Tiesittekö muuten, että Runon ja suven päivä ilmaantui suomalaisiin kalentereihin vuonna 1998, kun kokkolalainen kirjallisuuden harrastaja, Elvi Löhönen, ehdotti sitä liputuspäiväksi! Löhönen on eläkkeellä oleva opettaja. Ja hauska kiinnekohta minuun on se, että myös Elvi työskenteli aikoinaan Ykspihlajan punatiilisessä koulussa, kuten minäkin!
Heinä polvia halasi,
pohkehia poimulehdet,
horsman latvat lantehia;
uumenta uninen valmu;
itse ruusuna rusotti,
ylpeä ylinnä muita.
-Eino Leino-
Syystä tai toisesta valikoin tähän kesärunon rinnalle syksyisen runon, molemmat on kauniita ja taattua Eino Leinoa, ei sen kummempaa perustetta.
Tätä kirjoittaessa haarapääsky kujertelee pihassa. Vielä se ei ole aikeissa muuttaa etelämmäksi, vaikka koko kesä onkin ollut kolea. Sillä on vielä liitelyaika Suomen taivaalla.
Siippa totesi viikolla, että kohta vilja on tähkällä ja käki lakkaa kukuntansa. Alkuviikosta käen äänen vielä kuulin.
Rannalla päivemmällä kuvailin jotain kahlaajaa...se ei pelännyt, vaikka kävelin ihan liki. Ehkä sekin jo pohti tulevaa syksyä.
Ja koska se syksy kuitenkin sieltä hiljalleen joskus hiipii, päivät ainakin jo lyhenee, niin vielä tähän tämä kaunis syysrunokin.
SYYSMETSÄSSÄ
Astelin metsässä syksyisessä,
pikkulintuja kuulin,
jotka jo ammoin vaienneiksi
viimahan, viluhun luulin.
Eivät ne soinehet enää laulut
elämän myrskymielten,
soi joka oksalta onnellinen
pilpatus pienten kielten.
Käyskelin, kuuntelin kummakseni,
seisahduin sekä mietin:
Mitä ne laulavat pienet linnut
vaieten vaiston ja vietin?
Mitä ne miettivät pienet linnut
metsässä syksyisessä,
kun pilvet riippuu ja mätäs on märkä
ja kuuset on kyynelessä?
Sitä ne miettivät pienet linnut:
”Pois meni kevät ja kesä,
mennee syksy ja mennee talvi,
tullee päivä ja pesä.”
Ja sitä ne laulavat pienet linnut:
”Syksy kun rinnan riittää,
jää elon pieniä iloja paljon,
joista voi Luojaa kiittää.”
Vielä ne virkkavat pienet linnut:
”Kellä on sydämensuru,
hänelle laulu on lahja kallis
kuin joka onnen muru.”
Astelin metsässä syksyisessä,
pikkulintuja kuulin,
tunsin ma rintani riemahtavan,
jonka jo kuolleen luulin.
– Eino Leino-
