Ihana kesäinen lauantai! Meillä oli päivemmällä kotosalla jokakesäiset sukujuhlat. Nuorimmaiseni sai 20 vuotta täyteen ja sitä juhlistettiin mansikkakakkujen ja voileipäkakkujen voimin.
Juhlinnan jälkeen otin anopin ja äitini matkaan mukaan ja kuskailin heidät Länsipuistoon, missä kesäinen fiiliksemme vain jatkui. Tango-orkesteri Guardia Nueva tarjosi siellä kaupunkilaisille kesämieltä nostattavan ilmaiskonsertin.
Ennen konsertin alkua niskaan ripotteli muutaman sadepisaran verran. Melkein piti jo pelätä pahinta, mutta onneksi sade tajusi lopettaa ennen kuin kunnolla ennätti alkaakaan ja saimme nauttia laadukkaasta musiikista sopivassa säässä koko konsertin ajan.
Orkesteri asettui aloilleen ja kajautti ilmoille tunnusmusan Dr No, eikä aikaakaan, kun kapellimestari Raimo Vertainen suhahti paikalle yleisön seasta sukkuloiden Tierin skuutilla. Aika BONDIKAS aloitus!:)
Heinäkuiseen iltaan sopivasti jatkettiin upealla Kesäillan valssilla. Se on kappale, joka nostattaa aika monen kuulijan mielessä kesäisiä ajatuksia ja Suomen suven ihanuutta. Mutta koska orkesteri pelkäsi jo etukäteen sateen ripsauttavan vesiään jossain kohdin, olivat he ottaneet sen varalta sateensuojaksi kappaleen Standing in the rain. Tuo Electric Light Orchestran kipale onkin tuttu jo 1970-luvulta. Tuossa laulussa sanoissa muistaakseni lauletaan, että sataa ja ollaan yksin ja halutaan kotiin. Ihan niin ei yleisö kuitenkaan kokenut. Puistoon oli tuotu penkit 500 kuulijalle, mutta penkit riittivät vain nopeimmille. Ihmisiä oli liikkeellä hyvää musaa kuuntelemassa koko ison puiston täydeltä. Upeaa! Ja ehkä laulun säikäyttämänä - mutta sää suosi ulkoilmakonserttia!
Illan konsertissa oli kolme kokkolalaislähtöistä solistia. Ensimmäisenä astui lavalle Simodeus, joka vetäisi komean Augustin Laran Granadan.
Solistin jälkeen orkesteri loihti ilmoille suomalaisen harmonikkataiteilijan, Veikko Huuskosen, sovittaman Helmiä Etelästä. Samalla kun fiilistelen taitavia soittajia, tykkään katsella lavan yksityiskohtia. Istun eturivissä paraatipaikalla, joten näkymä on esteetön. Vertaisen nuottiteline on kiva katseltava. Hänellä - kuten useammalla muullakin orkesterissa nuotit pysyvät tuulessa paikoillaan suloisesti pyykkipoikien avulla. Tai no - mitä nyt pari kertaa tippuvat. Vertainen kyykistyy nostamaan sekalaisen kasan papereita maasta, plärää kiivaan nopeasti esille juuri sen oikean sivun ja jatkaa vaikeuksitta orkesterin ohjaamista.
Musiikin tulviessa mieleeni, mielessäni pyörittelen ja ihastelen pyykkipoikien monipuolisuutta - vastahan päivällä törmäsin netissä vinkkiin, jossa joku niksi-mamma merkitsi pyykkipojilla erikokoiset lakanat. Niin kätevää! Olen luullut, että olen suurin piirtein ainut maailmassa, joka on miettinyt järkevää keinoa tähän ongelmaan.
On aika illan naispuolisen solistin. Odotan hänen esiintymistään kovasti. Anu Komsihan on koloratuurisopraanotähti, ikäiseni. Kun hän astuu lavalle ja päästää ilmoille ensimmäiset äänet laulusta Auringon lapset, minua hymyilyttää. Siinä etupenkissä istuessani kiidän muistoissani aikaan joskus 80-luvun puoliväliin, kun kävin Kaustisen musiikkilukiolla laulutunneilla. Pidin laulamisesta, ja ehkä osasin jonkin verran laulaakin, mutta eipä minulla suuria luuloja itsestäni ollut, eikä varmaan sitä sisäistä paloakaan hommaan. Muistan, kun laulunopettajani, jo edesmennyt Anni Kentala totesi minulle "sinusta voisi tulla jotain suurta, jos vain uskoisit itseesi." Ja sitten hän jatkoi ylistämällä myös laulutunneillaan käyviä Komsin sisaruksia. Reps - Anni taisi jo silloin nähdä, että ne on jyvät ja akanat erikseen.:))
Tämän nuoruusmuiston ryydittämänä en voi kuin ihailla, kun Komsi täyttää äänellään koko lavan.
...lemmen taivaan poutapilvet kiitää,
ne ruusunhohteisina karkeloi.
Syömmet linnoihin unelmien liitää,
niin korkeana lemmen hymni soi...
Tuijotan eturivin paikaltani Komsin pukua, jossa ihanasti välkkyy silloin tällöin auringon niihin osuessa kullanvärisiä koristeita. Ne pukevat kauniisti artistia. Laulaja loistaa auringon lailla.
...palvovat he rakkautta suurta,
niin puhtaana, kuin kilo auringon...
On myös ilo seurata orkesteria. Harmonikkaa, viulua, bandoneonia - huikeita ammattilaisia jok`ìkinen soittaja!
Myös heidän pukunsa ovat kauniit.
Komsi jatkaa ja pidot sen kuin paranevat. Nyt vuoroon tulee upea Vie meidät rakkauteen. Tämä on aivan mielettömän kaunis esitys kaikessa tulisuudessaan ja temperamentissaan! Koko orkesterin huikean suorituksen ja solistin onnellisen kuuloisen laulun lisäksi kuuntelen aivan mielettömän kaunista pianosäestystä.
...elää sun kanssas tahdon,
sun vuokses maailman portit aukeaa.
Elää mä tuskin mahdoin,
sua ennen kun kiinni portit jäi nuo.
Vie meidät tangoon, kun iltamme on....
Väkisinkin jalat vipottavat penkillä istuessani. Tango-orkesteria ihan parhaimmillaan! Katson artistia, joka näyttää onnelliselta laulaessaan. Muistan vieressä istuvan äitini joskus todenneen, että ihailee, kuinka muusikot ovat aina niin onnellisen näköisiä esiintyessään. Niin nytkin.
Taiteilijoiden ilo tarttuu väkisinkin. Kaikki näyttää niin helpolta, kun sen osaa ja hallitsee. Taustalla on silti mieletön määrä peräänantamatonta työtä...
Saamme kuulla myös Vertaisen itsensä sovittamana Mainingit, jolla Kari Vahtiala sijoittui Syksyn sävel-kisassa toiseksi vuonna 1987. Muistan pitäneeni jo silloin tästä, kuten saman säveltäjän Annikan unestakin.
Vertaisen sovitus on upea. Kappale alkaa harmonikkojen aaltomaisella äänellä. Myös piano ja kontrabasso saavat osansa kaunista melodiasta ja jopa pelkistetty munamarakassi taitavan rumpalin käsittelemänä tuo kivan lisän. Sitten tarjoillaan viulusooloa kontrabasson kera. Niin kaunis mollisävelmä!
Vaan sitten jotain täysin erilaista tämän perään! Vertaisen ideointi on kyllä aika bueno! Lavalle astelee räppärihenkisissä kuteissa räp-artisti MC Kajo. Eikä pelkästään musiikkigenre, vaan myös kappalevalinta on ihan nasta: Satumaa, tuo suomalaisten lähes maammelaulu. Huikeaa vielä räppärin maininta ennen esitystä, että hän tulee vetämään biisin muokkaamalla sanoja lennosta.
En voi kuin suu auki h-moilasena yrittää kuunnella, mitä tekstiä artisti suustaan viskoo. Siis miten joku pystyy tuohon? Vertainen lupaa jälkeenpäin cd-levynsä palkkioksi, jos joku urho kertoo, mitä kaikkea MC Kajo tekstissään viljeli. No, enpä pysty muistamaan enää kuin mandariinisorsan ja kuinka Vertainen saapui skuutilla sekä hokeman "Miks kukaan ei tanssi?" Osa yleisöstä nousee ylös MC Kajon kehotettua, mutta moni jää hämmennyksissään istumaankin. Tunnelma on loistokas. Tämä on huikea veto ja aivan mainio on orkesterin lauluosuus myös kertseissä.
Kuvailen kipaleen aikana yleisöä- Aurinko on vähän poikkiteloin kuvaussuunnalleni, mutta ihmisiä, niitä riittää kuulijoina! Ihanaa, että vaikka on tällainen puistokonsertti, ihmiset kuuntelevat esityksiä tosi isolla korvalla ja ainakaan omalle paikalleni ei kuulu häiritsevää taustamölinää kuin yhden ambulanssin sireenien verran.
Taas vaihtuu tyyli. Siirrytään tunnelmassa Bee Geesin Nights on broadways. Muistan kappaleen 1970-luvulta. Minulla taisi jossain vaiheessa komeilla seinälläni Suosikki-lehdestä löytynyt kolmen veljeksen julistekin.
Simodeus esittää Fredin tunnetuksi tekemän Avaa sydämesi mulle. Laulun on sovittanut Jarkko Riihimäki. Tämäkin on kaunis ja nostalginen. Kappale on vuodelta 1974. Muistan. Olin silloin ekaluokkalainen ja mustavalkotelkusta seurattiin koko perheen voimin Syksyn sävel-kisaa. Jopas aika juoksee!
Avaa sydämesi mulle
Tahdon pelkkää hyvää sulle
Mitään piilottaa et sä saa
Jotain peität sisimpään
Sen läpi sun hymys nään...
Ja sittenpä jatkettiin Delilah-biisillä.
Äänisen aalloista Vertaisella oli kiva tarina kerrottavanaan kuulijoille. Tämä valssihan on peräisin jatkosodan vuosilta, kun Suomen armeijan päämajoitusmestari A.F. Airo teki aloitteen laulun säveltämiseksi. Sen sävelsi George de Godzinsky kiiltävälle wc-paperille.
Jori Malmsten levytti kappaleen vuonna 1942. Uusi painos levystä otettiin Saksassa ja laiva, jossa levytkin olivat matkalla kohti Suomea, upotettiin venäläisten toimesta Gotlannin kohdille. Siellä lepää laiva ja ne levytkin kaiketi edelleen meren pohjassa.
Uskoakseni tämä oli yksi niistä lauluista, joita sodassa edesmennyt isoisäni - juurikin siellä Äänisen aaltojen tuntumassa - kuunteli.
Hiljaa tuutii
Ääninen aaltojaan
Uupuu rantaan
Satujen saarelmaan
Sua kaukaa, armain
Täällä muistelen
Kerran noudan
Onnemme venheeseen...
Sitten elokuvamusiikin pariin ja elokuvaan Huuliharppukostaja ja siitä Jillin teema. Anu Komsi pääsee esittämään tämän ja koloratuuri soi kauniisti, ihan viiltävän syvästi! Tässä jos missä erottuu ammattilaulaja.
Teen havainnon. juuri ennen tätä laulua lavan yllä liihotteli pari lokkia. Koloratuurin päästessä vauhtiin ne loittonivat. Taisivat ihmetellä nekin villiä menoa!
Ja sitten vielä yhden kappaleen kera saamme kuulla Komsia. Hän kertoo kohahduttaneensa radiohaastattelijaa kertomalla, että aikoo esittää Lapponian tämän iltaisessa konsertissa.
Nämä on näitä nostalgisia -70-luvun kappaleita, joista ei voi olla liikuttumatta. Komsi kertoo pitävänsä tätä yhtenä Suomen parhaista euroviisuista. Totta, melodia on kiehtova ja etenkin sanat. Nyt kun kuuntelee tarkemmin, niin kyllähän tässä on paljon joikua!
...mies lähti Pohjolaan, tie käy kuunnellen vaistoaan
Mies rakastuu noitaan, hän on ihminen maan
Ja siksi on neidon mentävä, hän on noidista lentävä
Käy tulella taivaan ja loitsut kaikuen soi...
Lopuksi saavat artistit kukkasensa niin kuin kuuluukin.
Viimeiseen kappaleeseen, Kulkurin valssiin, virittäydymme lauluvihkosten kera. Komsi ja Simodeus tulevat vielä lavalle laulattamaan monisatapäistä kuulijakuntaa. Laulu raikaa ja uskoakseni kuulijakunta on oikein tyytyväinen illan esitykseen. Aina kaikki ihana ei sittenkään maksa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti