Syyslomaviikon yksi odotetuimpia juttujani oli Kokkolan kaupunginkirjastossa ollut kirjailijavierailu. Tapaan yleensäkin näissä tällaisissa käväistä aina kun mahdollista. Koen, että kirjaa itsekin kirjoittavana saan imettyä kirjailijatapaamisista monenlaista tärkeää. Niin nytkin!
Tällä kertaa matkassani oli mukana ekaluokkalainen hupulaiseni ja vähän etukäteen jännäsin, jaksaisiko hän selviytyä itsekseen lastenosastolla hämminkiä aiheuttamatta reilun tunnin. No kyllä jaksoi. Eilen kysyessäni häneltä, mikä on ollut syyslomaviikolla parasta "Se, kun olin siellä kirjastossa. " Yllättävää, mutta ihanaa ja lupaavaa!
Maarit Tastula on useimmille suomalaisille tuttu television kautta. Hän on syntyjään Kokkolasta ja ammatiltaan toimittaja, mikä myös näkyi hänen esiintymisvarmuudessaan. Sujuvasananaista ihmistä on ilo kuunnella! Tastulan tunnetuimmat ohjelmat televisiossa ovat olleet haastattelu- ja keskusteluohjelmia. Tällä kertaa kirjailijavierailun aiheena oli Tastulan syyskuussa ilmestynyt tietokirja "Köyhää väkeä - suomalaisia Amerikan kultamailla."
Kuvittelin, että olen asialliseen aikaan kirjastossa, kun aikaa esityksen alkuun oli vielä kymmenisen minuuttia. Ja kattia kanssa! Koko sali kirjastossa oli jo täysi ja vahtimestari raahasi sasapuessani salin ulkopuolelle irtotuoleja. Onnekkaasti sain sentään istumapaikan viiden metrin päästä salin oviaukosta, mutta arvasin jo etukäteen, että aivan kaikkea ei korvat tavoittaisi niin hankalasta paikasta. Aika oikeassa olinkin, sillä mikrofoni äityi särisemään, kun äänenvoimakkuutta yritettiin hitsata suuremmaksi. Salissa varmaan kuultiin kaikki, mutta meillä käytävällä norkoilleilla oli haasteellisempaa. Lopulta Tastula päätyi puhumaan ilman mikkiä. Onneksi hänellä oli sentään suhteellisen kantava ääni!
Maarit Tastulan kirjassa on kiinnostava aihe. Hän innostui tutkimaan aikanaan Amerikansiirtolaiseksi lähteneitä sukulaisiaan.
Siitolaisiksihan lähti erityisesti täältä Pohjanmaan suunnilta valtava määrä ihmisiä. Varmaan kuta kuinkin jokaisen kuuntelijan suvusta oli joku lähtijä. Me olemme pitkään eläneet luulossa, että kun Amerikkaan lähdettiin leveämmän leivän perässä, olivat sinne muuttaneiden elämät seesteisiä ja täynnä glamouria. Niinpä sitä luulisi.
En ole lukenut vielä Tastulan kirjaa, häneltä oli mukana olleet myytävät kirjat loppuneet jo aamupäivän Kaustisen kirjailijavierailuun. En siksi osaa kovin tarkkaan kertoa siitä. Mutta hankintalistalla kirja on. Se sivuaa aihepiiriä, josta itsekin tällä hetkellä osin kirjoitan.
Me täällä Suomen suunnilla olemme usein saaneet nähdä amerikkalaistuneiden upeita kuvia. Itsekin olen törmännyt tietoon, että monet valokuvaamojen potretit, joita Suomensukulaisille lähetettiin, suoritettiin lainavaattein. Ehkä kuitenkin oli tärkeää, että Suomeen jääneet uskoivat kaikilla kaiken olevan hyvin. Omassa suvuissanikin lähti neljä nuorukaista samasta talosta Amerikkaan. Kuulemma talo vältti niuikin naukin konkurssin, sillä neljän lapsen maailmalle lähettäminen ei sekään ollut ihan ilmaista.
Toki osan elämä ameriikoissa sujui kultaisissa merkeissä. Omasta suvustaniikin löytyy niitä onnekkaita. Mutta oli myös iso osa niitä, joiden elämä hukkui viinaan tai vähemmän iloisissa merkeissä ilotyttöjen osaan. Kaikkien kohdalle ei osunutkaan vapautta ja vaurautta, jota oli lähdetty tavoittelemaan. Kirjasta löytyy tarinoita niin viinanpolttajista kuin oman henkensä riistäneistä. Surullista, mutta hyvin ymmärrettävää.
Tastulan kirja on hieno kunninosoitus täältä siirtolaisiksi lähteneille. Kuinka rohkeaa olikaan lähteä kieli- ja ammattitaidottomana vieraaseen maahan! En tiedä, olisinko itse sellaiseen valmis.
Amerikassa siirtolaisviranomaiset alkoivat suunnitella radikaalien siirtolaisten oloja, sellaisten, jotka eivät vielä olleet saaneet uuden maan kansalaisuutta. Tastula kertoi hämmentyneensä, että hänen omassa suvussaankin löytyi tarina Amerikasta lopulta Neuvostokarjalaan matkanneesta perheestä. Sellaisesta ei Suomessa oltu puhuttu. Tarinan henkilö oli asunut kuitenkin jo 25 vuotta Amerikassa. Haasteeksi oli ilmeisesti tullut se, ettei mies ollut lukumiehiä, eikä siten oppinut englannin kieltä. Hän ei saanut useista anomuksista huolimatta Amerikan kansalaisuutta.
On kiinnostavaa, kuinka kirjan juonessa tavalliset ja tavattomat elämät yhdistyvät sukututkimuksen keinoin. Tastula kertoi, että hänen lähteinään kirjassa oli paljon suomalaisia ja amerikkalaisia lehtiä, kuten Amerikassa aikanaan ilmestynyt Toveri-lehti. Itsekin olen kirjassani käyttänyt samaa lehteä muutamissa kohdin lähteenä. On silti hämmästyttävää, että moni melko valkoiselta Pohjanmaalta uuteen elämään ponnistanut kääntyikin sosialistiksi. Omasta sukuhaarastanikin löysin kirjaa tehdessä sellaisen!
Vilkaisu paikalliseen kirjakauppaan osoitti, että kirjaa on kaupan hyllyssä tällä erää tasan nolla kappaletta. taitaa käydä kirja hyvin kaupaksi, hienoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti