Tanssittelua ja yöstelyä

Minulta kysyttiin viikolla, milloin olen tanssinut viimeksi lavatansseissa. Luoja paratkoon, siitä on  liki 25 vuotta. En tiedä mihin  se into katosi, ehkä perhekuviot aikanaan lässäyttivät tai jotain. Nyt innostuin kuitenkin tutkimaan tekstejä Kokkolan alueen  vanhoista tanssiperinteistä.

Perheeni asuu kielirajavyöhykeellä. Olemme Keski-Pohjanmaan pohjoisimmassa osittain   ruotsinkielisessä kunnassa, jossa moni puhuu äidinkielenään ruotsia. Kieliraja on veteen piirretyn  viivan kaltainen. Meillä kotona puhutaan molempia kotimaisia suloisesti sekaisin ja niin  suurimmassa osassa naapurustojakin. Tilanne taisi olla toisenlainen vielä reilut 50 vuotta sitten, kun suomenkielinen anoppini ajautui ruotsinkieliseen naapurikyläänsä - aluksi työn merkeissä, sitten  lempi leiskuen.. Sitä voi kuvailla  kai jonkinasteiseksi kulttuurishokiksi molemmin  puolin. Ainakin mitä anoppi on muistellut miniäksi muuttoaan ruotsinkieliseen perheyhteisöön.

Mutta minulla on oppivainen anoppi. Hän opetteli puhumaan ruotsia, vaikkei aluksi ymmärtänyt sanaakaan. Opetteli  vieraan kielen jopa niin pohjajuuria myöten, että vaikka puolisonsa ja appivanhempansa ovatkin jo tästä elämästä poistuneet, hän edelleen käyttää enemmän toista kotimaista kuin omaa  lapsuuskieltään. Minusta se tuntuu uskomattomalta. Minulle oma äidinkieli on ollut niin tärkeä osa persoonallisuuttani, että vaikka ymmärrän kaiken toisella kielellä puhutun, vastaan mieluummin suomeksi. 

On mielenkiintoista, että kielirajavyöhyke on asettanut jonkinlaisia rajoja myös  esimerkiksi tanssikulttuuriin. Perttu Immonen on tutkinut seutumme kielirajavyöhykettä opinnäytetyössään ja tehnyt havaintoja, että esimerkiksi  uudenaikaisemmilla kulttuurimuodoilla, kuten tanssilla ja yöstelyllä, on ollut vähintäänkin jonkinlaista viivettä eri ryhmien välillä. Yöstelyllä Immonen tarkoittaa nuoren miesjoukon yöjalassa kuljeskelua, jonka tarkoituksena oli tavata nuoria naisia "kapioiden tarkastuksen" merkeissä. Se oli tapana ruotsinkielisellä Pohjanmaalla  isommilla joukoilla, mutta puolestaan suomenkielisillä alueilla yksin.

Yllä:Kesäinen aittakuva Kälviältä.

Paikallinen tanssi ja  yöstely jäljittelivät  Keski-Euroopan nuorisokulttuuria, Se levisi Suomeen  Ruotsin kautta. 1700-luvun papisto vastusti tanssiharrastusta.Yksi tunnetuista tanssin vastustajista oli  Anders Chydenius. Hän kuuluu olleen seurakunnan johtohahmona vanhoillinen, jopa  vanhoillisempi kuin monet seurakuntansa talonpojat. 

Kokkolalalaisnuorison tapana 1700-luvulla oli kerääntyä yhteen lukukinkereiden jälkeisinä öinä.  Tapa liittyi ehkä yöstelyyn. Tätä tapaa kirkkoherra Chydenius paheksui, mutta sen sijaan talonpoikien mielestä tapa oli harmiton. Synnillisestä tanssiharrastuksesta löytyy mainintoja jo Kokkolan ensimmäisistä säilyneistä kirkkoraadin kokousten pöytäkirjoista. 

Vitsarilainen valtiopäivämies Eric Storhonga ja korpilahtelainen lautamies Jacob Kauko järjestivät tansseja. Kaukon talonväki kertoi  eteenpäin tansseista  talon  isännälle ja merkintöjä näistä synnillisistä tanssiharrastuksista löytyy ensimmäisistä säilyneistä Kokkolan kirkkoraadin  kokouspöytäkirjoista. Kaukon isännän kerrotaan  todenneen tansseista:

-Om J(ag) icke wilje låta dem dansa så må J(ag) drifwa dem bort. Eli suomennettuna sanoma oli se, että isäntä totesi, että jos ei haluaisi heidän tanssivan, niin hän ajaisi heidät pois. 

Kokkolan ruotsinkielinen nuoriso tanssi ainakin polskaa. Se levisi suomalaisalueille vasta 1800-luvulla. Ilmeisesti jonkinlaisia tansseja järjestettiin kuitenkin  1770-luvulla jo Kälviälläkin.

Kuudennusmies Matts Vessi ilmiantoi  Vitsarin kylässään Storhongan talossa pidetyt tanssit. Tanssit järjestettiin pyhäpäivän iltana. Asiaa selvitettäessä Storhongan isäntä myönsi, että hänen talossaan oli saatettu pitää tanssit, mutta ei kuitenkaan ennen iltayhdeksää. 

Kirkkoraati näyttää syyttäneen seuraavina vuosina useita eri kylien isäntiä pyhäpäivän tansseista. Esimerkiksi kuudennusmies Kankkosen sukulaismies, rödsölainen  Jakob Kankkonen ja leski Lisa Andersintytär Vessi olivat syytettyinä. Kirkolle määrättiin maksettavaksi sakkoa. Tanssin sallimiseen syyllistyneet talonisännät saivat kukin maksaakseen kolme kuparitaaleria. 1780-luvulla summa korotettiin  kahdeksaan taaleriin. Kuitenkaan itse tanssiin osallistunutta nuorisoa ei mainittu nimiltä tai edes sakotettu. 

Varsinaisista häätansseista on ensimmäinen maininta  kirjattuna Carl Mattsinpoika Kallisen häistä. Sulhanen oli saanut siitä hyvästä tavanomaisen sakon. Kirjauksista käy ilmi, että tanssit olivat saaneet alkunsa, kun Kallisen talon  isäntä  oli poissa kotoa. Carl puolustautui kertomalla, että oli  koettanut "vakavasti kieltää" häävieraitaan.


                                      

Yllä:Kuva mereltä Kälviän Paskalaakan saaresta, jossa pidettiin lavatansseja säännöllisesti  vielä 1900-luvun puolivälissä.

Valitettavasti 1700-luvulta ei ole säilynyt  Kälviältä vastaavanlaisia kirkkoraadin pöytäkirjoja tai pitäjänkokouksen pöytäkirjoja, joista voisi vertailla   suhtautumista tanssiin. 

Tiedetään kuitenkin, että Kälviän pitäjänseppä Samuel Wähälä omisti viulun jo 1770-luvulla. Sellaisilla säestettiin yleisesti tansseja. Wähälän viulu vaihtoi omistajaa, kun Wähälä möi sen Kokkolan kaupungin lukkarille, Henrik Hofreenille. 

1700-luvun loppupuoliskolla  rannikon tanssiharrastus monipuolistui. Polskasta kehittyi poloneesi ja vuosisadan lopussa myös menuetti.  

Menuetin ja avioliittokuulutusten yhteydessä pidettiin ruotsinkielisten keskuudessa ns, kainalosauvatansseja (kryckdans). Niiden oletetaan olleen pelkästään  ruotsinkielisten erikoisuus. Mielenkiintoinen nimitys johtui siitä, että ns. kuuliaisjuhliin tuotiin  lahjaksi pienoiskokoisia kainalosauvoja.  Niillä tuettiin kuvainnollisesti  nuorta paria, jotka ottivat yhteisiä ensiaskeleitaan. Ajateltiin heidän kuuliaisten yhteydessä ikään kuin loukkaantuneen. Kuulutuksen oton tiedetään ruotsalaisalueilla olleen kylässä runsaasti huomiota saanut tapahtuma. Kuulutuksilta palaavat saatettiin nuorison keskuudessa ottaa vastaan  monenlaisia kepposia tehden ja äänekkäästi lehmänkelloja, kattiloita ja muita pellinpaloja soitellen. Tämä tapahan on vielä  nykyäänkin usein häissä hääauton perään kytkettyinä kolistimina onnea tuomassa. 

Minulla oli ilo tätä kirjoittaessa tanssittaa suvun nuorimmaista. Siksi päivitys vähän venyikin... Olen saanut hoitaa häntä. Helliä hartaudella, laulella korvaan, pyöritellä, tuuditella. Istuskella luvan kanssa tekemättä mitään muuta ja  sylittelyn lomassa  on tuijoteltu toisiamme silmiin. Ihan parasta. 

LÄHTEET: Kokkolan ja Kälviän tuomiokirjat.

Perttu Immonen. Drengpoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan suomen ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600–1700-luvuilla. Pro gradu-tutkielma. 2014. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1] luettu 17.12.2017.