Rutto vitsauksena Kokkolassa

Meidän aikamme iso uhka on  korona, mutta eipä tämä kovin erikoiselta kuulostakaan, kun tutkii aikaisempia elämän uhkia.  Ehkä olette kuulleet sanonnat "levisi kuin rutto"... tai "leviää kuin ruttovalkea."

1710-1711 Kokkolassakin oli vitsauksena juuri  rutto. Arvellaan, että se oli joko keuhkoruttoa tai erittäin tarttuvaa pilkkuruttoa. Tautia pidettiin Jumalan rangaistuksena. 

Keuhkorutto on infektiotauti ja se  leviää pääasiassa rottien välityksellä, jotka ovat saaneet loistartunnan kirpuista. Usein kirpun purema  riitti tautiin. Paiserutto puolestaan  levisi ainoastaan kosketuksesta, mutta jos tauti muuttui keuhkorutoksi, se levisi myös pisaratartuntana. Yhteyttä rottiin ei tuolloin tiedetty. Tauti tarttui ihmiseltä toiselle  ilmateitse. Edelleenkin maailmassa ihmisiä sairastuu keuhkoruttoon.  Hoitamattomana keuhkorutto on edelleen tappava ja antibiootein hoidettunakin kuolleisuus on  noin 50  prosenttia. Taudinkuvaan kuuluu äkillinen kuume, johon liittyy yskää,  rintakipua ja hengenahdistusta.  Lisäksi on päänsärkyä, pahoinvointia, lihassärkyä ja  oksentelua. 

1700-luvun alkuvuosina tauti pääsi leviämään aluksi Keski-Euroopassa. Vuonna 1708 tauti rantautui Puolaan,  Tässä vaiheessa  Ruotsiin ja Suomeen annettiin varoitus maaherroille sekä  ohjeistukset karanteenistä,  puhdistuksista ja terveyspasseista. Näin pyrittiin rajoittamaan sekä matkaajien että tavaroiden pääsyä maahan. Rutto jatkoi voittokulkuaan leviten Itämeren rannikolle. Siinä vaiheessa  annettiin asetus, missä ohjeistettiin toimiminen alusten kanssa, jotka saapuivat ruttoalueilta.  Tukholman edustalle rakennettiin kaksi  karanteenipaikkaa ja karanteeniaika pidennettiin 40 vuorokauteen. Varotoimenpiteitä kuitenkin jatkuvasti rikottiin ja näin tauti pääsi etenemään lopulta Kokkolaankin. 

1700-luvun Kokkolassa ruton leviämistä yritettiin estää kaikin mahdollisin tavoin.  Ei tiedetty taudin leviämis- tai torjuntatapoja, joten ainut toimiva  keino yrittää välttyä tartunnalta, oli  karanteeni. Jokainen, joka saapui kaupunkiimme ruton saastuttamilta alueilta, joutui karanteeniin. Varotoimenpiteistä huolimatta pelätty tauti kotiutui Kokkolaan.

Rutto sairautena oli pelottava, koska siihen sairastuttiin nopeasti ja myös kuolema seurasi  jo muutaman päivän sisällä. Keuhkoruttoon sairastuneet saattoivat kuolla saman päivän aikana, kun tauti oli puhjennut. 

Jotta tiedettäisiin, missä rutto liikkui ja uhka osattaisiin kiertää kaukaa, tuli kaikkiin ruton saastuttamiin taloihin piirtää  musta risti joko oveen tai ovipieleen. 

"että itzecukin taidais sitä cartta, ja wahingosta itzens cawahta."

Jos tauti päääsi valloilleen, oli ovet ja ikkunat naulattava kiinni yhtä ovea lukuun ottamatta, josta piti sairaanvartijan päästä tuomaan  lääkkeitä ja tarpeita. Jos oli taudista parantunut ja  liikkui kylillä, tuli olla käsissään merkkinä muille kolmikyynäräinen, valkoinen keppi. Lisäksi naisten edellytettiin käyttävän suunsa edessä valkoista liinaa. 

"että selkiän merkin ja warotuxen sijtä hawaitzis."

Vuoden 1711 alussa annettiin Turussa ohjeet täydellisen puhdistuksen suorittamiseksi ruttotaudin jälkeen. Sen mukaisesti ovet ja ikkunat täytyi talviaikanakin pitää 2-3 vuorokautta auki. Ruttoisten kuolinhuoneet tuli puhdistaa huolella huonekaluja myöten. Suositeltiin etikkavedellä pesua. Puhdistuksen jälkeen tuli ikkunoita pitää vielä auki muutamia päiviä. Lisäksi huoneissa tuli pitää tulta ja niitä oli savustettava rikki-, piki-, kataja- tai etikkahöyryllä. Lopuksi pesu tuli uusia ja huoneet óli valaistava kalkilla. Vaatteet oli hävitettävä mieluimmin polttamalla. Jos jotain esinettä ei voitu puhdistaa, se tuli asettaa ulos vähintään kuukaudeksi. Palamaton roska tuli kaivaa syvälle maahan. Täytyy sanoa, että aika lailla taidokkaat ohjeet suhteutettuna sen ajan elämään!

Koska lääkityksiä ei juurikaan ollut, voi vain kuvitella, kuinka työlästä oli hankkia ihmisiä hoitamaan sairastuneita. Jopa ruumiin kantamista vieroksuttiin.

Oli voimassa säädös, jonka mukaisesti ruttoon kuolleen ruumis tuli haudata 12 tunnin kuluessa kuolemasta. Koska tautia pelättiin, päätettiin kaikki ruttoon kuolleet haudata silloisen kaupungin ulkopuolelle. Hauta-alue sijaitsi todennäköisesti nykyisen Katariinan kalmiston eteläisen muurin ulkopuolella paikassa, jossa nykyään on sähkömuuntaja. Kerrotaan, että aikoinaan, kun muuntajan perustuksia kaivettiin, löytyi joukkohauta. Oletetaan, että sieltä löytyneet kallot ja luut kuuluisivat ruttoon kuolleille.

Kuolleiden joukossa oli esimerkiksi talon isäntä Mats Puntus Palonkylästä koko perheensä kanssa lukuun ottamatta perheen 12-vuotiasta poikaa, Mattsia.  Perheen kuoltua Isak Danenielsson Vester hoiti poikaa  Rödsössä. 

Esivalta kielsi ruttoisten ruumiiden hautauksen kirkkoihin tai kirkkomaahan. Sen on täytynyt olla tuskallinen asia, sillä tuohon aikaan pyhään maahan siunaaminen oli ihmisten ajatusmaailmassa ehdoton  

Maistraatti hoputti uuden hautausmaan töiden nopeuttamista. Koko väestö määrättiin  työskentelemään ruotumestarien tarkkailun alaisina marraskuussa niin kauan kuin päivänvaloa riitti. Ruumiit tuli haudata  Kolumäelle  heti Karja- eli Myllyportin ja kaupunkialueen ulkopuolelle syvälle maahan.  

Paikka vihittiin käyttöön ja ympärille rakennettiin kivimuurit.  Tämän lisäksi  päätettiin syventää vanhan hautausmaan  ympärillä olevaa ojaa, jotta vedenpaljous ei aiheuttaisi löyhkää. Maistraatti  määräsi koko porvariston  myös ajamaan, kantamaan ja lapioimaan  hautausmaalle karkeata soraa. Soralla tuli peittää kaikki haudat.,

Vain tietyt, nimetyt hautausmiehet, saivat luvan haudata ruttoon menehtyneitä. Matti Skeppare valittiin  neljän muun alemman porvariston jäsenen kanssa - heiltä kysymättä -  kaivamaan haudat  ja hautaamaan kuolleet.  Heidät myös määrättiin säilyttämään  kuolleiden omaisuus lukittuna, jota varten heidät velvoitettiin vannomaan vala. Työstä maksettiin kuusi kuparitalaria joka ruumista kohden. Ruumiinhautaajien tuli sitoutua  välttämään kaikkea kosketusta muiden kanssa. Jopa kirkossa käynti evättiin heiltä koko ruttoajaksi. 

Perinteisiä hautajaisia ei voitu sallia, vaan hautausmiehet huolehtivat ruumiin kaikkinensa haudan lepoon. Kansan suussa puhuttiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin ruttoisten hautausmaasta. Ennen ruttoa Kokkolan kaupungissa oli ollut viitisensataa ihmistä. Ruttoepidemian jälkeen väkiluku oli  vähentynyt noin sadalla hengellä, mikä tarkoitti noin 20 % väkimäärän vähentymistä. 

LÄHTEET: 

1700-luku alkoi Kokkolassa huonoissa merkeissä – Sota ja rutto koettelivat kaupunkilaisia. Kokkola-lehti. [https://www.kokkola-lehti.fi/uutinen/586280] Luettu 2.1.2021. 

Erityistä huomiota  vaativat tartuntataudit. Tays.[https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Infektioiden_torjunta/Mikrobikohtaiset_ohjeet/Erityista_huomiota_vaativat_tartuntataud(48485)] Luettu 3.1.2021. 

Forsius, Arno.  Rutto Suomessa vuosina 1710-1711. [http://www.saunalahti.fi/arnoldus/ruttovuo.html] Luettu 2.1.2021. 

Katariinan kalmisto.  Kokkolan suomalainen seurakunta. [https://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/hautausmaat/katariinan-kalmisto] Luettu 2.1.2021. 

Kokkolan kaupungin historia 1-2. 1950, s. 146-147. 

Krokfors, Hans-Erik. Hemmanet Korpilainen i Korplax by i Karleby [http://users.abo.fi/hkrokfor/korplax.htm] Luettu 10.01.2021. 

Maaniitty, Elina. Kulkutauteja itämerellä 1700-luvulla. [https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/311284/Kulkutauteja_It_merell_Kleio.pdf?sequence=1] Luetu 2.1.2021. 

Mikä on keuhkorutto ja miten se oireilee. Askel terveyteen. [https://askelterveyteen.com/mika-on-keuhkorutto-ja-miten-se-oireilee/] Luettu 3.1.2021. 

Rutto kaupungin vaivana. Kokkolan kaupunki. [https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/ruotsin_vallanaika/suuri_pohjan_sota_ja_isoviha/rutto_kaupungin_vaivana/fi_FI/rutto_kaupungin_vaivana/] Luettu 2.1.2021.

Rutto tappoi joka kolmannen helsinkiläisen syksyllä 1710 – parannuskeinoa ei ollut, mutta tautia yritettiin torjua eristämällä sairaat. Kirkko ja kaupunki. [https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/rutto-tappoi-joka-kolmannen-helsinkilaisen-syksylla-1710-tautia-yritettiin-torjua-eristamalla-sairaat-parannuskeinoa-ei-ollut#9abc4bf9] Luettu 3.1.2021.