maanantai 9. heinäkuuta 2018

Juhulissa

Nuorimmaisen 16-vuotissynttäreillä sää suosi. Lähisuku istui illan aurinkoisen altaan ääressä. Ei olekaan tullut pitkään aikaan röhnötettyä useampaa tuntea putkeen auringosta paikallaan nauttien. Aika leppoisaa oikeastaan...


Päivä, pari on taas kyllä mennyt leivoskellessa, joten lopulta  oli ihan ihanaistakin nauttia vieraiden seurasta sen kummempia enää rehkimättä. Muutenkin ollut vähän murheita läheisten vanhusten  kanssa, joten oli  virkistävää saada ajatukset toviksi muualle. 


Tein perinteisen lohi- katkarapuvoileipäkakun, josta meidän miesväki ei oo valmis luopumaan. Eli oli juhla mikä hyvänsä, niin minä väännän  joka kerta jonkin sortin  voileipäkakut.:) Vähän huvitti, kun  sukulaisen tuttavan tapasin tässä taannoin ja hän kysyi ensimmäiseksi, olenko ihan ammattileipuri. Muisti vielä  voileipäkakkuni siskon lasten yo-juhlista muutaman vuoden takaa - oho...Tästä oikeastaan herisi ihan vitsi kotona. Kun en todellakaan ole mikään pullantuoksuinen kotiäiti...Mutta totesin kysyjälle, että leivon vain pakon edessä, mutta silloin perfektionisti minussä äityy aina valloilleen. Heh, niinhän minulla pursuaa yli joka asiassa,mistä oikeasti jaksan innostua. 

Niinpä oli tänäänkin suolaisen lisäksi vielä mansikkakakkua tarjolla. Kun on  pojilla molemmilla kesäaikaan synttärit, niin näitäkin tulee  tasaisesti tehtyä. Juhlitaan sitten lapsia tai kesää ylipäätään. Ilmeisesti uusi resepti oli ihan hyvä, koska kakku loppui kesken...Isommalle pojalle lähetin kakuista kuvat - joutui, raukka  työkomennukselle vähän etäämmäs juuri tänään...

                                  

Pitäisi tilata pieni laivareissu. Tänä kesänä ei aikataulut salli mitään isompaa. Lähden matkaan kolmistaan poikieni kanssa. Siippa sanoi, että hänen lomallaan kotipihan uima-allas täytyy näkyä koko loman ajan. No, onhan se hyvä, että koiravahti jää kotosalle. Ja ihanaa, että sain houkuteltua isomman pojankin mukaan. Ei ole pitkään aikaan yövytty saman katon alla, niin ihan jees näin. Nuorempikin tykkää, kun kerrankin velikin on hänen matkassaan mukana. Pojilla on sen verran paljon ikäeroa, että nuorimmaisen kohtalo  on ollut jo vuosia sellainen, että matkassa on hänen lisäkseen olleet vaan vanhemmat.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti