Itsenäisyyspäivänä

Itsenäisyyspäivänä lähdin kiertelemään kahta Kokkolan hautausmaan sankarihauta-aluetta.

Ensimmäinen alue on Kirkonmäellä Kaarlelan kirkkoa vastapäätä. Siellä pienen  siunauskappelin  vieressä, korkealla mäellä  sijaitsee ruotsinkielisten sotilaiden sankarihaudat. Alueelle  on haudattu vapaussodassa 1918 sekä sotavuosina 1939-1945 kaatuneita kaarlelalaisia ja öjalaisia.

Aamulla on satanut lunta. Hautakivet ovat peittyneet lähes näkymättömiin. Perheeni edesmenneen omaisen hautakiven  silittelen puhtaaksi valkeasta lumesta. Kiven vieressä palaa seurakunnan sytyttämä kynttilä. Tuulee kylmästi, sormiani palelee. Puristelen  kohmettuneita käsiäni. . Ajattelen, että kestän hetken kylmyyttä miettien samalla karuja olosuhteita, joissa nämä sankarivainajat uurastivat miehuutensa parhaat vuodet...

En saa silmistäni pois valokuvaa, jonka löysin suvun albumista viikolla. Kuvassa on tämä  edesmennyt nuorukainen. Hän makaa avoimessa arkussa. Arkun vieressä seisovat suruilmeiset vanhemmat. Äiti pyyhkii silmäkulmaansa valkeaan liinaan. Pojan arkun päällä  on äskettäin suurella ylpeydellä hankittu ylioppilaslakki...Ilmeisesti se laitettiin pojan mukana hautaan...

  

Muutkin - aivan tuntemattomien henkilöiden hautakummut koskettavat. Tätä tuntemattoman sotilaan hautaa silmäilen aina ohi kulkiessani...Kohtaloita on niin monenlaisia. Voin kuvitella kadonneen omaisen toiveen, että josko tämän kummun alla sittenkin olisi oma kadonnut  läheinen kotiseurakunnan mullassa. Toisaalta epävarmuus ja lopullisuus...

Et tiedä, ken on hän, mistä,

et tiedä hänestä muuta,

kuin että  käy joku ihmisistä

päin pistoolinsuuta.

Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,

niin kohtaavat ihmiset toisiaan.

Vain toinen muistelemaan jäi sitä,

ja toista jossain kaivataan.

-Yrjö Jylhä, Kiirastuli; kohtaus metsässä-

Omassa suvussani katosi sota-aikana nuori sotilas, isoisäni veli (kannattaa lukaista).  Hänen  kohtalostaan ei 

 vieläkään  - 61 vuoden jälkeen - ole tietoa. Huoli hänen elämänsä  kulusta on  alun  suvun musertavan suuren surun myötä muuttunut hämmentäväksi kaipuuksi   ihmistä kohtaan, jota suvun nykypolvet eivät ole edes tavanneet. Silti mietimme hänen kohtaloaan.   Edelleen toivomme, että jonain päivänä saisimme yhteydenoton, että hänen  tuntolaattansa olisi rajan takaa löytynyt ja saisimme saattaa hänet oman  paikkakunnan sankarihautaan... Perheen kohtalo oli muutoinkin  riipaisevan raskas -menettää kolme lasta sodalle...Yksi heistä oli isoisäni.

Tästä onkin hyvä siirtyä Marian hautausmaalle sotavuosien 1939-1945 sankarihaudoille. Hautojen vieressä on  tumma, isohko hautakivi, jossa lepää mm. kokkolalainen Johannes Sillanpää. Tiesittekö, että hänen toimintansa ansiostaan meillä  suomalaisilla  on  sankarihaudat!

Kun talvisota syttyi 1939, ei ollut olemassa määräyksiä, miten kaatuneisiin suhtauduttaisiin. Tiedetään kenttäpappien toki miettineen, miten sodan syttyminen vaikuttaisi heidän toimenkuvaansa. Etukäteen ei voitu tilata tuhansia ruumisarkkuja, koska se olisi ollut eettisesti moraalitonta.  Oletettiin, että  armeijakuntien pastorit hoitavat asian tai että kenttäsairaalat henkilökuntineen hoitavat kaatuneet.

 Kuitenkin nämä ajatukset kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Olisi ollut mahdotonta  määrätä lääkäreitä pesemään ja pukemaan tai arkuttamaan vainajia koska  suuri määrä haavoittuneita tarvitsi apua. Ei myöskään voitu irrottaa taistelevia yksiköitä kaatuneita hautaamaan.

Sotarovastitoimikunnan johtaja, majuri Hannes Anttila laati kirjasen, jossa ohjeistettiin hautausten järjestelyihin kotiseuduilla. Lähinnä ajatuksena oli, että kaatuneet upseerit toimitettaisiin kotipaikkakunnille.

Armeijan  johtoportaissa näkemykset vaihtelivat. Päämajan komento-osasto määräsi papit perustamaan  linjojen taakse hautausmaita. Hautaukset olisi mahdollista hoitaa lyhemmän kaavan mukaan.

Tilanteen otti lopulta hoitaakseen Kokkolan kirkkoherra Johannes Sillanpää. Hänet oli määrätty kenraaliluutnantti Harald Öhqvistin johtaman  II armeijakunnan pastoriksi.


Sillanpää kiersi Itsenäisyyspäivänä  pitämässä hartaushetkiä eri joukko-osastoissa. Samalla hän ilmoitti, että kaikki kaatuneet kuljetetaan kotiseurakuntiin. Mutta pari päivää myöhemmin päämajasta lähetettiin kirje, jossa ilmoitettiin, että kaatuneet haudattaisikin  taistelukentille joukkohautoihin. Tästä suivaantuneena Sillanpää meni valittaman asiasta Öhqvistille, joka  päätti, että jatketaan pastorin ilmoittamalla linjalla.

9.12. 1939 Sillanpää perusti II Armeijakunnan kaatuneiden evakuointikeskuksen KEK:n. Keskus kuitenkin tuhoutui ilmapommituksissa. Tällöin  keskuksen alttarilla  odotti sata sankarvainajaa arkuissaan kotiinkuljetusta. Vainajat paloivat tuntolevyjä myöten...

Evakuointikeskuksen  kautta kulki talvisodan aikana 4224 kaatunutta. Tunnistamatta heistä jäi vain 51.

24.1.1940   Päämajan komentotoimiston johtaja, eversti Erik Schaumann antoi käskyn perustaa kaatuneiden evakuointikeskuksia muidenkin armeijakuntien ja divisioonien alueille.

Kerrotaan, että pastori Sillanpään rankin tehtävä talvisodassa oli Karjalan kannaksella Summan kylän länsipuolella. Sinne oli II Armeijakunta tehnyt epäonnistuneen vastahyökkäyksen, jossa kaatui yli 300 miestä. Sillanpää ryömi 3-4 päivää taskulampun valossa ruumiskasoissa tunnustaen kaatuneita vaatteet veressä... Hän oli tällöin tehnyt ehdotuksen , että pahoin silpoutuneet ruumiit poltettaisiin krematoriossa ja tuhkat lähetettäisiin omaisille. Tähän ei kuitenkaan  ryhdytty.

Suomalaiset olivat ainoa kansa toisessa maailmansodassa, joka hautasi uhrit kotiseudun multiin!

Sillanpää teki myös aloitteen vuoden 1918 joukkoteloituksessa menehtyneiden  47 punaisen vangin  siirrosta ja uudelleenhautaamisesta. Vangit oli alun perin haudattu  10 metriä pitkään joukkohautaan Normossenin alueella Kokkolan kaupungin eteläpuolella. Nykyään heidän hautansa löytyvät Marian hautausmaalta. Heille on myös pystytetty erillinen muistomerkki.

Koskettavan kaunis hautakumpu - kynttilä  ja punainen ruusu pakkasen ja lumen syleilyssä...

LÄHTEET:

Kokkola.fi. Punaisten kohtalo. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/punkohta.htm] Luettu 6.12.2013.

Seura.fi.. Sittenkin kotimultiin. [http://seura.fi/sota/sotahistoria-sota/sittenkin-kotimultiin/] Luettu 6.12.2013.

Suomen sotamuistomerkit 1939-1945 [http://www.tammenlehva.fi.test.mediatraffic.fi/sivu.php?id=57] Luettu 6.12.2013.

Yle Tv1.  Viekää minut kotiseudun multiin. [http://archive.is/YOms] Luettu 6.12.2013.