sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Tonttupolulla sun muuta uutta polkua...

Eilen illalla kirpsakassa pakkassäässä pakkasin pojanpojan autoon ja ajella huruutettiin Elbaan tonttupolulle. Oli jo aika ilta, mutta oikein mainio ajankohta kiertelylle, sillä paikalla oli lisäksemme ainoastaan pari, kolme muuta pientä kulkijajoukkoa. 

Villa Elba on nuorisokeskus, jossa on nuoria vapaaehtoistyöntekijöitä sieltä sun täältä ympäri Euroopan. Heidän tehtävänään on esimerkiksi juurikin tonttupolun valmistelu.

Alussa  havutontut aluksi hieman pelottivat. Poika ei tahtonut tontun vierelle kuvattavaksi. Matkan varrella ujostelu luitenkin katosi ja tontut muuttuivatkin kivoiksi.


Metsikön siimeksessä tuikki erilaisia jouluvaloja.  Vielä kun puissa olisi ollut muutama qr-koodi, josta olisi kuulunut esimerkiksi eri maiden nuorten  jouluisia toivotuksia tai muuta mahdollista, olisi ollut ihan huippua!




Tonttu veneineen keskellä metsikköä oli pojan mielessä hauska. Muistin samalla, kun kesällä kuvailin maisemaa tällä samaisella kohdalla. Tuntui, kuin se olisi ollut ihan vasta eilen...


Välillä matkalla  oli hämärämpiä kohtia ilman valoja, mutta ainakaan oma pikkuinen ei pelännyt. Valkea lumi  ympärillä teki rauhoittavan olon. 



Pitkospuilla on välillä leveämpiä kohtia. Tässä kohdassa viipyilimme ja päästimme kuhertelevan nuoren parin jatkamaan  onnellista kulkuaan ennen meitä. 




Valoja oli erilaisia. "Katso, fammu, tähtivalot!"

Kolmivuotiaani oli aika innoissaan. Pakkaset ei haittaa, kun on kunnolla pukeuduttu. Polkua on mahtavaa kiertää, koska se on kokonaan järjestetty leveille pitkospuille. Reitin pystyisi kiertään myös vaikkapa rattailla tai pyörätuolilla. Ihana esteettömyysnäkökulma! Mikä ettei olisi aivan ihanaa tarjota tällaista reittiä myös vanhuksen kanssa kuljettavaksi!

Tänä vuonna tonttupolku on avoinna mihin aikaan tahansa omatoimikävelijöille 3.-8.12. ja varsinainen tonttupolun yleisöpäivä on 9.12. klo 16-20. Silloin tapahtumaan täytyy ennakkoon ilmoittautua. Tapahtumassa on myös silloin  mahdollisuus ostaa riisipuuroa. Nam! Tapahtuma järjestetään täysin ulkona. 

Kun olimme pojan kanssa kiertäneet polun, hän olisi oitis ollut valmis vielä uuteen kierrokseen. Eli hyvin jaksoi pikkuinenkin!:))

Tämä viikonloppu on ihana. Lähes vuoteen ensimmäinen kerta, kun ei ole opintotehtäviä iltojen öiden ja viikonloppujen haasteina. Meillä oli perjantaina erityisopettajakoulutuksen valmistumisjuhlat. Tuntuu ihmeelliseltä, että tämäkin polku on nyt ohi. On aika upea tunne valmistua tällä ikää omasta tahdostaan kolmanteen tutkintoonsa! Ja ihan silkasta omasta motivaatiosta ja mielenkiinnosta. Vaviskaa työmarkkinat!!


On aika hienoa, että nyt saan jatkaa ensi viikosta alkaen uutta työtäni yhden  lukukauden jälkeen  muodollisesti pätevänä:=)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti