Hannes-myrskyn riepoteltavana

Niin vaihtuu tunnelmat ja tilanteet...viime yönä oli melkoista rytinää ja ryskettä, kun Suomenmaata runteli kunnon Hannes - talvimyrsky. Täällä Kokkolan seudulla tuuli ujelsi kai voimakkaimmillaan 35 m/ sekunnissa. 

Oli aika jännä tunne istuskella kotona ja odottaa, rysähtääkö kunnolla. Meillä on talon takana vanha kuusimetsikkö, jossa on tosi isoja puita. Onneksi ei tainnut olla lahovikaa ja juuret niissä on ainakin vahvat. Pieni kolinoita  ja kopsetta kyllä kuului ja mielikuvitus laukkasi. Myös sähköt oli pois lähes koko illan. Muutaman kerran räpsähtivät meillä sentään toviksi päällekin. 

Jotenkin jännä tunne, kun kaikki toiminta laantuu. Ulos ei tohdi mennä, ettei jäisi puun alle ja sisällä makaat sohvalla pimeää kattoa tuijottaen ja vain olet ja odotat.

Tuttava viestitteli  tänään päivällä, että hänen vanhempansa Lapuan suunnilta olivat olleet eilisillasta saakka sähköttä ja edelleen olivat. Muutaman  tunnin sähkötauko oli vielä sentään ihan siedettävä...

Aamu toi sitten mukanaan monenmoista yllätystä, kun päivä valkeni ja myrskykin laantui. Omassa kotonani selvisimme kyllä vähällä. Vain yksi irronnut pressu pihan laitamilla, joka suojasi puutarhakalusteita. Se oli sentään pian korjattu. 

Yllä: Kaarlelan kotiseutumuseon tuulenriepottelema tuulimylly

Viestittelyn kautta selvisi  jo aamusta, että Kaarlelan kotiseutumuseon tuulimyllyn siipi oli  nimensä mukaan ollut todellinen tuulimylly. Yksi siivistä oli ratkennut irti. Kävin katsastamassa paikalla ja aika vaaralliseltahan tuo näytti! Toivottavasti kukaan ei mene liian liki, ennen kuin kaupungin korjaustiimi on tehnyt tehtävänsä.  Ajelin myös siellä tääällä ja katselin myrskyvahinkoja. Onhan sekin tietynlaista myrskybongausta.

Naapurustossamme  navetan katto oli  irronnut ja toisesta naapurista  oli trampoliinin kehikko lähtenyt yösydännä hypäkälle, kierinyt voimalla 250 metriä ja pysähtynyt naapurin auton viereen. Yksi pieni naarmu sentään vain autossa. Mutta trampoliini sen verran kierteellä, että sen hyppimiset on hypitty. 

Harmistus on kyllä iso niiden kohtaloa ajatellen, joilla on kaatunut enempi metsää ja irtoillut kattoja. No heh, omassa metsässä ei olla vielä käyty tuhon jälkiä katsomassa, joten ei tiedä, onko itselläkin yhtä onnetonta luvassa.:(  Juuri katselin sähkökarttaa, niin edelleen lähes tulkoon koko Kälviä ja Ullava on sähköttä. Huhhuh!

Ajelin valoisaan aikaan myös Trullevin kalasataman suunnilla. Tie sinne oli kyllä kuin hävityksen jäljiltä. Puita kumossa, osa sahattu sen verran, että pääsi tien ylittämään. 

Meri oli avoin, kun sinne asti pääsin. Pieniä vaahtopäitä enään. Voi vain kuvitella viimeöisen aallokon ja luihin ja ytimiin porautuivan kylmän tuulen määrän, kun edelleenkin tuuli tuntui hyiseltä. Oli  kuitenkin lähes tyyntä. 

Ei niin rumaa ja pahaa, ettei jotain kaunistakin. Aivan rannan aallonmurtajan suojissa kyyrötti pieni mänty. Ihan puskan pahanen. Se oli jäätynyt aallonmurtajan ylitse  lentäneistä veden pärskeistä. Voisiko  enää kauniimmin luonto luontoa muovata?

Riemullista joulujuhlaa kaikille kaupungin asukkaille!

Joulurauha juuri katsottu televisiosta. On jotenkin ihanaa, että sama teksti on luettu vuosi vuoden perään jo Keskiajalta lähtien, peräti 700 vuoden ajan. "Riemullista joulujuhlaa..." Tiedetään, että jo 1320-luvulla silloinen Ruotsin  kuningas on tehnyt lain joulurauhasta. 

Meillä kotona on hieman hässäkkää. Nuoremman pojan  piti olla joulupukkina, mutta se homma  taisi juuri kaatua, kun sekä pojalle että tyttöystävälleen nousi kuume. Äsken soittelin pojalle, kannattaako meille tullakaan, kun jos on influenssaa,  on aika vaikea combo meidän perheelle...ovat siis tyttöystävän luona olleet yöpyilemässä. Siippa lähti juuri etsimään uutta joulupukkia. Vähänkö taas  extremeä...onneksi meillä on omat pukinvaatteet, niin löytyy pukki helpommin. Epeli kun vielä uskoo satasella pukkiin, niin ei voi jättää väliin, meille on aina tullut pukki...

Poikkeuksellisesti kävin jo eilisiltana viemässä kynttilät Kokkolan haudoille, isälle ja appiukolle. Yleensä se on ollut aina aaton hommia, mutta joskus kai voi vähäsen murtaa tapojaan. 

Toisen pojan perhe tulee näillä hetkillä tänne jouluaterialle ja joulusasunaan ja sitten sitä random-pukkia  odottamaan. 

Yllä: Veistos Annan hautausmaalla. 

Hyvää joulua sinulle, lukijani. Toivottavasti joulunaikasi on kaunis!

Rosson Pohjanmaa -näyttely Kokkolan kaupunginkirjastossa

                   

Sähköpostiini kilahti heinäkuun alussa kiva viesti. Blogiyhteistyökumppanini siellä kertoili uuden uutukaisesta projektistaan:

"Minulla on tässä keväällä valmistunut pitkäaikainen projektini Mika Kaurismäen Rosso (1985) elokuvan kuvauspaikoista. Näyttely siirtyi keskiviikkona suoraan Helsingistä Pohjanmaalle Ylistaroon, jossa näyttely on esillä vielä huomiseen saakka.

Loppuvuodesta näyttely on tulossa myös Kokkolan kirjastoon esille joulukuun ajaksi. Tervetuloa katsomaan näyttely!"

Ja tottahan lähdin Manun näyttelyä katsomaan, kun joulun alla kutsu uudelleen kilahti muistutukseksi lopulta Kokkolaan päätyneestä näyttelystä! Viehätyn aina tavattomista ihmisistä, jotka rohkenevat toteuttaa unelmiaan -erikoisiakin!

Näyttelyn nimi on "Rosson Pohjanmaa - silloin ja nyt. "Manu Kerola - henkeen ja vereen Kaurismäen elokuviin jo nuorukaisena ihastunut- on tehnyt useita, kiinnostavia pienelokuvia ja näyttelyitä, joista olen aiemmin kirjoitellut. Tämä uutukaisin projekti on kyllä aika kiinnostava tämäkin! Manu on kierrellyt kesällä 2023 kuvaamassa Mika Kaurismäen Rosso-elokuvan kuvauspaikoilla. Hänen tavoitteenaan oli valokuvata jokainen elokuvan kohtausta vastaava näkymä.

Rosso oli Mika Kaurismäen kolmas pitkä elokuva. Se ilmestyi vuonna 1985 eli tasan neljäkymmentä vuotta sitten. Rosso-elokuva on niin kutsuttu road movie ja sitä kuvattiin sekä Sisiliassa että Suomessa. Moni elokuvan kohtauksista on kuvattu eri puolilla Pohjanmaata - myös Kokkolassa. Useat elokuvan kohtauksista on sijoitettu jollain tavalla jo silloin uhanalaisiin paikkoihin.

                        

                                  Yllä: Karttakuvasta kuvauspaikat on kiva hahmottaa. 

Tiedän, että Manu Kerola on jo aiemmin viehättynyt paikoista, jotka ovat katoavia. Sellaisen hän kuvasi esimerkiksi lyhytelokuvaansa Harrbådan neidosta. Silloin Harrbådassa ei vielä ollut tuulimyllyjä. Samoin hän  teki myös "Sotavangin perintö-" nimisen mykkäelokuvan, jossa liikuttiin Vuolteen sotavankileirin ja Kälviän  entisen   rautatieaseman liepeillä. Tiemme Manun kanssa ovat risteilleet moneen otteeseen. Minä olen tehnyt blogipäivityksiä ja Manu elokuvia samoista kohteista. Aika hauska jo ajatuksenakin. Olemme viestitelleet blogistani ja Manun projekteista jo vuodesta 2017 lähtien (tarkistin juuri!). Kaksi eri tapaa toimia;  kumpikaan ei syö toisiaan vaan ennemminkin täydentävät kokonaiskuvaa. 

Vuonna 2023 Manu Kerola aloitti tämän uusimman projektinsa. Hän kierteli kesälomamatkoillaan ympäri Rosson kohtauspaikkoja ja kuvasi kaikkiaan 22 elokuvan kuvauspaikkaa aina Toijalasta Raaheen saakka. Hän halusi omin silmin nähdä ,mitä noille kuvauspaikoille on tapahtunut 40 vuoden aikana. Kuvauspaikkoja oli ainakin seuraavilta paikkakunnilta: Ilmajoki, Laihia, Jurva, Vöyri, Mustasaari, Vaasa, Kokkola, Kalajoki, Raahe, Pattijoki, Säijä, Tampere ja Toijala. Mitä niille kuuluu nyt? 

Tämä näyttely näki päivänvalon Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (Kavin) aulagalleriassa 6.5.-13.6.2025 Helsingissä.

Yllä: Manu Kerola näyttelynsä edustalla. 

Rosso-elokuva syntyi aikoinaan perin erikoisella tavalla. Kaurismäki oli Tampereella etsimässä kuvauspaikkoja Klaani-elokuvaan. Aamiaisella hän kävi Pizzeriassa Rossossa ja sai siellä idean, että voisi tehdä seuraavan elokuvansa siellä. Kaurismäen mukana kuvauksissa ollut Kari Väänänen tuli samaan aaumupalapöytään ja Kaurismäki kertoi ideastaan, jossa italialainen palkkamurhaaja kuolee pöytään, jossa istuu. Väänänen oli kysynyt Kaurismäeltä, kuka näyttelisi palkkamurhaajaa, jolloin Kaurismäki oli vastannut: sinä!

Yllä: Rosso juuttuu tulviville lakeuksille Ilmajoen Munakan kylässä Kyröjoen tulva-alueella. Rosson auto Chrysler Newport löytyi pitkien etsintöjen jälkeen Siilinjärveltä. Auto on läpikäynyt lähes täydellisen muutoksen.

Kaikki elokuvan kohtaukset kuvattiin yhdellä otolla muista elokuvista ylijääneille filminpätkille, jotka kuulemma olivat Jörn Donnerilta jäänytä ylijäämää. Sekin jo melkoinen episodi.  Kuvaukseen varattiin vain noin 13 päivää. Kuvausryhmässä oli ainoastaan muutama jäsen ja elokuvan budjetti 60000 markkaa. Rosson esikuvana oli Sergio Leonen lännenelokuvat, joissa matkattaisiin "eläimellä, peltilehmällä" eli autolla. Toiseen pääosaan Kaurismäki halusi Martti Syrjän. Eppujen bändi teki kuvausaikaan Kahdeksas ihme-albumiaan ja sen vuoksi päädyttiin ratkaisuun, että kun Syrjän täytyy mennä levytysstudioon, hänen hahmonsa kuolee. Muutoin elokuvassa Syrjän hahmo olisi pysynyt pidempään elossa. :) Väänänen muuten näytteli Sisliassa italiaksi puhuen - hän opetteli kielen varta vasten  jopa niin hyvin, että häntä luultiin sisilialaiseksi!

                  Yllä: Elokuvanäytöksen käsiohjelma. 

Tunnusgrafiikan näyttelyyn on tehnyt Markus Itkonen. Hän on suunnitellut myös elokuvan logon, julisteet sekä muun mainosgrafiikan ollessaan vielä nuori graafikko-opiskelija. 

                            

                                         Yllä: Rosson  tunnussävelen vinyylisingle. 

Rosso-elokuvasta järjestettiin Karkkilassa Kino Laikassa juhlanäytös 27.9.2025. Paikalla oli muun muassa Martti  Syrjä, Mika Kaurismäki sekä Manu Kerola. Kerolan valokuvanäyttely oli esillä Kino Laikan kabinetissa samoin kuin myös Tampereella Arthouse Cinema Niagaran käytävätilassa ja myös Ylistarossa elokuvateatteri Matin-tuvassa, missä erikoisluvalla nähtiin myös Rosso-elokuva. . 

Yllä: Postipankki Vöyrissä, jonka sisälle ei aikoinaan päästy ryöstöä kuvaamaan. Vaikka pankkirakennus näytti jo kuvausvuonna melko rähjäiseltä, se oli edelleen pystyssä. Tosin ei enää pankkina, vaan autioituneena. 

Manu Kerola valokuvasi näyttelyynsä jokaisesta kuvauspaikasta elokuvan kohtausta vastaavan näkymän. Kuvitelkaa, miten kiehtova kesäloma- ja työmatkareissujen yhdistelmä! Idea tähän projektiin syntyi Kerolan mukaan Kaurismäen "Arvottomat"-elokuvasta tehdystä vastaavanlaisesta näyttelystä. vaikutuin esimerkiksi elokuvassa olleen auton etsinnästä sekä heinäladon löytymisestä. Aivan uskomattomalta kuulosti, miten  kaikki on natsanut lopulta niin hyvin, että jokainen kuvaus on mahdollistunut!

Yllä: Laihian Herkku-Grilli silloin ennen. Nykyään paikalla komeilee uudenkarhea kerrostalo. 

Rosson kuvauspaikat löytyvät pääosin Pohjanmaalta, joten projekti oli mahdollinen. Myös Kokkolassa on useampi kuvauspaikka. Niitä oli näyttelyssä erittäin kiinnostavaa nähdä. 

Mistä Manu Kerola sitten löysi kuvauspaikkansa? Paljon tietoa löytyi eri paikkakuntien Facebook-ryhmistä kysellen. Lisäksi tietoa löytyi Suomen kansallisfilmogtrafiasta. 

Kerola kertoi, että pyrki ottamaan kuvia mahdollisimman samasta kuvakulmasta kuin alkuperäiskohtauksissa. Myöhemmin Kerola liitti silloin ja nyt- kuvat rinnakkain. Kerola kuvasi puhelimella, koska puhelimen ruutu mahdollisti kuvien vertailun hyvin. 

                           

Yllä: Kuvia Kokkolasta. Kohteina Rantakatu, Tehtaankatu ja  Anttilan kulma. Eniten näistä lienee muuttunut Tehtaankatu, joka nykyään on kävelykatuna. Myös kiinteistöt ovat kokeneet ison muodonmuutoksen. 

Aina paikkojen löytyminen ei ollut itsestäänselvää. Esimerkiksi vanha heinälato, joka elokuvassa on Rosson yöpymispaikkana Kyröjoen tulva-alueella Ilmajoella, löytyikin noin 300 kilometrin päästä Raahesta. Näin voidaan elokuvan keinoin toimia!

Yllä: Kokkolan linja-autoasema oli molemmissa kuvauksissa vielä elossa. Nyt sen paikalle rakentuu hotelli. Niin on kaikki katoavaista!

Monet rakennuksista oli ennätetty purkaa 40 vuoden aikana. Osa rakennuksista veteli kuvaushetkellä viimeisiään. Pikkukaupunkien kaupunkikuvissa Kerola ymmärsi, että monet kivijalkaliikkeet oli kadonneet elokuvan kuvausten jälkeen. Osalla rakennuksista käyttötarkoitus oli ajan myötä muuttunut. Muutosta tapahtuu edelleen. Nouseekin ajatus, että kameran kanssa pitäisi säännöllisesti heilua monilla hoodeilla. 

Kerola kuvasi Kokkolan linja-autoaseman vuonna 2023. Se oli yksi elokuvan paikoista. Nyt tuota rakennusta ei enää ole, vaan sen sijoille on nousemassa iso hotelli.  Kerola toteaakin, että puretun rakennuksen myötä katoaa aina jotain olennaista kaupunkien identitettistä ja tunnelmasta. Muuten - minäkin kiiruhdin alkuvuodesta  kuvaamaan linja-autoasemaa ennen sen katoamista. Pitäisikin käydä päivittämässä kuva tämänhetkiseen rakennusteemaan ja sitten myöhemmin valmistuneen hotellin kuvaan. 

Omia muistikuvia elokuvan kuvaussessioista Kerolalla ei ole, koska hän oli 3-vuotias niiden kuvausaikana. Kokkolan kaupunginkirjasto on Kerolalle mainio paikka päättää näyttelynsä, sillä nuorena opiskelijapoikana Kerola lainasi juuri Kokkolan kaupunginkirjastosta kaikki Kaurismäkien DVD-elokuvat. Eläköön kirjastopalvelut, jotka ovat kaikkien tavoitettavissa!

                         

Yllä: 80-luvun maisemiin kiinteästi kuuluneet puhelinkopitkin ovat saaneet siirtyä pois nykyajan tieltä. 

Elokuvan kuvaustapa on ollut kiinnostava, sillä osa otoista on kuvattu  piilokameratekniikalla ja joku paikallinen saattaa hyvinkin löytää itsensä tai autonsa kuvista! Olisipa kiinostavaa kuulla, jos näin jollekin käy! Samoin osa kuvauspaikoista oli luvattomia. Nyt sen jo tohtii tunnustaa. 

Elokuvassa käytössä ollut Chrysler Newport ostettiin katsastamattomana ja kuukauden ajoluvalla romuttamolta  10000 markalla, mutta elokuvan valmistuttua se myytiin elokuvan siivittämänä peräti 70000 markalla. Eli myyntisumma oli suurempi kuin elokuvan budjetti! Nykyisin auto komeilee Siilinjärvellä jo 18. vuottaan. 

Väähän jo jännityksellä odotan, millaiseen projektiin manu seuraavaksi omistautuu!

Vielä ennättää Manu Kerolan näyttelyä katsastamaan. Se on esillä joulukuun 2025 ajan Kokkolan kaupunginkirjastossa! Ehdoton suositukseni!

LÄHTEET:

Dokumentaristi Manu Kerola Rosso-elokuvan jäljillä: ”Olisi mukava kuulla jos joku tunnistaa itsensä tai autonsa kuvista” Keskipohjanmaa 7.12.2025.
[https://www.keskipohjanmaa.fi/artikkeli/dokumentaristi-manu-kerola-rosso-elokuvan-jaljilla-olisi-mukava-kuulla-jos-joku-tunnistaa-itsensa] Luettu 21.12.2025.

Rosson Pohjanmaa silloin ja nyt. Näytttely kavissa 6.5.-13.6. [https://kavi.fi/rosson-pohjanmaa/] Luettu 21.12.2025.

Rosso 40 vuotta. [https://www.film-o-holic.com/artikkelit/rosso-40-vuotta/] Luettu 21.12.2025.

Blogihaaste joulu

Otetaanpas lahjana vastaan tällainen blogihaaste!



1. Joulu kotona vai joulu muualla?

Tässä ehdoton vastaus on: joulu kotona. Olen Kokkolassa asuessani (34v) viettänyt yhden ainoan joulun Lapissa oman ydinperheen kanssa. Saatiin siitä anopilta ja appiukolta niin paljon huutia, että vannotin siipalle, että seuraavan kerran ollaan sitten joulu pois kotoa, kun appivanhemmista on aika jättänyt.

Appi on jo kuollut, mutta anoppi, 90 v elää. Edelleen ollaan siis kotosalla.

Tämä joulu kotona-teema on muuten jännä. Vuosi sitten ehdotin pojille porukoineen, että mitäs jos lähdettäis joululomalla etelään. Kuin turkin piipusta, kuului molempien suusta: "Joo, kyllä joulun jälkeen, muttei missään nimessä aattona!" Meillä on aina aattona sukujoulu.Tuntuisi hassulta viettää sitä pienessä porukassa. Siipan suku tulee pukkia vastaanottamaan meille. Joulupukki on ollut joka vuosi, aina suvussa on ollut joku pukkiin uskova. Mitäpä sitä hyviä perinteitä muuttamaan!

2. Aito kuusi vai tekokuusi?

Meillä on aina aito kuusi sekä sisällä että pihakuusena. Minä  voisin myös taipua muovikuuseen, koska se olisi vaivaton, mutta.... Tämä on niitä asioita, joista meillä ei voi kotona nostaa myrskyä. Elävä kuusi siis. Ja onhan siinä oma, erityinen tunnelmansa.

3. All I Want for Christmas is You vai Last Christmas?

Vaikee valinta, ehkä en jouluisin niin kuuntele tällaisia. Mut ehkä All I want for Christmas tällä kertaa, siinä oli taustassa jotain kivaa enemmän.



4. Joululahjat vai jouluruoka?

Tietty jouluaatto lapsiporukassa ilman lahjoja ois aika outo. Mulle lahjat ei itelle niin merkkaa, mutta omat hankkimani lahjat ostan aina huolella saajaa ajatellen. Mutta kyllä iso asia ois mulle, jos jouluruoka puuttuis. Kinkkua, lohta, rosollia, salaatteja, glögiä, torttuja......

5. Lahjojen paketointi vai kuusen koristelu?

Joskus aiemmin, nuorena, olisin ehdottomasti vastannut lahjojen paketointi. Nykyään teen sen ajanpuutteen vuoksi vähän vasemmalla kädellä. Mutta kuusen koristelu! Siihen on meillä perinteisesti osallistuneet lapset. Mulla on itselläni joitain rakkaita korísteita, jotka täytyy joka joulu kuusesta löytyä. Yksi sellainen on keltainen joulupallo, joka oli mummoni aikoinaan. Ilman sitä ei ole kuusta koristeltu.

6. Jouluateria vai jouluruoan jämien syönti?

Vain yksi oikea vastaus: jouluateria aattona ennen joulusaunaa ja ennen kuin pukki tulee.


7. Jouluneule tai joulupyjama?

Mulla on yksi jouluneule. Olen saanut sen blogiyhteistyönä. Joulupyjamaa en ole koskaan omistanut, koska en osaa nukkua yövaatteissa. Muuten tukehdun...Mutta pärjään siis vallan mainiosti ilman kumpaistakin!

 

Yllä: Lapväärtin jouluristi, minulle rakas, koska sieltä on osa suvustani. Jouluristi on perua tuolla seudulla jo pakanallisilta ajoilta ja sen avulla karkotettiin pahat henget pois.

8. Lautapelit vai leffat aattona?

Lautapelit kyllä houkuttais vastaamaan, mutta en muista jouluaattoa, että olisin ennättänyt mitään pelaamaan. Joulun jälkeen ehkä välipäivinä sitten enemmän. Joku Joulupukin kuuma linja- lastenleffa ehkä aattoon. Siis ennen joulurauhan julistamista. Vaikka perinteinen Lumiukko. En katso leffoja silloin kun meillä on porukkaa aattona. Yleensä aika on uppoutunut jonkun jälkipolven lelua kasatessa.

9. Joulu muiden luona vai joulun emännöiminen?

No nyt on helppo! Olen viimeiset 30 vuotta emännöinyt aattoa omassa kodissani yhtä joulua lukuun ottamatta. En varmaan enää osaisi muuta ja rakastan sitä, kun suku tulee meille, vaikka yleensä en niin kodin hengetär olekaan. En haluaisi lähteä aattona pois kotoa. Äitini luona käyn aina perinteisesti vasta joulupäivänä. 

10. Lahjojen avaaminen kaikki kerralla ja muutama kerrallaan?

Mä avaan aina lahjat viimeisenä, sitten kun kaikki muut juhlijat on jo lähteneet, eli keskiyöllä. Kaikki kerralla siis. Tämä on kai jonkinlainen traditio.



11. Lahjat ennen ruokaa vai ruoan jälkeen?

Ehdottomasti ruoan ja saunan jälkeen. Siippani työvuorot vähän aina sanelevat, milloin pukki tulee, yleensä aika myöhään. Tämän joulun siippa on töissä, joten lahjat auotaan vähän jo aiemmin - ennen kuin hän lähtee yövuoroon.

12. Rauhallinen ilta perheen kanssa vai istutaan iltaa kaikki yhdessä?

Meillä aatto on aina hektinen. Aamupäivän vielä puuhaan ja siivoilen viimeisiä (joo, totta, minusta ei ole siihen, että joulu on valmis viikkoa ennen. Nykyään joulut on aika rauhallisia, kun aivan pieniä ei ole...

13. Love Actually vai The Holiday?

Love actually, ihan vain siitä syystä, että tykkään kattoo Hugh Grantia. Hän on niin söde!


14. The Grinch vai Rare Exports?

Kumpaakaan en ole nähnyt, mutta sanotaan historia-teemansa vuoksi Rare Exports.


15. Elf vai Yksin kotona?

Ihan perinteitä vaalien Yksin kotona. Kaiken lisäksi vanhempi poikani oli nuorempana aivan samannäköinen päänäyttelijän kanssa. Meidän perheeseen jotenkin nappaa tää. Kaikkee voi sattuu ja sattuukin!:)

16. Joulupukki, joulupukki vai Kulkuset, kulkuset?

Ei oikeen kumpikaan, oon vähän ehkä puutunut näihin. Mutta kulkuset på svenska ja Joulupukki, joulupukki suomeksi. Kai nää täytyy opettaa tulevillekin polville.

17. Mariah Carey vai Michael Bublé?

Öö, en oikeen tiedä. En niin kuuntele tällaista, muuta kuin taustalla. Ehkä ääni tällä kertaa Mariah Careylle.



18. Kate Winsletin mökki vai Cameron Diazin kartano?

Kyl kartano nyt vetää pidemmän korren! Kartano olisi elämys!

19. It’s the Most Wonderful Time of the Year vai It’s Beginning to Look a Lot Like Christmas?

Tää oli vaikee. Eka on perinteinen, mutta toisen äänestä pidän enempi! Ehkä samoin toisen melodiasta.

20. McCallisterien talo vai The Plaza Hotel New Yorkissa?

Kyllä nyt vie The Plaza pidemmän korren. Pitäis ainaki olla ihanaa seuraa, jos ton McCallisterien talon tohtisin valita. Ja perhe kotona! Rakastan luxusta tällaisissa! Toisaalta McCallisterien talolla saattaa törmätä murtovarkaisiin, Plazassa Donald Trumpiin.

21. Yksi iso lahja vai monta pientä lahjaa?

Kyllä mä oon aina pitänyt pienistä lahjoista.

22. Lahjat paperissa vai pusseissa?

Sekä että. Nykyään säästän kaikki pussit, joita sitten kierrätän, joten ehkä sitten se!

23. Lahjat vain lapsille vai lahjat kaikille?

Meillä kuuluu perinteisiin, että jokainen saa lahjoja. Toki lapset enempi.



24. Haluaisitko nähdä Rockefeller Centerin joulukuusen NYCissä vai jouluvaloin koristellun palmun rannalla?

En oikein tiedä, kumpikin on näkemättä. Vastaan palmu, koska se on eksoottisempi.



25. Olisitko mieluummin Grinch vai Huu Huuvillessä?

Vastaan Huu. En ole nähnyt kumpaistakaan, mutta Huun asukkaat ovat pieniä, iloisia olentoja, jotka rakastavat joulua.

Tätä kirjoittaessa alkoi sataa lunta. Odotuksissa kaikesta huolimatta ja juuri siksi perinteinen, oman näköinen joulu ihan kotona ja rauhoittuen.

Pikkulotat

Yllä: Pikkulotta-lehden kansikuva.1.1.1938, No. 2. 

Tällä kertaa kurkistamme pikkulottien aikakauteen. Pikkulotathan olivat 8-16-vuotiaita tyttöjä, jotka kuuluivat Lotta Svärd-järjestössä nuoriso-osastoon huoltajansa luvalla. He tutustuivat lottien toimintaan sekä osallistuivat maanpuolustusta tukeviin tehtäviin. Pikkulotilla oli oma lottapukunsa, joka kylläkin muistutti paljon aikuisten lotta-asua. Lisäksi heillä oli oma merkki- heraldinen ruusun kuva. Pikkulottien järjestö perustettiin vuonna 1931 Fanni Luukkosen johdolla, mutta valtakunnalliseksi sen toiminta tuli 1934. . Järjestöön kuului peräti 50000 pikkulottaa. Pikkulotilla oli myös omia työiltoja. Pikkulotilla oli myös oma lehti ja laulukirja. Pikkulotille opetettiin kodin- ja terveydenhoitoa, lastenhoitoa sekä käytöstapoja. Opetus sisälsi myös Suomen historiaa sekä raittiusasiaa. Pikkulottia myös kannustettiin harrastamaan liikuntaa. 

                          

Yllä: Pikkulotta Syvärannan opistolla Tuusulassa. Kuva: Aarne Pietinen 1937-1939. Museovirasto. Historian kuvakokoelma. Tunniste: HK19731119:24.

Sota-aikana pikkulotat kunnostivat sotilaiden vaatteita, jakoivat sotasaitraaloissa ruokaa, leipoivat leipää ja pakkasivat sotilaille joululahjapaketteja. Pikkulotat myös keräsivät luonnosta käpyjä, marjoja, sammalta, sieniä ja lääkekasveja sekä avustivat kuolleiden sotilaiden omaisia. He osallistuivat myös usein sankarihautajaisiin seisten kunniakujassa tai seppeltä kantaen.

Pikkulottien toiminta päättyi 23.11.1944, kun myös Lotta Svärd-järjestö lakkautetiin. Moskovan välirauhan ehtojen mukaisesti.

              Yllä: Isänmaan puolesta- muistomerkki Kälviällä, pystytetty 2016.

Vielä toukokuussa 1944 pikkulotat osallistuivat seudullamme järjestön viimeisenä toimintavuonna ohjelmalliseen tapahtumaan, jossa oli kyllä mukanamyös aikuisempiakin esiintyyjiä. Aluksi tapahtumassa esiintyivät pikkulotat "Sokeripalan" edessä. Oletan, että tuo Sokeripala oli Kokkolan keskustassa 1930-1940- luvuilla sijainnut suosittu kahvila. Valaiskoon joku, ken tietää asiasta enemmän!

Eräässä ohjelmanumerossa esiintyi pikkulotta, pieni Birgitta Hellberg, Hän esitti ruotsiksi runon "Tytöt Kokkolassa. " Runo oli hänen itsensä kirjoittama.

 

Tässä runo kutakuinkin suomennettuna:

Kaupungissa

on pitkä, pitkä rivi,

jotka haluavat olla mukana

maan harmaissa riveissä.

Joka toinen viikko kokoonnumme

oppimaan jotain uutta.

Niiden vuoksi, jotka taistelevat maamme puolesta,

me haluamme tehdä sen.

Meillä on kummilapsi,

ja se on varmasti hyvä,

sillä moniahan siellä on,

jotka ovat menettäneet isänsä.

Keräämme yhdessä lantin

lähetettäväksi sille tädille,

joka on juuri Helgen äiti,

meidän kummilapsemme, meidän veljemme.

Me kaikki haluamme olla mukana

maan harmaissa riveissä.

Sillä vapauden puolesta he taistelevat,

ja se on jotain arvokasta.

Pikkulotat olivat kertoneet lehden toimittajalle olleensa hermostuneita ensiesiintymisensä edellä, mutta lopulta kaiken sujuneen odotettua paremmin. Tytöt olivat todenneet, että eivät ole vielä kuuluisia, mutta toivoivat, että heistä vielä sellaisia tulisi.
Pikkulottien esiintymisen jälkeen Karlebyn Marthakuoro laului rouva Helfrid Lindströmin johdolla kaksi laulua. Ohjelmassa oli myös kotiseuturuno Kokkolan vanhalla ruotsinmurteella. Sen oli kirjoittanut Arne Räbb (1910-1990) ja neiti Inga Finnilä (1909-1963) luki runon täydellisellä murreääntämisellä. Harmillisesti en löytänyt tuota esitettävää runoa. Siippani kertoi muistavansa vielä tuon miehen, joka asusteli Finnilänmäellä. Hän oli aikoinaan Vittsarin koulussa opettajana ja taisipa olla myös rehtorina. Siippa mainitsi hänen jääneen eläkkeelle juuri ennen kuin siippa 1970-luvun alkuvuosina aloitti oman koulunsa. Räbb osallistui myös paikallishistorioiden kirjoittamiseen.

Juhlan lopuksi kuultiin vanhaa, hyvää tanssimusiikkia viululla ja kitaralla säestettynä. Musiikista vastasivat Sanfrid Nyberg (s. 1891 Alaveteli) ja Fride Nyberg.

Yllä: Runo Pikkulotta-lehdessä 1.1.1939, No 4.

Minulla ei ole omassa suvussani tai lähipiirissäni ollut ketään pikkulottaa. Siksi itselle hieman vieras aihe, joka vaatii tutkimista.

Kiva sivusto löytyi kuitenkin, kannattaa kurkata, sieltä löytyy oma tehtäväsivusto pikkulottiin liittyen:

https://digilotta.fi/koe-ja-leiki/pikkulotta-valitse-oma-tarinasi/

LÄHTEET: Hört och sett. Österbottningen. 4.5.1944. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2276883?term=Karleby&term=sm%C3%A5lottorna&term=sm%C3%A5lottor&page=2] Luettu 6.12.2025.

Pikkulotat - Lottatytöt. Sodan muisti. Suomi toisessa maailmansodassa. [https://sodanmuisti.fi/2024/04/25/pikkulotat/] Luettu 6.12.2025.

Chydeniuksen ruumissaarna mestauspaikalla

Tällä kerralla vien teidät ajatuksissanne Kruunupyyn  muinaiselle  mestauspaikalle 12.4.1786. Mestauspaikalle oli jo kokoontunut paljon uteliasta kansaa. Siellä he kurkottelivat kaulat ojossa nähdäkseen kaiken mahdollisen. Mestaustapahtumat olivat noihin aikoihin suorastaan kansanviihdettä parhaimmillaan - niin oudolta kun se meidän aikalaisista tuntuukin. Pyövelillä oli ruuhkaisa päivä. Yleisö halusi nähdä, kuinka pyöveli peräjälkeen löi oikean käden sekä pään poikki  - tällä kertaa  kolmelta mieheltä. 

Kansa kohahti, kun mestauspaikalle saapui jo harmaahapsinen, kuusissakymmenissä oleva mies. Hän oli Pyhän raamatun Doctori, Provasti ja kirkkoherra, Anders Chydenius. Niin asteli Chydenius mestauspölkyn viereen  ja alkoi selvällä, vaikkakin liikutuksesta vapisevalla äänellä puhua kansalle. Anders Chydiniuksella oli virkansa puolesta tehtävänä pitää ruumissaarna. 

  

-Nyt on näiden kolmen murhamieste veri vuotanut. Se höyryä vielä  vaikittaxens  murhatuiden veren kostohuutoa: Maan, joka viattomalla verellä  on saastutettu, pitä lainehtiman Murhaitten verta, että se kirouxesta  puhdistettaisin, Chydenius kuulutti. 

Kansa sai kuulla lähes veretseisauttavan  selvityksen siitä, mitä ennen mestausta oli tapahtunut, ja mikä oli mestaukseen johtanut. 

Sotamiehet Mathins Hjelt, Petter Lindström ja Abraham Frod, olivat murhanneet ryöstöaikeissa lastenopettaja Johannes Matinpojan sekä hänen vaimonsa Teerijärvellä. Murha oli ollut mitä kylmäverisin. Ensin oli murhattu mies, joka oli yrittänyt  pyrkiä ulos ovesta. Tässä vaiheessa nainen oli yrittänyt anella armoa. Korvansa lumonnut ja  sydämensä paaduttanut Hjelti  hirviämmällä asehella, Bajunettilla. Se oli siis  pistin. Bajunetit oli valmistettu  "valtakunnan vihollisia vastaan. "

Surmatekojen jälkeen roistot ryöstivät rahat, kellot ja sormukset. Sitten he vieläpä sytyttivät töllin tuleen ja pakenivat paikalta. 

-Herran suuri Nimi olkohon ijankaikkisesti  kijtetty ja kunnioitettu! joka pienten asiain haarain kautta  ilmi saatti nämät kauhittavat pahantegot ja valmisti pahantekiöille ansaitun rangaistuxen, Chydenius julisti. 

Yllä: Arkkiveisun nimilehti, jonka pohjalta tarina on tallentunut.

Chydenius vavahteli kertoessaan,  kuinka  murhaan sisältyi useammanlaisia lainrikkomuksia.

- Monen kalliin liiton ja  valan rikkominen: kasteenliiton, jossa heidät "merkittiin  meidän kallihimman  Vapahtajamme Ristin-Merkillä, konfirmatsioonin (konfirmaation), jonka yhteydessä he "ensi kerran  sait nauttia sitä pyhää ja kallista  Ehtoollista", josa se  rakkaudesta palava Wapahtaja Jesus Hänen Ruumihins ja  Werens osallisudella tarjosi heille voimaa pyhään ja Jumalisehen elämänkertaan. 

-Niinkuin Sotamiehet ovat he avatun faatun alla valalla vannoneet:  niin totta kuin heitä Jumala  auttakoon heitä sielun ja ruumihin puolesta: niin tahdoit he myös olla Kuningaalle ja Isänmaalle  uskolliset ja varjella heitä vijmeiseen veripisaraan saaakka, Chydenius jatkoi. 

-Mutta O! hirviätä valapattoisuutta! nämä rauhan ja vapauden vartiat. he itse pistävät puukon heidän syyttömän kanssaveljensä sydämehen, Chydenius huudahti. 

Chydeniuiksen kuolinssaarna on taatusti ollut erittäin vahva ja pelottava kokemus kaikille kuulijoille. Tunteet ovat pelkoa uhkuvassa tilanteessa olleet kaikilla pinnalla. Chydenius piti ruumissaarnassaan myös kohdennettuja puheita eri väestönosille, kuten  vanhemmille, seurakunnan nuorille miehille, , vanhemmille talonpojille ja lopuksi  loppusanat koko väkijoukolle. 

Vanha kirkkoherra näytti pyörittelevän tapahtuneita veritekoja mielessään ja mitä enemmän hän asiaa ajatteli, sitä  julmemmalta asia hänen silmissään näytti. 

-Kenen sydän ei kuole, kenen silmät ei kyynellä, koska murhajat vimmassansa karkavat viattomain päälle! Mistä syystä? Chydenius kyselee. 

-Jo! yxi kirottu himo ryövätä lähimmäiseltä tavarata ja omaisuutta. 

-Ah!  minun Jumalani! joko satana on nin rijvannut synnin orjat, että he pahuudesansa  ovat julmemmat kuin  kuin metsän pedot, Chydenius jatkoi. 

-Me häilymme kaiken vaarasa näiltä ja näiden vertaisilda ryövättä taikka murhatta, Chydenius kauhisteli. 

-Jos senkaltaisia murhen ja  ja varkauden lahkokundia  vielä löytyis,  mikä turva silloin meillä?  mikä lukku tavaralla? Chydenius pohtii. 

Osa tekstistä on vaikeasti tulkittavaa. Tässä huomaa taas, kuinka paljon kieli onkaan muuttunut!

Anders Chydenius jatkoi väelle murhan pahuudesta kertomista:

-Murha on järjen vastainen teko  ja Jumalan sana tuomitsee sen mitä ankarimmin. 

-Ei sinun pidä varastaman , ei sinun pidä tappaman. Ei sinun pidä kostaman eikä vihaman sinun  kansas lapsia. Kirottu olkoon, joka lähimmäisensä salaisesti lyö ja kaikki kansa sanokon, amen. 

Paikalla olevat olivat hyvin vaikuttuneita Chydeniuksen puheesta. Siinä oli mies, joka osasi raamattunsa. Aivan kuin satamalla satoi raamatunlauseita, joissa murhaaminen kielletään. Chydenius nosti kansalle myös esiin, kuinka raamatussa on peruste kuolemanrangaistukselle:

-Joka ihmisen veren vuodatta, hänen verensä pitä ihmisen kautta vuodatettaman, Chydenius tarkentaa. 

Paikalla olevat ihmiset olivat hiljaa. Sotilaat, jotka vain hetkeä aiemmin olivat olleet saattamassa kolmea sotilasta paikalle, nojasivat  nyt äänettöminä aseisiinsa. Joku nainen joukosta itki. 

Chydeniuksen puhe on aikalaistemme silmissä aika karmiva. Mutta aika on silloin toki ollut eri. Chydenius käytti puheessaan vertauskuvia, kunten "vähäinenkin hapatus  hapannuttaa taikinan kokonaan. " ja jos puheella on tarkoitus kamalan näkymän keskellä pelottaa ja varoittaa kansaa, on siinä todennäköisesti myös onnistuttu!

-He ovat  pieninä näpistelleet,  nuorukaisina harnjaantuneet" "juopumuksehen,  uppiniskaisuutehen,  ja laiskuuteen. " Laiskuutta noudattaa nälkä ja heidän sammumatoin  vijnan himonsa  saatta heidät  suureen rahan tarpehesen. 

Ruumisssasarnan lopuksi  Chydenius nosti kätensä ilmaan. Hän osoitti käsillään mestattujen jäännöksiä, jotka vielä höyrysivät verisinä ja kammottavina varhaiskevään viileässä ilmassa:

-Nämät poikki hakatut kädet ja  ja päät pitä nyt naulittaman  steilein nenään ja heidän ruumihinsa pitä runkorattahille  asettaman, että heidän verta janoavat silmänsä korpeilta ulos kaivettaisihin ja heidän rungonsa tulis kotkille ruoaksi, Chydenius huudahti. . 

Hänen sanansa viimeistään hiljensivät jokaisen paikalla olleen. Oli yleinen käytäntö, että mestatut teilattiin, eli sidottiin isoon kärrynpyörää muistuttavaan telineeseen ja  mestattujen raajat  murrettiin lyömällä  kahdesti tai kolmesti teilin hitaasti pyöriessä. Mestatut jätettiin tarkoituksellisesti teilirattaille virumaan varoitukseksi toisille. 

Tuossa valossa Chydeniuksen puhe oli siis aivan totuudenmukaineen. Kyllähän sinne linnut noita jäännöksiä jäivät napsimaan. Mestaajan ikävä velvollisuus oli myöhemmin käydä tyhjentämässä teilit ruumiiden jätöksistä. 

Chydeniuksen ruumissaarna ja mestauspaikalla nähty säilyivät ihmisten mielissä pitkään. Paikka oli sopivasti valtamaantien läheisyydessä ohikulkijoiden nähtävänä. Paikalla on varmaan ollut pelottavan paikan maine vielä pitkään mestausten jo loputtua. 

                                            Yllä: Kuva   Kansan kuvalehdessä 22.2.1929. 

LÄHTEET: Antti Chydenius saarnaa mestauspaikalla. Kirjoittanut Alfeuksen poika.  Kansan kuvalehti. 31.5.1929. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/891453?term=Kokkolasta&term=ruumissaarnaa&page=9] Luettu 26.10.2025. 

Blogihaasteita tekoälyltä, osa 1; Ammatinvalinta

Kun en  ehtinyt tänään oikein mitään ihmeellistä, pyysin tekoälyä tekemään minulle liudan kysymyksiä. Huhhuh, ihan hengästytti, sillä sepä intaantuikin latelemaan minulle kysymyksiä aivan valtavan listan ! No joo, menisi ikä ja terveys, jos näihin yhdeltä istumalta vastaisin ja samalla varmaan karkottaisin viimeisenkin lukijan. Joten otan tekoällin ekat kysymykset nyt vain vastaan  ja teen tästä  useamman kerran setin.:)))

Miten päädyit ensimmäiseen ammattiisi – oliko se suunnitelma vai sattuma?

Olin hävettävän laiska lukiolainen, en oikeastaan koskaan lukenut, en edes ylioppilaskirjoituksiin. Mutta sitten tietysti kirjoituksissa sytyin, kun tajusin, että esimerkiksi reaalissa pärjäsinkin hienosti yleissivistyksellä. Vähän oikeastaan noloa.  Sain kirjoituksista  lopulta oikein hyvät paperit, vaikka lukiotodistus olikin vähän alta lipan. 

Minulla oli yläkouluikäisestä lähtien ollut haave lastentarhanopettajan ammatista. Siispä sinne hakemaan. Tiedän, olen aikamoinen Hannu hanhi. Jyväskylään, jonne hain, olikin valtavasti hakijoita, mutta onnistuin silti päästä sisälle.  En ollut etukäteen edes selvittänyt, minkä verran sinne yleensä on hakijoita. Olen tällainen tuulihattu.  Jo silloiset valintakokeet oli juuri sitä mitä rakastin tehdä.  Innostuin. Samaan syssyyn olin huvikseni hakenut opiskelemaan kanttoriksi ja olisin päässyt sinnekin. Valinta oli lopulta aika helppo. Lähdin Jyväskylään. Jälkeenpäin olen miettinyt, kuinka erilainen elämäni olisikaan ollut kanttorin ammatissa. Ehkä asteen verran rauhallisempi ammatti kuin  nykyiset...

Ekasta opiskelupäivästä lähtien tiesin, että kasvatusala on se mun juttu. Sain hyvät paperit koulusta, kun lopultakin oli motivaatio opiskella.  Jo tämän ekan tutkintoni aikana aloin iltaisin lisäksi opiskella erityispedagogiikkaa jostain kumman syystä, vaikkei minulla ollut siihen mitään kosketuspintaa. 

Oliko koulutuksiin helppo päästä vai vaatiiko se sinnikkyyttä ja hakukertoja?

No nyt jopa vähän hävettää. Lastentarhanopettajaopistoon haki 960  ja 96 otettiin sisälle. Pääsin sisään ekalla hakukerralla. Muistan kun eräs paikkakuntani rouva kauhisteli äidilleni, että miten se sun tyttös sinne ekalla pääsi, kun sinne on niin vaikee päästä...kerron: En tiennyt, että on vaikee päästä, niin ei tarvinnut stressata. Muistan  laulaneeni pääsykokeissa laulun "Mustan kissan tango", jota säestin  flyygelillä. Raati pyysi anteeksi epävireistä pianoa. Tiesin onnistuneeni silloin! Piti myös tehdä muovailuvahasta muovattu kuva, jonka aiheena oli vammaisuus. Taisi olla musteläiskätestejäkin. Siinä kaikki, mitä muistan! 

En ole hakenut koskaan, ikinä mihinkään koulutukseen yhtä kertaa enempää. Se varmaan kertoo luonteestani; ei tukita, jos ei tykätä. Luokanopettajaopintoihin myöhemmin oli suhteellisen helppo päästä. Onnistuin täydellisesti  silloin haastattelussa ja sain erittäin hyvät pisteet siitä, opetusnäyte meni puolestaan keskinkertaisesti. 

Viimeisimpään ammattiin erityisluokanopettajaksi,  hakeutumista jahkasin, vaikka olin haaveillut siitä jo vuosia. Viisi vuotta aiemmin olin jo hakenut, mutta jouduin vetämään hakemukseni pois, kun siippa sairastui vakavasti. Silloin uskoin, etten koskaan enää hakisi...kun lopulta perhetilanne salli, päätin vielä hakea. Esimiehelleni pohdin, että olenkohan jo liian vanha hakemaan. Hän katsoi silmiini sanomatta muuta kuin että  "Niin." No, onneksi hain.  270 hakijaa ja 25 pääsi sisään. Minä olin ainoa paikkakunnaltani sisään päääsyt, vaikka hakijoita täältä oli aika paljon. En muista yhtään, mitä minulta kysyttiin...muistan vain kertoneeni, että tähän ammattiin en omasta mielestäni olisi ollut aiemmin kypsä hakemaan. Tarvin kasvaakseni tähän ammattiin pitkän työuran ensin. 

Mikä oli haastavin koulutus, johon olet osallistunut, ja miksi.

Itse opiskelu ei oikeastaan ollut mihinkään ammattiin niin haastavaa, kaikista kyllä selvisi. Mutta sanotaan vaikka, että erityisluokanopettajan opinnot olivat siinä mielessä vaativimmat, että suoritin ne täysin työn ohessa. Olin ajatellut, että neljän viikon välein opiskelen luennoilla viikon, muut ajan opetan koulussa tutussa luokassa ja teen viikonloput opintotehtäviä. Suurin osa kurssikavereistani oli opintovapaalla koko koulutuksen ajan. Mutta ei siinä vielä kaikki. Esimiehiltäni tuli ehdotus, että aloittaisin omassa koulussani saman tien erityisluokan vetämisen. En voinut kieltäytyä, koska koulutukseni oli luvattu maksaa työnantajan taholta.  Seuraava askel olikin, että kouluuni perustettiin pikapikaa uusi erityisluokka. Siirryin siis lennosta opettamaan kehitysvammaisia koko opintojeni ajaksi ja vähän ylikin. Toiminta-alueittainen opetus oli íhan uusi aluevaltaus. Olihan se aikamoinen rutistus käynnistää omaan yksikköön täysin uusi ryhmä henkilökuntineen ja ravata samaan aikaan opiskelemassa. Kaikesta näköjään voi selvitä...

Onko jokin ammatti tullut elämääsi täysin yllättäen?

On, silloin, kun nuorena valmistuin lastentarhanopettajaksi. Olin juuri muuttanut nykyisen siipan, silloisen poikakaverini perässä Kokkolaan. 90-luvun alun lama iski samaan aikaan päälle. Päiväkodista loppui lapset, eikä töitä yhtäkkiä ollutkaan tarjolla. Mutta kuten sanottu, olen Hannu hanhen sukua. Kurssikaverilleni oli työharjoittelun jälkeen tarjottu kehitysvammaisten ohjaajan työtä. Hän oli vastannut työtarjoukseen, ettei hänestä ole niin rankkaan työhön, mutta hän tietää yhden, joka tulee. Kääk, nykyään en uskaltaisi olla noin hullunrohkea. Mutta jälkikäteen katsottuna se avasi minulle uusia ovia myöhemmin erityisluokanopettajan työtehtäviin. Muutoinkin mielettömän kasvattava kokemus. Niin, ja auttoi helkatisti myös, kun perustin sitä ekaa erityisluokkaani. 

Jos saisit nyt hakea mihin tahansa koulutukseen, mihin hakisit ja miksi?

Tää on vaikee, ehkä mä haluaisin yhdistää taiteet vielä enempi kasvatukseen. En tiedä. Tai sitten historiaa. Tai... kirjoittajakoulutus ehkä...kuten huomaatte, olen aika pursuileva. Se mihin koen milloinkin kipinän, on mun juttu...asioihin, joihin mulla on intohimo, voisin tehdä niiden eteen vaikka mitä. 

                          Yllä: Ihan parhaat ammatit mulla...lumienkeleitä välitunnilla.:)

Mikä on ollut opettavaisinta eri alojen välillä liikkumisessa?

Minulla on ollut rikkaus työskennellä hyvin eri ikäisten lasten kanssa. Päiväkodissa olen työskennellyt aikoinaan 10 kuukauden ikäisistä kouluikään saakka. 

Lastentarhanopettajan työssä ajauduin muutamaksi vuodeksi myös päiväkodin johtajan kenkiin, josta en todellakaan ollut koskaan haaveillut. Olin kotona sanonut äidilleni, etten koskaaan tarvitse ruotsia, enkä koskaan halua johtajaksi. Se siitä sitten. Mutta hei, johtajan pesti onnistui paremmin kuin odotin!

Vastuun määrä oli valtava. Oli hyvä nähdä työtä myös esimiehen silmin. Silti koulumaailmassa en ole haaveillut rehtorin pesteistä, olen mieluummin riviope. Rehtoriopinnot vois kuitenkin olla ihan jees yleissivistyksen kannalta. Vanhimmat oppilaat, joiden kanssa olen työskennellyt, ovat olleet 14-vuotiaita erityisluokassani. Alkuvuosina en olisi pienimmissä kuvitelmissakaan uskonut, että joskus työskentelisin myös yläkoululaisten maailmassa. Se on yllättänyt. Vaikka haasteet on olleet isoja, olen sitä mieltä, että juuri nämä tapaukset ovat kasvattaneet minua eniten! Olen välillä miettinyt siirtymistä yläkouluun tai aikuisoppilaitoksiin, mutta ehkä alakoulu mahdollistaa luovuuden minulle paremmin. 

Opettavaisinta on ollut huomata, että isotkin lapset ovat pieniä ja heihin saa yhteyden huomioinnilla ja arvostuksella, olemalla rehelllinen ja  luottamuksen arvoinen. Ei se sen kummempaa ole. 

Tässä tämänkertaiset pohdinnat, tekoälli pisti näköjään aika kovia kysymyksiä!

                

Yllä: Vadelmat, jotka oppilaaani oli poiminut mulle lähimetsästä välitunnilla. :)

Värivaloissa...

Perjantai-iltana lähdin käpöttelemään ympäri Kokkolan keskustaa. Näitä reissuja, kun vain tykkään itsekseni kierrellä paikassa jos toisessakin. 

Tällä kertaa "eksyin" Chydeniuksen puistoon eli Naakkapuistoon, joka on aivan ydinkeskustassa. Siellä oli Kokkolan Energian 120-vuotisjuhlavuoden päätöstapahtuma. He juhlistivat sitä "Valoa ilmassa"-valotaideteoksella koko viikonlopun iltapimeillä ajoilla. 

Väkeä oli paikalla kivasti. Se vain, ettei tunnistanut ketään kuin aivan vierestä, vaikka puistossa valaistusta olikin. Joku lapsi huuteli nimeäni etäämpää. En vieläkään tiedä, kuka oli. Pimeässä ei nähnyt kauas. Mutta näin, että lapsi ja äitinsä vilkuttivat minulle. Vilkutin takaksin, vaikkei aavistustakaan, ketä olivat. 

On kulunut jo hyvän yli vuosisata, kun Kokkolaan ilmaantui ensimmäiset katuvalot. Meistä on vaikea edes kuvitella aikaa ennen valaistusta. 

Valotaideteos on  Oliver Roihukosken  Kokkolan Eenergialle suunnittelema valotaideteos. Se on audiovisuaalinen runo  liikkeestä ja energiasta,  valosta ja varjosta. Teos pyrkii tarkastelemaan,  miten energia virtaa luonnossa, ympäristössä ja ihmisessä. Sitä, miten  näkymätön voima voi muovata maisemaa ja kuinka valo voi kulkea samoilla reiteillä, kuin sähkö, vesi tai aika. 

Energiaa ilmassa - näyttely koostuu siis kahdesta ambiencesta, jotka pyörivät puistossa koko näyttelyn ajan  ja sisältävät myös hienovaraisen äänimaailman. Kyllä siinä oli Anders Chydeniuksen patsaalla ihmeteltävää! 

Oliver Roihukoski on jo toisen polven valotaiteilija, sillä myös hänen isänsä, on samalla alalla. 

Kiitokset kauniista ja rauhoittavasta näyttelystä pimeässä ja pienessä pakkassäässä. Oli upea!

LÄHTEET: Energiaa ilmassa - valotaideteos Chydeniuksen puistossa. [https://juhlavuosi.kokkolanenergia.fi/kalenteri/energiaa-ilmassa-valotaideteos-chydeniuksen-puistossa/] Luettu 16.11.2025.