Tällä kerta kuvat tulevat kotoisasti pääosin kotoa. Meillä oli viikonloppuna nuorimmaisen rippijuhlat. Ja no joo - vuodenaika juhlille on aika outo, eikö?
Lapseni ovat käyneet ruotsinkielisen seurakunnan rippileirin molemmat, vaikka kirjoilla ja kansilla muualla ovatkin. Tänä vuonna Kokkolassa oli ensimmäinen kerta, kun itse leirit oli kesällä, mutta konfirmaatiot vasta marraskuussa. Jep, en tykännyt ajankohdasta ja kuulemani mukaan ei moni muukaan. Mutta näillä mentiin, mitä tarjottiin! Tällä kertaa oli ihan turha panikoida, miltä kotipiha rikkaruohoineen näyttää juhla-aikaan. Ruohoakaan ei leikattu...Ihan erilaiset somistukset tässä rippijuhlassa. Lumikin saatiin sopivasti maahan.
Olen varmaan tulossa vanhaksi ja herkkikseksi. Kun kirkonovet aukenivat ja nuoret valkeissa alboissaan astelivat kirkkoon sisälle, päästin itkun! Siis minut tuntien outoa - erittäin harvoin itken niin iloon kuin suruunkaan. Mutta eihän sitä tiedä, millainen itkijänainen minusta iän myötä vielä kehkeytyykään!
Joka tapauksessa liikutuksen hetki. Pojan parina kirkkoon kävellessä oli tyttö, joka jo päiväkodissa oli samassa ryhmässä. Kuinka sattuivatkaan pituusjärjestyksessä samaan kohtaan! Kotona ohjeistin poikaa, että et sitten kävele huonossa ryhdissä ja yrmeän näköisenä vaan koita muistaa hymyillä. Olin ihan varma, ettei ohje mene nuorelle miehelle äidin sanomana perille, mutta niin vaan äiti sai tyytyväisenä penkistään katsella, kuinka poika hymyili käytävät kulkiessaan kuin suuri onni olisi häntä kohdannut. So sweet!:)
Ja tietysti ihanaa myös, että rippikirkkona oli pojan suvun oma kirkko - Kaarlelan kirkko. Siinä on aina oma nostalgiansa - myös minulle...Kaarlelan kirkosta minulla on takataskussa muutama postaus vielä tulossa jossain vaiheessa. Tiedättekö - Kaarlelan kirkkoa koskevat blogipäivitykset ovat minulle niiden rakkaimpien aiheiden joukossa. Jostain syystä olen tavattoman kiintynyt sen menneisyyteen. Miksi, oi miksi en koskaan lähtenyt opiskelemaan kirkkohistoriaa, kun se nykyään näin kolahtaa...
Kotona sitten...En tykkää useinkaan kutsua ketään kotiini. Olen sellainen kotirotta, että nautiskelen siellä mieluummin itsekseni olosta. Mutta silloin kun äidyn juhlat järjestämään, niin oksat pois! Eteläpohjalainen pitoemäntä minussa pääsee irti. Ja muutoinkin olen vähän sellainen vaikea luonne, että jos johonkin asiaan lupaudun, teen sen sitten sata lasissa, eikä yhtään vähempi riitä. Juhlia edeltävänä yönä valvoin kolmeen ja leivoin kaiken viimeistä silausta asti valmiiksi:) En tohdi jättää mitään aamun varaan, koska olen niin aamu-uninen...
Tällä kertaa pöydän teemana oli sekä sinivalkoinen Suomi että kirpparikierrätys. Minulla on tähän asti ollut aina juhlakattauksena Arabian Arcticat, joita yläkomeroistani löytyy iso setti. Jokin aikaa sitten tajusin, että olenpa tylsä...Nyt halusin elämään väriä ja fiilistä. Jo keväällä päätin, että nyt repeää. Olen käynyt SPR:n kirpparilla säännöllisen epäsäännöllisesti. Olen katsastanut lähinnä astiahyllyjä. Mitäs tykkkäätte mummokalustostani? Sitä ei ole tosiaankaan yhdellä kerralla ostettu, vaan on vaatinut tosi monta kirppiskierrosta ja tarkkaa etsintää.
Minulla on kerättynä nyt ruusukuppeja kultareunuksilla sekä punaisten että keltaisten ruusujen kera aika iso setti. Samaan kalustoon löytyi niin kermakot kuin kannutkin sekä useampia tarjoilulautasia. Koko homma maksoi n. 20 e...Kirppikseltä viimeisten kupposten kanssa poistuessa naureskelin myyjälle, että tuon nämä pois, jos kyllästyn tai ei kaappeihin mahdu. No en raaski, haaveilen jo ensi kesän puutarhajuhlista uima-altaan ääressä ruusukuppeineni!
Myös nuo suloiset jalalliset juomalasit hommasin kirpparilta - perjantai-iltapäivänä eli hyvissä ajoin:)))
Eikä siinä vielä kaikki. Esim. alla näkyvä suloinen sininen lasikulho ja useampi hopeatarjotin sekä valkea pöytäliina löysivät tiensä kotiini...
Bravuurini on perinteisesti voileipäkakut. Tällä kertaa koristelut jäivät vähän retuperälle, Kolmelta yöllä ei jaksa enää ihan sata lasissa panostaa estetiikkaan...Mutta mausta ei tietysti silloinkaan tingitä!
Ai niin, ja tuossa näkyy se kannu ja kermanekatkin:))) Kyllä nyt on maailma niin ruusuista, että!
Kyllä täytyy sanoa, että olo oli aika kulahtanut juhlinnan jälkeen. Univelkaa niin, että vaikka nukkuisi rinsessa Ruususen sadat vuodet, niin jalkoja jomottaa yhä! Mutta mieli on sees ja onnekas, kun oli niin juhlaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti