Pirtukallion historiaa

Nyt kapuamme Pirtukalliolle. Se on pienen pieni kalliosaari Kokkolan Päiväniemessä.   Niin pieni, ettei sille edes mökkiä voisi rakentaa. Se kuulu alueen yhteismaihin. Kuvat tulevat sekä kesältä että talvelta. Syyskuvia myrskysäästä tähän tarinan tueksi olisin kaivannut, vaan mistäpä niitä tähän hätään...

Kun viimeksi kävin meren jäällä, kiersin Pirtukallion ympäri ja kuvailin. Kallion reunalla oli  saukkojen jälkiä. Siinä ne olivat leikitelleet lumisella rinteellä. Hieman rannemmassa oli verta. Saukot olivat mitä ilmeisemmin saalistaneet kaloja...

Pienellä kalliosaarella on tapahtunut mielenkiintoisia juttuja vuosikymmeniä sitten.  Sen viereisille rantakiville upposi nimittäin pirtulaiva Roslin kieltolain aikana  1930-luvun alussa.

Niemi, jonka äärellä Pirtukallio sijaitsee, on nimeltään  Päiväniemi. Koko lahdenpoukamaa sanotaan paikallisen väestön keskuudessa Anttilalahdeksi. Ruotsinkieliset käyttävät siitä murteellista nimeä  Anttilaviitsi. Virallisessa kartassa Pirtukallio on suomeksi nimellä Viinakallio, mutta sitä nimeä eivät paikalliset käytä. Ruotsinkieliset käyttävät  nimeä Spritberget, kuten se kartassakin on mainittu. Tämä seutu on perheellemme tuttua, siipan suvun mökki sijaitsee lähellä.

Karttakuva  yllä kopioitu Retkikartta.fi-sivustolta.

Alla: Näkymä Pirtukalliolta merelle päin. Taustalla näkyy Päiväniemi ja Poroluoto.

Tässä alla kuvissa itse  Pirtukallio.

M/S Roslin oli noin 30-metrinen entinen Saksan laivaston, Wilhelm-keisarin aikuinen armeijan alus.  Roslin oli tammivuorattu, rautarunkoinen alus. Malliltaan se oli  kapea, pitkä, ja nopea kolmimoottorinen, torpedovene. Roslin soveltui nopealiikkeisenä aluksena  salamyhkäisiin hommiin. Perinteiset tulliveneet kun olivat kankeita ja hidasliikkeisiä.

Roslinissa oli miehistönä kaksi kapteenia sekä 20 miestä. Miehistöä oli paljon sen vuoksi, että siellä työskenneltiin kolmessa vuorossa. Lisäksi osa miehistöstä oli vartiointitehtävissä.  Toinen kapteeneista oli virolainen. Hänen tehtävänään oli matkata maateitse ja järjestellä asioita edeltä. Toinen laivassa olleista  kapteeneista oli saksalainen. Tosin hänen kerrotaan osanneen suomea.

Pirtukauppa oli isoa ja rahakasta puuhaa. Riski kiinnijäämiselle oli suurehko, mutta toisaalta houkuttimena toimi isot rahat, joita viinan trokaamisesta saattoi saada.

Laivassa oli kaikkiaan noin 250 000 litran pirtulasti. Laiva oli tulossa Virosta. Osa lastista oli jo purettu pitkin Suomen rannikkoa. Osan lastista oli tarkoitus jäädä Kokkolaan ja loppuosan jatkaa matkaansa Kemiin saakka. Krunnissa oli tarkoitus "käydä vain hoitamassa asioita. " Paikalliset ihmiset tiesivät, milloin aluksen piti olla Krunnissa ja niinpä sitä oltiinkin siellä vastassa kalastajaveneellä.

En saanut  selvitettyä tarkempaa pirtulaivan haaksirikkoaikaa. Useissa lähteissä mainitaan ainoastaan lokakuu kieltolain aikana vuosien 1930-1932 välissä. Oletan, että vuosi oli joko 1930 tai 1931, sillä kieltolakihan päättyi  5.4.1932.

Merisäästä tiedetään sen verran, että oli raaka pohjoistuuli, noin 8 beauforin luokkaa. Ja kuten kovalla pohjoistuulella täällä käy, oli vesi laskenut noin metrin normaalista korkeudestaan. Krunnin edustalla Kuolemankivillä M/S Roslin karauttaa kiviin ja  alkaa vuotaa. Laivalta yritetään pumpata pois vettä, mutta vuodon suuruuden vuoksi päädytään ohjaamaan laiva Päiväniemeen.

Vuodon saaneella aluksella on kehno tuuri: vain vähän ennen lahdenpoukaman rantaa pohja karahtaa jälleen kiviin. Seutu on matalaa ja kiviä paljon...Laivaa ei pystytä enää kuljettamaan turvaan rantaan, vaan se on hylättävä. Miehistö ryhtyy nopeuttamaan laivan uppoamista hakkaamalla  siihen reikiä.

Puhutaan, että laivassa olisi uppoamishetkellä ollut jopa 30 000 litraa pirtua. Tiedetään, että laivan pirtulasti oli lähtöisin pääosin Saksasta. Kieltolain vuoksi Suomessa ei saanut vuosina 1919-1932 myydä tai itse valmistaa alkoholia.

Laiva päätettiin vuodon tultua ohjata Päiväniemen rantaan miehistöineen ja lasteineen. Pumput olivat käynnissä ja niiden avulla pystyttiinkin aluksi pitämään tilanne hallinnassa. Toisaalta laivan miehistö oli hyvillään myrskystä, koska pääteltiin, ettei tullivenekään ollut liikkeellä sellaisella säällä. Sen tiedettiin olevan parkissa Granön rannassa  Konginkarissa tuulta pitämässä.

Rannan tuntumassa tiedetty väylä oli vain muutaman metrin levyinen. Etenkin, kun vesi oli tavallista matalammalla. Muutamaa sataa metriä ennen rantaa kuului rysähdys. Laiva oli törmännyt vedenalaiselle kivelle. Enää ei ollut ´pumppaamisesta apua. Pirtu oli laivassa kymmenen litran peltikanistereissa. Syntyi paniikki, miten päästä kanistereista eroon. Peltikanisterithan nousisivat pintaan ja romuttaisivat samalla pirtumarkkinat...

Laivan oma pelastusvene laskettiin vesille. Virolaiset miehistön jäsenet hakkasivat laivan pohjaan lisää reikiä uppoamista nopeuttamaan. Lisäksi he valoivat laivan kannelle tynnörillisen petrolia ja sytyttivät aluksen palamaan. Sitten miehistö souti rantaan pelastusveneellä.



Pirtulaivalla oli omat avustajansa, joiden tehtävänä oli kätkeä kanistereita. Kerrotaan, että niitä piilotettiin seudun pelloilla  mm. kyntövakoihin. Kun huomattiin, että paikalle tuli ulkopuolisiakin pirtunnoutajia lähiseudulta, aluksesta ilmoitettiin poliisille.  Kävikin niin, että päätekijä pääsi lipettiin, mutta muita viinanhimoisia jäi kiinni. Poliisi sai lastista suurimman osan omiin hoiviinsa, mutta kerrotaan, että laivasta saadulla pirtulla oli paikallisväestöä kaksikin viikkoa yhteen putkeen päissään.

Aluksi kapteeni pysytteli lähistöllä. Hänet oli pyydetty jo antamaan meriselitys aluksen uppoamisesta. Kerrotaan, että laivan kapteenille tuli kova kiire, kun hän kuuli, että poliisit olivat  tutkineet laivaa jo parin päivän ajan. Kapteeni  vietiin ilmeisesti Pännäisten asemalle, josta autonkuljettaja osti hänelle lipun. Olisihan ollut liian epäilyttävää ja iso kiinni jäämisen riski, jos hän olisi lähtenyt lipettiin Kokkolan asemalta...

Poliisit saapuivat paikalle vasta pari päivää laivan uppoamisen ja polttamisen jälkeen. Sinä aikana lähiseudun heinälatoihin ja kivikkoisille ulkoluodoille rahdattiin vauhdikkaasti viinakanistereita. Wiirilinna kertoo kirjoituksessaan, kuinka öjalaisetkin tulivat saalista hakemaan kalastusveneillään. Heidän kerrotaan piilottaneen melkoisen määrän pirtua Harrbodan niemen nokkaan. Täältä öjalaiset ajoivat veneellään Ykspihlajan nokkaan, mistä poliisi heidät pidätti. Wiirilinna kertoo kuvauksessaan, kuinka öjalaiset tunnustivat kaikki tekosensa poliisille. Niinpä heiltä vietiin koko viinavarasto veneineen kaikkineen.

Kerrotaan poliisien muistelleen, että pirtukanistereita oli lopulta poliisiputkan käytävätkin täynnä Kokkolassa niin, ettei liikkumaan tahtonut päästä.

Virolaisten merimiesten kerrotaan nousseen laivan Helsingissä. Laivan on mainittu räjähtäneen Suomenlahdella. Ilmeisesti alus räjähti ensimmäisen maailmansodan aikaiseen miinakenttään, sillä samassa paikassa oli hieman aikaisemmin räjähtänyt ja uponnut eräs tullivene. Kapteeni, joka oli poistunut omia reittejään, pelastui, mutta kaikkien 20 virolaisen merimiehen kerrotaan menehtyneen räjähdyksessä.

Ainut Pirtukallion  lähistöllä ollut talo oli Puotiniemen mökki. Siippa kertoi esipolviensa kuulleen ja kertoneen, että Puotiniemen ukon talossa oli aina salakuljettajia. Tarinat kertovat, että talon lattiaan oli jopa tehty kauttaaltaan kaksikerroksinen lattia, johon pirtukanisterit juuri ja juuri mahtuivat piiloon. Tämä puoltaa sitä, että pirtua salakuljetettiin kieltolain aikana säännöllisesti. Tiedetään myös, että poliisit seurasivat tarkkaan vielä seuraavallakin vuosikymmenellä talon puuhia.

Puuosat makasivat meren pohjassa nelisen kymmentä vuotta eläen omaa elämäänsä. Paikalliset ihmiset kyllä tiesivät tarkkaan veneen uppoamispaikan. Vasta 31.5.1970 Kokkolan urheilusukelluskerho virallisesti paikansi M/S Roslinin hylyn   uppoamispaikan. Se löytyi aivan Pirtukallion läheisyydessä olevasta kivikosta. Ilmeisesti kyseessä olivat nämä alla kuvassa lähimpänä näkyvät kivet.

Vuosikymmenten aikana alus oli tuhoutunut vedessä lähes kokonaan, mutta joitakin hylynosia lojui edelleen  alueella. Näitä laivan säilyneitä osia on ollut näkyvillä myös Pirtukallion kupeessa.  Niitä on siihen aikoinaan kerätty. Itsekin muistan nähneeni jokusen rautapalkin kallion syrjään nojaamassa viime vuosikymmenellä.

Siippani muistelee, että aina hän on pirtulaivan uppoamispaikan tiennyt, muttei siihen sen kummempaa mielenkiintoa suunnattu. Vettä oli normaalioloissa paikalla 2- 3 metriä, joten ei sinne aivan kahlaamalla tutkimaan olisi päässyt. Laiva hajosi lopullisesti, kun sitä ryhdyttiin vetämään vedestä ylös kalliolle.  Eipä siitä ollut jäljellä kuin puunpalasia.

LÄHTEET:

Aaltojen alla: pirtua yön pimeydessä. Yle uutiset.  [http://yle.fi/uutiset/3-5922185] Luettu 5.2.2017.

Merellistä tarinaa, eli kun Pirtulaiva löysi kohtalonsa Päiväniemen Kuolinlahdessa. Annikki Wiirilinna. Keskipohjanmaa-lehti  25.3.1973. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/merellista-tarinaa-eli-kun-pirtulaiva-loysi-kohtalonsa-paivaniemen-kuolinlahdessa/] Luettu 5.2.2017.

Pohjanlahden rantatiehanke. Paikkakertomuksia Keski-Pohjanmaalta. Roslin-pirtulaivan haaksirikko Päiväniemellä. [http://doria32-kk.lib.helsinki.fi/bitstream/handle/10024/72442/pohjanlahdenrantatiehanke_keskipohjanmaa_2011.pdf?sequence=1] Luettu 5.2.2017.