Lukemiseni pitkä historia

 Tässä haaste, jonka bongasin joskus ja jostain kauan sitten jo...ja nyt ennätin vastailemaan! Eli tällainen  on ollut minun lukemieni kirjojen polku. 

                        

Näistä pidin, kun opettelin lukemaan

Opin lukemaan varhain. Lapsuudessani kotona ei ollut montaakaan kirjaa, harvassa kodissa siihen aikaan oli...Minulle tilattiin Aku Ankka, kun olin 4-vuotias. Mummo hoiti minua silloin päivisin. Muistan kun hän lähes uuvahti, kun vaadin häntä jatkuvasti lukemaan ja hän kertoikin myöhemmin minulle, että lopulta sanoi, että lue jo itse välillä.  Siispä hommiin:))) Minut liitettiin myös kirjakerhoon ja nuo kirjapaketit olivat uskomattomia aarteita avattavaksi. 

Iltaisin minulle luettiin iltasatu. Yleensä sen luki äiti, koska isä oli viikot reissuhommissa. Minulla oli  kaksi paksua satukirjaa. "Saturalli" ja "Suuri satukirja." Halusin aina kuulla ne muutamat samat sadut. Lempisadut olivat "Kolme pientä porsasta", "Harjun Heikki hukkaa kaikki" ja "Kani kuriton. " Ei siis yhden yhtäkään prinsessasatua...Ehkä näistä voi tulkita jotain luonteestanikin - työkaverini ainakin ovat tulkinneet. :) Isä hommasi minulle myös pienen punaisen aapisen, kun olin 5-vuotias. Muistan opetelleeni sieltä itse sängyssä lukien iltarukouksen, jonka sitten luin lopuksi.  Ehkä erikoista, koska vanhempani eivät olleet minulle iltarukousta sen kummemmin  opettaneet...Muistan ajatelleeni, että onpa mahtavaa, että voin itse opetella ja lukea sen...

Asia, jonka aina kerron oppilaille, kun kerron omantunnon kehittymisestä ja varastamisesta, liittyy myös lukemiseen. Olin 5- tai 6-vuotias, kun Ilkka-lehden lukijalahjana jaettiin kaskukirja. Siinä oli  aikuisille suunnattuja  vitsejä pienellä fontilla. Paras kaverini, joka oli minua viisi vuotta vanhempi, kerskui kirjasella, jota omassa kodissani ei ollut, koska meille oli tilattu Pohjalainen. Olin pettynyt. Keksin kuningasidean, että vierailen kummisedälläni, jolle tulee Ilkka. Niin teinkin ja varastin  kaskukirjan  siellä kyläillessä. Sydän pamppaillen  juoksin kotiin piilottamaan kirjan. Kun lopulta uskalsin avata sen, tajusin, että teksti oli aivan liian vaikeaa enkä ymmärtänyt lukemastani mitään. Seuraavan yön valvoin itku kurkussa. Kuinka olin saattanut olla varkaissa iäkkään kummisetäni luona! Pelkäsin myös, että kotona huomattaisiin varastamani kirja. Kun aamu koitti, piilotin kirjasen takkini sisälle ja lähdin uudestaan kyläilemään kummisedälleni. Vaivihkaa tipautin kirjasen sinne,mistä sen olin ottanutkin. Oli niin harras opetus, että siihen loppui kriminaaliurani. 

Kouluun mennessäni en enää opetellut lukemaan, sillä jo 5-6-vuotiaana luin  todella sujuvasti. Koulun pieni kirjastohylly, josta ekalla luokalla sai lainata kirjan kerrallaan kotiin, oli minulle unelmien täyttymys. "Hipsuvarvas" oli niin huikeaa luettavaa, että olin aivan liekeissä. Muistan vieläkin sen tunteen, kun tajusin, että kirjan saa oikeasti viedä kotiin luettavaksi...

                         

Tokalla luokalla kerroin  opettajalle innoissani, että olen lukenut kolme kertaa saman kirjan kannesta kanteen, Aloitin  sen aina uudestaan heti kun pääsin kirjan loppuun. Kirja oli Astrid Lindgrenin "Veljeni Leijonamieli. "Se kirja on edelleen minulle rakas. Olen lukenut kirjan aikuisiällä  myös alkuperäiskielellä ruotsiksi.  Tämä teos muuten löytyy Ylen sivuilta myös kuunnelmana!

Vanhempani hankkivat minulle myös kirjoja kaupunkireissuiltaan. Omalla paikkakunnalla kirjakauppaa kun ei silloin ollut. 

                                                     Muut lapsuusiän suosikkini olivat

Alakouluikäisenä luin mielettömän paljon. Kun olin toisella luokalla, isä hankki minulle kirjastokortin, Siitä lähtien lähes asuin kirjastossa. Mieleen on jäänyt, kun olin viikon kuumeessa ja hoidossa mummolassa silloin...äiti ja isä tulivat töiden jälkeen käymään ja toivat minulle valtaisan kirjakasan kirjastosta. Taisin olla onnellinen kuumeestani ja lukulomasta!

En uskoakseni lukenut mitään kovin syvällistä alakouluaikana. Erilaiset tavissarjat koukuttivat, kuten "Neiti etsivä", "Viisikko", "Tiina"-kirjat, Astrid Lindgrenin kirjat. Rakkain kirjasarja oli Merry Viikin "Lotta"-sarja. Lottahan oli tyttö, joka jatkuvasti joutui kommelluksiin. Sain kavereiltani kirjasarjan perusteella lempinimen Minna-Lotta, koska olin kuulemma  yhtä  kova koheltaja kuin kirjasarjan Lottakin. 

                                                   Nuorena olin kiinnostunut

Yläkouluiässä lukumakuni muuttui täydellisesti. Olin 14-vuotias, kun toivoin isältäni joululahjaksi Kaari Utrion kirjaa "Kalevan tyttäret." Siitä kirjasta alkoi kova kipinä esiåpolvien elämän tutkimiseen. Olin mykistynyt, että joku olikin jo  tutkinut asioita, joista olin kiinnostunut. 

                   

Rippilahjaksi  sukulaisnaiselta sain yllättäen kirjalahjan. Se oli Kahil Gibranin "Ajan virta", jossa on joka vuodenpäivälle oma ajatelmansa. Olin todella ylpeä, että joku oli ostanut minulle aikuisten kirjan. Noihin aikoihin innostuin myös aforismi- ja runokirjoista. Tapasin tallettaa jokaisesta lukemastani ajatelmakirjasta parhaat tekstit muistivihkoihin. Ne kaikki on edelleen minulla tallessa. 

"Ja miten tehdään työtä rakkaudella? Se on kaiken luomasi työn muovaamista oman sielusi henkäyksellä."

                                                                      -Kahil Gibral-

                       

Lukioikäisenä luin ystäväni kanssa Fania Fenelonin kirjan "Auschwitzin tyttöorkesteri." Se oli järisyttävin lukukokemus ikinä meille molemmille. Kirja oli tosipohjainen kertomus keskitysleirillä kootusta naisorkesterista, jonka tehtävänä oli soittaa kuolemanleiriin tulijoille kevyttä musiikkia silmänlumeeksi. Tuon kirjan jälkeen olen lukenut mielettömän määrän juutalaisvainoihin liittyvää kirjallisuutta. Yksi muiden yli nouseva  näistä on Nobel-palkinnonkin pokannut Imre Kertzesin "Kohtalottomuus."  Jo kirjan ensimmäinen lause on pysäyttävä

"Tänään en mennyt kouluun. "

-Imre Kertzes-

                                                             Näitä luin lapsilleni

Lapsilleni olen lukenut paljon. Minulla on valtaisa lastenkirjahylly. Ennen lasten syntymää eräs kollega kertoi, kuinka tapasi hankkia joka tilistään jonkin kirjan. Minulle ei tainnut yksi kirja kuukaudessa riittää. Kaiken lisäksi lapsemme ovat kaksikielisiä, joten kirjahyllyssä komeilee monesta kirjasta sekä suomen- että ruotsinkielinen teos. Kuuluin ruotsinkieliseen lastenkirjakerhoon ja ruotsinkieliset kirjat hankin sitä kautta. Suomenkieliset kirjat halusin aina hankkia itse kirjakaupoista. Ikimuistoisimpia kirjoja ovat varmaan ihan pikkulapsiajoilta Jussi - kirjat, jotka edelleen osaan ulkoa. "Lääkäri Jussi auttaa kyllä" on edelleen perheessämme lentävä lause!

       

Periaatteenani oli, että luen ainoastaan suomenkielisiä kirjoja lapsilleni, mutta niin siinä sitten kävi, että kun siippa sattuikin olemaan  työvuorossa usein iltaisin ja  pojat halusivat kuulla juuri sen tietyn sadun, jouduin taipumaan joskus ruotsiksikin. Nuorimmaiseni rakasti salapolisiisikirjoja sekä  lääkäriaiheisia kirjoja - varmaan sen vuoksi, että hänen kanssaan vietimme pikkulapsiaikana useita viikoja OYS:issä. 

Moni myy lastenkirjat, kun lapset kasvavat. Minulla ne kaikki on tallessa. Hyödynnän niitä opetustyössäni. Minulla on luokassani aina muutama hyllyllinen omia kirjoja esillä. Useamman kerran oppilaat ovat ihmetelleet, että onko ope noi kaikki tosiaan sun omia. Olen vastannut, että heh, näkisittepä ne kirjat, jotka on vielä kodissani:) . 

Onneksi olen kirjat säilyttänyt! 2,5-vuotias pojanpoikani on löytänyt kirjani ja niitä luetaan jälleen. Pojalle ostin myös sekä hänen kotiinsa että omaani  ison  "Tammen kultaisen juhlakirjan",  jossa on koottuna  Tammen kymmenen aiemmin julkaistua satua. Pojan ehdoton suosikki on "Kisu Killisilmä." Hyvänä kakkosena tulee "Kana Karoliina. "

                                                                Kaveriani kiinnostaa

Kollegani on sitä mieltä, että luen aivan liian ahdistavia ja raskaita kirjoja. Hän ei voi ymmärtää, että joku haluaa rentoutua lukemalla niin synkistä ja raskaista aiheista! Minulla on oikeastaan ainoastaan pari ystävää, jotka lukevat mielettömästi. Toinen enemmän kaunokirjallisuutta, toinen filosofiaa, sarjakuvia ja hyvin raskaitakin aiheita.

                                                                       Nyt kesken 

Viime vuosina olen lukenut vähemmän. Aika on ollut niin rajallinen. Silti minulla on aina joku lukemista odottava kirja pöytälaatikossani. Tällä hetkellä on kesken jokunen kirja. Ensiksi aloitettu on Masaki  Ishikawan  "Pako helvetistä. Kohtalona Pohjois-Korea. " Olen lukenut vuosien varrella tosi monta Pohjois-Koreaa käsittelevää kirjaa. 

                     

Yksi keskeneräisistä on  kirja, joka kolahti postilaatikkooni muutama viikko sitten  ilmaiseksi, koska olin osallistunut kirjan kommentointiin. Kirja on kokkolalaisen erityisopettajan, Tiina Vitkan, kirja "Laaja-alaisen erityisopetuksen käsikirja." En kyllä yhtään osannut etukäteen arvata,  että omia kommenttejani kirjassa on niinkin runsaasti. 

Kirja, jonka lukemisesta haaveilen

Haaveilen on ehkä väärä sana, mutta useamman vuoden  eräs ystäväni on toivonut, että lukisin Solzenitsyn kolmiosaisen kirjasarjan "Vankileirin saaristo."´ Hän tosin varoitti, että pitää olla mielentilaltaan vahva, että sen pystyy lukemaan. 

Pidän paljon elämänkertojen lukemisesta. Jonkun sellaisen voisi lukaista seuraavaksi.  Historia ja menneet tapahtumatkin hurjasti koukuttavat synkkyydestään huolimatta.  Näistä voisi ottaa lukulistoille ainakin Anu Lahtisen pian julkaistavan "Ebba, kuningattaren sisar." Mikko Moilasen "Kohtalona mestauslava" on tälle  blogistille sekin  lähes must kirja...

                                                              Summa summarum 

Olen lukenut mielettömän määrän kirjoja ja vähän haikeana huomaan, että viime vuosina lukemisen määrä on vähentynyt. En pidä äänikirjojen kuuntelusta, Pitkä automatka on ehkä ainoa poikkeus Muutaman äänikirjan olen kuunnellut työmatkoillani. Silti en siihen jotenkin oikein koukutu. Joskus lasten ollessa pieniä toiesin, että voi, kunpa voisi asua kirjastossa. Pojan kanssa sairaalareissulla kävikin sitten niin, että OYS:in lastenosasto oli niin täynnä väkeä, että mukana sairaalassa  ollut äiti majoitettiin viikoksi osaston kirjastohuoneeseen!