Upeat säät huvilakauden päättäjäisissä. Itse jätin tällä kertaa juhlinnan väliin.
Viikko on ollut rankka. Olen valvonut yötä sairaalassa läheiseni vierellä ja pyörittänyt päivisin arkea entiseen malliin. Asioita, jotka on pakko kohdata, aikataulua ei voi itse valita...
Olin ajatellut tällä viikolla kuvaavani blogiin Harrbådan maisemia. Alkuviikosta ajelinkin kameroineni merennokalle. Ilta oli niin kaunis. Juuri kun nousin autosta ja virittelin jo kameraa valmiiksi soitti äitini ja pyysi apua. Lupasin tulla, vaikka olin vain muutamaa tuntia aikaisemmin poistunut vanhempieni luota. Jokusen kuvan näpäytin hätäisesti.
Isäni vointi oli romahtanut sen kolmituntisen aikana, minkä olin ollut sieltä pois. Iltapäivällä olin vielä taluttanut häntä pihassa. Loppuillasta soitin ambulanssia ja istuin sairaalassa isäni vierellä. Odotettavissa ollut asia, mutta lopulta kaikki käykin niin äkkiä. Isäni tuskin enää palaa kotiin.
Eilen sain pikkuisen pojanpojan hoitooni. Olin luvannut hoitaa, enkä halunnut muuttaa kenenkään kuvioita. Hoidan häntä usein. Olen luvannut, että hoidan aina kun pystyn ja kun minua tarvitaan. Niin oma mummonikin hoiti. En koe sitä vaivana. Onneksi vanhemmat luottavat lapsen minulle.
10-kuinen on melkoinen menijä. Lähtee juuri maailmaa valloittamaan ihan omin jaloin näämmä. Minulla on omasta mielestäni aikaa hänellekin, en halua olla kiinni esimerkiksi harrastuksissani, vaan pidän aikatauluttomasta elämästä. Silloin voin elää hetkessä. Välillä tosin olen todennut pyörittäväni hoitopalvelua vauvasta vaariin...Tällä hetkellä koen nämä asiat tärkeiksi. En ajatellut omien lasten ollessa pieniä eläväni minäkäänlaisia ruuhkavuosia - ne ruuhkavuodet on olleet nämä viimeiset vuodet. Niihin mahtuu niin paljon. No, vielä jaksan. Äitini kauhistellessa viikolla kolmen aikaa yöllä, miten aion jaksaa ja keretä aamuksi töihin, pihisi hyvin heikkokuntoinen isäni sairaalavuoteeelta tuskin kuuluvalla äänellä "Kyllä se ehtii, se on mun tyttö.":)
Oikeastaan aivan huippua tajuta, että elämästä voi nauttia pikkuisen kanssa kiirehtimättä minnekään. Illalla käväisimme yhdessä sairaalassa pikkumiehen kera. Hänen kanssaan on helppo liikkua. Hyväntuulinen ja tyytyväinen pikkuheppu.
Kotiin palattuamme kylvetin pojan. "Ploiski buntsi", sanotaan meillä - loiskitaan punkassa. Se juontaa juurensa omien lasten vesileikkeihin på svenska. Sanonta on säilynyt perhepiirissä, vaikka lapset on punkistaan ulos jo kasvaneet.
Myöhemmin illalla juhlistin veden, valon ja tulen juhlaa sytyttämällä lyhtyjä tummenevalle pihamaalle. Saunoin ja kävin veden juhlan innoittamana vielä uimassa piha-altaassa. Uskomatonta, mutta altaan vesi oli vielä +20-asteista.
Pikkuepeli nukahti syliini. Nyt vain olen ja istun. Odotan vielä vähän isompaa poikaa kotiin tulevaksi. Sitten käyn nukkumaan. Introvertille ihan hyvä ilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti