K niin kuin kevät, K niin kuin kelirikko. K niin kuin kamalan kylmä ja K niin kuin kuumakin toisinaan. Sellaista se kevät on näillä korkeuksilla!
Täällä lakeuksilla on kevät taas näyttänyt uhoavat voimansa. Enpä muista moniin vuosiin vastaavaa (vaikka vielä vähän pohjoisemman alueen tulvista onneksi jäädäänkin...).
Perjantai-iltana ajatuksen oli ajella Perhonjokivartta, mutta se jäikin sitten vain aikomukseksi, kun koko tie oli suljettu liikenteeltä. Ne tien yli menevät vesimassat... Tyydyin siis vain kävelemään ja näpsimään jokialueesta muutaman pikaisen kuvan.
Välillä kotiin päin ajellessa olen vain pysäköinyt autoni tienvierustaan, veivannut ikkunan alas ja fiilistellyt. Vaikka tässä otoksessa pelto näyttää tyhjältä, on siellä itseasiassa viikon varrella ollut villinriemukasta menoa joutsenilla, kurjilla ja hanhilla. Sen verran vain kaukana ajotiestä, ettei tähän kuvaan niin erotu. Lintubongarit tosi pitkine putkineen ovat olleet useampana päivänä keittiönikkunasta avautuvan maisemani piristäjiä.
Myös Rödsön sillan luona vilisi ihmisiä ihailemassa edellispäivänä tapahtunutta jäidenlähtöä. Vesi oli vielä korkealla lauantaina päivällä kuvatessa. On tosi ihana seurailla, kuinka jäälautat kirmaavat silmien ohitse vauhdikkaasti. Minnehän niillä on niin kiire, kun kerran pääsevät vauhtiin?
Lauantaiaamupäivänä olin hautajaisissa. Useampi hautajaissaattueessa ollut totesi, että kerrankin ihana päivä mennä haudalle. Ja olihan se! Aurinko paistoi ja kun vainajaa laskettiin valkeassa arkussaan maan poveen, pikkulinnut sirkuttivat ympärillä. Kaunis, liikuttava hetki! Sellainen, että kesä koittaa sittenkin, vie kaikki murheet mukanaan, uskokaa pois vaan! Minusta on aina myös sykähdyttävää, kun ei tarvitse haudata jäiseen maahan...
Ajelin tänään Ruotsalossa. Tässä jokusia kuvia Karhulahden tieltä. Aika yllättävää, kun tulee joku tällainen odottamaton asia vastaan. Nousin oikein pois autosta ja kurkistin kuoppaan - ainakin metrin syvyinen musta aukko, joka olisi todennäköisesti imaissut autoni sielunsa syövereihin, ellei joku ennakoiva luonne olisi ennättänyt pistää havua merkiksi.
Näitä kuoppia oli useampikin tien varrella.
Palonkylään oli linnut löytäneet tiensä märille pelloille. Tällaisessa vaiheessa iskee aina helpotus, ettei ole maanviljelijän roolissa. Varmaan kestää kauan, ennen kuin pellot on kyntökunnossa.
Ja sitten Vitsarinsuoralle, siihen Shelliä vastapäätä olevalle pellolle. Muistan että silloin, kun muutin Kokkolaan, oli 80-luvun loppuvuosina , pyörätie oli usein keväisin tulvan vallassa. Sen jälkeen ei varmaankaan ole ollut. Aluetta on parannettu vallein ja pumpuin. Nyt tuttu viljelijä kertoi, että talven aikana yksi valleista on sortunut, kun sieltä on ajeltu puutavaraa. Vallia on talvella kunnostettu, mutta maa-aines siinä ei ole ennättänyt kovettua ja tulva ryöstäytyi sitten käsistä.
Ihmisiä olikin aurinkoisena kevätpäivänä runsain joukoin ihmettelemässä luonnon herruutta, vaikka kuvista sitä ei niin näe.
Poika kertoi tuttavan tänään nähneen, että joku viiletti kanootilla tuossa pellolla!
Tie vain katoaa, tuntuu uskomattomalta. Eilen, kun vettä ei ollut vielä aivan yhtä runsaasti, oli joku urho koettanut pyöräillä vedenalaisen pyörätien läpi. Tänään urheita ei enää niin ollut. Vettä oli todella paljon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti