Suntin kartanon omistajia ja rakennuskantaa

Kokkolan kaupunki perustettiin alkujaan Ristirannan kylän maille. Ristirannan kylä mainitaan ensimmäisen kerran Kaarlelan talvikäräjien yhteydessä vuonna 1543. Ristirannan kylään kuului kaupungin perustamisvuonna kaksitoista taloa. Suurin seudun taloista oli Suntin kartano, muilta tunnetuilta nimiltään  Sundgården eli Sundshemmanet. talo tunnettiin koko 1600-luvun ajan pormestarien asuinpaikkana. Muita  kylän nimeltä tiedettyjä taloja olivat Tyllnäs, Längnäs ja Backala. 

Yllä: Osuuspankin nykyinen kiinteistö, jonka paikalla Sundhin kartano  alkujaan sijaitsi. 

Vuonna 1608, jolloin toimitettiin manttaalijako käsitti kolme Ristirannan tilaa kokonaisen manttaalin ja  Sundin sekä Sursillin talot peräti 1 1/4 manttaalia. Näihin kahteen isoimpaan tilaan lienee liitetty  useampia autiotiloja vähän ennen kaupungin perustamista. Onkin ilmeistä, että arvostetussa asemassa olleet talojen omistajat, kuten nimismiehet tai papit, mieluusti hankkivat haltuunsa maita, jotka sijaitsivat keskeisillä paikoilla ja olivat jääneet rappiotiloiksi. 

Missä Suntin kartano sijaitsi tarkalleen? Suntin kartanon päärakennus  (Boehmin talo) sijaitsi  harjanteella merenlahden rannalla, kaupungin ensimmäisenkorttelin ensimmäisellä tontilla (Kortteli I, talo n:o  I) , joka nykysilmillä katsoen oli  kaupunkikeskustassa  Osuuspankin  tontin eteläosassa ja kauppakeskus Chydenian paikoilla. Tiedättehän - kansan suussa kai edelleen nimellä KPO:n mäki. Muistoksi kaupunginsalmen rantamailla sijainneesta Sundhin talosta on jäänyt  nimitys Sundhaga eli Salmenhaka. Sen tarkempi sijainti oli etelätullin ja  Salmen  sillan välillä torilta etelään ja Sundåker-nimiset pellot taas Purokarin länsipuolella. 

Suntin kartano oli arvostettu asumus, jopa maaherra kaupunkiin saapuessaan 1600-luvulla majoittui aina Suntin kartanoon. Maaherran tiedetään liikkuneen yleensä talvisin heti uudenvuoden jälkeen. Kovilla pakkaskeleillä myös  maistraatin ja porvariston kokouksia pidettiin Suntin kartanossa, koska raatihuone oli liian kylmä paikka kokoontua.  Niihin aikoihin, kun Kokkolan kaupunki 1600-luvulla perustettiin, rakennusta hallitsi Wittingin suku - mitä ilmeisemmin samaa sukua, joka edelleen asustelee seudulla. Kokkolan toinen pormestari, Knut Hendersson  Witting, joka hoiti pormestarin vakanssia vuosina 1625-1626, oli syntynytkin Suntin tilalla. Vuonna 1629 laaditussa "oikeassa ja todenmukaisessa karjaluettelossa Kokkolan kaupungista" mainitaan "Hustru Elisabeth i Sundhe" heti seuraavana pormestarin nimen jälkeen. 

Leskinainen Elisabeth Sundhella on luetteloiden mukaan ollut selkeästi  enemmän omaisuutta kuin kellään toisella. Maata hän omisti viisi tynnyrinalaa. Yleensä sitä omistettiin ainoastaan puoli tai yksi tynnyrinalaa. Yleensä lehmiä omistettiin yksi tai korkeintaan kaksi, mutta leskirouva Elisabethillä niitä oli peräti kahdeksan. Lisäksi hänellä mainitaan olleen  härkäpari, kolme hevosta ja tusinan verran lampaita. 

Myöhemmin Sundhin kartanon omisti  lainsuomentajan poika Gabriel Ljungonpoika, kaupungin viides pormestari (1639-1651), joka oli aviossa pormestari  Knut Wittingin Elsa-tyttären kanssa. Gabriel oli syntynyt Suntin kartanossa. Myös Knut Wittting oli syntynyt Suntin tilalla. Hän myös kuoli siellä. 

Yllä: kuvakopio Gabriel Ljungonsonin nimikirjoituksesta  ja leimasta.Kuvakaappaus Kokkolan historia 1-2 kirjasta. 

Gabriel Ljungonpojan kuoltua 1652 syntyi hänen jäämistöstään pitkällisiä riitoja. Kaikki omaisuus oli takavarikoitu, koska Gabriel oli aikoinaan taannut vouti Pietari Lambertinpojan puolesta. Gabrielista olen kirjoittanut jo aiemminkin. 

Sitten talo periytyi Gabrielin pojalle, Kustaa Gabrielinpojalle., joka oli ammatiltaan lainlukija. Kustaa Gabrielinpojan vaimo, Katariina Brynielintytär jäi myöhemmin leskeksi ja  avioitui vouti (1682-1698) Jaakko Sundellin kanssa. 

Sundell joutui kartanon haltijan asemassa vilkkaaseen, mutta ei aina niin ystävälliseen kosketukseen kaupungin porvariston kanssa. Porvarit huomasivat pian 1700-luvun vaihteessa, että Sundellin raha-asiat olivat huonolla tolalla ja takaajat huolestuivat tilanteesta sanoen irti takuusitoumuksensa. Tilityksen viivästymisestä käytiin oikeuttakin vuonna 1709.  Lopulta Sundelin   oli pakotettu myymän  Sundhin kartanon  raatimies (1708-1711)  Christoffer Wijkarille. 

Myös Wijkarin tiedetään harjoittaneen laitonta kauppaa, kuten muutkin voudit, mutta hän rakensi ja möi myös laivoja porvariston harmiksi. Wijkar oli myös kolme kertaa salavuoteudesta syytettynä ja ehti kaksi kertaa naimisiinkin. Myöhemmin 1700-luvulla tilan ovat omistaneet vuorollaan  Erasmus Björkman, Carl Chore, raatimies, suurkauppias ja laivanvarustaja Daniel Ahla, varatuomari- kauppias Martin Polviander sekä 1700-luvun lopulla Johan ja Henrik Lund.

1800-luvun alkukymmeninä kartanon osti Axel Böckelman, joka rakennutti viimeisen kartanon rakennukseen, niin  kutsutun Boehmin talon. Itselläni on siitä hyvin hatara ja heppoinen muistikuva, mutta se lienee ollut turkoosinvärinen, isohko rakennus Isokadun- Tehtaankadun kulmassa. Tuo talo on rakennettu 1829 ja sen ensimmäinen omistaja oli  kauppias Axel Böckelman. Kymmenenn vuotta myöhemmin talo siirtyi kauppias, raatimies  Alexander Boehmin haltuun lapsenlapsen naimakaupan myötä. 

Yllä: Böhmin  talo sisäpihan suunnasta. Kuvakaappaus ETT:n valokuvanäyttelystä Kallentorilta. 

Kiinnostavaa kyllä,  tämä kiinteistö toimi myös tyttökouluna. Rouva Boehmin sisar, Olivia Kynzell, määrättiin koulun ensimmäiseksi johtajattareksi alkujaan Vaasaan ja sieltä hän aika pian siirtyi Kokkolaan perustaen ruotsinkielisen  tyttökoulun tännekin. Koulun nimi oli "fruntimmerskola. " Koulu toimi Boehmin talossa vuosien 1859-1885 aikana.Talon sisäpihalla oli  myös aidattu maustepiha!  Boehmin talo purettiin 1980 uuden Osuuspankin rakennuksen tieltä. 

Tänään lähdin kävelylle KPO:n mäkeen. Värikuvat tämän kertaisessa päivityksessä tulevat sieltä. Kulkiessani mietin, että tuskin kukaan kadulla vastaan tulleista olisi osannut sijoittaa paikalle kartanoa. Sundhin kartanoa. Mietin, kuinka kapea-alaisesti me näemmekään seudun. Se on meille tosi nyt ja jotenkin naivisti sitä ajattelee, että lähes tuollainenhan paikka kävelykatuineen se  on ollut iät ja ajat. Vaan vähänpä sitä tietää!

LÄHTEET: Boehmin talon historiaa ja kaupungin menneisyyttä. Annikki Wiirilinna. Keskipohjanmaa-lehti 22.02.1978. [https://www.porstuakirjastot.fi/files/original/d6b8cae867abc636cb66f15d26640e2f.pdf] Luettu 17.01.2025. 

Kaarlelan pitäjän historia I. Turku 1969. 

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. Vaasa 1984. 

Porvareita ja porvarissukuja Kokkolassa 1600-1700 luvuilla. Wiirilinna, Annikki. Keskipohjanmaa-lehti 21.1.1970.[https://digi.kirjastot.fi/exhibits/show/annikki-wiirilinnan-artikkelit/porvareita-ja-porvarissukuja-k] Luettu 17.01.2025.

Rakentajan Hamletin-kysymys: Purkaako kokonaan pois vai yrittää säilyttää? Wiirilinna, Annikki. Keskipohjanmaa-lehti 31.10.1980.[https://digi.kirjastot.fi/exhibits/show/annikki-wiirilinnan-artikkelit/porvareita-ja-porvarissukuja-k] Luettu 17.01.2025.

 [https://www.porstuakirjastot.fi/files/original/e5543ccab935cb9f0bac54189238df0c.pdf] Luettu 17.01.2025.

Henrik Hollst

Henrik Hollst eli ja vaikutti Lohtajalla Isonvihan aikoihin. Kuka hän oikein oli? Henrik mainitaan nimismiehenä, Pohjanmaan jalkaväkirykmentin rykmentinkirjurina ja Lohtajan nimismiehenä. 

Henrik oli syntynyt Saksassa 6.1. 1683. Hänen isänään mainitaan Johan Holst, joka puolestaan oli syntynyt Viipurissa. Isä toimi porvarina ja raatimiehenä Oulussa sekä lääninmiehenä Sotkamossa. Hänen isänsä, Sunik Holst, taas oli viipurilainen kauppias. Hänet mainitaan myös yhtenä Viipurin arkkitehdeistä vuonna 1641.

Henrikin äitiin löydänkin kytkyksen siippani sukuun. Hän nimittäin on Forbus-sukua. Henrikin äitinä mainitaan Brita Henriksdotter Forbus. Brita oli ollut aikaisemmin aviossa kappalaisen ja triviaalikoulun opettajan, Henrik Staffanson Sackliniuksen kanssa. Britan isä Henrik Forbus oli siippani kahden esivanhemman veli.

Henrikin mainintaan muun muassa pitäneen useita talonkatselmuksia Isovihan jälkeen. 

Yllä: Lohtaja - Rippikirja 1725-1732 Låchtåby Juckola. Henrik Holst.
 

Henrikin vaimona mainitaan Susanna Munselius. Myös Susannan isä, Erik Johansson Munselius,  mainitaan jalkaväkirykmentin  rykmentinkirjurina . Susanna ja Erik  vihittiin noin 1712. Henrikillä oli ainakin lapset Erik (1712-1751)Henrik (1719-1790), Susanna (1723-1788),  Johan (1725), Catharina (1726-1777), Helena (1729-1764) ja Christophorus (1731-1785). Kaikki lapset pääsivät "hyviin naimisiin".

Henrik kuoli Lohtajalla 10.3.1741 58-vuotiaana.

Uutta vuotta 2025!

Uusi vuosi vaihtui lämpöisissä lomatunnelmissa. Tosin myönnettäköön, että aistin hulppeasta rätinästä ja räiskeestä ainoastaan etäämpää kumisseet paukeäänet ja esikoiseni lähettämät videot. Olin niin kaputt että raahauduin pehkujen väliin jo iltakymmeneltä epelin kanssa. Aikaero ja aurinko olivat tehneet lomalaiselle tenät. 

Olen lukenut joululomallani enemmän kokonaisia kirjoja kuin pitkään aikaan. Toivoin pukilta erityisesti kahta kirjaa. Pukki kun ei koskaan osaa hankkia mulle niitä kirjoja, joita mieluusti lukisin, vaikka omasta mielestäni kirjoja on helppo ostaa.  Siispä tapaan tehdä toivelistan...

Tämänkertaiset kirjatoiveet liittyivät molemmat jollain tavoin vähemmistöjen elämään. Sattumaako? En tiedä. Finlandiaehdokkaita kuitenkin molemmat!

Kaj Korkea-ahon  "Äitiä etsimässä."  on kiinnostava ja todenperäinen  kertomus kahden homomiehen lapsihaaveista. Korkea-aho on lähtöisin Ähtävältä läheltä lapsuuskuntaani, ja häneltä on jo aikaisempiakin julkaisuja. Tätä kirjaa hän ryhtyi kirjoittamaan jo siinä vaiheessa, kun lapsihaave ei ollut vielä täysin sinetöitykään. Eli hän ei voinut tietää, kuinka kirja etenee ja saako hän lapsen vai ei.

Korkea-aho kirjoittaa, miten kumppanuusvanhemman etsiminen eteni ja vasta 26. äitiehdokas-miesparille ennakolta täysin tuntematon nainen- tuntui sopivalta. Sitä ennen löytyi hyviä tyyppejä, outoja tyyppejä, pelottavia tyyppejä, jos vaikka mitä erikoisuuksia. 

Hämmästyttävintä mielestäni oli se, että homoparin ehdoton vaatimus lapsen tulevasta koulukielestä-ruotsi -oli monelle naisehdokkaalle kuin punainen vaate. Jäin miettimään tässä kohdin suvaitsevaisuuden käsitettä. Sitä, kuinka näennäisesti avarakatseinen äidiksi haluava sateenkaariehdokas on valmis peruuttamaan kumppanuusvanhemmuuden kielikysymyksen vuoksi. En tiedä, vaikuttaako omat kokemukseni tähän pohdintaan, ehkä. Käviväthän molemmat poikani koulunsa ruotsiksi, vaikka minä olen täysin suomenkielinen. En muista koskaan ajatelleeni kaksikielisyyttä uhkana, enempi mahdollisuutena. Enkä muista pelänneeni sitäkään, etten osaisi lapsiani auttaa vieraalla kielellä läksyissä sun muissa.

Kirjan teksti on upeaa, humoristista, kyseenalaistavaa ja älyttömän rehellistä. Minulle se oli kaunokirjallinen elämys. Jäin miettimään, kuinka rohkea teko kirjan kirjoittaminen olikaan. Erikoisen lapsenhankintatavan lisäksi kirjassa nousee hienosti esille pohdinta omasta tiukasta nuoruuden kristillisyydestä ja ympäristön vanhoillisista näkemyksistä, änkytyksestä ja hyväksytyksi tulemisesta,  unohtamatta lapsi-vanhempi-suhdetta omiin vanhempiin tiukasti normitetussa elämässä. Ja siitä, kuinka lopulta voikin löytyä yhteys oman vanhemman kanssa kivikkoisia väyliä kuljettua ja vanhemman pohjimmainen rakkaus on  sittenkin siellä kaiken perustana. Joskus vain on kuljettava pitkä tie sen löytääkseen. 

Toinen kirja on minulla vielä kesken. Lueskelin sitä lentokoneessa. Se on Finlandiavoittaja Pajtim Stacovicin " Lehmä synnyttää yöllä." Etukäteen kuulin, että kirja olisi vaikeaselkoinen. Mielestäni ei lainkaan. Toisaalta minulle on aiemminkin sanottu, että luen kaikkea vaikeaselkoista. 

Kirjassa pompitaan sekä Suomessa että Kosovossa. Päähenkilö matkaa vanhempiensa synnyinmaahan, Kosovoon lapsena ja aikuisena. Hänen elämäänsä kuuluu väkivalta sekä isän että isoisän taholta. Isoisän maatilan lehmästä nousee hänelle tärkeä ystävä. Musertava hetki on, kun poika pääsee katsomaan vasikan syntymistä.  Odotettu vasikka syntyy kolmijalkaisena ja siihen kulminoituu kaikkien pettymys. Poika puolestaan löytää lehmästä ymmärtävän ystävän. 

Kirjassa nousee esille vaikuttavasti ulkopuolisuuden tunne. Kun olet ollut pakotettu muuttamaan toiseen maahan, se määrittelee elämääsi loppuikäsi ajan monin tavoin. Pakotettuna kaikki on toisin kuin vapaaehtoisena. Entisessä kotimaassa taas kohtaat outoja oletuksia. Kukaan ei ymmärrä kaltaistasi, et kuulu minnekään.

Kirjassa on hienosti tuotu esille kaksi eri vuosikymmentä, jolloin tapahtumat tapahtuvat. Lisäksi kolmantena ulottuvuutena on pojan jo kuolleelle isälleen kirjoittamat kirjeet. Mielestäni käsittämättömän selkeästi nuo eri osiot erottuvat lukijalle, minulle se oli ahaa-elämys tavasta, josta itsekin olen haaveillut. 

Kaikessa karmeudessaan kirja oli minulle lukuelämys. Kirjailija on osannut upeasti kirjoittaa lapsen maailmaa auki. Ja myös aikuisen - päähenkilö on juuri tekemässä itsemurhaa, kun äiti soittaa. Poika lupaa lähteä kanssaan matkalle Kosovoon, kun äiti pyytää. Siihen jää aie itsemurhasta. Jotenkin teksti on tosi moniulotteista ja sieltä on löydettävissä myös piilomerkityksiä. 

Kirjailija on muuttanut 2- vuotiaana Kosovosta suomeen. Hän kirjoittaa suomeksi. Seikka, johon uppouduin. Suomi on hänen koulukieli, muttei kotikieli. Siksi tuntuukin aivan käsittämättömältä, kuinka rikasta kieli on! Toisaalta kirjailija itse on sitä mieltä, että hän on täysin suomalainen ja siksi hänestä tuntuu jälleen ulkopuoliselta, kun ihmiset kummastelevat hänen kirjoittavan suomeksi.  Ymmärrän sen nyt, kun hän siitä kirjoitti.

Tätä kirjoittaessa loma on lopuillaan. Sen viime metrit eivät olleet ihan toivotunlaisia. Pikkuepeli sairastui reissussamme. Lauantai meni ensin läääkärikeskuksessa ja sieltä lähetteellä espanjalaiseen yksityislastensairaalaan. Minä ja poika lähdettiin mukaan muka tulkeiksi. Hola ja gracias ei hirveästi kommunikoinnissa auttaneet, espanjan opintomme on auttamattoman pahasti vielä  vaiheessa. 

Täytyy kuitenkin kiitollisena todeta, että epelin hoito oli erinomaista ja hoitaneet ihmiset ihania. Epelikin saatiin lopulta kuntoon sen verran, että pääsi lomailemaan iltasella takaisin kanssamme. Mutta muistakaa ihmiset matkavakuutus. Aika kalliiksi olisi  tämä reissu ilman sitä tullut!

Yllä: lääkäri huudahti:Ou mai, Batman from Finland. Poika supatti mulle, että ois pitäny pistää sittenki se jalkkispaita...

Sanoin pojalle, että näin upeita uimarenkaita on vaan ulkomailla...

Kestää, kestää...

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Kohta pääsee taas töihin!