Helmikuu. Keskitalvi. Kovimpien nietosten ja paukkupakkasten kulta-aikaa. Noinkohan? Tuulisena sunnuntaipäivänä ajelen hiljakseen kohti Trullevin kalasatamaa. Muutaman kerran vuodessa käyn siellä aistimassa tuulia, havainnoimassa luontoa ja vertailemassa eri ajanjaksoja. Halpaa ja avartavaa, jopa elämyksellistä!
Tie Trulleviin on jäinen ja liukas. Joudun hillitsemään kiivasta kaasujalkaani, jotta saan ohitettua vastaantulevat kelvollisen kaukaa. Vaikka tiellä on sepeliä, saa pitää lähes kaksin käsin ratista.
Muistan lähiaikoina lukeneeni artikkelin, jossa pohdittiin ilmastonmuutoksen yllättäviä vaikutuksia. Yksi niistä oli liukkaus, joka tuo tullessaan lukemattoman määrän lisää liukkaalla kompuroijia ja kipsipotilaita. Lukiessa se tuntui jopa yllättävältä kansantaloudelliselta uhalta, mutta kun järjellä ajattelee, niin tottahan tuo lie. Monen viikon mittaisiin sairaslomiin ei kyllä tee mieli, sen verran työorientoitunut olen. Valtakunnan tasolla kustannukset viattomista kompuroinneista on kovaa luokkaa. Siksi en heti olekaan valmis nastalenkkareistani luopumaan.:)
Ja niinhän se on muutoinkin, että täytyy oppia pukeutumaan sään mukaisesti. Sen huomaa etenkin tuulisella rannikolla. Kun viimeksi kävin Trullevissa, oli heinäkuu. Ilta oli kaunis, lähes taianomainen. Silti olin väheksynyt kesäisen meren kylmyyttä. Hytisin kuin jääkalikka kotiin palatessani. Mutta palaan tekstin loppupuolella niihin toisenlaisiin tunnelmiin.
Tällä kertaa olen varustautunut hyvin. Minulla on ihan karvalakki päässä. Kotonani miespuoliset nimittävät sitä vanhalla ruotsin murteella sanalla "koljare. " Minäkin puhun nykyään koljaresta huomaamattani, on niin hauska sana. Joskus olen herättänyt ihmetystä, kun olen töissä etsinyt koljareani. On ollut vähän epäselvää kollegoille, mikä on kateissa. :))
Mutta takaisin merelle. Helmikuuksi sää on hämmentävä. On povattu suurta myrskyä ja tuuleekin jo aika lailla. Trullevin nokka on tällä kertaa - ainakin toistaiseksi - piilossa suurimmilta tuulenpuuskilta. Uskon kyllä, että kovin tuuli on vielä edessä ensi yönä. Vedenkin on enustettu nousevan reilusti yli metrin. Silti meren äärellä hiljenee sitä katsellessa joka kerta.
Meri on lähes sula. Vain rantakivikoiden ympärillä on hitusen lunta ja jäätä joissain kohdin, mihin aallot ovat sitä paiskineet. Tiedän toki, että esimerkiksi Päiväniemen edusta on tällä hetkellä jo jäässä, vain kauempana näkyy avovettä Poroluodon edustalla.
Sukulaismies on jo saanut pari kertaa koettua jään alla olevat verkkonsa. Silti emme muista aikaa, että ensimmäiset verkkokalastuskerrat talvella olisivat ajoittuneet vasta helmikuulle jos sinnekään. Nyt kun avovesi on lähellä, on suuri uhka, että tuuli vie pyydykset mennessään. Siikaa tuli joka tapauksessa tänäänkin ihan kivasti ja olipa mukana jokunen vanhapoikamadekin! Ruotsinkielisillä on kiva muistisääntö, milloin made on parhaimmillaan. Niinä kuukausina kuin heidän allakassaan on kuukausi, jossa on r-kirjain, on made syötävimmillään,. "He ska vara r i månad, to man äter lake, " sanoo siippa.
Kalastusaluksia ei sentään ole vedessä vielä. Ne odottavat todellisen kevään tuloa sataman tasanteilla varmoina siitä, että kevät on ihan pian. Ihailen aina kalastajien säntillisyyttä.. Siipalta olen oppinut, että kalastusvälineet on maltettava aina laittaa täyteen tällinkiin tip ja top, kun kalastus päättyy. Muutoin seuraava kalastureissu on solmuilevia naruja sun muuta epämiellyttävää. Lippumerkit hulmuavat ylväänä talvisäästä ja maissa olosta huolimatta.
Taustalla näkyy avomeren ympäröivänä Trullögrund.
Meri on hyisen kylmän ja kalpean näköinen.
Satama-allas on sentään jonkinlaisen jääriitteen vallassa.
Rannalle on ilmaantunut mielenkiintoisen näköinen ponttoonierakennelma, jolla näyttää olevan lastinaan meripoijuja. Nekin lasketaan veteen paikoilleen oletettavasti kevään koittaessa. Ihanan säntillisen näköinen tämäkin!
Ihan rannan tuntumassa elo jatkuu vielä talvisena.
Ohut jäätikkö on kivan näköinen. Kuviot jään pinnassa muodostavat ikään kuin mosaiikkimaisen taideteoksen.
Siinä ihmetellessäni viivähdän ajatuksissani vielä viime heinäkuuhun. Kesäilta oli silloin huumaavan kaunis. Ajelin silloinkin yksikseni merta aistimaan. Auringonlasku merellä on jotain niin hämmentävän kaunista, ettei sitä koskaan kai lakkaa ihmettelemästä. Nyt kun vertailen heinäkuisia ja helmikuisia kuvia, en voi olla ihmetelemättä maiseman värityksen eroja. Vaikka kesäilta ei ollut lämmin, koko kuvat itsessään hehkuvat väreillään lämpöä!
Kaislojen ja heinien leikki tuulisessa illassa on lumoavaa katseltavaa.
Tuo kesäilta on ajatuksissani edelleen tosi vahvana. Kun ajoin kalasatamaan, siellä oli myös tuttu rouva, poikani luokkakaverin äiti kaukaisilta alakouluajoilta. Hänkin oli tullut sinne yksin ajelemaan. Me kaksi keski-iän jo kirkkaasti ylittänyttä kompuroimme kivikkoisilla rannoilla aurinkoa kilvan katseillamme tavoittaen. Muistan ajatelleeni, että hassua, että emme juttele jo kasvaneista lapsistamme vaan me molemmat näemme nyt vain auringon ja hamuamme sitä kohti saamatta siitä kylliksi.
Rouvallekin tuli kylmä. Hän ajoi toviksi läheiselle mökilleen lämmittelemään. Tuli sitten hetken päästä paremmin varustautuneena kylmän kesäiltaan.
-Tiesitkö, että täällä on tällainen? rouva kysyi katsellen minuun epäuskoisesti.
-Joo-o, kuulin vastaavani, vaikken tiennyt mitä rouva tarkoitti. Kalasatamaa? Merta? Ilta-aurinkoa?
Taivaanranta jatkoi riemukasta värileikkiään auringon näyttäessä hiljalleen vaipuvan yhä alaspäin. Haikailin, että olisinpa ollut merellä veneessä. Toisaalta rannalta oli erilaista katsella.
Kun aurinko saavuttaa näennäisesti vedenpinnan, olemme molemmat rouvat aivan hiljaa.
On lila hetki. Taianomainen. Tiedän, että valon määrä vähenee, kohta on pimeys ja sitten tämä on ohi. Puristan tiukasti kameraani ja räpsin, räpsin. Varmaan satoja otoksia, joista jokainen on erilainen.
Lila menee pois. Taivas on nyt vaaleanpunainen. Auringonkelta hattu kohoaa yläilmoihin.
Merikin vaihtaa tummansiniset farkut ylleen.
Veteen piirtyy punainen hymysuu. Mykistyn!
Kurkistelen ja kuvailen vielä kiven takaa. Kulta-aurinko vaipuu mereen.
Vieläkin hymilyttää rouvan "tiesitkö, että täällä on tällainen" -lausahdus. Nyt me molemmat se tiedetään ja ensi kesänä varmaan notkutaan taas "tällaista"´tavoittelemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti