tiistai 27. tammikuuta 2015

Witickin kestikievari

Kävelylenkillä puolison kanssa omassa kyläpiirissä joskus juhannuksen tienoilla... Tuli puheeksi, että kylässämme on menneinä aikoina toiminut kestikievareita. Pakkohan sitä oli alkaa tarkemmin selvittää.



Lähellä nykyistä  8-tietä, Kokkolan keskustasta vajaat 10 kilometriä  pohjoiseen päin mennessä sijaitsee alue nimeltä Vitikka. Paikalla on nykyäänkin  asuttuja taloja, mutta  vanhat rakennukset on jo ajan saatossa purettu. Samaa sukua asuu silti edelleen kestikievarin pihapiirissä. Vanha kylätie on ennen ollut osa Ouluun kulkevaa tietä.
 
Witikan taloissa tiedetään olleen kestikievari jo satoja vuosia sitten, ilmeisesti jopa Kokkolan kaupungin perustamisen aikoihin  1600-luvulla. Witickan taloja on aikoinaan ollut viisi kappaletta lähekkäin, ne kaikki ovat olleet saman suvun hallussa. 



Nämä viisi taloa oli rakennettu ajan tavan mukaisesti neliöön niin, että rakennusten keskelle jäi turvallinen umpipiha,  ns. linnapiha. Witikan talo oli rakennettu jyhkeästä punahongasta. Sen kerrotaan olleen kooltaan 9 x 16 metriä. Talo on periytynyt vuodesta 1627 lähtien  saman tila isännille. Talon tarkkaa rakentamisvuotta ei tiedetä.  Isossatuvassa oli nimensä mukaisesti harvinaisen suuri  tupa, mikä saattaa viitata siihen, että  rakennus on alun perinkin rakennettu kievaritaloksi. Talon sisäänkäynti on  ollut sivun vasemman puolimmaisen ikkunan kohdalla. Porstuaperäkamari on ilmeisesti ollut matkustajien yöpymispaikka.



 Puolisoni muisteli lapsuutensa 1970-luvun alkua. Hän kertoi muistavansa vielä tuon vanhan Witikan talon - muisteli sen silloin olleen  vanhan , isohkon maatalon näköinen, ilmeisesti keltainen, mutta melko rähjäinen ja heikossa maalissa. Itse asiassa talon  aikaisemmat kievarisukupolvet ovat olleet myös puolisoni esi-isiä...Pikainen tarkastus sukutiedostoihini: Esimerkiksi yksi kivarinpitäjistä (jonka sekä poika että isä olivat myös ko. kievarin pitäjiä), Matts Eriksson Witick, s. 1707, oli puolisoni isän isän isän äidin äidin äidin isän isä! Pysyittehän kärryillä...:)

Kievaritalo sijaitsi nykyisen paikalla  alla olevassa kuvassa olevan talon ja navetan välissä. Ruotsinkieliset kutsuivat paikkaa nimellä Storstugo. Suomennettuna siis Isotupa. Puoliso kertoi, että hän kävi pikkupoikana pyhäkoulussa, jota piti paikan silloinen haltija eli "Storstugos Gunnar" eli Gunnar Witting. Vanha Storstugo  purettiin, kun paikalle rakennettiin navetta.



Juhana-herttua antoi jo vuonna 1580 määräyksen kestikievarien perustamisesta koko maahan. Ensimmäinen varsinainen kestikievarijärjestys annettiin  vuonna 1649.  Kruunun perustama hollikyyditysjärjestelmä astui voimaan 1734. Väliä kestikievareilla oli kymmenisen kilometriä - seuraava kievari sijaitsi Kälviän Peitsossa. Näin nykyajan ihmisen silmin järjestelmä tuntuu mielettömän hyvin organisoidulta, vaikkakin voi vain kuvitella, kuinka kova rasite kievarin asioista huolehtiminen oli tilalle.
Alapuolen kuva on näpätty suloisena mittumaarina. Voi kuinka silloin olikaan luonto vihreimmillään! Kuvassa peltoja nykyisen Witickin tilan ympärillä.



Päätökset kievaritalojen sijainnista teki kuvernööri tai maaherra. Päätöksiin vaikuttivat luonnollisesti tiestön sijainti sekä vesiväylät. Kievarissa käyneiden tuli merkitä tiedot matkastaan kestikievaripäiväkirjaan, joka piti kuukausittain toimittaa  kruununvoudille tai nimismiehelle. Päiväkirjasta selvisi kievarin nimi, sijainti, kihlakunta sekä lääni.  Sinne tuli merkitä myös omien hevosten sekä holli- tai reservihevosten määrä. Matkailijoiden tuli tietää  kuljetuksen taksa, joka  selvisi myös päiväkirjasta. Matkustajilla oli oikeus myös tehdä  valituksia päiväkirjaan  Ruoka ja majanmaksu suoritettiin  maistraatin määräämän taksan mukaan.

Kestikievareiden  tuli majoituksen ja ylläpidon lisäksi huolehtia postista sekä kyyditä asiakkaat seuraavaan majataloon. Ajan lain mukaan kaikki maksavat  vieraat oli pakko ottaa vastaan.

Wiirilinnan artikkeleista "Kestikievarien aikaan" löytyy haastattelu Johannes Witickiltä, joka oli Gunnar Witickin isä. Hän muisteli, että hevosilla piti olla suuret tallit ja kievarilla alituinen valmius lähteä hevosilla ajoon.  Tallissa täytyi olla tilaa myös  vieraille herrojen hevosille. Näitä hevosia vain ruokittiin  ja hoidettiin kievarissa.

Myöhemmin kievarin pito siirrettiin lähistöllä oleviin Halttusen taloihin (Nykyinen Björkskog). Witikan tilalla pidettiin vielä tällöinkin ns. hollihevosia, joita käytettiin silloin, kun kestikievarin omat hevoset eivät riittäneet. Kyyditykset maksettiin kolikkoina.



Kestikievarit olivat menneinä aikoina hyvin keskeisiä paikkoja. Kerrotaan, että kun kokkolassa oli markkinat, puhuttiin myös "Witickan markkinoista." Monet markkinamiehet ilmeisesti yöpyivät Witickassa sekä  ruokkivat täällä hevosiaan.

Aluksi kievarit hoitivat täysin kyyditykset, mutta vuonna 1728 hevosia otettiin  myös muista taloista. Naapurien katsottiin voivan avustaa kyydityksissä. Vaikka napurit kritisoivat, että he saivat vain puolet siitä maksusta, mitä kestikievarit saivat. Niinpä päädyttiin siihen, että kyyditsijöille annettiin  1 dr kmt jokaiselle savulle kruununkyydityksistä.

Juuri ennen isonvihan aikaa kievarinpitäjä Erik Mattsson Witick  ei kyennyt  ylläpitämään kuin yhtä hevosta, vaikka  kehotuksen  mukaan hevosia olisi pitänyt olla viisi. Kolmen hevosen aika laskettiin jo menevän  kotikäyttöön ja postikuljetuksiin. Tämän vuoksi  piti Vitsarin ja Korpilahden kylistä löytyä kymmenen  naapuritaloa, joiden tehtävänä oli huolehtia,  että käytössä olisi jatkuvasti kaksi hevosta. Haastemiehen tehtävänä olikin joka sunnuntai ilmoittaa mitkä isännät milläkin viikolla olivat vastuussa kyydityksistä.

 
Yllä olevan kuvan yläosassa näkyy Witickin pihapiiri.

Korpilahden Vitickin kievari perustettiin juuri ennen  Isoavihaa. Kievarinpitäjä Eric Mattsson Vitick valitti vuonna 1732, että sekä häntä että Kaustarin kievarin pitäjää oli rasitettu  lähestyvän sodan vuoksi  postikuljetuksilla  vuoden 1714 alusta  kahteen viikkoon ennen Mikonpäivää.

Syyskäräjillä 1740 selviää, että sekä Kaustarin kievarin  Johan Kaustar että  Vitickin  kievarin Johan Vitick  omistivat molemmat neljä hevosta postihevosen lisäksi. Tämän lisäksi heillä oli kaksi tai kolme pientä nahkasatulaa, kahdet kärryt sekä reki jokaiselle hevoselle.

Vuonna 1742 sovittiin, että sekä Vittsari että Korpilahti auttaisivat Vitickin kievaria kyydityksissä. Tämän lisäksi Palon ja Rödsön kylien sekä koko Kälviän pitäjän tuli huolehtia Vitickin Hollikyydeistä.

Vuonna 1768 päätettiin, että Vitickissä tuli jatkuvasti pitää vain viittä hevosta, koska sieltä oli suhteellisen lyhyt matka viereisiin kievareihin, Peitsoon ja Kaustariin. Kievarinpitäjä Vitick sai tilaltaan vain vähän heiniä pystyi varaamaan ainoastaan yhden hevosen  kyydityksiä varten, sillä postinkuljetus ja tilanpito  vaativat kolme hevosta. Tämän vuoksi 10 naapuritilan tuli vastata siitä, että jatkuvasti oli saatavilla  kaksi kyytihevosta.


Tyytymättömyys hollikyyteihin oli suurta ja 1768 pyydettiin Jacob Mattson Kaukoa sekä Mickel Mårtensson Kaukoa Korpilahden kylästä ottamaan vastuun Vitickin kievarista sitä vastaan, etteivät nämä  uudet kievarinpitäjät vaatisi hollihevosia. Hyvityksenä tästä he saisivat raivata niittyä 20 häkinalan verran pitäjän yhteisiltä takamailta. Alapitäjäläiset panivat asiassa vastaan.

Johan Vitickin  verotila oli 3/4 manttaalin suuruinen. Vuonna  1748 hän pyysi, että hänen tilaansa voitaisiin liittää lähellä sijainnut  Hautosen  1/4 manttaalin autiotila. Lautakunta myönsi, että Hautosen pienen  tilan maat olivat soisia ja  kievarin tilukset liian pienet. Asiaa päätettiin puoltaa, mutta sen päättäminen siirrettiin kuitenkin maaherran ratkaistavaksi.



11.7.1789 katsastettiin hevoshakaa Vitickin  kievarille. Laidunalue sijaitsi Korpilahdenpurosta pohjoiseen. Laitumen pituus oli puronrantaa pitkin mitattuna 150 syltä ja leveys 60 syltä. Hollihaasta oli matkaa taloon ainoastaan noin sata metriä.

Tässä alla tuo Korpilahdenpuron reuna...Vähän aikaa piti kyllä miettiä, mikä ihmeen puro...Pieneltä ohjaltahan tuo nykyään vaikuttaa..



 
Vuoden 1733  jälkeen Witickin tilan emännäksi tuli Anna os. Korpilainen. (s. 9/1711, k. 25.1.1773 Kalajoella kovaan kuumeeseen.). Matts Eriksson Witick (s. 11/1707, Kaarlela, Vitikka, k. 4.12.1755 Vitikassa rintakipuun.) ja hänen poikansa, talollinen Erik Matsson Lillkotkama-Witick (s. 15.11.1740 Kaarlela,Vitikka, k. 30.1.1809 Kaarlela keuhkotautiin). ) toimivat  kestikievarin pitäjinä  vuoteen 1767 saakka. Vuonna 1767 Erik Mattsson  avioitui  Anna Mattsdotter  Lillkotkamaan kanssa  ja he muuttivat  maanviljelijöiksi Ylikorpilahteen vaimon kotitaloon  noin 1780. .
 
Y
llä olevassa Kaarlelan seurakunnan rippikirjassa on Witickin rippikirjasivu vuosilta 1750-1755. Hieman epäselväsessä  sivussa on  rivillä  4 Matts Eriksson Witick ja rivillä 5 hänen vaimonsa Anna os. Korpilainen.

Suomen sodan aikana 1808 -1809 Kaukon sillalla (nykyinen Perhonjoen silta) kunnostettiin puolustusrakennelmia ja pystytettiin uusia pattereita. Viimeisten  suomalaisjoukkojen ylitettyä sillan, se poltetiin, jottei vihollinen olisi päässyt etenemään. Osa paikalla olleista sotilaista jätetiin  vartioimaan  aluetta, osa majoitettiin  Witickin kestikievariin sekä  Korpilahden ja Peltokorven alueen  taloihin.

Vitickin kievari toimi ilman mitään valituksia yli 100 vuoden ajan.  Vuonna 1899 kruununvouti halusi Jacob Eriksson Vitickin pitävän kievaria yksin kymmenen vuoden ajan, eikä vuorovuosin Johan Mattsson Vitickin kanssa. Jakob Vitickille määrättiin entisen 30 taalarin sijasta 36 ruplaa korvaukseksi, koska vankeinkuljettajat ja lautamiehet oli vapautettu hollikyydeistä.

Jakob Eriksson Vitick hoitikin kievaria moitteettomasti sovituin ehdoin ja vuonna 1852 hän lupautui vielä viideksi vuodeksi kievariksi. Tämä sopimus kuitenkin  rikottiin ja kievari siirtyi myöhemin Hautoseen. Kestikievarit lakkautettiin lopullisesti 1930- luvulla.

Korpilahden  ongelmattomasti toimineen yhteistyön yhtenä  merkkinä voidaan  pitää Vitickin kestikievaria, jonka kerrotaan toimineen yli sadan vuoden ajan ilman valituksia. Siksi tämä kievari näyttää lähdetasolla olleen hyvin näkymätön ilmiö. Jotain sentään aina löytyy tonkimalla:) Alla pari lainausta käräjäpöytäkirjoista:

Lukkari Anders Kahelin  peri Jakob Johaninpoika Witickiltä maksamattomia lukkarin kappoja. Witick selitti rästejään sillä, että vaikka hän mainitulla ajalla (1761–1767) oli asunut erillisessä ruokakunnassa, oli talo jaettu Matts Witickin kanssa virallisesti vain pari vuotta aiemmin, mihin asti he olivat suorittaneet maksun vuorovuosina. Seuraavilla käräjillä (tk 1771 § 63) Matts Witick kielsi tällaisen järjestelyn, mutta todistajat, itsellismies Petter Jakobinpoika ja Witickillä aiemmin piikonut Beata Perintytär, vahvistivat Jakobin kertomuksen. Näin rästit eli yhteensä 21 kappaa viljaa ja lukkarin käräjäkulut eli 8 hopeataaleria määrättiin Witickien maksettavaksi.

Talolliset Jakob ja Matts Witick  kertoivat isokyläläisen Jakob Kiviniemen  haastaneen heidät käräjille ja vaativat korvauksia, koska kannetta ei esitetty,  vaikka Witickit olivat sitä odottaneet koko pitkän käräjäajan. Korvauksia ei lopulta  kuitenkaan määrätty, sillä lautamiehet kertoivat, että kyseinen haaste oli otettu esiin jo käräjien ensimmäisenä päivänä  - mitä ei kuitenkaan pöytäkirjoissa mainita.


LÄHTEET:

Arkistojen portti. Kestikievariasiakirjat. [http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Kestikievariasiakirjat] Luettu 26.12.2014.

Hemmanet Korpilainen i Korplax by i Karleby. [https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=6439254843187024834#editor/target=post;postID=2937328611344723554] Luettu 13.9.2014.

Hemmanet Korpilainen i Korplax by i Karleby. [http://users.abo.fi/hkrokfor/korplax.htm} Luettu 15.11.2014.

Kaarlelan pitäjän historia II. Kyyditykset, kievarit ja hollikyydit. 1980, s. 447-467.

Perttu Immonen. Drengpoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600-1700-luvuilla. Pro gradu- tutkielma. 2014. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1] Luettu 2.1.2015.

Suomen sota. Edestakaisin rantatietä. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/edestak.htm] Luettu 26.12.2014.

Wiirilinna. Kestikievarien aikaan I. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Kestikievarien%20aikaan.htm] Luettu 13.9.2014.

Wiirilinna.Kestikievarien aikaan II. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Kestikievarien%20aikaan%202.htm] Luettu 13.9.2014.

6 kommenttia:

  1. Iso kiitos mielenkiintoisesta artikkelista! Olen jo kauan etsinyt aiheesta tietoa, viimein sitä sai :)

    VastaaPoista
  2. Moikka, Limppu!
    Olipa kiva kuulla, että aihe kiinnosti!
    -Kiviminna-

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia ja mukavaa taustatietoa !!

    VastaaPoista
  4. Kiitos,
    tätä oli kiva tehdä, vaikkakin nämä historia-aiheet ovat enemmän kuin työläitä toteuttaa:)))

    VastaaPoista
  5. Hei,
    Tämäpä oli mielenkiintoinen postaus, tuli ihan lapsuusajat mieleen...

    Kyllä minäkin muistan Isontuvan Gunnarin ja Aution Väinön ja Etlan ja Witikin väkeä, he olivat sellaisia vanhan kansan miehiä ja naisia,pitivät jöötä meille pikkupojille kun siellä leikittin 50-luvulla, meitä oli varmaan kymmenkunta niistä lähitaloista ja vähän kauempaakin.

    Siinähän taisi olla viisi isoa taloa siihen aikaan, Sillanpää joka oli isäni kotitalo, Aution talo ja Witikin talo ja sitten Gunnarin talo. Eihän niitä ole enää jäljellä, Sillanpään talo purettiin varmaan 60-luvulla ja Aution talo taisi palaa joskus samoihin aikoihin niin pahoin että sekin purettiin sitten, siitä taisi olla lehdessä sankaritarina kun isä pelasti lapset palavasta talosta yläkerran ikkunasta,Aution tyttöjä varmaan.
    Siinä Sillanpään talossa oli kyllä jotain kievaritoiminnan tapaista silloin ennen koska muistan että sinne tuli kärrypelillä maakunnasta porukkaa,valokolaisia ja "mustulaisia" kuten siihen aikaan sanottiin ja ukot teki tuvassa kuppia ja taidettiin tehdä hevoskauppoja jo ennenkuin mentiin Kokkolaan markkinoille.

    Joopa joo olispa vanhoja valokuvia niin voisi vertailla maiseman muuttumista ennen ja nyt, tunnistin kyllä noita paikkoja mutta onhan se maisema kyllä paljon muuttunut, täytyypä kysellä serkuilta löytyiskö jotain vanhoja kuvia.
    Terveisin
    VS

    VastaaPoista
  6. Hei, VS!
    Olipa sinulla kerrassaan upeita muistoja! Osa minulle aivan uutta tietoa! Kiitos kovasti! Minäkin haikailin vanhojen kuvien perään, mutta en oikein tiennyt, miltä suunnalta alkaisin niitä metsästämään. Olisi kyllä mahtavaa nähdä, miten seutu n muuttunut vuosien varrella!
    -Kiviminna-

    VastaaPoista