Tänä vuonna loma-aikaa on ollut ruhtinaallisesti. En tiedä, korostuuko se vielä entisestään, kun pyörii aivan kotinurkissa useamman viikon. Mitään ihmeellistä ei ole tehty, mutta ihan ok loma silti. Tässä pientä päivitystä vuodenvaihteen molemmin puolin.
Olen saanut pitää pientä tonttupoikaa luonani useampaan otteeseen. Olemme leikkineet autoilla ja veivanneet käsillä laululeikkejä, Välillä on harakka huttua keitellyt ja toisinaan taas jotain muuta. Ihanaa on rauhoittuminen muun muassa iltasatujen pariin. Meillä on ollut vakisatuna "Killi kissanpoikanen", jonka tonttupoika osaa jo ulkoa. Oma rakas lapsuusmuisto nousee vastaavasti kolmesta pienestä porsaasta. Ehkä kolmanen porsaan nokkeluus oli se, joka silloin sadussa viehätti.
Joulun alla usutin nuorimmaistani useampaan otteeseen tekemään huoneessaan joulusiivoja. Aina oli jotain tärkeämpää. Kunnes sitten aatonaattona poika terästäytyi ja vääntäytyi ihmismäiseen aikaan sängynpohjalta. Siipalle viestittelin, että nyt on kuule täällä sellainen siivooja mopin vartta vääntelemässä, että tästä moni jopa voisi maksaa. Nuori mies pesi ja puunasi pelkissä alushousuissaan! Homman hoidettuaan hihkaisi, ettei voi ymmärtää, miten äiti saa samaan hommaan menemään päiväkausia... Varmaan vaatevalinta on mennyt ainakin pieleen minulla...
Aatto vietettiin kotosalla. Haudoille vein pojan kanssa kynttilät, sillä aikaa toinen poika lämmitti saunaa. Koko ydinperhe oltiin koossa sekä anoppi ja siipan veli perheineen - kuten aina. Ainoastaan Etelä-Suomen vieraat jättivät tapaamisen väliin tällä kertaa. Joulu ei oikeastaan eronnut aikaisemmista mitenkään, muutoin kuin että nuorimmaiseni nakitettiin pukiksi, kun ei haluttu ottaa ketään ulkopuolista. Omaa äitiäni lähdin tervehtimään vasta joulupäivänä.
Juuri ennen joulua osallistuin hautajaisiin. Meitä oli paikalla 20 ihmistä saattamassa tuttua vanhusta haudan lepoon. Seuraavalla viikolla olisi tullut tuo 10 raja vastaan. Siinä kirkonpenkissä istuessani päätin napata itsestäni poikkeuksellisesti kuvan. Ehkä tätä ajanjaksoa kasvomaskien kanssa muistellaan vielä jälkikäteenkin yhtenä hetkenä elämässämme. Ehkä se kaipasi tallennusta. Kukapa olisi voinut vuosi sitten kuvitellakaan vielä moista. Onko kukaan muuten koettanut laulaa kangasmaskin kanssa? Voin kertoa, että aivan epätoivosta hommaa... kangas imeytyy suuhun kiinni, kun yrittää saada ääntä kuuluville...
Tämän mustan kasvomaskin ikuistin kontrastina sille, että kesken siunaustilaisuuden mieleeni ryöpsähti historianteksti vuosien 1710 -1711 ajalta, jolloin rutto oli synkkänä vieraana kaupungissamme. Silloin ruttotartunnan saaneiden piti kantaa käsissään ulkona liikkuessaan valkoista keppiä. Lisäksi naisilla tuli olla suun edessä valkoinen liina. Nyt oikeastaan mikään muu ei ole muuttunut, kuin että vielä terveiden ihmisten kirjoissa olevat turjustautuvat kasvomaskeihin. Ne kepit vielä olisi ehkä hyvä lisä jokaiselle - voisi laittaa vaan muutaman metrin pituutta lisää niille, niin hoituisi turvavälit itsestään.
Aika aikaansa kutakin. Vielä keväällä ihmiset hamstrasivat wc-paperia kuvitellen epidemian tunkeutuvan joka paikkaan parin viikon sisällä. Miten pieni onkaan ymmärryksemme! Nyt edulliseen hintaan tarjolla olevat kasvomaskit on myyntivaltti. Ja jos tilanne äityy oikein pahaksi, on meillä hätävarana niitä maskeja varmaan vielä vessanpönttöjä tukkimassakin...Omaa elämääni korona ei ole paljonkaan muuttanut, kun etäopetuksesta päästiin. Työt on hoituneet entiseen malliin, paitsi että virtuaalipalavereja on aikaisempien tapaamisten sijaan. Introvertin maailmaa ne eivät hetkauta. Blogin päivityskin sujuu kuten ennen.
Välipäivinä olen kierrellyt ympäri kaupunkia ja näpännyt kuvan jos toisenkin, mistä on sattunut inspiraatiota löytymään. Kustaa II Aadolf näkyi saaneen hienon katoksen päänsä ylle sitten viime käynnin.
Vaikka Kokkolan 400-juhlavuosi onkin nyt ohi, niin innostuin Suntin vartta kävellessäni, kun näin pari Puurokarin rannalle kyhättyä lumiukkoa. Mielessäni kehittelin hauskaa ulkoilmatapahtumaa vaikka hiihtolomaa ajatellen. Jospa olisikin suojasäätä ja paljon lunta, niin rannan tuntumaan olisi nastaa saada lumiukkokisa pystyyn, jossa lapsijoukkueet tai perheet kisaisivat, kuka saa muovailtua lumesta vaikuttavimman näköisen lumiukon Kustaa II Adolfia jäljitellen. Tai ehkä oikea paikka olisikin Kustinkadun ympäristö... Muutoinkin tuntuu, että ulkoilmatapahtumat ovat tänä vuonna uudessa nosteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti