lauantai 17. elokuuta 2013

Kokkolan kotirintamanaisten muistomerkki

Kesän korvilla on muutaman kerran tullut oikaistua Kokkolan torin poikki. Tällä kertaa kiireissäni olin oikomassa torin laidalla olevan Purje-lavan takaa, läheltä Kokkolan kaupungintalon edustaa, kun bongasinkin muistomerkin.


Muistokivessä on  kaiverrettuna kuva, jossa äiti pitää polvellaan pientä lastaan ja hieman isompi lapsi seisoo hänen vieressään.

Kuvan alla on teksti "Keski-Pohjanmaan kotirintamanaisille 1939-1944."
Tämän alla on vielä ajatelma "Työ on näkyvää rakkautta."



Kiven  alaosassa on  hyvin himmeästi erottuva kaiverrusteksti. Siitä selviää muistokiven lahjoittajat, eli  "Autojoukkojen Kokkolan Kilta ry 1994." Kyseinen yhdistys on maanpuolustusyhdistys, jonka riveihin on koottu ajoneuvokuljettajan tehtäviin koulutettuja reserviläisiä sotilasarvoon katsomatta. Kilta kuuluu lisäksi Autojoukko Kiltojen liittoon ja sen perinnejoukkoyksikkö on 1. Er. Autokompania.



Killan toimesta paljastettiin 10.12.1994 kyseinen muistomerkki kotirintamanaisille. Kivipatsas on graniittilohkare., joka on peräisin Vetelistä. Sen irroituksesta  emäkalliosta ovat vastanneet neljä veljestä, joista kolme kaatui jatkosodassa. Korkeutta muistomerkillä on 170 cm.





LÄHTEET:Autojoukkojen Keski-Pohjanmaan kilta [http://www.ajk-kp.net/_esittely.html] Luettu 12.7.2013.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti