Viikon loman tavoite: no stress. Loma on vallan parasta silloin, kun sitä ei ole mitenkään aikataulutettu. Siis en suunnitellut lomaa etukäteen.
Tai no, lupasin kyllä omistaa pari päivää vanhemmilleni. Käytiin yhdessä Etelä-Pohjanmaalla laittamassa vanhat sukuhaudat talvikuntoon ja kyläilemässä vanhempien ystävillä. Tällaisista kyläilyistä saa kyllä tavattoman hyvän mielen. Huomaa olevansa hyvin odotettu vieras. Pieni vaiva, mutta suuri asia...Uskon, että tulen myöhemmin elämässäni vielä haikeudella muistelemaan näitä aikoja, kun kyläily lapsuusnaapureille omien vanhempien kanssa oli mahdollista.
Lapsuuspaikkakunnallani ei asu ainoatakaan lähisukulaistani enää. Oma lapsuuskoti ja mummola on myyty...Tapaan joka kertaa siellä käydessäni ajaa entisten kotieni vierestä. Myönnän, tulee vähän ontto olo...
Yllä nuoruuskotini tänään. Alla ekan kotini nyt jo hajoamassa oleva ja purkutuomion saanut piharakennus. Oli pikkuisena kiva heitellä lumipalloja tuonne yläkerran luukkuun:)
Viikko jatkui kotosalla. Siipan kanssa ollaan käyty useampana päivänäostelemassa fiksaamassa pojan kesällä hankkimaan taloon kaikenlaista keittiöremppaan liittyvää. Palkaksi tästä aherruksesta sain yskän. Ei pitäisi näillä keuhkoilla tehdä remppaa ilman hengityssuojainta...
Metsässäkin on tullut tietysti käytyä. Siellä vasta koen rentoutuvani. Valkohäntäpeuraa oli kiva seurailla puskan takaa. Lähti upeisiin ilmaloikkiin, kun huomasi minut. Haaveilen aina, että seurailisin illan pimeydessä eläimiä pidempäänkin, mutta tunnustan olevani liian arkajalka sellaiseen...Tiedä mikä pörripeikko nappaisi.
Nuorimmainenkin on viettänyt kavereineen aikaa kotosalla. Heiltä ei tekeminen lopu. Uusimpana projektina kinusivat ja siirsivät kaatopaikkakuormaan menossa olleen vanhan, retuisen työmaaparakin sukulaismiehen pellonpientareelle. 14-16-vuotiaat nuorukaiset ovat innolla huhkineet rötiskön kimpussa. Poika teki yhden kaverinsa kanssa mökkiin pari ikkunaakin - löytyy kuulemma ikkunalaudasta lähtien:) Ja toki pihapiiriin piti saada grillauspaikkakin...
Joku ilta kysyin pojalta, minne on menossa. Vastasi "Menen KCH:lle." Minä aivan ihmeissäni, että minne? "Korplax Club Houseen" kuului hyväntuulinen vastaus ennen kuin ulko-ovi pamahti kiinni...:)))
Siskon kanssa ollaan vuosien varrella opiskeltu kokonaisuus jos toinenkin. Tosin ei koskaan samaan aikaan eikä montakaan saman alan juttua. Nyt siskoni intaantui taas uudesta jutusta. Sai itselleen niin kovasti apua taannoin jäsenkorjauksesta, että innostui työn ohessa käymään kolmivuotisen koulutuksen. Täytyy olla kurssit käyty ja niiden ohessa käsitellä vähintään 300 asiakasta, ennen kuin saa kalevalalaisen mestarijäsenkorjaajan nimikkeen käyttöönsä. Minä olin viikolla hoidettava nro 6, joten vielä on vähän matkaa...No, tiedossa on ilmeisesti aika usein koekaniina oloa. En pistä pahaksi!
Viikon varrella olen iltaisin istunut koneen ääressä kuulokkeet päässä. Kuunnellut ees ja taas 12 joululaulua. Niistä rakentuu vähitellen joulujuhla kouluun. Oppilaat ovat kyselleet jo syyskuusta lähtien, olenko jo kollegan kanssa tehnyt juhlaohjelmasuunnitelmat. Kiva on vastata, että kyllä ne on kesälomalla pistetty taas eteenpäin...Ennen syyslomalle lähtöä eräs 4-luokkalainen tuli viereeni välkällä ja sanoi, ettei tahdo malttaa odottaa, että joulujuhlatreenit taas alkavat. Silloin tulee liikuttava tunne, että ainakin jotain on työllään tavoittanut...
Nyt on menossa se haasteellisin vaihe. Nimittäin, kun kollegan kanssa ollaan saatu ensin hartaudella valkattua kappaleet, joudun kuuntelemaan niitä niin kauan, että opin soittamaan ne korvakuulolta. Osa sujuu ensikuulemalta, mutta ne haasteellisimmat vaativat kypsyttelyä. Vielä on pari kappaletta, joista ei ole hajuakaan, miten alan niitä työstämään. Mutta se tässä onkin jujun suola-pystyy haastamaan myös itsensä. Välillä kun viitsin nähdä vaivan, kirjoitan nuotit oikein paperille. Se on tavattoman aikaa vievää puuhaa. Siksi usein raapustan vaan soinnut, jotta basistikin pysyy mukana... Tosi harvaan valitsemaamme kappaleeseen löytyy valmiita nuotinnoksia. Kun sellaiset löytyy, koko juttu on piece of cake. Mutta luotan taas, että edessä on paras juhla ikinä:))) Tänä iltana taas luurit päähän, kun surffailen aikani kuluksi netissä...
Siivottukin on, nimittäin pakon edessä. Jouduimme kotona mullistamaan kaapin jos toisenkin, sillä siippa tarvitsi sotilaspassia saadakseen muutaman vanhan perimänsä aseen nimiinsä. Nykyään kuulemma sekin täytyy esittää...Heh, siippa väitti äskettäin nähneensä passinsa korurasiassani (?!) No, ei löytynyt. Siivosin koko ison kaapin. Ja muutaman muunkin. Passi löytyi hyvin talletettuna viimeisen yläkaapin tavaravuoren alta.
Löytyi sieltä paljon muutakin. Kuten alla olevassa kuvassa näkyvät vanhempieni antamat joululahjat varmaankin 90-luvun alusta...Setelien painovuosi oli 1986. Olin pistänyt kerrankin kunnolla kaapin perälle, etten hukkaa niitä...Kyllä nyt vanhemmat mahtavat olla iloisia säästeliäästä tyttärestään:/ No, ei auta kuin hellien pistää taas ne hyvään talteen ja myydä vuosien päästä keräilijälle. Onneksi ovat sentään sileitä. Äiti kun oli aikoinaan pankin pääkassa, niin lienee ottanut suoraan uudesta setelinipusta...Jos nyt jotain lohtua tässä yritän etsiä....
Olen muuttanut lapsuuspaikkakunnalta pois aika tasan kolmekymmentä kymmentä vuotta sitten. Joka kerta kotipaikkakunnalla jaksan hämmästellä, kuinka entisten tuttujen nimet löytyvät hautakivistä. Kylänraitilla tuttuja ei enää juurikaan tule vastaan. Omanikäiset ovat hajaantuneet ympäri maailmaa. Aikoinaan pienellä paikkakunnalla oli kanssani 70 samana vuonna syntynyttä. Googlaamalla selvitin, että vuonna 2015 siellä syntyi ainoastaan 22 pienokaista.
Lapsuuspaikkakunnallani ei asu ainoatakaan lähisukulaistani enää. Oma lapsuuskoti ja mummola on myyty...Tapaan joka kertaa siellä käydessäni ajaa entisten kotieni vierestä. Myönnän, tulee vähän ontto olo...
Yllä nuoruuskotini tänään. Alla ekan kotini nyt jo hajoamassa oleva ja purkutuomion saanut piharakennus. Oli pikkuisena kiva heitellä lumipalloja tuonne yläkerran luukkuun:)
Viikko jatkui kotosalla. Siipan kanssa ollaan käyty useampana päivänä
Metsässäkin on tullut tietysti käytyä. Siellä vasta koen rentoutuvani. Valkohäntäpeuraa oli kiva seurailla puskan takaa. Lähti upeisiin ilmaloikkiin, kun huomasi minut. Haaveilen aina, että seurailisin illan pimeydessä eläimiä pidempäänkin, mutta tunnustan olevani liian arkajalka sellaiseen...Tiedä mikä pörripeikko nappaisi.
Nuorimmainenkin on viettänyt kavereineen aikaa kotosalla. Heiltä ei tekeminen lopu. Uusimpana projektina kinusivat ja siirsivät kaatopaikkakuormaan menossa olleen vanhan, retuisen työmaaparakin sukulaismiehen pellonpientareelle. 14-16-vuotiaat nuorukaiset ovat innolla huhkineet rötiskön kimpussa. Poika teki yhden kaverinsa kanssa mökkiin pari ikkunaakin - löytyy kuulemma ikkunalaudasta lähtien:) Ja toki pihapiiriin piti saada grillauspaikkakin...
Joku ilta kysyin pojalta, minne on menossa. Vastasi "Menen KCH:lle." Minä aivan ihmeissäni, että minne? "Korplax Club Houseen" kuului hyväntuulinen vastaus ennen kuin ulko-ovi pamahti kiinni...:)))
Siskon kanssa ollaan vuosien varrella opiskeltu kokonaisuus jos toinenkin. Tosin ei koskaan samaan aikaan eikä montakaan saman alan juttua. Nyt siskoni intaantui taas uudesta jutusta. Sai itselleen niin kovasti apua taannoin jäsenkorjauksesta, että innostui työn ohessa käymään kolmivuotisen koulutuksen. Täytyy olla kurssit käyty ja niiden ohessa käsitellä vähintään 300 asiakasta, ennen kuin saa kalevalalaisen mestarijäsenkorjaajan nimikkeen käyttöönsä. Minä olin viikolla hoidettava nro 6, joten vielä on vähän matkaa...No, tiedossa on ilmeisesti aika usein koekaniina oloa. En pistä pahaksi!
Viikon varrella olen iltaisin istunut koneen ääressä kuulokkeet päässä. Kuunnellut ees ja taas 12 joululaulua. Niistä rakentuu vähitellen joulujuhla kouluun. Oppilaat ovat kyselleet jo syyskuusta lähtien, olenko jo kollegan kanssa tehnyt juhlaohjelmasuunnitelmat. Kiva on vastata, että kyllä ne on kesälomalla pistetty taas eteenpäin...Ennen syyslomalle lähtöä eräs 4-luokkalainen tuli viereeni välkällä ja sanoi, ettei tahdo malttaa odottaa, että joulujuhlatreenit taas alkavat. Silloin tulee liikuttava tunne, että ainakin jotain on työllään tavoittanut...
Nyt on menossa se haasteellisin vaihe. Nimittäin, kun kollegan kanssa ollaan saatu ensin hartaudella valkattua kappaleet, joudun kuuntelemaan niitä niin kauan, että opin soittamaan ne korvakuulolta. Osa sujuu ensikuulemalta, mutta ne haasteellisimmat vaativat kypsyttelyä. Vielä on pari kappaletta, joista ei ole hajuakaan, miten alan niitä työstämään. Mutta se tässä onkin jujun suola-pystyy haastamaan myös itsensä. Välillä kun viitsin nähdä vaivan, kirjoitan nuotit oikein paperille. Se on tavattoman aikaa vievää puuhaa. Siksi usein raapustan vaan soinnut, jotta basistikin pysyy mukana... Tosi harvaan valitsemaamme kappaleeseen löytyy valmiita nuotinnoksia. Kun sellaiset löytyy, koko juttu on piece of cake. Mutta luotan taas, että edessä on paras juhla ikinä:))) Tänä iltana taas luurit päähän, kun surffailen aikani kuluksi netissä...
Merivesi on mielettömän matalalla. Sentään saatiin viikolla kalastusvene vesille, vaikka tiukkaa satamassa peruuttaminen tekikin. Pikkusiikaa tuli hyvin. Viitisenkymmentä kiloa tai jotain sellaista...
Satamassa näkyi merenpohja ja kiviä, jotka yleensä ovat veden alla. Rantapohjassa näkyi suloiset jäljet. Siippa totesi ne saukon jäljiksi. Tunnistaa kuulemma siitä, että anturoissa näkyy nahanjäljet varpaiden välissä...
Siivottukin on, nimittäin pakon edessä. Jouduimme kotona mullistamaan kaapin jos toisenkin, sillä siippa tarvitsi sotilaspassia saadakseen muutaman vanhan perimänsä aseen nimiinsä. Nykyään kuulemma sekin täytyy esittää...Heh, siippa väitti äskettäin nähneensä passinsa korurasiassani (?!) No, ei löytynyt. Siivosin koko ison kaapin. Ja muutaman muunkin. Passi löytyi hyvin talletettuna viimeisen yläkaapin tavaravuoren alta.
Löytyi sieltä paljon muutakin. Kuten alla olevassa kuvassa näkyvät vanhempieni antamat joululahjat varmaankin 90-luvun alusta...Setelien painovuosi oli 1986. Olin pistänyt kerrankin kunnolla kaapin perälle, etten hukkaa niitä...Kyllä nyt vanhemmat mahtavat olla iloisia säästeliäästä tyttärestään:/ No, ei auta kuin hellien pistää taas ne hyvään talteen ja myydä vuosien päästä keräilijälle. Onneksi ovat sentään sileitä. Äiti kun oli aikoinaan pankin pääkassa, niin lienee ottanut suoraan uudesta setelinipusta...Jos nyt jotain lohtua tässä yritän etsiä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti