Isak Räihä-Präst käräjillä -riita vuokrasaatavista Alikorpilahden kylässä 1840

Kevättalvella vuonna 1840 saapui kaksi miestä GamlaKarlebyssä (Kokkolassa) pidettäville käräjäjille. Molemmat miehet olivat kotoisin Alikorpilahden  (Nederkorplax) kylästä, joka sijaitsee Kokkolan ja Kälviän rajalla. Paikka on siis nykyistä kotikylääni. Lars Isaksson Räihä (1779-1850)  oli talollinen, joka oli nostanut oikeusjutun  torppari Anders Ericsson  Präst/Witickin (s. 1792), kruununmaan vuokraajaa eli landbondea vastaan. Riidan aiheena oli saatava-asia eli vuokrasaaminen, jonka Lars Räihä väitti olevan maksamatta.

Asia otettiin oikeudessa käsiteltäväksi. Molemmat osapuolet saapuivat itse paikalle. Kumpaisellakin oli avustajanaan sama mies, kirjuri Johan Fredric Fahlér.

Käräjien aluksi kirjattiin ylös käsittelyn aihe. Sen jälkeen  asian kantaja Lars Isaksson Räihä ilmoitti, että hän oli laillisesti määrätty holhooja edesmenneen talonpojan, Jacob Prästin alaikäisille  lapsille. Tässä roolissa hän oli luovuttanut 16.12. 1833 päivätyllä vuokrasopimuksella alaikäisten lasten omistaman 5/48 manttaalin  kokoisen osan "Präst"-nimisestä talosta vuokralle asian vastaajalle eli Anders Ericsson Präst/Witickille. Vanhassa tekstissä kirjoitusasu on tosiaan Präst eikä Prest niin kuin sen nykyään miellämme.

Vastaaja Anders Ericsson Räihä/Witick oli osapuolten välillä laaditun tilityskirjan mukaan  velkaa 16 tynnyriä ja 15 kappaa viljaa. Tilityskirja oli päivätty 30.3. 1840. Anders Ericsson kertoi nyt, että hän oli myöhemmin maksanut Lars Isaksson Prästille  10 tynnyriä ja 15 kappaa. Kantaja Lars Isaksson Präst vaati nyt, että vastaaja Anders Ericsson velvoitettaisiin laillisesti maksamaan hänelle jäljelle jääneet, maksamattomat 6 tynnyriä ja 15 kappaa. Puolet näistä tulisi maksaa rukiina, puolet ohrana. Lisäksi hän vaati kohtuullista oikeudenkäyntikulujen korvausta. 

Vuokrasopimus, johon istunnossa viitattiin, sekä osapuolten välille laadittu tilityskirja otettiin peräkkäin asiakirjoihin ja ne kuuluivat seuraavasti: 

Vuokrasopimus 16. joulukuuta 1833

Vuonna 1833, joulukuun 16. päivänä, kun Kaarlelan ja Kälviän kirkoissa oli kuulutettu kaksi viikkoa aiemmin, julkisesti ilmoitettiin, että holhoojat Lars Räihä ja Johan Hannila vuokraavat edellä mainitun edesmenneen Jacob Prästin alaikäisten lasten osuuden Präst-nimisestä tilasta, 7/48 manttaalia, eniten tarjoavalle seuraavilla ehdoilla:

• Vuokraaja ei saa asua tilalla.

• Vuokravastikkeena vuosittain 3 tynnyriä viljaa, puolet kumpaakin lajia (ruista ja ohraa), toimitettavaksi alaikäisille.

• Vuokraaja saa hakata vuosittain 8 syltä puita tilan pohjoispäästä.

• Lisäksi oikeus ottaa lanta- ja kattotarpeet talouskäyttöön.

• Metsästä ei saa viedä pois rakennus- eikä polttopuuta.

• Mikäli tämä tapahtuu, maksettava 4 ruplaa hopeaa kuormalta.

• Tilan on oltava luovutettaessa samassa kunnossa kuin vuokrauksen alussa.

• Lisäksi vuokraajan on rakennettava uusi katto yhteen aittaan.

• Maksaa vuosittaiset verot, pois lukien maanmittarin palkkio.

Vuokrasumman huusi Anders Ericsson Wittick: ½ riikintaalaria rahaa vuodessa.

Mitä sitten mahtoi olla tuo ilmoitettu vuokrasumma, 1/2 ruiikintaaleria vuodessa? Vuonna 1840 käytettiin vielä Ruotsin vallan aikaisia rahayksiköitä. Puoli riikintaaleria oli noin 24 killinkiä. 1/2 riikintaaleri vastaisi noin 16-20 nykyeuroa.1/2 riikintaaleria vastasi noin yhtä työpäivää tai pientä ostosta. 

Samaisessa tilaisuudessa huutokaupattiin myös alaikäisten lasten omaisuutta, nimittäin seuraavat rakennukset: 

• Riihi ja sen luona oleva lato – huusi Isaak Räihä

• Aholan lato – huusi  Isaak Räihä

• Riakarin lato – huusi Isaak Räihä, puolet maksettava Lars Räihälle

• Iso Lähteen aitta – Johan Heikkilä

• Pieni Lähteen aitta – huusi Isaak Räihä

• Sarra Riihi (?) – huusi Isaak Räihä

• (Näistä yllämainituista en kaikista päässyt aivan varmuuteen nimistä...)

Tämän ilmoitettiin oikeassa järjestyksessä kuulutetuksi ja tarkistetuksi. Kaarlelan pitäjässä:

Gustaf Kankonen, Abraham Huckta

                          ...

Tilitysasiakirja 30. maaliskuuta 1840

Tilitys oli solmittu holhooja Lars Isaksson Räihän ja vuokraaja Anders Ericsson Wittickin välillä. 

• Vuosien 1832 ja 1833 vuokrat on maksettu suoraan perillisille, eivätkä sisälly tähän laskelmaan.

• Seuraavat 6 vuoden vuokrat (kevätkeskipäivästä 1834 kevätkeskipäivään 1840), sopimuksen 16.12.1833 mukaan:

  • Vuotuinen vuokra: 3 tynnyriä (puolet kumpaakin viljalajia) + 11 ruplaa hopeaa rahana

• 1834 viljavuokra maksettu käteisenä: 30

• Seuraavat 5 vuoden vuokrat viljana: 15

• Korkoa viljoista (3 kappaa per tynnyri): 15

Yhteensä: 66 (korkoineen 120)

Luotto

• Maksettu 22. maaliskuuta 1836 käteisenä: 42

• 20 helmikuuta 1838: 20

• 18.maaliskuuta 1839: 55

• Korkoa 51 ruplasta ajalta 1 vuosi, 2 kuukautta, 9 päivää: 3

Yhteensä: 120

Jäljellä oleva velka: 6 tynnyriä ja 15 kappaa viljaa

Kaarlelan pitäjässä, 30. maaliskuuta 1840
Lars Isaksson Räihä, holhooja

Vastaaja Anders Ericsson Räihä/Witickin valtuutettu ilmoitti nyt, että liitteenä olevan tilityskirjan mukaan vastaaja oli alun perin velkaa 13 tynnyriä ja 15 kappaa viljaa. Näistä hän oli suorittanut maksuna jo 10 tynnyriä. Hän myönsi, että vielä 3 tynnyriä ja 15 kappaa oli maksettavana. Anders Ericsson pyysi valtuutettunsa välityksellä lykkäystä maksusuorituksille, jotta hän voisi myöhemmin esittää todistajia vahvistamaan esittämänsä selvityksen paikkansapitävyyden.

Lopullinen päätös kuultiin vielä samana päivänä. Sen mukaan asia lykättäisiin seuraaviin lainmukaisiin syyskäräjiin, jolloin osapuolten on kumpaisenkin saavuttava paikalle joko henkilökohtaisesti tai laillisen edustajan kautta. 

Lisäksi edellytettiin, että kantaja Lars Isaksson Räihän on esitettävä kaikki asiassa käyttämänsä todisteet kyseisessä istunnossa, muutoin hän menettää oikeutensa vedota niihin myöhemmin. 

"den vid Två samt Svaranden Fyra Rubel

Silfvers vite; Åliggande det Käranden de

rönda Ting foreställa all den bevisning,

hvaraf han i målet vill sig begagna, vid

förlust af framdeles rätt dertill; Som för

ständigades."

Kumpikin osapuoli määrättiin lisäksi sakon uhalla saapumaan paikalle. Sakon määrä olisi kantaja Lars Isaksson Räihälle 2 ruplaa hopeaa ja vastaaja Anders Ericssonille 4 ruplaa hopeaa. 

LÄHTEET:

Käräjäpöytäkirja. 1840-1840 (KO a:47) SS: 162–163. Luettu 17.8.2025.

Kokkolan satama 200 vuotta - valokuvanäyttelyssä

 

Eilen käväisin lopultakin näyttelyssä, mihin aioin jo kesällä. Onneksi vielä ennätin, Kokkolan satama 200 vuotta-valokuvanäyttely on Kallentorin kauppakeskuksessa syyskuun loppuun saakka. Kuvat näyttelyyn on koostanut paikallishistorian Erikoistietotoimisto ry:n valokuvatiimi. Näyttelyyn pääset tutustumaan vapaasti Kallentorin aukioloaikoina. Ehdoton suositus käydä tämä näyttely katsomassa, mikäli et vielä ole käynyt ja sinulla olisi siihen vielä mahdollisuus!

Näyttelypaikka on mainio. Avara ja rauhallinen, esteetön ja valaistuskin siellä on hyvä. Samassa tilassa muuten viitisen vuotta sitten ETT järjesti Kokkola 400 vuotta-näyttelyn. 

Kokkolan sataman juhlavuosi on näkynyt paikallisten asukkaiden silmiin monin tavoin. Jo keväällä ilmestyi iso valotaulu kaupunginkirjaston läheisyyteen. Siellä on tarjolla videoita sataman toiminnasta. 

Toukokuussa oman Ykspihlajan koulun  ja päiväkodin oppilaita hemmoteltiin bussikierroksilla satama-alueella. mainio veto- tarjottiinpa  myös mehua ja pullaa. Meidän koulussa jos missä oin takuulla myös satama-.alueen tulevia työntekijöitä. 

Oppilaat olivat tosi vaikuttuneita kierroksesta. Alla muutamia  kuvamuistoja keväältä: 

Samanlaisia opaskierroksia järjestettiin myös kesällä kaupungin asukkaille ilmaisilla bussiopastuksilla. Olivat kuulemma niin suosittuja, että järjestettiin ylimääräisiä vuorojakin.

Eikä tietenkään voi unohtaa, kuinka presidenttimme, Alexander Stubb, vieraili Hopeakiven satamassa vihkimässä konttisataman. Tuokin tilaisuus oli osa sataman 200-vuotisjuhlallisuuksia. 

Kuvia on monilta eri vuosikymmeniltä ja niitä on tosi kiva katsella. Myös tekstit ovat hyvät, selkeät ja sekä suomeksi että ruotsiksi.

Kiertelen pitään aivan yksin näyttelytilassa. Pari ihmistä kulkee tilasta läpi, muttei pysähdy näyttelyä katsomaan.Ollakseen kauppakeskus, niin tila sivukäytävällä on todella rauhallinen. 

Työkuvia satamasta vuosien varrelta on aika paljon, niin kuin tietysti pitääkin. Jopa maallikko hahmottaa niistä, kuinka kovaa työtä satamatyö on etenkin entisaikoina ollut. Väkisinkin nousee mieleen ykspihlajalaisen heimo Anttiroikon laulu, jota olen jo vuosien ajan opettanut musiikintunneilla Ykspihlajan oppilaille:

"Täältä lautoja, propseja, parrujakin

vie onkarit kaukomaille. 

Sitä vilskettä jos et nähnyt oo, 

olet paljosta jäänyt vaillle. 

Siispä saavu sä katsomaan,

kuinka laivoja lastataan.

 Se on työtä, m heikkoja hirvittää, 

sitä kestä ei kaikkei pää."

Äkkipäätään ajattelisi, että näyttelyssä olisi vain kuvia laivoista, rahtaamiesta ynnä muusta. Vaan eipä ei. Ykspihlajan kaupunginosan historia on jo sinällään kiehtovan omaperäinen, mikä näkyy myös siksi, ettäaikaisempina vuosikymmeninä satama-alue on ollut kaikille avoin. Sataman ympäristössä on toiminut niin poliisi kuin merimieskirkkokin, lukuisista kahviloista ynnä muista  puhumattakaan. Satamassa on liikkunut myös työntekijöitä maailman kaikilta kolkilta, joten tunnelma on ollut uniikki kautta aikojen.

                       

Vähän nousee ihan haikeuskin, kun bongaan näyttelystä kuvia Ykspihlajasta lähteneistä matkustajalautoista. Viimeinen taisi kulkea 1980-luvulla. Muistan muutaman kerran vanhempieni kanssa pikkutyttönä matkustaneeni lahden yli. Voi, olisipa vieläkin mahdollista!

Ykspihlajan ympäristö on kyllä kaikkinensa kokenut melkoisen muodonmuutoksen. Huikeaa! 

Rodenien historia kuuluu tietysti olennaisena osana satamaan. 

Kuljen näyttelyn kerrankin kiireettömänä. Katson kuvat kahteen, kolmeen kertaan. 

Kirjoitan lopuksi nimeni vieraskirjaan ja myös toiseen pöydällä esillä olevaan  kirjaan kommentoin. Sinne saa antaa palautetta näyttelystä. Jäin miettimään, että tämä näyttely pitäisi olla lähes  pakollinen alueen koululaisille - ja tietysti kaupunginosan vanhemmallekin väelle. Historiantunneilla tämän aiheen käsittely olisi paikallishistoriaa parhaimmillaan!

Kiitos upeaakin upeammasta näyttelystä!

Punakallioilla kuljeskelemassa

Syyskuinen viikonloppu. Olen viettänyt sen pääasiasssa oikein hyvässä seurassa - yksikseni!:)) Olen kirjoittanut - tai itse asiassa muokannut aiemmin kirjoittamaani osaa kirjasta niin, että tällä vauhdilla erakoituisin aika nopeaa. Kun ympärillä ei ole ylimääräisiä ääniärsykkeitä, huomaan,  kuinka vaivatonta keskittyminen on. Tietysti myös aihe vie mukanaan. 

Mutta vaikka kuinka olisi intoa täynnä, niin välillä on kangettava itsensä kauniiseen ulkoilmaan, jotta voimaantuu ja palautuu, virkistyy ja kaikkee. Lähdin liikkumaan autolla, niin kuin usein teen. Ajelen päämäärättömästi vailla tietoa siitä, mihin  lopulta päädyn. Nyt ratti kääntyi kohti Trullevia. Kiertelin sielläkin useammassa paikassa, mutta tämänkertainen kiinnekohtani oli Punakalliot. Siellä on pieni,  yleinen uimaranta. Viime vierailustani olikin jo vuosia. 

Syksyinen sää oli upeista upein. Aiemmin päivällä oli sadellut. Siksi kalliot ja aluskasvillisuus olivat vielä märkiä. Nyt kello oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle. Oli aivan tyyntä ja aurinko leikitteli niin ihollani kuin puidenkin välissä.

En lähtenytkään kulkemaan opastettua reittiä, joka olisi vienyt suoraan uimarannalle.  Tietysti aina juuri sinne mennään, jonne sielu suuntaa! Mikä mainiointa, oli ainut ihminen silmänkantamattomiin. Uskoakseni olisin kääntynyt takaisin autolle, jos siellä olisi ollut muita. Etsin rauhaa. Löysin sen!

Olen kesän aikana koukuttunut "Muuttolintujen kevät"-nimiseen mobiilisovellukseen. Aina, kun kuulen lintusten laulavan, on pakko kaivaa känny esille, tallentaa sirkutus ja katsoa, mitä lintua kulloinkin on sovelluksen mukaan tarjolla. Tällä kertaa ei mitään harvinaisia lajeja, mutta kiva sitä on on tarkkailla. Samalla oppii kyllä itsekin erottamaan lintujen ääniä.  Ohjelmassa tuotetaan automaattiset  lajintunnistukset tekoälyn avulla. 

Aikani kallioilla luontoa nuuhkittuani jatkoin matkaa kohti rantakallioita. Metsän keskellä olikin ihana aukio, jossa oli grilli ja ruhtinaallisesti polttopuita. Mietin, että tehdäänköhän missään muussa maassa näin upeita paikkoja, jossa jopa polttopuut on katoksen alla kuivina - siitä vaan pökköä pesään! Makkarat täytyy vielä toistaiseksi olla kyllä omasta takaa.  Olisi kiva kuulla esimerkiksi amerikkalaisilta lukijoiltani, miltä tällainen paikka teistä tuntuu! Olen huomannut, että jostain syystä useampi amerikkalainen on viime viikkoina lueskellut blogiani. Hienoa!

Jatkoin matkaa. Aivan kesän näköiset pilvenhattarat siivittivät kuljeskeluani. Syyskuu on ollut meillä ihmeellisen lämmin. Niin oli kesä muutenkin kesäkuuta lukuun ottamatta. Luin juuri jostain, että on erittäin poikkeuksellista, että luonnonvesien lämpötilat ovat vielä syyskuussa lähteneet nousuun. Totta! Olen kotialtaassani seurannut samaa asiaa. Elokuun puolessa välissä kotialtaassani oli vain 14 astetta. Viime viikon alussa 18.5 astetta. Eli uintikauteni on jatkunut edelleen. Mahtavaa!

Rantakalliot on kyllä ihanat. Selviää samalla, miksi paikan nimi on punakalliot!

Kyykistelen kallioilla. Kaksi sudenkorentoa pörrää kallioiden pinnalla. Jos joku nyt tulisi paikalle, ihmetteleisi varmaan, miksi yksinäni kontin kalliolla... onneksi ketään ei näy! On muuten upea suojaväri korennolla. Ei paljon kalliosta erotu!

Muutoinkin on ihana katsella ihmisten naputtelemia nimimerkkejä kallion pinnassa. On ollut kiireettömiä ihmisiä, jotka niitä ovat naputelleet. Ihmisillä on näköjään samanlainen tarve edelleen jättää jokin jälki itsestään. Aivan kuin kivikauden ihmisillä. me vaan ei piirretä niitä eläimiä, vaan itsekeskeisemmin omia nimikirjaimiamme. Naurattaa. 

Jatkan kyyristetlyä. Tämä etualalla oleva lätäkkö ei ole merta, vaan syvänne, johon on satanut vettä. Kauniin sininen...

Katselen myös uimarannalle. Sielläkään ei näy ketään. Oikeastaan harmittaa, vaikka edelleen onkin ihana olla aivan yksin.  Mutta ilma on niin upea, että ihan hyvin olisi voinut joku olla uintireissulla. Uinti onnistuisi mainiosti ainakin vähän lyhyemmän aikaa. Kävelen rannan tuntumaan ja liotan pitkään kättäni vedessä.

Rannan kiviin ja kallioihin  iskee keveitä vaahtopäitä. Huumaannun näkymästä. Voisin toljottaa kuohuja vaikka loppumattomiin!

Rannan kaislat leinuvat myös kilpaa.Kaislojen väristä näkee jo syksyn saapuneen. 

Kuljeskelen  verkkaisesti. rannalla on myös useampia isoja irtolohkareita. Tulee lapsellinen into kavuta jonkin kiven päälle, mutta saan onneksi hillittyä itseni. 

Hymyilyttää samalla lapsenlapsen sanat, kun hän kertoi aiemmin katselleensa kotipihassaan puita ja kuinka yhtäkkiä  "ainakin sata koivunlehteä vain tippui  puusta alas." Totean, että onkin niin ihmeellistä, että ensin keväällä koivu näkee ison vaivan kasvattaa uudet lehdet ja kuinka ne hetken ovat kukoistuksessa irrotakseen sitten syksyllä pois puusta. 

Opettaja minussa herää henkiin ja selitän, kuinka puukin valmistautuu talveen. Talvella maa on jäässä, on kylmä ja lehtipuu ei kykene saamaan ravinteita eikä valoa tai lämpöä. Siksi lehtipuut varisuttavat lehtensä pois.   Olen iloinen, että pojalla  on ollut aikaa nähdä lehtien tippuvan. Vasta eilen juttelin erkkaystäväni kanssa, joka totesi, että on niin surullista, että nykyajan ihmisillä ei enää ole aikaa seurata, kuinka tuuli värisyttää puiden lehtiä. Niinhän se on. 

Lopulta on aika lähteä kohti kotia. Kävelen ajatuksissani pitkin metsäpolkua. Metsä ja meri olivat minulle tänään hyviä. Tarvitsin juuri tätä!

Kokkola 405 vuotta, onnea!

Kokkola täyttää tänään hienot 405 vuotta. sen kunniaksi fanfaaria ja suitsutusta asioista, jotka liittyvät jotenkin Kokkolaan.  Aivan vuoteen 1620 liittyviä juttuja ei oikein saa  kattavasti esille, joten onneksi on ollut elämää sen jälkeenkin.

Tällä kertaa lähdetään liikkeelle sanastaa KOKKOLA  kotikaupungin kunniaksi!

✦ KOKKOLA 

K – Kustaa II Adolf 

Vuonna 1620 elettiin suurvalta-aikaa ja nykyinen Suomi kuului silloin Ruotsin valtakuntaan. Yllä oleva  puuveistos kuvaa kaupunkimme perustajaa, Kustaa II Adolfia. Hän ei koskaan käynyt Kokkolassa, mutta otti ja perusti kuitenkin kaupungin, jonka nimeksi tuli Gamlakarleby. Yllä olevan puuveistoksen  Kustaa II Adolfista on tehnyt  kuvanveistäjä Ulla Haglund Kokkolan 400-vuoden kunniaksi eli  viisi vuotta sitten. Tällä hetkellä hieno puuveistos on korjattavana, koska sen puupinta on lohkeillut. No, sellaistahan se, ajan patinaa!

7.9.1620 Kustaa II Adolf allekirjoitti asiakirjan, jonka vaikutuksesta pienestä Ristirannan kylästä tuli kaupunki nimeltä Gamlakarleby. Kaikkein vanhimmissa asiakirjoissa nimi on kuitenkin muodossa Karlabi. Nimi Kokkola vakiintui käyttöön vasta myöhemmin. 

Yllä: Puolalaisen taiteilijan  Mathias Cawicekin  tekemä kuva Kustaa II Adolfista. 

Kaupunki perustettiin sen vuoksi, että kuningas voisi paremmin valvoa rannikkoseudun kaupankäyntiä ja muuta elinkeinotoimintaa. 

Kokkolassa komeilee nykyään myös katu, jonka nimi on Kustaa Adolfinkatu. Oli muuten onnekasta, että Kustaa II Adolf ennätti perustaa Kokkolan, koska hän kuoli  sitten jo 6.11.1632 Saksassa!

O – Ohtakari

Vanha kalastajien tukikohta ja satamapaikka Kokkolan edustalla, tunnettu jo 1500-luvulla ja tärkeä merenkävijöille. Ohtakarissa on edelleen kalastajakylä, tosin moni rakennus on melko uudenkarhean näköinen nykyääm. Kuvani tällä kertaa tulevat muistomerkiltä, joka on hukkuneiden kalastajien muistomerkki. Vaikka meri on mahdollistanut seudullamme paljon ja edelleen mahdollistaa, on se koitunut myös monen elämän päätepisteeksi. 

Ohtakari on kuitenkin ollut upea kalastajakylä Lohtajalla. Edelleen se on upea, tapaan käydä fiilistelemässä siellä jokusen kerran joka vuosi. Nykyään on ihan luxusta, kun voi autolla ajella perille asti...

K – Katuverkko

Kokkolan ydinkeskustan  katuverkko on säilynyt pääpiirteissään hyvin aina 1600-luvulta lähtien. Kokkolan ruutukaava-alue on arvokas kaupunkialue. Vanhin asemakaava on 1620-luvulta, siis ajalta, jolloin kaupunkimme oli juuri perustettu! Silloisessa ruutukaavassa tonttien tiedetään olleen epäsäännöllisiä ja katujen sekä kortteleiden myötäilleen Suntia  eli kaupunkimme halki virtaavaa kaupunginsalmea hyvin vapaamuotoisesti. 

Yllä olevassa kuvassa on menossa arkeologien kaivaus kaupunkikeskustassa vuonna 2012 sen jälkeen, kun paikalta paloi kiinteistö aiemmin. Ennen uuden kiinteistön  rakentamista maaperä haluttiin tutkia tarkemmin. Olihan Isokatu, jossa kaivauspaikka sijaitsi, Kokkolan vanhinta katualuetta. Huomioidaan kuitenkin, että 1600-luvuilla ei vielä kaduilla ollut nimiä!

K – Kaarlelan kirkko

Kestoaiheeni, Kaarlelan kivikirkko. Sehän oli olemassa jo paljon ennen Kokkolan perustamista, vaikkei tietysti kaupunkia perustettaessa kaupunkiin kuulunutkaan. Nykyään entinen Kaarlelan kunta ja kirkko ovat osa Kokkolaa kuitenkin. 

Kävin kuvaamassa tätä kirkkoa juuri eilen. Minulla on siitä paljon kuvia ennästään, mutta halusin tällä kertaa  tuoreet kuvat. 

Kirkon tarkkaa rakentamisajankohtaa ei tiedetä, mutta sen vanhimmat osat ovat jopa 1460-luvulta. Mitä kaikkea kirkko tietäisikään meille nykyajan ihmisille kertoa, jos osaisi puhua!

O – Ohra

1600-luvulla seudullamme tavallisimpia viljalajeja olivat ohra ja ruis. Lisäksi viljeltiin naurista ja myös kaalia. Viljely oli kaksivuoroviljelyä, eli  puolet maasta  oli kesannolla tai laidunalueena, puolet viljelyssä. Seuraavana vuonna viljelyyn otettiin se alue vuorostaan, jossa ei ollut ollut edeltävänä vuonna viljeltyä aluetta. 

Ihanaa muuten, että vaikka asumme kaupungissa, täällä on sielti vielä luonnon kehuhkot, elävää maaseutua ja tilaa hengittää. Kuva ohrapellosta on keittiöni ikkunamaisema viime syksyltä. Tänä vuonna samssa paikassa kasvaa kauraa. 

L – Lohtolaiset kalaperunat

Jo toisen vuoden perätysten Kokkolan kouluissa syötiin Kokkola-päivän kunniaksi Lohtolaisia kalaperunoita. Kuvani on vuoden takaa, mutta samassuuntaiselta näytti tänä vuonnakin. Tosin kollegani, joka on Lohtajalta kotoisin tuumasi minulle, että kyllä lohtolaisilla perinteisemmin on ollut siikaa keitossaan kuin lohta. Mutta näillä mennään!

Tänä vuonna muuten presidentti Alexander Stubb vieraili Kokkolassa  upouudessa Piispanmäen koulussa juuri samaisena päivänä, kun siellä tarjoiltiin tätä perinneruokaa. Luin Stubbin haastattelua, jossa hän totesi, että ei kalakeitto näin hyvältä maistunut hänen lapsuudessaan. Keitto oli oikeasti hyvää - vieressä istunut oppilaani haki sitä neljä lautasellista. ))

A – Asiakirja

Kokkolan kaupungin perustamisasiakirja oli päivätty Tukholman linnassa 7.9.1620. Sen alku suomennettuna oli seuraavanlainen:

"Me Kustaa Aadolf, Jumalan armosta Ruotsin, Götin ja Wendin kuningas, Suomen suuriruhtinas, Viron ja karjalan herttua, Inkerinmaan herra. Teemme tiettäväksi, kuinka joukko uskollisia alamaisiamme, jotka asuvat Kokkolan pitäjässä, ovat valtuutettujensa kautta alamaisesti saattaneet tietoomme, että he armollisen tahtomme ja tekemmämme ehdotuksen mukaan ovat päättäneet muuttaa Ristirantaan ja ruveta sinne rakentamaan kaupunkia ja että me antaisimme ja soisimme heille kaupungin privilegiot. Niin emme ole ainoastaan mieltyneet heidän aikeeseensa, vaan myös senvuoksi, että eräät muilla seuduilla asuvat henkilöt haluaisivat asettua sinne ja jäädä sinne pysyväisesti asumaan, olemme armollisesti myöntäneet heille aluksi jälempänä kirjoitetut  privilegiot ja vapaudet..."

Hyvää Kokkolapäivää, täällä paistaa aurinko ja on yli +25!