Vuoden varrelta

2016

*Raskain vuosi varmaan ikinä, mutta hei - elossa ja  järjissään sentään edelleen!

Tässä muutamia pysähtymispisteitä vuoden ajalta.

*Tasan vuosi sitten vietin vuoden viimeistä päivää ensiavussa. Isäni oli hyvin sairas. Huoli oli kova. Jäi omat uudenvuoden  ruokaostokset väliin, en ollut ehtinyt edes syödä. Pari vesipulloa sentään oli laukun pohjalla...Sisko lähetteli samaan aikaan viestejä Thaimaan vuoden vaihtumisesta ja yritti pitää meitä etänä kasassa. Isälle esitin kuvia siskon perheestä  ratsastamassa norsuilla. Tilanne oli korni. Sermin takana nuorimies oksensi pitkin lattioita. Oli ottanut yliannostuksen huumeita. 

*Hiihtoloman päätimme "vain olla kotona." Viisas päätös, sillä mikään muu ei olisi onnistunutkaan. Siippa sairastui vakavasti influenssaan. Helmikuun loppu oli vasta alkusoittoa sairaudelle. Onneksi en silloin tiennyt sitä. Seuraavat 3 kk hän oli sairaalassa.   Kun teho-osaston lääkäri ensi sanoikseen sanoo, ettei voi taata miten käy... että jos ei muutosta olossa pian  tapahdu, on seuraava vaihtoehto koomaan vaivuttaminen...Tajusin hyvien työkavereiden merkityksen. He surivat puolestani ja kanssani. Halusin olla töissä. Sain sieltä voimaa ja jotain muuta ajateltavaa. Minulle riitti lupaus siitä, että voin jäädä kotiin milloin vaan jos siltä tuntuu. Ajattelin myös, että lapsille on parempi, kun arki rullaa mahdollisimman paljon entiseen tapaan. Tajusin myös, että selviydyin kuin selviydyinkin arjen pyörittämisestä; omakotitalo, lumityöt, lapset, autot, uima-allas,  metsästyskoirat...Ymmärsin  olevani aika vahva ihminen (ne koirat meinasin kyllä moneen kertaan listiä...). Aloin kirjoittaa vihkoon joka asian, miten toimia, kun jokin asia joko talossa tai  autoissa mättää ...Minun pyhä kirjani...

*Maaliskuussa minua pyydettiin tohtoriserkkuni lapsen kummiksi. Lupauduin. Uusin kummipoikani on Jaakko. Kaikki kummilapseni, joita on useita, ovat poikia.  Ristiäispäivä oli meille ilon juhla.

*Pääsiäinen meni Oulussa. Siippa oli siellä tehohoidossa. Poikien kanssa kävimme häntä katsomassa.  Tästä alkoi myös  hidas toipuminen.

*Siippa saapui kevääksi kotiin. Viikon ennätti olla, kun oltiin taas sairaalassa. Tällä kertaa sermin takana oksenteli itsaria yrittänyt nuori. Koin sen hetken hyvin ahdistavana - sermin toisella puolella tahdottiin sammuttaa elämä, toisella puolella taisteltiin kynsin hampain. Sellaista kai se elämä on.

*Siippa pyysi ottamaan yhteyttä ystäväpariskunnan mieheen. Mies tuli käymään ja samalla kertoi, että omassa elämässä tuli hänelle yllätysero. Olimme kuin puulla päähän lyötyjä. Nainen  oli nuoruusystäväni. Mies otti siipan sairastelun ja eronsa  niin rankasti, että pohti, pitäisikö hänen  ajaa rekan alle ja siipalle saataisiin samalla uudet keuhkot. Pari kuukautta myöhemmin mies soitti. "Ajoin sen kolarin, mutta hirven kanssa. " Ystävämies ratkesi nauruun, kun ensimmäisenä kysyin, että ai keuhkojenko takia...Hengenlähtö hänellä oli ollut hiuskarvan varassa. Mustaa huumoria alakulovuoden jälkeen puolin ja toisin...Oli hienoa todeta, että onneksi jäi henkiin.

*Kesäloma tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tai niin toivoin. Ensimmäisenä lomapäivänä niksautin selkäni.  Podin sitä seuraavat puoli vuotta. Nyt pistän sen rankan alkuvuoden ja  elimistön uupumuksen piikkiin.

*Siskontytön lakkiaiset. Leivoin sinne voileipäkakut. Sydän oli pakahtua, kun siskontyttö oli  niin onnellinen. Kirjoitukset menivät nappiin. Juhlissa tapasin läheisiä sukulaisia joita näen harvoin. Ja mikä parasta, siskontyttö pääsi opiskelemaan kauppakorkeaan:)

*Kesäkuussa appiukko kuoli yllättäen. Ennätti tosin olla sairaalassa muutaman päivän. Minä en ehtinyt häntä katsomaan, mitä vieläkin harmittelen.  Appi oli kysynyt viimeisenä päivänään "Missä Minna?"   Järjestimme isohkot hautajaiset. Halusimme sen tehdä. Siippa kantoi isänsä happilaitteiden varassa hautaan...Koko perheenä koimme, että hautajaiset olivat osaltamme iso kiitos apelle.

*Paria päivää ennen koulun alkua menin kalevalaiselle jäsenkorjaajalle. Selkä oli niin kipeä., että toinen vaihtoehto olisi ollut  vain sairasloma. Sitä en halunnut. Vähitellen selkä alkoi toipua.

*Syyskuussa sain suruviestin. Minulle läheinen setä kuoli äkisti. Setä, jonka luona asuin talven 1986. Nukuin silloin  viikot  ilmaiseksi hänen olohuoneessaan. Setä katseli yömyöhään telkusta amerikkalaista nyrkkeilyä samassa huoneessa. Meillä oli hyviä hetkiä. Annoimme molemmat tilaa toisillemme. Suostuisikohan kukaan nuori opiskelija enää moiseen:) Viikonlopuiksi menin kotiin, koska sedällä oli tuore naisystävä...Setä - ihminen, jota oikeasti jäin kaipaamaan. Silloinen naisystävänsä otti yhteyttä 30 v jälkeen nyt joulukuussa. Halusi oikeasti kuulla mitä minulle kuuluu. Liikuttavaa.

Summa Summarum. Rankka vuosi. Kaikki ei ole vieläkään aivan  normisti, mutta loppuvuosi on ollut keveämpi. En ole tehnyt uuden vuoden lupauksia. Tämän vuoden jälkeen en oikein osaa suhteuttaa muutaman kilon painonpudotusta tms...Se, että läheisillä olisi hyvä ja että joten kuten on tunne, että hallitsee omaa elämäänsä ja nauttii olostaan ja työstään. Olisikohan se siinä!

Jäällä

Joulun jälkeen merellä kävelemässä. Kauas ei tohtinut mennä, avovettä näkyi lähellä. Nyt pari päivää myöhemmin kaikki jäät ovat kadonneet (paitsi omasta pihasta...) Onneksi ennätin tallentaa kaunista jäätä.

Oli aurinkoinen päivä. Jäällä oli helppo kävellä. Ei ollut lunta. Jäänpinta oli rösöinen. ja kun on vuorotellen on  ollut sekä pakkasta että plussakeliä, on jää jäätynyt kerroksittain. Rantojen tuntumassa piti olla tarkkana, ettei humpsahda jään väliin ja satuta jalkojaan teräviin jäänreunoihin.

Siippa ei nähnyt merellä mitään kummempaa kuvattavaa, ihmetteli, mitä heilun kännyni kanssa. Minun mielestäni koko jää oli täynnä upeita yksityiskohtia. Näin eri tavoin maailma kukin tarkastelee...Järkkärin jätin kotiin ja se harmitti. Mutta kyllä kännylläkin kuvia sai...

En koskaan lakkaa ihmettelemästä jään ihmettä. Se valtaa paikkansa omalla, vahvalla tyylillään.

Jään voima...Haluaisin joskus nähdä sen hetken, kun jää murtuu kiveä vasten. Kumpi niistä voittaa; jää vai kivi?  En tiedä, tapahtuuko murtuminen hetkessä...

Seudulla oli liikkunut pari saukkoa. Jälkiä näkyi joka puolella. Olivat varmaan sukellelleet avovesikohdista. Jäällä näkyi myös verta. Olivat ilmeisesti syöneet kaloja jäällä... Jäälohkareiden liikkeissä on mystisyyttä. Aivan kuin jättiläinen olisi paiskonut jäälauttoja minne lystää...

Tämän alla olevan kuvan nimesin puukkojunkkareiksi. Siinä on jotain perin Etelä-Pohjalaista  Tai mammutin hampaita? Kun kuvasin tätä kuvaa, siippa ihmetteli, mitä kuvaan. Kysyin, etkö tosiaan näe...Luonto osaa yllättää, aina! Voisin tehdä alkuperäisestä kuvasta vaikka taulun...

Jääpitsiä...Jää on ihmeellinen. Siinä on sekä voimaa että herkkyyttä.

Jäässä näkyy kerroksisuus ja syksyn lehdet...

Ja tämä kaunis elämys aivan ilmaiseksi:) Ihana luonto:)))

Jouluna 2016

Kirjoitin pitkästi tekstiä joulusta, mutta painoin vahingossa väärää nappia ja kaikki teksti katosi. Ja olin muka tallentanut tekstiä välillä...Grrr----No, uusiksi!

Joulunaika on ollut tavanomaista kiireisempi. Heti lomani alkajaisiksi lähdin vanhempieni kanssa perinteiselle hautausmaakierrokselle Etelä-Pohjanmaalle. Kerrankin sattui tyyni sää ja hankkimani 100 tuntia palavat kynttilät jäivät lakeuksille  loistamaan kilpaa...

Esikoisen keittiöremontti jatkui joulunalusviikolla pakollisen tauon jälkeen. Samaan syssyyn pojalle sattui töissä viikon mittainen  päivystysvuoro 24h/vrk. Ja sitten poika sairastui vielä kovaan kuumeeseen. Lähdin iltasella käymään asunnollaan ja poika oli niin surkeassa kunnossa, että hellyin, kun pyysi, voisinko auttaa joulusiivouksissa. Pesin ja puunasin ja oikeasti vähän jopa innostuin, vaikka yleensä inhoan siivoilua. Toisten nurkkia on näköjään motivoivampaa siivoilla. Jatkoin vielä seuraavanakin päivänä. Homma sujui kuin tanssi siihen saakka, kunnes pojan kissa sai jostain syystä ripulin ja paskoi karvalankamaton uusiin sävyihin. Siispä mattopyykille...Hikisen urakan jälkeen koko talo tuoksui ihanasti mäntysuovalta.:)

Oman kodin siivous käynnistyikin sitten varsin tahmeissa merkeissä. Isoin into siivota oli jo mennyt, mutta pakko oli puskea. Aatoksi oli tulossa  siipan suku aattoiltaa viettämään. Jestas, että olin väsynyt urakan jälkeen.

Kuusemme on kirvoittanut monia hauskoja hetkiä tänä  jouluna. Ensinnäkin siippa tunnusti varastaneensa sen pojan metsästä, kun oli ollut auttamassa keittiörempassa. "Ajattelin vaan vähän siinä samalla  käveleskellä metsikössä..." On muuten yksi kauneimmista kuusistamme ikinä!

Viime  jouluna kuusenkynttilät sammuivat kriittisellä hetkellä aatonaattoiltana. Kipaisin silloin kauppaan ja löysin hyllystä  yhdet ainoat jouluvalot, jotka olivat mitä karmivimmat valkoisine nauhoineen. Pakko-ostos.  Nyt puhuttiin jo hyvissä ajoissa, että täytyy hankkia uudet valot. Aatonaattona selvisi sitten, että sekä minä että siippa olimme käyneet kynttiläostoksilla. Nauroimme, että voimme myydä jouluvaloja tosi hädässä oleville...

Aattoaamuna siippa ryhtyi lämmittämään kertalämmitteistä kiuastamme. Sen lämmittämiseen täytyy varata useampi tunti, mutta sitten voi samoilla lämmöillä saunoakin koko illan. Nuorimmaisen kanssa lähdin Kokkolan kaupunkikirkkoon. Pojan kun piti valita yksi ruotsinkielisen seurakunnan joulutapahtuma saadakseen rippikoulukäynteihin merkinnän. Rehellisyyden nimissä minä tein valinnan, koska se oli aikataulullisesti ainut meille sopiva tilaisuus. Ja sattui olemaan Jul-Crosspoint ja onnistunut valinta. Tilaisuudessa oli sähköisesti  höystettyä musiikkia ja nuorten draamaryhmä. Laulut olivat sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi.  Kirkko oli lähes täynnä. Iso osa oli lapsiperheitä. En ole muuten koskaan aikaisemmin käynyt kaupunginkirkon jouluaaton tilaisuudessa, joten oli kai jo aikakin! Kesken tilaisuuden poika supatti: "Hei, se mun huoneen matto muuten unohtui ulos terassille vesisateeseen..." Ei enää yhtään mattojuttua minulle tälle joululle, kiitos:/ Tilaisuuden jälkeen käytiin vielä pojan kanssa Elisabethin hautausmaalla viemässä kynttilät apelle ja apen vanhemmille.

Tänä jouluna isompi poika kissansa kanssa tuli meille yöksi. Sitten tulivat anoppi sekä siipan sisarukset perheineen. Viimeisenä tuli joulupukki:) Vipinä oli taattu, kun mukana oli myös pieniä lapsia. Juniorimme oli tänä vuonna ihan itse leiponut kaikki tarjottavat illan kahvipöytään.

Pukki toi kerrankin kirjoja. Sain ison lahjakortin kirjakauppaan,  lastenlaulukirjan,  uuden Kokkolan kaupungin historia-teoksen jota on perin mielenkiintoista tutkia sekä evijärveläisestä aikansa sinnikkäästä naisesta Edith Kaskesta kertovan "Kiskan mamma"-kirjan, jonka on kirjoittanut Katarina Vuori. Muistan kirjoittajan himmeästi lapsuudestani, hän asui kotipaikkakunnallani kesäisin, oli kuta kuinkin ikäiseni. Muistan myös "kiskan mamman" - häneltä käytiin ostamassa kioskilta salmiakkijauhetta ja irtokarkkeja:) Loppulomani on pelastettu!

Tulevalla viikolla en aio tehdä mitään pakollista. On aika ottaa iisimmin:)

Hyvää joulunaikaa sinulle, lukijani!  ♥

Sotamuistomerkki ja muistolaatta Kälviällä

Aivan Kälviän kirkonkylän keskustassa aika näkyvällä paikalla  Kruununmakasiinin edustalla on iso muistokivi. Siispä sitä tutkimaan.

Kiven edustassa on ylimpänä iso teksti "Sotiin lähteneiden muistolle."

Alempana lukee:

"Muistoko lastemme lapsille vain.

Kultakirjaimet marmoripinnan.

Ei - se on velvoitus meidän jokaisen

olla pantti sen maksetun hinnan. "

Alimpana kivessä on päiväys 30.11.1997.

Viereisen punakylkisen Kruunun makasiinin seinään on kiinnitetty pronssinen  muistolaatta.

Sen teksti kuuluu näin:

                                        "Luton miehet, Ivalossa 1.5.1941 perustettu
                                          PETSAMON ERILLISOSASTO (Er. Os. P)
                                          taisteli Jatkosodassa 1941-44
                                          Petsamon Luttojoella ja Lapin sodassa.
                                          Osasto kotiutettiin Kälviällä 17.-23.11.1944.
                                                                                       Er. Os. P:n  aseveljet   
                                                                                                         17.6.2002"

Tämä pronssilaattaan valettu Rajajäkärijoukkojen muistoristi muistuttaa  siitä, että Petsamon Erillisosasto kuului kahdeksan erillisen Rajajääkäripataljoonan lisäksi Rajajääkärijoukkoihin sekä myös siitä, että Er. Os. P on Lapin Rajavartioston perinnejoukko-osasto. Muistolaatta on vihitty  ja paljastettu Suomen itsenäisyyden 85-vuotisjuhlavuonna.

Muistolaatan on suunnitellut aseveli Eero Kökkö. Samainen mies on suunnitellut  myös Karihaaran sotamuistomerkin Kemissä.

Rajamme Vartijain säätiö, Kälviän kunta, Jokelan hautaustoimisto, Lapin Kumi Oy ja lions-klubi Kälviä. Samoin esitän aseveljien kiitokset muistolaatan suunnittelija, aseveli Eero Kökkölle.

LÄHTEET: Luton miehet. Er.Os.P.:n kotiuttamispaikkakunnalla, Kälviällä.[http://www.lutonmiehet.fi/fi/index.php?komento=nayta_kokoontumiset&arvo=2] Luettu 7.8.2016.

Suomen sotamuistomerkit 1939-1945. Kemi. [http://www.sotamuistomerkit.fi/sivu.php?id=206} Luettu 7.8.2016.

Pedagogiorakennus

Vanha   pedagogiotalo on nimensä mukaisesti vanha. Se on sijaitsee osoitteessa Pitkänsillankatu 28 ja on rakennettu vuonna 1696.  Kaunis, punamultainen, puuvuorattu pedagogiotalo sijaitsee Kokkolan yläkaupungin  1600-luvun  ruutukaava-alueella, jossa on onnekkaasti säilynyt joitakin historiallisia rakennuksia. Pedagogiotalo on jopa valtakunnan mittakaavassa ainutlaatuisen vanha, sillä se on vanhimpia profaaneja (=maallisia) rakennuksia. Raumalla ja Turussa on vanhempia profaaneja, mutta niissä ei ole säilynyt yhtään kokonaan ehyttä runko-osaa.    Samalla  pedagogiomme on ilmeisesti vanhin koulurakennus. Nykyään pedagogiotalo on museokäytössä.

Pedagogiotalossa on ns. italiainen säterikatto,  saumattu kattomuoto, joka oli Suomessa käytössä 1600-luvulla ja vielä 1700-luvun alkupuolella  kartanorkkitehtuurissa. Katon harjalla on latrni eli lyhtytorni. Hirsirakenteinen peadgogio edustaa karoliinista barokkia. Sen pohjakaavana on eteiskamarillinen paritupa.

Kokkolan kaupunki on perustettu vuonna 1620. Ilmeisesti aivan ensimmäinen koulu kaupunkiin on perustettu jo pian tämän jälkeen. Koulusta ei tiedetä sen kummemmin, missä se sijaitsi, mutta tiedetään, että Kokkolaan on otettu koulumestari vuonna 1634. Aika todennäköistä on, että koulu oli perustettu noihin aikoihin. Tuo koulu oli pedagogio, alkeiskoulu. Vuodelta 1682 on säilynyt tieto, että seitsemän porvaria velvoitettiin kattamaan pedagogion katto kaupungin ostamilla tuohilla. Vuonna 1690 on koulumestari valittanut, että koulun seinät, lattia ja katto ovat kallellaan, eikä rakennus pidä vettä tai lämpöä. Tämä vanhin pedagogio on ilmeisesti siirretty käytöstä poistamisen jälkeen pajaksi Kolumäelle.

Kun nykyistä pedagogiota aikoinaan ryhdyttiin ´suunnittelemaan, oli mielessä vielä  vuoden 1664 hurja  tulipalo, joka rasitti suuresti kaupunkia taloudellisesti. Siksi ei tahdottu rasittaa kaupunkilaisia uudella verolla. Päätettiin turvautua talkoisiin. Kaksi raatimiestä ryhtyi hirsien keruuseen. Kaupungin pormestari Carl Forsman valtuutettiin tilaamaan piirustukset koulutaloon ja tilattuaan ne hän lähetti piirustukset eteenpäin  maaherralle hyväksyttäväksi. Piirustukset on ilmeisesti suunniteltu Tukholmassa.  Ei tiedetä, kuka ne on suunnitellut, mutta rakennushallituksen yli-intendenttinä toimi siihen aikaan Nikodemus Tessin nuorempi, jonka kautta piirustukset on ilmeisesti  kulkeneet.

Maaherra ei innostunut piirustuksista, vaan piti suunnitelmia turha kalliina ja mahtavina toteutettavaksi ja totesi, ettei vähävaraisia saisi turhaan rasittaa. Tosin  maaherra totesi , että "dockwara godt om dhe (=kokkolalaiset) till Stadhens herder och prydnad mochter uthkomma medheen sådan byggningh..." Kauppiasluokka päätyi  kuitenkin lupaamaan, että he kustantavat pedagogiotalon. Vuonna 1695 luovutettiin  myös kirkon varoista rahaa koulutalon rakentamiskustannuksiin. Pedagogio rakennettiin porvariston päivätöinä  vuosina 1695-1696.

 

Ilmeisesti alkuperäisenä tarkoituksena  komealla koulutalon rakentamisella oli saada kaupunkiin siirrettyä pedagogiota korkeampi koulu, vähintään triviaalikoulu Vaasasta Kokkolaan. 1649 Kristiina-kuningattaren antaman koulujärjestyksen mukaisesti alimpana koulutasona oli pedagogio, lastenkoulu, jossa lähinnä opittiin ruotsiksi luku- ja kirjoitustaidon alkeita. Seuraavana oli triviaalikoulu, jossa oli  4-luokkainen,  8-vuotinen yläkoulu. Korkeimpana koulumuotona oli 4-luokkainen, 3-vuotinen kymnaasi eli lukio, joka  valmensi yliopisto-opintoihin.

Valmistuneen pedagogion   pohjoispäähän sijoitettiin suuri koulusali ja sen viereen kadun puolelle opettajan kamari. Eteläpäähän rakennusta tehtiin toinen suuri sali, jota käytettiin pappien kokoontumispaikkana, sillä pohjanmaan papisto kokoontui säännöllisin välein useampipäiväisiin  synodaalikokouksiin, joiden tarkoituksena oli kohottaa papiston opillista tasoa. Tämän vuoksi salia edelleen kutsutaan synodisaliksi.  Jocob Chydeniuksen "Gamle Carleby"-nimisessä teoksessa kerrotaan, että synodisali oli maalattu sisältä ja siinä oli kaksi katederia (=puhujankoroketta) ja penkkejä. 

Pedagogiossa on vuosisatojen aikana tapahtunut paljon muutakin kuin pappiskokouksia tai opetusta. Pedagogion yläkerrassa on ollut kiertäviä teatteriseurueita näytöksineen ja jossain välissä tilaa on käytetty tupakankuivaushuoneena. Koulun eteiskamari on ilmeisesti toiminut opettajan asuinkäytössä.

Mainitaanpa pedagogi Nils Tengmanin käyttäneen alakerran synodisalia heinälatonakin ja on sitä yritetty  vuokrata venäläisten sotilaitten harjoitushuoneeksikin - tähän tosin ei maistraatti suostunut. Synodisali on  palvellut myös vahtimestarin asuntona ja palokalustovajana. Koulusalia puolestaan oli ala-alkeiskoulun käytössä vuoteen 1867 saakka. Sen jälkeen sitä on käytetty myös köyhien yömajana. Koulusali palautui uudelleen koulukäyttöön 1890-luvulla.  1900- luvun alussa pedagogio muutettiin museoksi. Rakennusta on rekonstruoitu alkuperäistä asua vastaavaksi 1960-luvulla. Opettajankamarissa on säilytetty Rouvasväen yhdistyksen tavaroita.

 

Pedagogion tiedetään vaurioituneen Isonvihan (1713–1721) aikana niin pahoin, että sitä ei aluksi voitu käyttää lainkaan, vaan turvauduttiin johonkin toiseen "tupaan. " Vuodelta 1725 löytyy maininta että koulutyö jatkui jälleen pedagogiossa.

Yllä: Synodisalin upeita ja jykeviä kattoparruja. Kuvanottohetkellä synodisalissa oli kouluhistoriallinen näyttely  "Rihvelitaulusta kosketusnäyttöön."

Pedagogion ikkunat ja ovet on vuosien 1964-1966 välisessä  korjauksessa palautettu alkuperäisen näköisiksi. Tosin ikkunoissa on kalvo, joka tekee niistä  vanhan näköiset.

Pedagogio jatkoi Kokkolassa toimintaa ilmeisestikin siihen saakka, kunnes kansakoululaitos aloitti toiminnan. Vielä 1900-luvulla toimi kansakoulun alaluokka eli pikkukoulu - Viklundin koulu - pedagogion vanhassa salissa.

LÄHTEET:

Museovirasto. Valtakunnallisesti merkittävät rakennut kulttuuriympäristöt RKY. Kokkolan Pedagogio ja Roosin talo.[http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=5177] Luettu 21.2.2016.

Porstuakirjastot. Wiirilinna. Pedagogiotalo oli maaherran mielestä liian suuri ja komea. Keskipohjanmaa 24.12.1980. [http://www.porstuakirjastot.fi/files/original/fbdafd6c65d42c188636a377a075c905.pdf] Luttu 21.2.2016.

Porstuakirjastot. Wiirilinna. Vanha pedagogio yhä paikallaan.  Kokkolan koulujen historiaa 1. Keskipohjanmaa. 14.3.1970. [http://www.porstuakirjastot.fi/files/original/ca2db71b91160089251112bf53f16a0b.pdf] Luettu 221.2.2016.

Wikipedia. Triviaalikoulu. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Triviaalikoulu] Luettu 22.2.2016.

Kirkonmäen kivipaadet maankohoamisen merkkeinä

En tiedä milloin Saarimärentien alkupäähän Kaarlelan kirkon läheisyyteen on ilmestyneet nämä kuvissa olevat kivipaadet. Itse bongasin ne syyskuussa.

Pysäytin auton ja lähdin oitis tutkimaan, mitä kivillä oli kerrottavanaan. Kiviä oli tien vierustassa pienin välimatkoin useampi. Tarkempi tutkiskelu ositti, että jokaisessa kivessä oli luku eri vuosisadalta. Vähän aikaa piti ihmetellä, mutta sitten oivalsin, että lukujen täytyy liittyä maankohoamiseen!

Ja en kai ollutkaan niin väärässä, sillä hetkisen kuluttua löysin tienposkesta myös KH Renlundin museon  opastintaulun,  jossa kerrottiin enemmän maankohoamisesta.

Jääkauden jälkeen käynnistynyt maankohoaminen  ja rannansiirtyminen on vaikuttanut ja muokannut  todella paljon Kaarlela kirkon lähistöä. 1700-luvulla ilmiöstä käytettiin nimitystä vedenväheneminen.

Maankohoamisen vuoksi satama-aluetta on ollut pakko siirtää kauemmas ja kauemmas Kaarlelan kirkosta vuosisatojen mukana. Lopullinen siirto tehtiin vuonna 1882, kun loputkin toiminnot siirrettiin Vanhansatamanlahdelta Ykspihlajaan.

Näihin kuvissa näkyviin kivipaasiin on merkitty veden pinnan korkeus eri vuosisatoina. Vuosilukuina on käytetty Kokkolan kaupungille merkittäviä vuosia.

Vuosi 1511...Kaarlelan kirkko irtautui tuonna vuonna omaksi seurakunnakseen.

Vuonna 1620... Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf  allekirjoitti 7.9.1620 Kokkolan kaupungin perustamisasiakirjan. Kuninkaan kaupungille antamissa erioikeuksissa säädettiin, että kaupungin asukkaiden tuli nauttia ja käyttää Ruotsin kaupunkilaxia, valita raatimiehet ja pormestarit sekä harjoittaa kauppajärjestyksen mukaista kauppaa.

Kokkolan kaupunki sai ns. maakaupunkioikeudet, jonka mukaisesti sai käydä kauppaa ainoastaan Turussa ja Tukholmassa.

                                

Vuonna 1765...Alkoi aktiivinen ulkomaankauppa Kokkolassa. Tällöin Kokkola, Vaasa, Pori, Härnösand ja Oulu saivat ns. tapulikaupunkioikeudet, eli oikeuden käydä suoraa kauppaa ulkomailla.  Kokkolan kaupunki sai tapulikaupunkioikeudet. 1600-luvulla Turun ulkomaankauppaoikeuksia vähennettiin ja Pohjanmaalta käytiinkin paljon tervakauppaa Tukholmaan. Rannikon kauppiaat pitivät Tukholman tullin yksinoikeutta vääryytenä ja veivät asiaa myös valtiopäiville. Tervalla oli tärkeä osuus Kokkona vientituotteena ja Kokkola oli yksisuurimpia tervantuottajia Pohjanlahdella.

Pohjanmaan kauppiaiden puoltajaksi ryhtyi Chydenius, joka oli valtiopäivillä pohjalaisten  kappalaisten edustaja.

Vuonna 1854...Kokkolassa käytiin Halkokarin kahakka 7.6.1854 englantilaisten kaksi alusta saapui Trullevin edustalle. Niistä laskettiin vesille yhteensä yhdeksän pienempää venettä, barkassia. Englantilaiset ilmoittivat, että heidän tehtävänään oli tuhota kaikki sotakieltotavara, kuten terva, piki, laudat ja laivat. Tähän ei tietenkään voitu suostua englantilaisten ehdottoman vapaaehtoisenluovuttamisen kautta. Niinpä saatiin aikaan kahakka, jonka kokkolalaiset lopulta onnekkaasti voittivat ja saivat vielä sotasaaliiksi barkassinkin, joka on yhä Kokkolassa nähtävillä!

Tässä alla olevassa  kuvassa näkyy hieno kivipaasien rivistö kohti  Kaarlelan kirkonmäkeä.

Syksyisenä, aurinkoisena iltapäivänä Kaarlelan kirkonmäki on kaunis! On äärettömän outoa kuvitella, että aikaisempina vuosisatoina lähistöllä on ollut meri.

Infon maankohoamisesta olisi pystynyt lukemaan myös  qr-koodin kautta.

Palontorjuntahommissa entisaikaan

Entisten vuosisatojen vitsauksena oli usein roihahtavat tulipalot. Kaupungit oli rakennettu tiheään ja rakennukset olivat pääasiassa puuta, katot pärettä. Taloja saattoi yhdistää  lankkuaidat.

Kokkolassa 1600-luvulla palontorjunnassa käytettiin  ensin porvareista, myöhemmin palkatuista palovartijoista muodostettuja kaksimiehisiä partioita. Vartijat kiertelivät öisin kaduilla ja kun tulen havaittiin päässeen irti, siitä tiedotettiin  rummunpärinällä.

YLLÄ: Merkki  talon seinässä, jotta tiedettiin palovakuutusmaksujen olevan kunnossa. Heijastaapa lasi ikävästi....Tämä merkki on tallessa Lassanderin talon eteisaulassa.

Palovartijoiden tuli laulaa tietyin väliajoin tiedotus, jotta tiedettiin heidän olevan kulkeilla:

"Kello on yksitoista lyönyt.

Jumalan lempeä ja mahtava käsi

Suojelkoon kaupunkiamme tulelta ja palolta

Kello on yksitoista lyönyt."

Tunnollisia palovartijoita oli  vaikea löytää. Usein työhön otettiin vanhoja renkejä tai entisiä merimiehiä, joilla saattoi olla  asenneongelmia. Tiedotuksia huudeltiin mihin aikaan sattui tai he käyttäytyivät röyhkeästi saamiaan määräyksiä kohtaan. Näistä myös käräjöitiin.

1600-luvun Kokkolassa tulipalojen sammuttaminen oli haastavaa alkukantaisten välineiden vuoksi. Joka talossa tuli olla vesitynnyri portin luona, tarpeelliset vesisangot ja tikapuut. Aika ajoin maistraatti myös vaati, että jokaisessa talossa täytyi olla pieni palohaka, jollaista käytettiin palavien seinien ja kattojen repimiseen. Raatihuoneen vierustalla säilytettiin tulipalojen varalta ns. keksejä eli suuria koukkuhakoja.

Vuodelta 1667 on tallella kaupunginlain määräys, jonka mukaisesti tuli kahden porvarin kulkea vartiossa iltakahdeksasta aina aamuneljään. Vartioiden tuli puhaltaa kaikkina kellonlyöminä  torveen torin vartiopaikalta. Joitakin aikoja myöhemmin vartijoiden varustuksiin kuului myös petruska ja tätä myöhemmin pihdit, joilla voitiin pitää yöllisiä häiriötekijöitä kurissa. Kokkolassa on säilynyt ainoastaan yhdet palovartijan pihdit.

Palovartijan tehtävänä oli pitää öisin huolta siitä, ettei tulta sytytetty enää iltayhdeksän jälkeen eikä muutoinkaan metelöity. Toisinaan maistraatti päätyi antamaan 40 hopeamarkan sakon porvareille, jotka lähettivät vartioon poikia ja puolikasvuisia renkejä.

Myöhempinä vuosina palovartijan toimeen pestattiin erityinen henkilö soittamaan iltavartio aletuksi ja samoin aamulla päättyneeksi Ensimmäisen vartijan nimi Kokkolassa oli Simeoni Kellonasentaja. Hänen tehtäviinsä kuului myös kellonasentaminen, josta tyyppi lienee saanutkin lisänimensä...

Kansa ei kuitenkaan ollut tyytyväinen, sillä toisinaan torvea ei puhallettu jokaisena tuntina tai sitten puhallettiin ihan milloin sattui. Toisinaan torvensoittajat töräyttelivät torviaan niin voimalla, että osa ihmisistä  luuli tulen olevan irti. Kerrotaan ettei osa asukkaista saanut nukuttua torventöräyttelyltä.

Yllä: kuva Lassanderin talosta eteisestä. Kuvassa on köysiluuta, joka kasteltiin ja sitten sillä sammuteltiin paloa. Keskellä oleva oli kuin paksu keppi, jonka pää oli kuppimainen. Sillä otettiin vettä ojasta ja heitetiin kohti palavaa paikkaa. Vasemmalla oleva pitkä ja pihtimäinen keppi, ns. palovartijan sakset, joka tuki palavia hirsiä. Sillä pidettiin myös aisoissa hurjapäisiä, kurittomia kansalaisia. Oikeassa reunassa näkyy  käsiruisku ja nahkaämpäri.

Jos tuli oli jo  vallannut palavan rakennuksen niin kovasti, ettei vesiämpäri heittäminen enää auttanut, revittiin palava aine maahan, jossa se sitten valeltiin vedellä.

1600-luvun lopulla oli olemassa jo paloruiskujakin, mutta ne olivat niin tehottomia, että palon tukahduttamiseksi rakennus oli yleensä revittävä, jotta tulipalo onnistuttiin tukahduttamaan.

Kokkolan porvaristo lupasi vuonna 1691 hankkia jokaiseen kortteliin tavallisen vesiruiskun, mutta hanke ei onnistunut. Niinpä päätettiinkin hankkia pienet vesiruiskut kortteleihin. Vuonna 1709 hankittiin maaherran kehotuksesta myös yksi suuri paloruisku Tukholmasta.

Ihmiset ovat osanneet entisaikoinakin heittäytyä vaikeiksi. Kun palovartijat 1700-luvulla kulkivat pimeässä unisina vartiointikierroksillaan, pitivät pikkupojat ukkojen härnäämistä hauskana ajankuluna. Maistraatin toimesta vuonna 1724 lähetettiin Turun hovioikeuteen kirje, jossa pyydettiin hovioikeuden hyväksymistä lisätyille rangaistuksille. Kirjeessä kerrottiin kaupungissa usein liikkuvan levottomia joukkoja, sotilaita ja muukalaisia sekä kaupungin nuorisoa. Palovartijoita saatettiin ahdistella paljastetuin miekoin, heille huudeltiin, portteja nostettiin pois saranoilta,  akkunaluukkuja ja - ruutuja rikottiin, kaadeltiin raatihuoneen edessä olevaa puuhevosta.

Toisinaan palovartijat saivat määräyksiä pidättää löysäläisiä, joita liikkui kaupungilla iltayhdeksän jälkeen.

Yllä: kuva Neristanista, jossa on  palovakuutetun talon seinään kiinnitetty merkki. Suurimmalla osalla kokkolalaisista oli  1800-luvulla palovakuutus. Esimerkiksi vuoden 1860 tulipalossa vaurioitui  27 taloa, jousta oli palovakuutettuja  20, ja vuoden  1875 palossa yhdeksästä palaneesta talosta seitsemän oli vakuutettua.

1800 ruvettiin Kokkolassa noudattamaan palojärjestystä, jonka mukaan kaupungin jokaisessa korttelissa piti olla palomestari. Korttelit oli jaettu ruotuihin, joissa oli ruotumestarit. Tulipalon sattuessa kynnelle kykenevien miesten oli osallistuttava sammutukseen ja palo- tai ruotumestarin toimitettava paikalle viipymättä sammutusvälineet.

Vuonna 1827 palovartijoiden määrää lisättiin Kokkolassa kahdeksaan. Heille hankittiin virkamerkeiksi miekat, joissa oli valkoiset kantohihnat. 1830-luvulla palovartijat määrättiin ilmoittamaan kaupunginviskaalille aina, kun kiertovuoron aikana sattui jotain erikoisempaa ja vahdinvaihdon aikana, antamaan selostuksen edellisviikon tapahtumista.

1834 palovartijat jättivät kirjallisen eronpyynnön ,jotta maistraatti suostuisi heidän joihinkin vaatimuksiinsa. Ero myönnettiinkin seuraavasta Mikonpäivästä lähtien, mutta samalla maistraatti ilmoitti, etteivät palovartijat enää olisi kaupungin  suojeluksessa ja niinpä heidän edellytettiin  poistuvan kaupungin rajojen sisältä. Tämän kuultuaan puolet palovartijoista peruivat eronpyyntönsä ja heidät otettiinkin takaisin. Ilmeisesti eropyynnön takana oli ollut rahallisen korvauksen parantamistoive. Vuodesta 1841 lähtien palovartijoille päätettiin maksaa palkka Venäjän rahana.

Kurinpitovaikeudet kuitenkin jatkuivat. 1837 pestattiin kurin parantamiseksi Nikolai Stepanov paloupseeriksi. Hänen tehtävänään oli seurata palovartijoiden työskentelyä. 1838 palovartijoiden lisänä kiersi kaupunkilaisista koottu kaksimiehinen partio. Myöhemmin porvaripartiot kiersivät kaupungin kortteleita vain myrskyöinä.

1839 oli hankittu uutta palokalustoa; kolme suurehkoa ruiskua, joita kuljetettiin kelkoilla, niihin varaletkuja, 3 suurta palopurjetta, 5 palohakaa, 6 palokirvestä, nahkaämpäreitä, kolmet palotikkaat, rautavarsien päissä olevia lyhtyjä. Määrää pidettiin riittämättömänä ja niinpä 1869 hankittiin lisää kalustoa.

Palokalustoa säilytettiin  vuonna 1830 kellotapulin alaosassa, mutta koska paikka oli kylmä, vuonna 1842 rakennettiin  ruiskuhuone kellotapulin läheisyyteen.

Palokalusto tuli tarkistaa kaksi kertaa vuodessa laiturilla palojärjestyksen  mukaan. Nämä tilaisuudet houkuttivat etenkin lapsia ja niinpä maistraatti tiedotti 1825, että lapset ja pikkupojat oli pidettävä sisällä, jotta kaikki kävisi rauhallisesti.

1842 astui voimaan määräys, että palovartijoiden  tuli iltaisin kokoontua raatihuoneen vartiointihuoneeseen.

Puolet vartijoista  lähtivät kello 1 saakka kestävään vartiovuoroon. Tällöin he kävivät luovuttamassa neljälle muulle palovartijalle vartiovuoron, joka kesti aamuviiteen. Kesäaikana vartiointia oli aamukymmenestä  lähtien koko päivän aina aamuneljään saakka.

1869 esittelijäsihteeri Carl  Johan Jägerhorn ehdotti, että yhtä palovartijoista käytettäisiin kaupungin kellotornissa torninvartijana. Sieltä pystyisi tilanteen tullen hyvin hälyttämään vastapäisen  rakennuksen ruiskuhuoneen vartijan soittamaan kelloa, joka oli yhdistetty langalla tapuliin. Muut asukkaat herätettäisiin tapulin kelloja soittamalla. Torninvartijan tuli  ilmoittaa kolmiorautaan kelonlyönnit, jotta tiedettiin hänen olevan hereillä.  Tapuliin oli tehty myös luukut, joista paloja oli hyvä vartioida. Torninvartijoille hankittiin myös  lampaannahasta valmistettu turkki ja huopa- tai sarkatossut sekä steariinikynttilä ja lyhty.

LÄHTEET:

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2.  Palolaitos ja porvarikaarti, s. 141-144.

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. Arkea ja juhlaa, s. 288-290.

Kokkolan kaupungin historia, osa 3. Palovartioinnin järjestely, s. 296-305.

Kuusi kertaa on Kokkolassa riehunut suuri tulipalo. Keskipohjanmaa-lehti. 8.6.1970. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/kuusi_kertaa_on_kokkolassa_riehunut_suuri_tulipalo/]

Luettu 17.10.2016.

Torkinmäen koulu 6A-luokan blogi. Lassanderin talo. [https://teknoppi6a.wordpress.com/2013/10/03/lassanderin-talo-11/] Luettu 21.2.2016.