuksenhieno ohitus, ettei minusta lapsena tullut Koivuhaan asukkia. Aloitin alakoulun 1974 ja ennen sitä vanhempani pähkäilivät, minne muuttaisivat lapsuuskodistani, mummolastani. Oli kolme vaihtoehtoa. Yksi varteenotettava oli Australia, johon noihin aikoihin muutettiin aika yleisesti siirtolaiseksi. Sitten oli tämä Koivuhaan alue, koska isäni kulki töissä Kokkolassa ja tuolloin tontteja oli tarjolla juurikin Koivuhaasta.  Se olisi helpottanut perhe-elämää, kun reissutyöt olisi loppuneet muuton myötä. Kolmas vaihtoehto oli Evijärvi, joka lopulta vetikin pisimmän korren ainoastaan sen vuoksi, että rakennuslupapaperi saapui perille ennen muiden vaihtoehtojen lupapapereita. Niin pienestä voi kaikki lopulta olla kiinni. 

Nämä bussipysäkkien valokuvat on k.H. Renlundin museon arkistoista. Koivuhaan Palvelukeskuksen puoleisen kadun reunassa on  1975 kuvattu näkymä kuta kuinkin näiltä hoodeilta. Taustalla näkyy pari vanhinta tornitaloa ja parkkipaikka päheine -70-luvun autoineen.  Kuvassa kävelevät ihmiset ovat hieman harmillisesti  keskellä katosta olevan välipuun molemmin puolin. 

Vähän ikävästi on jo joku löytänyt valkoisen spraymaalin ja päässyt töhertelemään iltojensa laihaksi iloksi bussipysäkin kylkiin. 

Samaisen kadun toisen puolen pysäkki osoittautuu hieman vaikeaksi kuvattavaksi auringonpaisteella. Kuvassa on kuitenkin Koivuhaan palvelukeskus. Pääpiirteissään se näyttää nykyäänkin  hyvin samannäköiseltä kuin kuvassa. Kyllä sen edelleen siitä tunnistaa! Toki liikkeet rakennuksen sisällä ovat muuttuneet ja jonkin verran on ollut remppaakin. Ihanasti kuvan tyypeillä hulmuaa leveälahkeiset, joista viimeistään tunnistaa ajankuvan. 

Sitten Ykspihlajaan. Sen bussipysäkki seisoo Satamakadun kupeessa. Ajan auton parkkiin viereisen kirkon pihaan. Piha on minulle tuttu vuosien takaa. Olinhan rakennuksessa töissä kymmenisen vuotta - niin, sekä lastentarhanopena että myös päiväkodin johtajana. Voi niitä aikoja! Muutoinkin kaupunginosa on minulle hyvin tuttu myöhempien työpaikkojen vuoksi. Siksi onkin kiinnostavaa nähdä, mitä seudun bussipysäkkiä on valittu ilmentämään.

Kävelen aluksi kirkon pihaan ja nappaan kuvaan kohti Satamakatua. Kuvat näkyvätkin selkeämmin näköjään pysäkkien takaa.

Kuvatekstinä on "Linja-autossa on tunnelmaa. " No, tässä kyseisessä kuvassa juuri sitä löytyykin. Kyseinen bussi ajeli väliä Ykspihlaja-keskusta. Vaatetuksesta ja autosta päätellen liikutaan viime vuosisadan alkukymmenissä.

Julkisivun puolella huomaankin, että kuvat on sommiteltu pysäkin sisälle eri järjestyksessä. 

Ykspihlajasta jatkan matkaani Minimanin kulmille,  Energiatielle. Siellä nousen kuvaamaan huoltoaseman pihasta ensin takapuolta pysäkkikuvasta.  Kuvan etualalla on lehmiä. Hmm. Mistähän tämä otos on  kuvattu, mietiskelen. 

Vasta kuvateksti selittää maalaismaista idylliä kuvassa tarkemmin. "Kokkolan vanha vesitorni valmistui 1921. Tornin ylimmässä kerroksessa oli palovartijan  vartiohuone ja talvisodan aikana vesitornia käytettiin ilmatorjuntaan. " Ahaa, siis vanha vesitornihan on edelleen tässä lähistöllä pystyssä. Vaikea on kuvitella siihen läheisyyteen lehmiä. Mutta tottahan se on, että entisaikoina maaseutumainen asutus alkoi juurikin noilta seuduilta, jossa oli tuolloin tulliporttikin. Mikähän mahtaa olla etualan jykevä talo?

Julkisivun puolelta katsottuna kuvaa hieman häiritsee  isohko  aikataulukyltti. Voi, kun se olisi sijoitettu sivuseinälle...

Matka jatkuu Mäntykankaalle. Anders, Chydeniuksenkadulta, Mäntykankaan koulun edustalta, löydän seuraavan uudistetun pysäkin. Kuvaus tuppaa jälleen olemaan hieman haasteellista auringonvalon vuoksi. 

Teksti kertoo seuraavaa: "Mäntykangas todennäköisesti 1930-luvun tienoilla. " Tästäkin kuvasta on siis piakkoin sata vuotta. Kuvan teinitytöt istuskelevat kivellä ja vasemmassa reunassa oleva poika kastelee metallisella kastelukannulla. Maisema vaikuttaa melko kivikkoiselta. Ja juu, taustallahan  kuvassa onkin Mäntykankaan koulu!

Matka jatkuu Mariankadulle, josta löydänkin Keskipohjanmaan Keskussairaalan pysäkiltä uuden kuva-aiheen. Kuvan otsakkeena on "Elämää Mariankadulla 1950-luvulla. " Taustalla näkyy joku seudun pienkerrostaloista ja edustalla naiset ahkeroivat pistolapioineen. 

Liikun eteenpäin samaa Mariankatua ja sieltäpä löytyykin läheiseltä Terveyskeskuksen pysäkiltä uusi kuva katoksessa.

Ohitse kulkee mies koiransa kanssa ja silmäilee minua. Vaikutankohan epäilyttävältä hiippaillessani nurmialueella? Joka tapauksessa suuntaan kamerani kohti pysäkkiä.

Myös tämän kuvan tekstinä on samainen "Elämää Mariankadulla 1950-luvulla." Jos oikein näen, komeilee kuvassa iso kyltti, jossa on teksti "SAUNA. " Lienee kyse yleisestä saunasta. Omasta lapsuudesta kumpuaa muisto, kun ennen kouluikää olin mummoni kanssa yleisessä saunassa sukulaisreissulla pesulla - tosin silloin Vaasassa asti.

Lapiohommissa näyttävät kuvan mies ja nainen olevan tässäkin kuvassa.

Sitten ihan keskustaan. Bongaan uudistetun bussipysäkin Rautatienkadulta aivan taksipysäkin kupeesta. Tällä kertaa päädyn kuvaamaan katosta vain takaa päin, koska edusta on ihmisten valloittama. 

Kuvateksti selventää:  "Kokkolan rautatieasema 1900-luvun  alussa. " Kuvasta on siis jo hulppeasti yli sata vuotta. Itse rautatieasemarakennus seisoo edelleen omillaan, mutta vieressä oleva rakennuskanta onkin aika lailla muuttunutta. 

Kuva on mielestäni tosi hieno. Siinä on vanha rouva hienoissa, tummissa tamineissaan, suloinen pikkutyttö mekossaan ja vasemmassa reunassa erottuu ainakin kolme naista valkeissa asuissaan. Porraspäässä seisoo varmaankin konduktööri. Tosi ihana kuva!

Kävelen läheiselle matkahuollon parkkialueelle. Muistan, että olen jo aikaisemmalla kuvauskerralla kuvannut pysäkin, joka on lähimpänä Matkahuollon rakennusta. Mutta lähistöltä löytyy tätä nykyä kolme kuvallista pysäkkiä lisää. Siispä vielä niitä katsomaan!

Jahas, ensimmäiseen kuvauskohteeseen onkin jo punakynä päässyt kiusaamaan. Tosi kurjaa! Kuvatekstistä selviää:  "Näkymä Rautatientorilta itäiselle Kirkkokadulle. " Kuva lienee melko vanha ja kuvan auto kerrassaan upea.

Kuvan taustalta pilkottaa Kokkolinnan rakennus, joka pilkistä myös rautatieaseman pysäkin takaa! Tämä kuva on edukseen tässä pysäkkipaikalla, se erottuu jotenkin täydellisen hyvin ja  ehjänä kokonaisuutena. 

Läheisellä toisella pysäkillä ollaankin talviteemaisessa kuvassa. Kuvatekstissä mainitaan "Alfred Huhta hevosineen Rautatientorilla. " Harmillisesti pysäkin toinen sivulaseista on pienillä säröillä kauttaaltaan. 

Kuvan reki on upean siro, tulee vallan mielikuva, kuin mies istuisi kamelin selässä. Mietin oliko tämä se sama Alfred Huhta, joka mainitaan Maria Åkerblomin yhteydessä...

Viimeinen kierrokseni bussipysäkeistä sijaitsee  sekin samaisella aukiolla. Kuvatekstin mukaan  kyseessä on "Palokuntalaisten juhla 1901. " Kuvamateriaali on infotekstin mukaan Vi Neristassbor ff / Kokkolan kotiseutuarkistosta. 

En tiedä kuvan juhlan aihetta, mutta se on kiinnostava. Oletan kuitenkin, että kuva on jokavuotisesta kesäjuhlasta. Kuvaa tarkemmin katsoessa siitä erottaa 15 vapaapalokuntalaista riippumassa telineissä rakennuksen edustalla. Kiinnostun myös kuvan vapaapalokuntalaisten vaatetuksesta, joka vaikuttaa juhlavalta. Löydänkin tiedon, että vapaapalokunnan komppanioilla oli erivärisiä tunnuksia, joista pystyi tietämään niiden tehtävät palopaikalla.

Palokuntalaisilla oli valkoiset paraatitakit sekä messinkikammoin varustetut mustat kypärät. Näkyypä kuvassa myös eri kokoisia rumpuja.

 
 LÄHTEET: Pelastajat: Palomiehet. [https://www.kokkola.fi/app/uploads/2021/02/40b4120b-3_pelastajat_palom_ja_karelmo_fin.pdf] Luettu 134.7.2024.

Black box-ajelulla

Luen viikolla paikallislehteä ja bongaan sieltä ilmoituksen loppuviikon ajelusta "Black box-bussilla."

Saan kipinän ja ehdotan pojanpojalle, että lähdetäänkö fiilistelemään epätavalliselle bussiajelulle. Hän on heti valmis.

Siispä torstaina ajelemme keskustaan. Kyseessä on siis eräänlainen opastettu bussikierros epätavallisin elementein höystettynä.

Tapahtuma organisoidaan idean isän, kuvataiteilija Hans Hästbackan sekä Kokkolan matkaoppaiden ja Ingsva-bussien  diilinä. Kyse on eräänlaisesta rakennetusta neulanreikäkamerasta, camera obscurasta. Pimeäksi tehtyyn tilaan päästetään pienestä reiästä valoa. Tällöin vastakkaiselle pinnalle muodostuu kuva. Valonsäteiden kulkiessa reiän kautta eteenpäin, näkyy kuva ylösalaisin.  

Mitä tämä reissu sitten pitää sisällään? Odottelemme pojan kanssa Mannerheiminaukiolla bussia saapuvaksi. Kun se ilmaantuu paikalle, maksamme muutaman lantin ja toteamme, että bussin etuosan "tavistilassa" istuu kuskin lisäksi matkaopas. Heillä on norminäkymät bussin etuosasta ulos. 

Sen sijaan me yleisö käpöttelemme bussissa eteenpäin. Kuskin penkin takaa tulee jonkinlainen peittävä, vaalea, pimentävä kangas koko  bussiin, joten kuskia ja opasta ei voi nähdä, ei myöskään ulos bussista. 

Kysäisen Hästbackalta, saanko kuvata bussissa. Hän antaa siihen auliisti luvan.

Hetken kuluttua hän palaakin luokseni kiinnostuneena ja kyselee blogistani. Juttelemme blogistin maailmasta, kirjoittelusta, tutkimisesta ja valokuvailusta pitkän tovin lähtöaikaa odotellessa.

Autoon astuessamme idean isä vinkkaa minulle, että tulkaa istumaan tuohon kohtaan, siinä on parhaat paikat. Niinpä änkeämme  bussin etummaisille penkkirivistöille vasempaan reunaan. Saman puolen ikkunassa on peittävä kangas, jossa on pyöreä, pienehkö  aukko. Ohjaaja varoittaa, ettei aukkoon juurikaan kannata tirkistellä, koska valo siellä on niin voimakas. Bussiin asennetussa aukossa on linssit kahdessa kohdassa ikkunoita. 

Vastakkaisella puolta bussia ikkunat on kauttaaltaan peitetty suurin, valkein kankain. 

Kyseessä on siis liikkuva kamera, jonka erikoisuus piilee siinä, että kuva piirtyy valkokankaalle ylösalaisin heijastettuna ja peilikuvana auton vastakkaiselta puolelta. 

Reissunvetäjä kertoo minulle, että ajamme pienen reitin Kokkolan kaupunkikeskustassa. Bussin ajonopeus pidetään noin 15 km tunnissa eli todella maltillisena.

Reissunvetäjä kertoo, että jos kesken ajomatkan tulee huono olo, häneltä löytyy pusseja. Supatan pojalle, että kuulitko, reissunvetäjällä on sitten varuilta pusseja. Poika toljottaa iloinen virne kasvoillaan minuun kysyen:

-Pusseja, niin mitä pusseja?

-Varmaan karkkipusseja, vastaan ja repeän nauruun.

Poikakin äkkää, mistä pusseista puhutaan ja nauraa räkätämme asialle yhdessä.

Opastekstistä olen lukenut jo aiemmin, että hyvin sateisella ilmalla Black box-reissu ei onnistuisi. Onneksi nyt ei sada, pikemminkin paistelee. Pilvipouta olisi näkyvyyden kannalta kaikista paras.

Bussi nitkahtaa liikkeelle. Matkaopas kertoo, että bussia ajaa Esa ja matkaoppaan nimi on Marja-Leena. 

Aina välillä joitakin kohteita tunnistaa aivan selkeästi...tässä taitaa olla Urheilutalo!

Olo on hieman omituinen. Opas tähdentää, että Kokkolaa hyvin tuntevat ehkä paremmin pystyvät nurinkurinbussissa havaitsemaan, missä milloinkin liikutaan. Täytyy myöntää, että tunnistaminen osoittautuu todella haastavaksi. Muutaman tunnetun maamerkin havaitsen ja hahmotan joten kuten, missä milloinkin liikutaan. 

Kaduilla on tavattoman hiljaista. Matkaopas toteaa jossain välissä, ettei kadulla näy ensimmäistäkään kulkijaa. Sitten hän kertoo kolmen koiran liikkuvan kadunreunassa. 

-On niillä mukana taluttajakin, opas jatkaa. 

Matkaoppaan mukaan autoja suhahtaa harvakseltaan valkokankaalla ohi.  Pyörittelen päätäni pitkin kangasta ylös ja alas. Idean isä, joka istuu lähistöllä, varmaan huomaa, että matkaaja ei oikein ole autoista nyt selvillä ja  huikkaa minulle:

-Ne autot on aivan siellä alareunassa. 

Kiertelemme aluksi Neristanissa. Sieltä matka jatkuu lähelle Venehuoneen barkassia. 

Opas kertoo,että barkassi on sotasaalis englantilaisilta. 

Poika kohottautuu hämillään penkistä ja kovistelee minulle:

-Mutta fammu, vasta aamullahan sanoit, ettei Suomi ole ollut sodassa Englannin kanssa. 

-Öö, joo, mutisen. 

Kuinka saatoinkaan unohtaa Halkokarin kahakan ja Oolannin sodan vuodelta 1854, kun poika minulta aamusella kyseli Suomen aikaisemmista sodista.

-Fammu unohti vaan, kuittaan. 

Poika vaikuttaa havaintoonsa tyytyväiseltä. 

Vaikkei minulle huono olo tulekaan, voisin olettaa, että jos matka jatkuisi pidempään,  alkaisi päässä ehkä pyöriä. Poika vieressäni haukottelee. Hän ei tahdo malttaa olla vilkuilematta linssiin, koska näkymä on sieltä helpompi. 

-SALE, huudahdan pojalle, kun tunnistan kadun varren liikkeen tekstin muodosta. Samalla kadulla on J.V. Snelmannin Lukeva poika-patsas, mutta se tulee niin liki kameraa, että minun on ainakin vaikea sitä hahmottaa. 

Valkeahko kerrostalo näkyy selkeänä, mutten yhtään osaa ymmärtää, missä päin liikumme. Jalankulkija kuitenkin kävelee mielestäni päällään. 

Havaitsen, että silloin, kun  taivas näkyy kuva-aiheissa, on näkymä selkeämpi. Pelkät rakennukset näkyvät yllättävänkin suttuisesti. 

Hupaisaa kyllä ajatella, että itse asiassa ihmisten  päässä kuva on periaatteessa koko ajan näin nurinpäin. Aivomme vain sitten kääntävät kuvan toisinpäin. 

Neristanin puutalot erottuvat erityisen muotokielensä ja värikkyytensä vuoksi melko selkeästi. 

Reissu päättyy samaan paikkaan, mistä alkoikin, siis Mannerheiminaukiolle, josta nyt on helppo bongata pitkänmallinen Vapaudenpatsas. 

Pomppaamme pojan kanssa pois bussin kyydistä. 

-Se oli sellainen Peppi Pitkätossun nurinkurinpäivä, poika toteaa matkan päätteeksi. 

-Kaikki on lopultakin paljon selkeämpää oikein päin katsottuna, tuumaan poistuessamme.