Päivityksen otsikointi tarttui mukaan suoraan laulun sanoista, joten ei tässä sen suurempaa dramatiikkaa.:)
Tämän kertaiset kuvat tulevat ihan kotikyläni liepeiltä. Siippa bongasi metsästysreissullaan huomiota herättävän suuret jäljet ohuessa lumipeitteessä keskeltä metsäautotietä. Äijäporukka kiisi vauhdilla niitä analysoimaan. Olettivat ensin ilvekseksi, mutta ei se ihan niin mennytkään...
Tarkempi tutkiskelu todisti, että jäljet kuuluvat aika harvinaiselle suurpedollemme, ahmalle! Ahmalla kun on noita varpaita viisi, ilveksellä ja sudella ainoastaan neljä. Ahman jälki on kolmiomainen kaveten takaosastaan.
Olen onnekas. Nettisivuilta nimittäin löydän tekstin, jossa sanotaan, että ihminen on onnekas, jos näkee ahman tai edes sen jäljet. Se on Suomen suurpedoista harvinaisin!
Minä huruuttelin tulitikkurasian kanssa jälkiä iltapäivän hämärtyessä pällistelemään. Noloa myöntää hieman amatöörimäinen moka, sillä mittanauhan unohdin kotiin pöydälle:/ Niinpä jälkiä ei tullut mitatuksi. Ja juuri nyt tätä kirjoittaessa sataa vettä, eli se niistä jäljistä...
Ahma oli tullut tielle metsiköstä. Se oli liikkunut metsäautotien keskiosassa kolmisen sataa metriä ja siirtynyt sitten tien toiselle puolelle metsikköön. Asutukseen tästä kohdasta on vajaat pari kilometriä.
Tässä yllä lainattu kuva Suomen metsästäjäliiton sivuilta. Siinä näky hyvin tyypillinen askelluskuvio.
Silloin, kun eläin kulkee nopeaa ravia tai käyntiä, takajalka astuu etujalan jäljen yli. Näin näyttää ahma liikkuneen omissa kuvissanikin. Tässä alla olevassa kuvassa näkyy ahman askelkuvio.
Ahma on liikkunut ilmeisestikin saaliin toivossa. Lähipellon reunassa kun todettiin olleen paljon samanlaisia ahman jälkiä. Paikalla tapaa liikkua valkohäntäpeuroja ja kauriita...
Jäljistä ilmoitettiin suurpetotutkijalle, joka puolestaan kirjasi jälkihavainnot ylös. Vaikka ahmakanta on Suomessa pieni ja painottuu eniten pohjoisosiin, on ahmojen määrä viime vuosina lisääntynyt. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan noin 250 ahmaa.
Olaus Magnus kuvaili Pohjolan kansojen historiassaan jo vuonna 1555 ahmaa näin:
"Kun se osuu raadolle, se syö niin ylenmäärin, että sen ruumis paisuu valtavasta ahmimisesta rumpumaiseksi. Löydettyään ahtaan paikan puiden välissä se puristautuu siihen, jolloin se pian rajusti tyhjenee. Näin hoikennuttuaan se palaa haaskalle ja täyttää taas vatsansa äärimmilleen, puristautuu jälleen samaan rakoon kuin aikaisemmin, palaa uudelleen haaskalle ja niin edelleen, kunnes tämä on kokonaan syöty. Silloin se alkaa kiihkeästi etsiä uutta saalista. Vielä hän sanoo, että se joka pukeutuu ahmannahkaturkkiin, voi syödä miten paljon hyvänsä, ja että sitä joka nukkuu ahmannahkavällyjen alla vaivaa hirvittävä nälkä".
Täytyypä tarkistaa millainen se oma peittoni onkaan:)
LÄHTEET: Ahma.[http://www.tunturisusi.com/ahma/] Luettu 12.12.2015.
Luonto. Arkiston aarteita: Lumijäljet kertovat. [http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/arkiston-aarteita-lumijaljet-kertovat/] Luettu 13.12.2015.
Suomen metsästäjäliitto. Ahma. [https://www.metsastajaliitto.fi/node/114] Luettu 13.12.2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti