Huhhuijaa. Toukokuu yllättää kiireillän minut joka vuosi. Rakastan kevään tuloa, mutta kyllä tämä aina aika hektistä on...
Pojan asunnossa ollaan tehty alkukuu wc- ja makkariremppaa. Vähän kerrallaan. Silti aikaa on uponnut siihen kaikki illat. Töissä ovat naureskelleet maalitahraisille käsilleni. Nyt ollaan jo voiton puolella, vaikka urakkaa jää kyllä tuleviksi vuosiksikin...
Tänä vuonna olen jäljessä haravoinnissa. Naapurit käpöttelivät alkuviikosta pihamme ohi ja isoon ääneen julistivat intoa täynnä, että ovat ensimmäistä kertaa elämässään haravoineet pihansa valmiiksi ennen minua. Minulla on vielä yli puolet urakoimatta. Noh, takapihassa voinen vähän fuskata, mutta uima-altaan vierus on kyllä ihan pakko puskea puhtaaksi talven töhnistä.
Ja nyt kun povattiin lämmintä toukokuuta, iski uusi paniikki: uima-altaan siivous. Se on yleensä saatu pestyä ja puunattua loppukuuksi, mutta jos kerran nyt ne helteet tulee, niin vesikin pitäisi saada altaaseen laskettua. Siivoukseen menee kuitenkin ainakin viikko ja sitten vielä veden laskuun ainakin pari vuorokautta. Mutta haluan pian uimaan! Pojan kanssa raahaamme terassikalusteet esiin vintistä. Poika puhisee, miksi ihmeessä niitäkin täytyy säilyttää vintissä, josta ne on kaikista hankalin tuoda esille...
Ja ukko jo panikoi, että kalastusaluskin pitäisi saada kevätkuntoon. Ja töissä hänellä on pian huoltoviikko, jolloin ympäripyöreät päivät. Ja minun taas pitäisi todistuksia alkaa miettiä ja kevätjuhlaohjelmat puskea musiikin ja juonnon osalta ajoissa valmiiksi. Juuri äsken soi puhelin ja toivotettiin tervetulleiksi naapurin kaksosten 6-vuotisjuhliin huomenna. Ja tiistaina tulee anoppi muutamaksi viikoksi hoitoon operaation jäljiltä...Eli kyllä niin pitäisi talokin olla pesty ja puunattu.
Mutta mitä tekee kevätihminen kaiken tämän kaaoksen alla? Toteaa siipalle, että voi kauhea, kun tuo perennapenkki on karmea. Ja siippa ei voi muuta kuin todeta, että niin on. Viime keväänä jäi nimittäin penkin kevätsiivous, kun paineltiin ympäri maita ja mantuja lomamatkoilla. Nyt se sitten kostautui. Penkki oli jo syyskesällä täynnä rikkaruohoja. Ei voi pitää sitä julkisivun kaunistuksena, ei.
Niinpä siippa aamusta tuumaa, että hänpä kokeilee, käynnistyykö perintöjyrsin. Ja minä tietysti, että loistoidea. Uskon tosin, ettei se käynnisty, kun on viimeiset viisi vuotta lojunut huonolla hoidolla takapihalla. Mutta niin vain kuulkaas jyrsin hyrrää kuin kissi ja hommiin on ryhdyttävä. Takaosa isosta penkistä jätetään entiselleen, siellä ei ole rikkaruohoja, koska kasvusto kasvaa pian tiiviiksi, kun vähän vielä aikaa kuluu. Mutta etuosasta nostellaan ensin kasveja pois ja sitten jyrsin laulaa.
Mietin kyllä, että ilman jyrsintä tästä ei tulisi yhtään mitään. Maa on täynnä valkoisia juuria, joista ne uudet ruohot itää. Jyrsimellä käännnän maan moneen kertaan ja kerta toisensa jälkeen nyhdän kaiken näkyvän valkoisen pois. Epätoivoisen hommaa...
Iltaysiltä penkki näyttää kuta kuinkin siistiltä (ei alla oleva kuva, vink, vink:))). Mutta perennoita en enää jaksa tälle päivälle takaisin maahan istuttaa.Enkä jaksanut ottaa puhtaasta penkistä edes kuvaa enää..
Mutta minun kevät- se on nyt polkaistu kunnolla vauhtiin! Ilman näitä kiireitä ei kesä tuntuisi miltään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti