Veljesten riita hevosista

Tällä kertaa kuljetaan vuoteen 1815 ja käräjille Kokkolaan. Kyseessä oli velkasaatava, jossa kantajana eli asian esille tuoneena oli talollinen Matts Mattsson Bengtilä ja vastaajana eli haastettuna hänen veljensä Johan Mattsson Bengtilä, molemmat Kälviältä. 

Itse kantaja Matts Mattsson Mattsson ei ollut paikalla, vaan häntä edusti hänen kirjallisesti valtuuttamansa asiamies, varavouti herra Johan Fredric Sundberg. Vastaaja Johan Mattsson Bengtilä taasen ei ollut saapunut lainkaan paikalle kuulutuksesta huolimatta. Kihlakunnantuomari Matts Rijpa kuitenkin  todisti, että Johan Mattsson Bengtilä oli  lain mukaisesti haastettu oikeuteen. Sen sijaan todistajaksi kutsuttu talonpojanpoika Johan Abrahamsson Skinnari oli paikalla. 

Kantajan valtuuttama mies, Johan Sundberg kertoi, että kun asianosaiset  riitapukarit 4-5 vuotta aiemmin  olivat purkaneet yhteistilansa,(ns. bolag), he olivat tuolloin jakaneet omaisuutensa, johon kaiken muun lisäksi kuului myös kaksi hevosta. Toinen hevosista oli ilmiselvästi paljon toista hevosta parempi. 

Tämän vuoksi veljekset olivat lopulta päättäneet, että he arpoisivat, kumpi saisi kummankin hevosen. Oli myös ennen arvontaa jo sovittu, että se, kumpi saisi paremman hevosen, maksaisi toiselle  viidentoista riksdalerin ja kahdenkymmenenneljän skillingin verran maksua Ruotsin rahassa. 

Nyt oli ilmennyt, että vaikka Johan Mattsson Bengtilää oli arpa suosinut ja hän oli saanut paremman hevosen,  ei hän kuitenkaan ollut suorittanut veljelleen sovittua maksua. Tätä summaa nyt vaadittiin käräjillä maksettavaksi. Valtuutettu Sundberg vetosi asiansa tueksi myös kahteen todistajaan, jotka olivat talonpojat Johan Jacobsson Bengtilä ja Anders Ericsson Pernu. 

Harmillisesti näitä kahta todistajaa ei kuitenkaan oltu saatu tavoitettua käräjille paikalle.  Heidät tunnettiin kuitenkin yleisesti hyvämaineisina  ja siksi sallittiin vannoa todistajavala, kuitenkin sillä varauksella, että vastaaja  Matts Mattsson Bengtilällä olisi myöhemmin  esittää heitä tai heidän kertomuksiaan vastaan  esteellisyysväitteitä. 

Tämän jälkeen kuultiinkin, mitä nämä todistajat olivat asiasta kertoneet:

Johan Jacobsson Bengtilä kertoi, että oli ollut paikalla silloin, kun  riitapukarit, Bengtilän veljekset, olivat juhannuksen aikoihin  kuusi vuotta sitten  purkaneet yhteisen taloutensa. He olivat siinä yhteydessä myös jakaneet sekä irtaimen omaisuutensa että karjansa. Tilalla oli ollut kaksi hevosta, joista toinen oli selvästi huonompi. Niinpä veljekset olivat sopineet, että se, joka saisi paremman hevosen, sitoutuisi välittömästi maksamaan toiselle osapuolelle  15 riikintaaleria ja 24 skillinkiä. Todistaja kuitenkin kertoi, että  hänen käsityksensä mukaan Johan Mattsson Bengtilä ei ollut tätä summaa maksanut, vaikka Matts  Mattsson oli useaan otteeseen tätä summaa vaatinutkin. 

Vuona 1815 tuo rahamäärä vastasi suunnilleen työntekijän 1-2 kuukauden palkkaa, sillä olisi voinut hankkia esimerkiksi viljaa satoja kiloja. 

Toinen todistaja, Anders Ericsson Pernu, oli kertonut myös olleensa läsnä, kun veljekset jakoivat omaisuutta. Hän oli kertonut kaiken samoin kuin ensimmäinenkin todistaja.

Varavouti Johan Ericsson Sundberg  katsoi että hänen päämiehensä, Matts Matssonin, saatava oli täysin todeksi todettu ja hän toisti aikaisemman vaatimuksensa, vaatien myös laillista korkoa sekä  korvausta oikeudenkäyntikuluista. 

Kun oltiin päästy asiassa tähän saakka, vaativat kruununvouti ja  kolmas maanmittari Gustaf Fredrik Grönors, joka oli paikalla vastaaja Johan Mattsson Bengtilän  edustajana, sakkoa  Johan Mattssonin aiheettoman poissaolon vuoksi. Sen jälkeen käräjäoikeus vetäytyi harkitsemaan asiaa. 

Käräjäoikeus päätyi esittämään, että koska vastaaja Johan Mattsson Bengtilä oli laillisesti haastettu oikeuteen, mutta jäänyt istunnosta pois ilmoittamatta pätevää syytä, hänet tuomittaisiin sakkoon Ruotsin lain 12. luvun 2.  §:n nojalla. 

Tuossa lain kohdassa, joka  oli vuodelta 1734, määriteltiin, että vastaajan jäädessä saapumatta oikeuteen ilman hyväksyttävää syytä, voidaan tuomita sakkoon ja asiaa voidaan käsitellä, vaikkei hän olisi käräjillä paikalla. 

Sakon suuruus olisi  kaksi hopeataaleria tai 96 hopeakopeekkaa, jotka jaettaisiin Hänen Keisarillisen Majesteettinsa ja Kruunun kesken sekä myös kruununsyyttäjän ja kolmannen maanmittarin, Grönorsin, hyväksi. Sakko voitaisiin maksaa rahassa tai jos tuomittu oli maksukyvytön, niin sakko voitaisiin sovittaa kolmen päivän vankeudella. 

Tuohon aikaan kaksi hopeataaleria olisi voinut merkitä työläisen 2-4 viikon palkkaa tai  esimerkiksi kymmeniä kiloja ruisjauhoja. Hopeakopeekat olivat tuohon aikaan arvossaan ja sillä olisi voinut korvata 1-2 palkan köyhemmälle käsityöläiselle tai  hankkia 5-10 kanaa. 

Oikeus myös katsoi, ettei Johan Matsson Bengtilän poissaolo estänyt asian ratkaisemista. Todistajien lausunnoista oli selvästi ilmennyt, että Matts Johanssobn oli sitoutunut maksamaan veljelleen sovitun summan joko heti tai viimeistään  vuonna 1809. tuomittiin vastaaja  maksamaan tämä summa korkoineen kuusi prosenttia  vuodessa maksu eräpäivästä, 24. kesäkuuta 1809 alkaen siihen saakka, kunnes maksu olisi kokonaan suoritettu. 

Tämän lisäksi vastaaja oli hävinnyt asian, hänet tuomittiin maksamaan kantajan perimiskustannukset kolme ruplaa ja 50 kopeekkaa hopearahana tai setelirahoina kymmenen ruplaa ja viisikymmentä kopeekkaa. 

Oikeus katsoi,, että koska kyseessä oli yksipuolinen tuomio, tuli kantaja Matts Mattsonin ilmoittaa päätöksestä vastapuolelle. Ja mikäli vastaaja Johan Mattsson  katsoi, että hänellä olisi peruste tuomion kumoamiseen, olisi hänen haastettava kantaja uuteen käsittelyyn viimeistään ennen seuraavaa käräjäkautta. 

Lisäksi, koska vastaaja oli hävinnyt asian, hänet tuomittiin maksamaan kantajan perimiskustannukset, kohtuulliseksi arvioidut kolmeksi ruplaksi ja viideksikymmeneksi kopeekaksi hopeassa tai kymmeneksi ruplaksi ja viideksikymmeneksi kopeekaksi setelirahoissa (Banco Assignationer).

3.5 hopearuplaa vastasi  1-2 viikon palkkaa, nykyrahaan muutettuna ehkä  400-800 euroa. banco Assignationer tarkoitti Venäjän keskuspankin painamia setelirahoja, jotka olivat arvoltaan huomattavasti heikompia kuin hopearahat vastaten nykyrahassa noin 200-400 euroa. 

Jos mitään opimme tästä, niin varmaan sen, että velat kannattaa maksaa ajallaan pois!

LÄHTEET: Kansallisarkisto. Keski-Pohjanmaan ylisen tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat. 1815-1815 (KO a:13 -490. SS. 124. [https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/#/documents/700490/pages/490?t=kaustar&d=overlay] Luettu 27.4.2025.