sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Wladimir Froloffin patsas

Tällä kertaa viivähtelen Kokkolan kaupunginkirjaston pihapiirissä. Siellä on mielenkiintoisen näköinen näköispatsas. Mies istuu kadun vieressä iso lehti kädessään. Ketä hän esittää? 



Kyseessä on Valadimir Froloffin patsas. Tässä  alla olevassa kuvassa jonkin tälläämä  jäkäläseppele päässä tosin...


Vladimir Froloff syntyi  Pietarissa 1914 kauppiasperheen pojaksi.  Hänen äitinsä kuoli  jo parin vuoden kuluttua, ioten isä ja poika matkasivat Viipuriin, jonne hänen isänsä perusti myöhemmin yrityksen. Vladimir kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin Venäläisestä lyseosta.  

Vladimir tutustui tulevaan vaimoonsa, Vera Timofejeviin jo lyseoaikanaan. Heidän yhteinen harrastuksensa oli tanssi.  Vera johdatti Vladimirin myös taiteiden pariin. Vladimir haaveili lääkärin ammatista ja hän ennättikin opiskella Prahan yliopistossa lääketiedettä pari vuotta, kunnes sota muutti kuviot.  Hänelle tarjottiin tuolloin myös kiinnitystä balettiin, mutta Vladimir  arvosti lääkärin ammattia enemmän. 


Vladimir palasi Viipuriin työskenelläkseen isänsä liikeyrityksessä. Sota-aikana hän toimi sotilasvirkamiehenä ja venäjän kielen tulkkina. Lisäksi hän toimi toimittajan tehtävissä valistaen venäläisiä sotilaita suomalaisella propagandalla. Vladimirin sotataival jatkui aina vuoteen 1944 saakka. Vladimirin isä oli pakotettu  evakkomatkalle vuonna 1939 ja hänen muuttokuormansa päätyi näin  Kokkolaan. 


Sodan päätyttyä Vladimir ja Vera tyttärineen muuttivat Kokkolaan, missä Vladimir jatkoi työtään perheyrityksessä.  Artikkeleina oli turkikset ja muurahaisten munat lääketeollisuudelle. Yrityksen päätyttyä  Vladimir toimi tulkkina ja   opettajana Kokkolan oppilaitoksissa. Vaimo Vera teki uraa koloratuurisopraanona ja toimi myös laulunopettajana.

Vladimir oli intohimoinen kulttuurin  - erityisesti teatterin - ystävä. Hän esiintyi lukuisissa näytännöissä ja sai myös Kokkola-päivän kulttuuripalkinnon vuonna 1988. Vladimir oli mukana teatteri Iltatähden toiminnassa. 


Vladimir Froloff kuoli  75-vuotiaana vuonna 1997. 



Patsaan takana on Lions Club Kokkolan asettama toimikunta. Vladimir oli yksi Lions Club Kokkolan perustajajäsenistä. Patsastoimikunta halusi paljastaa patsaan vuonna 2017 eli Suomen itsenäisyyden juhlavuonna.  Vuosi oli myös  Keskipohjanmaa-lehden satavuotisjuhlavuosi. Samana vuonna tuli kuluneeksi 20 vuotta Vladimirin kuolemasta ja 60 vuotta suomenkielisen Kokkolan Lions Club LC:n perustamisesta.. Patsaan julkistamistilaisuus oli 13.8.2017. Paikalla oli mm. silloinen sisäministeri Paula Risikko. 



Vroloffin pronssipatsaan  on veistänyt  kälviäläinen  kuvanveistäjä Kaija Kontulainen, jonka kädenjälkeä on myös Tehtaankadun kuusi rautalankankapatsasta. Patsastoimikuntaa vetäneen Kauko Kivilehdon mukaan muistomerkin alkusanat aikoinaan lausui jo hänen puolisonsa toteamalla "Vovan panos kaupungille on ollut niin runsas ja merkittävä, että hän ansaitsisi pysyvän muistomerkin. Patsashanke kesti puolitoista vuotta. 



Näköispatsaan aiheena on "Vova," joka istuu puistonpenkillä lukien Keskipohjanmaa-lehteä. Jo alkujaan oli mielissä, ettei haluta mitään pönöttävää patsasta. Pidän patsaasta erityisesti siksi, että sen lähellä ollessa patsas tuntuu kuin erävältä hahmolta. Tekee ihan mieli sanoa ääneen sana tai kurkata Vovan lehden tekstiä olan takaa. Penkille houkuttaisi myös istua Vovan kaveriksi. 

Muistan jostain lukeneeni aikaisemmin, että Kontulainen halusi Vovan pään nimen omaan tällaiseeen hieman poikkeukselliseen asentoon. Mielestäni päätös on erittäin onnistunut. 


Patsaan jalustan koko on 50 x 60 x 200 cm. Erityisesti "Vovan" käsissä oleva lehti on mielenkiintoinen, sillä siihen oli mahdollista saada oma ilmoitus. Noin kolmisenkymmentä firmaa tarttuikin aikoinaan mahdollisuuteen. Mainostuloilla katettiin osa noin 60000 euroa maksaneesta näköispatsaasta.  Isoimmat lahjottajat saivat tekstinsä näköislehteen, loput  löytyvät viereisen  kirjaston lukusalissa olevassa nahkabanderollista, joka on osa taideteosta.  Painojälki lehdessä on muuten toteutettu Centria- ammattikorkeakoulun 3D-tekniikalla. 





LÄHTEET: 

Froloffin patsashanke etenee. KP24. [https://www.keskipohjanmaa.fi/uutiset/405709/froloffin-patsashanke-etenee] Luettu 22.02.2021. 

Vladimir Froloffin rahasto. Keski-Pohjanmaan kulttuurin hyväksi. [https://apurahat.skr.fi/nimikkorahastot/nimikkorahastoesite?numero=292509]Luettu 22.02.2021. 


Vova vaikuttaa taas Isollakadulla. KP24. [https://www.keskipohjanmaa.fi/uutiset/516174/vova-vaikuttaa-taas-isollakadulla] Luettu 22.02.2021. 

Wladimir Froloff "Vova" patsashanke. [https://froloffpatsashanke.webs.com/] Luettu 22.02.2021. 

Wladimir Voova Froloffin  vaiheet. [https://www.kokkolanseutu.fi/liikemiehet/wladimir-voova-froloffin-vaiheet/] Luettu 22.02.2021. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti