Onhan tässä taas melkoinen vipinäviikko takana. En ole oikein ennättänyt koneen äärelle. Jospa nyt pikaisesti....
Minusta kuoriutui viime viikolla mummo. Tai kai olen fammo, kun mummoja on niin monta pikkuisen elämässä. Täytyy jotenkin erottautua.:)
Iso poika antoi odotuttaa itseään yli ajan. Viimeiseen viikkoon mahtui niin itkua kuin iloakin.
Laskettuna päivänä miniä joutui auto-onnettomuuteen. Takana tullut auto ajaa survaisi 8-tieltä kotiin kääntymässä olleen miniän autoon. Esikoiseni soitti kotiin varovasti "Niin, tuota, auto tais mennä lunastukseen..." Tällä kertaa hän oli ekana kolaripaikalla, kun ihan kodin lähellä tapahtui....
Voisiko nyt sanoa, että onni onnettomuudessa. Auto tosiaan meni lunastukseen ja miniä piipaa-autolla sairaalaan. Oli toista vuorokautta tarkkailussa, mutta kuin ihmeen kautta molemmat säästyivät säikähdyksellä. Olihan siinä oma huvittavuutensakin, ettei synnytys käynnistynyt edes kolarin ansiosta. Epeli antoi odotuttaa itseään vielä viikon.
Mutta hyvää kannattaa odottaa. Suvun pisin mies (tässä vaiheessa) Isänsä oli 5,5 cm lyhyempi syntyessään...Hienoa saada uusi kansalainen maailmaan, kun syntyvyys huitoo kuulemma pohjalukemissa.
Fammokin on osansa yrittänyt. Kävin pesemässä nuorenparin pyykkikopan tyhjäksi ja ostamassa kaapin täyteen ruokaa. Valmistinpa vielä ateriankin valmiiksi kotiinsa palaavia odottamaan. Omissa muistoissa on vuosienkin jälkeen lämpiminä hetket, kun itse palailin synnäriltä ja anoppi oli käynyt leipomassa kaikkea ihanaa valmiiksi. Oli ihana palata kotiin ja aloitella uutta elämänvaihetta hyvillä mielin. Hyvää on kiva pistää eteenpäin kiertämään...
Nuttu ja junasukatkin valmistuivat syyslomalla junassa matkatessa. Vasuri on ylpeä itsestään:)))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti