sunnuntai 6. syyskuuta 2026

Kansallispukukierroksella ja äkki-ihastus Lohtajan kotiseutumarkkinoilla

Viikonlopun visiittelihin kuului pistäytyminen Lohtajan kotiseutumuseon pihapiirissä. Siellä oli muun toiminnan yhteydessä kiva kansallispukujen tuuletus-tapahtuma. Sateinen keli yritti latistaa tunnelmaa ja niinpä kuvasatonikin on hävettävän kehno, kun lähes sokerisena tyyppinä peräännyin selkä seinää vasten katoksen alle vähän kauemmas pukukierroksesta. 


Mutta aina kannattaa kulkea avoimin mielin. Minulle nimittäin iski äkki-ihastuminen tällä reissulla. Tämä yllä oleva puku oli minulle tuntematon. Hämmästelin, kun kuulin sen olevan juurikin Kokkolan  seudun  - Gamla Karlebynejdens kvinnodräkt. 

Olen ollut siinä käsityksessä, että tällä seudulla  on ainoastaan Kokkolan ja Kaarlelan naisten puvut. En ole pitänyt niistä niin paljon, että olisin sellaiset hankkinut. Lähinnä olen haikaillut Järviseudun kansallispukua, joka on kerrassaan kaunis, mutta järisyttävän kallis, koska kankaan kutominen on tavallista työläämpää. . 

Mikä iloinen yllätys siis tämän puvun näkeminen, sillä pidin puvusta paljon! Näitä on kuulemma tehty työväenopiston kursseilla useita viime vuosina.

Tässä puvussa on yksivärinen, tummansininen florettihame. Sen väljyys on koottu takapainotteisesti vyötäisille. Takana on tiivis vetopoimutus, sivuilla sen sijaan myötälaskostus. Etupuolelta hame on sileä. Alushame on materiaaliltaan vuoripellavaa. Hameen  edessä runsaskuvioinen, punavoittoinen kukkakuosinen esiliina.  Puvussa on omaleimainen puna-valkoruudullinen liivi, jossa on piilohakaset. Kangas on villaparkkuumia. 

Liivin kangas on ihanan pirteä, ruudullinen, kamlotin  tyyppinen,  villapalttinakangas. Siinä on luonnonvärinen pohja ja erisävyisillä punaisilla, kudottuja ristiraitoja. Liivin malli on melko pitkä ja se on piilonyöritetty. Takana niin kutsutussa körtissä on laskoksia ja pyöreämuotoisia läppiä. 


Liivin alla on lyhyt ylispaita, jonka alle on puettu pitkä, hihaton hankkipaita. Ja röijyn alla on vielä alasellinen, puolipitkillä hihoilla varustettu kansanomainen T-paita. Paidat ovat yksivärisiä, eikä niissä ole koristeita. Materiaalina on pellava- tai puolipellavapalttina. 

Puvun röijy eli "takki"  on vadelmanpunainen,  kimonohihainen ja pitkä. Takana siinä  on laskoskörtti ja sivuissa kiilat. Röijy suljetaan neuloilla. 

Huivista en löytänyt tietoa samasta yhteydestä, kuin muusta puvusta, mutta jotain sentään! Asuun kuuluu kaunis, kuviollisesta silkkikankaasta  valmistettu, neliönmuotoinen huivi. Huivin väreinä on ruskeaa, sammaleenvihreää ja vaaleanruskeaa, leveää raitaa sekä valkoista ja ruskeaa, kapeampaa raitaa. Huivissa on myös runsaita tummanpunaisia ja sammaleenvihreitä  kukka- ja lehtikuvioita. Huivin reunoja kiertää pitkät, värienmukaiset hapsut., jotka on niiden tyviosasta ihanasti solmittu verkkomaisesti yhteen. 

Ja mikä upeinta, niin tässä pukukokonaisuudessa on peräti viisi eriväristä esiliinaa. Kuvissani näkyy punainen, painokankainen esiliina. Asussa voi olla myös vastaava sinisellä painokuvioitu esiliina. Vaihtoehtoina on myös musta, kuosiinkudottu , silkkinen esiliina, valkoinen paitakankainen esiliina sekä ruudullinen, silkistä tehty esiliina. Aivan huikeaa, jos omistaisi nuo kaikki, puvusta tulisi eri tilaisuuksiin kuin uusi! kaikki puvun esiliinat ovat kookkaita ja vyötäisiltä laskostettuja. 



Tässä kuvasadossani ei näy päähinettä, mutta sellainenkin siinä on. Aikuisen naisen päähine on valmistettu pellavapalttinasta. Se on valkoinen liinalakki ja sen etureunassa on nyplätty pitsi. Päähinettä kiertää valkea silkkinauha. Silkkinauhasta on tehty taakse ruusuke.  Tyttöjen asuun kuuluu punainen silkkinauha. 

Pukuun kuuluu  joko punaiset tai mustat sileäneuleiset puuvilla- tai villasukat. Kenkinä voi käyttää nauhakenkiä, mustia avokkaita tai kansallispuvun perinteisiä solkikenkiä. 


Tämä Kokkolanseudun puku on uudehko, sillä se on julkaistu vasta 1997. Puku on  perunkirjan mukaan tutkittu kokonaisuus.  Tutkijana on ollut Seija Johnson. Se perustuu Kokkolan  seudun naisten vaateomaisuutta  käsitteleviin perunkirjoihin 1700-luvun lopusta. Wau, taidan haluta tämän!

Puku edustaa sekä suomalaista että suomenruotsalaista kansanpukuperinnettä ja olisi siksikin minulle se täydellisin! Täältä tullaan, kansallispukukauppiaat!

Tämä puku edustaa vauraan rannikkokaupungin ja Keski-Pohjanmaan ruotsinkielisen alueen pukuperinnettä.





LÄHTEET:

Kokkolan seudun naisen kansallispuku - mallipuku. Suomen käsityön museo. Suomen kansallispukukeskus. Suomen [https://www.kansallispuvut.fi/kansallispuvut/kansallispuvut/kokkolan-seudun-naisen-tarkistettu-kansallispuku] Luettu 6.9.2026.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti