Alkukesän alkuyö. Olen yksin kotona. Telkusta tulee Kaappari-elokuva. Muistan elävästi tuon 1978 tapahtuneen lentokonekaappauksen, johon elokuva perustuu. Olin 11-vuotias. Kotona seurattiin tiiviisti uutisia televisiosta ja oltiin kauhuissaan. Lapsen mielessä lentokonekaappaus jos mikä kuulosti pelottavalta. Siihen aikaan oltiin iltauutisten ja sanomalehden varassa. Mietin, kuinka paljon media on muuttunut tuosta ajasta. En tiedä, järisyttäisikö tällainen kaappaus muutenkaan enää yhtä lailla tänä päivänä. Niin monenlaista sattuu.
Torkahdan jossain välissä sohvalle. Herään kännykän kilahdukseen. Nuorimmainen on naapurissa seuraamassa poikaporukan kanssa Real Madridin ottelua. Laittaa viestin, onko ok, jos pojat saunovat ja menevät uimaan pihaamme ottelun jälkeen. Toki on. Kuittaan viestin vastaamalla, että taidan lähteä toviksi autoilemaan luontoon. Saavat pojat olla päikseen ihan rauhassa.
Nämä on näitä elämän suuria, pieniä nautintoja. Ajella yksin kesäyössä. Autossani on ihana tunnelma, vaikka olenkin yksin. Tai ehkä juuri siksi. . Yöradiosta kuuluu miesjuontajan selostusta uusista hyttysansoista. Kuulemma helppoa, mutta minun mielestäni aivan liian hankalaa. Sitruunaa, limeä, rosmariinia, kynttilää...Ei selvästikään mun juttu. Välillä laulaa Anna Puu. Laulussa on niin kaunis pianosäestys, että olen haljeta hurmoksesta. Ja sanat. Laulu sopii täydellisesti yöhön. Olen kuullut laulun ennenkin, mutta vasta nyt se on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Rakastatko mua vielä silloin
Kun yö painaa sydäntäni?
Se määrää kaikki valot sammuttamaan
Ja hiljaisena vaatii mua vaikenemaan kanssaan
Rakastatko mua vielä silloin
Kun lehteni on jo pudonneet?
Kun hiukset ovat harmaat ja haalistuneet?
Oot nähnyt jo kevään, on jälkeen sen
Kolme muuta vuodenaikaa
Kolme muuta vuodenaikaa
Kolme muuta
Meidän maailmassa
Valo synnyttää pimeyden
Ja rumuus on sisar kauneuden
Kevät on vain yksi, on jälkeen sen
Kolme muuta vuodenaikaa
Kolme muuta vuodenaikaa
Kolme muuta vuodenaikaa
Kolme muuta
Kolme muuta vuodenaikaa
Kolme muuta
Autoni mataa hitaasti. Katselen ikkunoista pelloille ja metsänlaidoille. Välillä pysähtelen. Napista painan ikkunan auki ja nuuhkin kesäyötä. On täydellisen hiljaista. Kesän tuoksu on huumaava. Juontaja kertoo kesäkirppiksistä. Lapsensa ovat ostaneet pari kumikäärmettä. Aamusta juontaja astuu toisen päälle ja säikähtää. Voisin kuvitella saman. Pelkään käärmeitä. Sain lapsena jonkinlaisen trauman, kun kyy yllätti.
Mietin, onko puiden lehdet jo niin rehevät, etteivät hirvet, peurat tai kauriit tunne tarvetta tulla peltoaukealle. Metsässä riittää ravintoa. Yö kaunistuu entisestään keskiyön jälkeen. Aurinko herättää yötaivaan värileikkiin. Lempeää sinistä, palavaa kultaa. En tiedä, kumpi on kauniimpaa.
"Ja siellä on kultainen metsä, ja metsässä kultainen puu. Ja unien sinilintu, ja linnulla kultainen suu..." Voiko sanat enää paremmin kuvata fiilistäni? Metsä todella näyttää kultametsältä.
Palailen tietä takaisin päin. Ensimmäisen kuvan sinisyys on muuntunut pienessä hetkessä joksikin aivan muuksi. Mistä nuo värit löytyvät yöhön? Mietin, että jos vastaanottaisin ulkomaanturistin, toisin hänet elämysajelulle nimenomaan kesäöiselle metsätielle. Joku voisi maksaa tästä. Meille tämä on ilmaista. Silti saan nauttia siitä ihan yksin. Suomi on käsittämätön maa.
Vaikka olen kulkenut metsäautotien päästä päähän, en halua palata vielä kotiin. Päätän ajaa toisenkin reitin. Matkalla ajan halki 8-tien. Pysäytän auton risteysalueelle. Vain pari päivää aikaisemmin seisoin tuossa kohdin. Poikani ajoi mopokolarin, ja olin ensimmäisenä kolaripaikalla. Voitteko kuvitella karmivampaa...Olin töihin menossa. Kahdeksanruuhka pahimmillaan. Poika oli lähtenyt kouluun vain tovin ennen minua. Koulubussi ajoi mopoilevan poikani päälle. Bussin vika, jos se yhtään lohduttaa.......Silminäkijän mukaan poika lensi 50 km/h vauhdissa yli sarvien hurjan näköisen kuperkeikan kera ilmalennon ja mäiskähti asfaltille. Ensimmäiset sanat paikalle päästyäni oli "Onneksi ostettiin se uusi kypärä, eikä otettu veljen vanhaa." Uusi kypärä taisi pelastaa pojan hengen. Taas opetus, ettei turvallisuudesta voi, eikä kannata tinkiä.
Edellisenä päivänä olemme pojan kanssa keskustelleet siitä, ettei ajaisi mopolla shortsit jalassa. Äiti kun on nähnyt kuvissa potilaan, joka joutui shortsit jalassa kolariin ja jälki oli karmeaa. Ambulanssin tultua paikalle totean yhdelle hoitajista, että onneksi poika ei ollut shortsit jalassa. "Niin, täällä onkin aika kylmä." Tuijotan hoitajaa epäuskoisen näköisenä. Poika kertoo myöhemmin, että hän oli opiskelija. Naurelee itsekin asialle. ...No, vielä on vähän matkaa hänellä toivottavasti valmistumiseen...
Pojalla on varjelus matkassa. Muutama haava ja otsassa iso kuhmu Mopo menee lunastukseen, mutta siitä viis. Niitä saa uusia. Oikeastaan täydellisen käsittämätöntä, ettei edes luita ole poikki.
Jatkan meren suuntaan menevää kapeaa tietä. Olen jälleen tiellä yksin. Etsin katsellaani lintuja, mutta mitään ei näy. Autoni edestä tosin suhahtaa jäniksenpoikanen Se on niin nopea liikkeissään, etten ennätä napata edes kameraa käsiini, kun se on jo kadonnut. Jänis lienee ns. hankipoikanen, alkukeväästä syntynyt.
Palailen vähitellen kohti kotia. Ja tuskin hillitsen ilonkiljausta, kun huomaan tien viereisellä pellolla liikettä. Ensin näkyy yksi hirvi, hetken perästä niitä on jo kolme. Olen hahmottavanani, että kyseessä on emo ja kaksi viimevuotista vasaa. Miksihän emo ei ole saanut uusia vasoja ja karkottanut näitä? Tähän aikaan olisi viimeistän aika synnyttää uudet vasat. Juuri päivällä luin mielenkiintoisesta kuvaussessiosta. Esikoisenikin pääsi kerran näkemään hirven synnytyksen. Siihen aikaan ei vaan ollut vielä kännyä matkassa. Pienen kylätien ojan pohjalle oli vasa syntynyt. Kun ennätin tuntia myöhemmin paikalle, oja oli jo tyhjä.
Seuraan hirviä kauan. Nekin tuijottavat minua. Etummaisena seissyt on ennakkoluuloisin. Poistuu pusikkoon muiden jäädessä vielä pällistelemään minua.
On aika palata kotiin. Kun käännyn pihatielle, uima-altaasta suhahtaa kahdeksan nuoren miehen ilkialaston joukko. Joo, en kuvaa, vaikka mieli tekisi. Yksi pojista kompuroi pitkin nurmea, nousee ylös nopeasti ja jatkaa juoksua muiden perään. Olisi voinut olla vuoden kuva! Mielessäni naureskelen, että entisaikaan juhannuksena juoksivat alastomt tytöt viljapellossa, nyt kirmaa poikaporukka ilkosillaan vesialtaassa. Poika selittää jälkeen päin ettei kellään sattunut oleen uikkareita mukana, mutta vesi oli ihanan lämmintä ja hauskaa riitti. Nämä on niitä syrjäseudun mukanaan tuomia iloja, kukapa täällä keskiyöllä alastomia tiirailisi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti