Matts Andersson Kotkamaa käräjillä

Törmäsin parin  historian aiheisen opinnäytetyön jäljiltä  mielenkiintoiseen käräjätapaukseen Kokkolan ja Kälviän syyskäräjillä  vuodelta 1696. Oli ihan pakko lähteä tutkimaan asiaa lisää...

Kokkolan ja Kälviän käräjillä vuonna 1696 tuli nimismiehen esittämänä syytöksenä esiin, että jo yli 70-vuotias Matti Antinpoika Kotkamo oli puheillaan herjannut Jumalaa. Nenonen mainitsee tutkimuksessaan  Kotkamon  asuneen Kuoppalahdella, mutta jäin itse miettimään, onko nimi mahdollisesti käännetty  väärin. Saankin asialle vahvistuksen, kun Immosen  väitöskirjassa asiaa sivutaan käyttäen ilmeisen samasta henkilöstä nimeä Matts Kotkamaa ja kerrotaan hänen olleen kotoisin Korpilahden kylästä - näin itsekin olin päätellyt!

Nimismiehen syytökselle löytyi todistajaksi kaksi kunnialliseksi mainittua talonpoikaa, jotka kertoivat kuulleensa karkeita herjauksia ja pilkallista puhetta. Matts ei tietystikään myöntänyt syytöksiä tosiksi, vaan väitti miesten vihastuneen,  olevan kateellisia ja pahantahtoisia, koska eivät kerran olleet saaneet häneltä piimää. Todistajat vastasivat tähän, etteivät he koskaan olleet moisesta pahastuneet. Matts oli heidän mukaansa manaillut vastikään  sattunutta katoa,   kertonut "Pirun vieneen kaiken. " Todistajien roolissa esiintyivät  närviläläinen Mickel Andersson ja  linnusperäläinen Daniel  Hansson Wefwar. He  kertoivat oikeudessa Mattsin vastanneen: "Ennen oli antaa yhdelle ja toiselle, korkealle ja alhaiselle, mutta nyt on piru ottanut kaiken. "

Todistajat kertoivat myös, että palattuaan pellolta he olivat yöpyneet Mattsin luona ja yllättyneet aamulla Mattsin vastattua heidän hyvän aaamun toivotukseen "Fahnen har tagit bort godh Morgon " (piru on vienyt hyvän huomenen). Matts oli heidän mukaansa puhellut muutakin sopimatonta. 

Todistajat kertoivat ihmetelleensä ääneen  "Mihin nyt kulkisi meidän köyhien ihmisten tie" ja Matts oli siihen heille vastannut "Hwart annarsän till hellfwetia alla i hoop"  (Minnekä muualle kuin helvettiin kaikki yhdessä).Matts oli myös valittanut, että kaikki asiat olivat menneet paljon huonommin  sen jälkeen, kun papit olivat alkaneet ankarasti tutkia ja kuulustella heitä.  Todistajamiehet kielsivät olevansa Kotkamaan vihamiehiä ja kertoivat päinvastoin olevansa tämän ystäviä. Immonen mainitsee kuitenkin, että Kotkamaa oli suomenkielinen ja todistajat ruotsinkielisiä. Koska miesten maine oli kunniallinen, ei  oikeus halunnut evätä heidän todistustaan. 

Myös Mattsin vävy, Anders Olfsson, todisti käräjillä ja kertoi isännän  toisinaan käyttäytyvän  "kuin hänellä ei olisi kaikki kotona, kuten tavataan sanoa. "

Paholaisliitto oli  vakava rikos ja tarkoitti myös sitä, että oli tehty sopimus paholaisen kanssa ja ihminen oli luopunut kasteyhteydestä Jumalaan. Pahantahtoisessa  ihmisen kirouksessa ajateltiin olevan sanojen  kohteen konkreettista voimaa. Paholaisen mahti oli tilanteeessa läsnä.

Vaikka Matts aluksi kielsi aluksi kaikki häneen kohdistuneet syytökset, selitti hän sitten, että oli heikkopäisyytensä vuoksi puhunut moisia. Lautakunta totesi, etteivät he olleet aikaisemmin  moisia puheita kuulleet Mattsista. Tosin yksi saman perheen jäsenistä oli ollut samansuuntaisesta asiasta myös aikaisemmin käräjillä kuultavana.  Oli tyypillistä tuon ajan käräjöinnille, että yksi syytös herkästi johti lisäsyytöksiin. Matts äityi pyytelemään armoa polvillaan käräjämiesten edessä, ettei häntä tuomittaisi ankarimman mukaan. 

Papisto esiintyi yleensä melko aktiivisesti käräjillä. Myös Kokkolan kirkkoherran Jaakko Westzynthius oli paikalla käräjillä ja hän kertoi, että Mattsin väki oli kärttyisää ("bitter") ja vihaista ja kirkkoherran mukaan he elivät jumalattomasti ("godlöös"). Kirkkoherra kertoi myös, että Mattsin talon väki kävi kirkossa harvoin. Matts puolustautui kertomalla, että hän käy vanhuutensa ja pitkän matkan vuoksi Kälviän kirkossa.  Kälviän pastori todisti myös tämän Mattsin puolustuksen. 

Westzynthius oli Immosen mukaan ollut Kaarlelan  kirkkoherrana tällöin vasta parisen vuotta ja totesi tutkimuksessaan, ettei hän ymmärtänyt suomea, eikä   hän mitenkään voinut tuntea  syrjäisessä kolkassa seurakuntaa asuvaa Kotkamaata, joka tapasi käydä Kälviän kirkossa. Immonen myös pohtii, kuinka kirkkoherra tiesi kuvailla koko Kotkamaan sukua  "katkeran ja vihaisen tyyppiseksi väeksi", kun käräjillä todistaneet kuitenkin kertoivat  Kotkamaan väkeä "kunniallisiksi ja luotettaviksi sekä  hyödyllisiksi ja rauhallisiksi. "

Immonen käsittelee opinnäytetyössään  Kokkolan kieliryhmien  välisiä asenteita ja kuvailee, kuinka eri kieliryhmien asenteet  ja edut joutuivat myös  usein vastatusten. 1600-luvulla molemmille kieliryhmille pidettiin  erillisiä jumalanpalveluksia Kaarlelan kirkossa.  1600-luvulla kivikirkon viereen  nousi  puinen suomalainen kappeli, jonne päästiin Immosen mukaan pääkirkkoa ympäröivän  kirkkotarhan eteläportista. Immonen kuvailee, kuinka vaatimaton puurakennus komean kivikirkon vieressä  alleviivasi suomenkielisten talonpoikien vähämerkityksellisyyttä. Korpilahdesta ainakin Matts Kotkamaan tiedetään käyneen Kälviän kirkossa jumalanpalveluksissa, koska tästä on  kirkon asiakirjoissa maininta.  

.

Joka tapauksessa Matts tuomittiin kuolemantuomioon "Jumalan lain" eli Raamatun  ja vuoden 1687 kirkkolain määräysten pohjalta.  Hänet  todettiin syylliseksi halventavaan puheeseen sekä jumalanpilkkaan. Oikeus katsoi, ettei se voinut vapauttaa Mattsia kuolemantuomiosta, vaan perusteli päätöstä useilla lain kohdilla, kuten viittaamalla "Jumalan lakiin eli Mooseksen 3. kirjan  24. lukuun, jossa todetaan:

 "Se, joka pilkkaa herran nimeä, surmattakoon. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi, olipa hän maahan muuttanut siirtolainen tai syntyperäinen israelilainen. "

Lisäksi tuomin perusteena käytettiin  5. Mooseksen kirjan 5. lukuun. Tämän lisäksi vedottiin myös Uuden testamentin Paavalin kirjeeseen roomalaisille  ja sen 1. lukuun  sekä jakeisiin 30 ja 32. Maallisista säädöksistä löytyi tuomioon oikeuttavia kohtia uskontosäädöksestä.

1600-luku tunnetaan erityisesti luterilaisen puhdasoppisuuden aikana, jolloin kirkko ja kruunu kontrolloivat vahvalla kädellä alamaisien käyttäytymistä ja ajattelua, johon osallistui sekä maallinen että hengellinen esivalta. Kirkossa käynti ei ollut yksilön asia, vaan kollektiivisen ajattelun mukaisesti kirkossa käymättömyyden ajateltiin  langettavan Jumalan vihan koko yhteisön päälle. Jumalanpalvelukseen osallistuminen oli laissa määritelty velvollisuus ja luvaton poissaolo johti sanktioihin. Vaatimus kirkonmenoihin osallistumisesta esitettiin myös  vuoden 1686 kirkkolaissa  sekä  siihen liiitetyssä asetuksessa  vala- ja sapattirikoksista. Lisäksi sota-artikloissa, jotka olivat vuodelta 1683 ja Kaarle XI_N säädöksiä,   oli syytettä puoltavia seikkoja. 

Matts Andersson Kotkamaa oli aviossa Walborg Mattsdotterin kanssa ja heillä oli ainakin tytär Anna Mattsdotter. Pikaisesti netin sukutauluja katsastellen löysin  heille tähän päivään saakka eläneitä jälkeläispolviakin. 

Yllä: Pohjanmaan läänintilien tositekirja vuodelta  1680, jossa Matts mainitaan vasemmassa ylänurkassa perheineen. 

Lopullinen päätösvalta tuomiosta jätettiin hovioikeudelle. Tiedetään, että kaikista suomalaisten noitaoikeudenkäyntien  kuolemantuomioista hovioikeuden tiedetään vahvistaneen noin puolet. Löysin Mattsista tietoja vielä myöhemmältäkin ajalta, hän on kuollut vasta vuonna 1702, joten  hänen tuomionsa näyttää  lieventyneen. 

LÄHTEET: 

Immonen, Perttu. Drengpoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkieliseen  maaseutuväestöön 1600- ja 1700-luvuilla. Pro gradu-tutkielma. helsingin yliopisto. 2014. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 6.1.2021. 

Kuha, Miia. "Jumalan sanan ylenkatsojat. "Rahvaan kirkossakäynti  Savossa vuosina 1660-1710. Jrgonia 19/2012. [http://research.jyu.fi/jargonia/artikkelit/jargonia19_kuha.pdf] Luettu 6.1.2021. 

Kuronen, Miia. Onnea tavoitellen, vaaraa välttäen.  kansanomainen uskonnonharjoitus sekä noituus- ja taikuuskäsitykset  phdasoppisuuden ajan kuopion pitäjässä.pro gradu-tutkielma. Jyväskylä, 2009. [https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/22902/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-201002051189.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 6.1.2021. 

Nenonen, Marko. Noituus, taikuus ja noitavainot.Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan maaseudulla vuosina  1620-1700.  Historiallisia tutkimuksia 165. Suomen historiallinen seura.  Helsinki, 1992.  s. 305-307.[https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/162471/HT165_opt.pdf?sequence=1]  Luettu 6.1.2021.