Joulunavausviikonloppuna päätin lähteä luonani olleen 5-vuotiaan kanssa kiertelemään kaupungille joulunavausviikon tapahtumia aistimaan.
Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Draken talo, jossa on näin joulun alla vuosittain koko museotalo pistetty jouluiseen kuntoon. Olen käynyt siellä aiemminkin, mutta päätin, että 5-vuotiaani voisi tästä ehkä saada kivoja aistimuksia. En ollutkaan väärässä.
Paikalla oli pari Kokkolan matkaopasta ja ainakin meidän kiertelyaikaan pääosin ulkomaalaisia turisteja. Wau, tämä yllätti minut.
On kiinnostavaa, mitä lapsi havainnoi tuollaisella museokäynnillä. Vähän piti avittaa, muutoin olisi ehkä monia aika keskeinen asia mennyt sivu suun.
Perinteisen joululiinan, jollaisia muistan omassa lapsuudessanikin olleen, seurana on suloinen olkikoriste.
Vanhassa keittiössä oli ensinnäkin ihana jouluinen tuoksu. Liekö kattilassa ollut glögimausteita. Poika kommentoi, että tuoksuu hyvältä.
Vanhalla puuhellalla oli pellille sommiteltuna piparkakkuja paistovalmiina.
Äidyimme tutkimaan puuliettä tarkemmin. Näytin pojalle luukun, johon kaadettiin vettä lämmitettäväksi. Poika tuijotti vempainta epäuskoisen näköisenä ja huudahti, että eikö vedet valu maahan, kun tuolta vettä ottaa. Vastasin, että paljon mahdollista. Astiassahan oli tyypillisesti hana, jonka alle laitettiin astia, johon vettä laitettiin. Omassa mummolassa, jossa asuin 8-vuotiaaksi, oli vastaava laitos ja muistan, että ihaninta oli laittaa lasinen limsapullo vilustuneena hetkeksi vesisäiliöön lämpenemään...
Asia, joka on jäänyt aikaisemmasta kierroksestani kotimuseossa mieleen, on juurikin alla näkyvä joulukattaus. Pojan kanssa kierreltiin pöytää ympäri vanhoja jouluherkkuja katsellen. Nämähän ei olleet tietystikään oikeita, mutta tosi taidokkaita jäljitelmiä. Poikaa ihmetytti joululimpun seassa vilkkuneet tummat kokkareet - rusinoitahan ne!
Myös vanhat astiat olivat kiinnostavia. Näyttivät tosi arvokkailta.
Myös perinteisiä kuusenkoristeita ihailtiin.
Ja salin kahvipöydän kattaus! Oi, mitä feikkileivonnaisia. Poika sanoi, että ihania. Tällaisissa tulee aina kiusaus puraista ja kokeilla, onhan ne varmasti feikkejä!
Kristallikruunun lasisia koristeita myös tuijoteltiin niskat kenossa.
Flyygelin päälle oli laitettu liina ja siinä oli perinteiseen tapaan joulukortteja. Kuva-aiheet muistuttivat minua mummolan aikaisista joulukorteista.
Myös lattianrajassa seisoskellutta olkipukkia pällistelimme. Minua nauratti, sillä muistan, kuinka nuoruudenystäväni kanssa eräänä jouluna kauan, kauan sitten yritimme moisia värkätä. Minun pukistani ei tullut pukin näköisiä ensinkään. Joulumyyjäisistä ostin sitten ystäväni tekemän, soman olkipukin. Se on minulla vieläkin. Ikää pukillani on jo yli 40 vuotta silläkin.
Poikaa kiinnosti myös vuoteet, missä talon asukit olivat aikoinaan nukkuneet. En tied miksi. Ehkä se toi jotenkin asukkaiden inhimillisen ja tavallisen puolen esille. Opas kertoi tuttavastaan, joka oli asunut aikoinaan Draken taloa vastapäätä. Talossa asuneet sisaruksethan olivat naimattomia. Opas mainitsi, että hän tässä puhuu talon Marta-emännästä, mutta oikeasti naapuri oli kertonut, että entisiin aikoihin ei olisi voinut kuvitellakaan häntä näin kutsuttavan. Hän oli naapurille vielä iäkkäänäkin "Neiti Drake. !" Jotain rotia sentään!
Nämä ristipistoliinat ovat itselleni koukuttavia. Ennen nettiaikaa tykkäsin tehdä tällaisia. Mihin aika sitten loppuikaan?
Kipusimme myös yläkertaan. Pikkupojalle portaiden kapuaminen jo itsessään oli elämys. Samoin esimerkiksi kakluunien yläosien koristelut tekivät poikaan vaikutuksen. Yläkerrassa opas kyseli, haluammeko tietää paikasta jotain erikoista. vastasin että ei, kunhan aistimme yleisilmettä. En saanut sanotuksi, että olen täällä ennenkin useaan otteeseen kierrellyt ja blogiinkin tekstejä rustaillut.
Opas kertoi äsken käyneestä alakouluikäisestä pojasta, joka oli kysellyt, joko lähdetään. Oman pikkuepelin kanssa kiertelimme sopivan mittaisen ajan. halusin, ettei hän ennätä pitkästyä, jotta käynnistä jää kiva ja kiinnostava muisto. Tähän alapuolen kuvan huoneeseen poika olisi halunnut mennä kokeilemaan sänkyä, se koukutti. Mutta huoneen oviaukko oli suljettu narulla. Keskustelimme pitkään, miksi niin joskus museoissa tehdään.
Sitten kapusimme portaikon alas ja poistuimme astetta maallisempiin kierroksiin. oli ihanaa, kun väkeä ei ollut kierroksemme aikana liikaa, vaan kaikkeen pystyi tutustumaan rauhassa.
Sitä vastoin jonoa jonon perään tuntui olevan joulunavaustapahtumissa. Poika oli piirtänyt edellisenä iltana valmiiksi tonttupiirroksen, jonka halusi viedä paikallisen kaupan joulupiirrustuskeräykseen. Palkkioksi napsahti karkkipussi. Poikaa harmitti, kun piirroksia ei hetimmiten pistetty ikkunaan näytille. Täytyy käydä jokin toinen kerta niitä katselemassa.
Kerroin pojalle piirustiskille jonottaessamme, että isänsä osallistui 3-vuotiaana jouluiseen piirustuskisaan, jossa voitti 3. sijan enkelipiirroksellaan. Poika tuijotti minua epäuskoisen näköisenä. Minulla on piirroksesta kopio jossain kehystettynä. Täytyisikin kaivaa se esiin.
Kiertelimme tapahtumissa siellä sun täällä. Purjeella näytti olevan tonttudisko, mutta siihen menoon ei epelini lämmennyt.
Joulupukkikin nähtiin. Ensi yrittämällä ei kohtaaminen pukin kanssa kuitenkaan onnistunut. Pukki viiletti kaupan käytävällä ohitsemme pikavauhtia.
-Fammu, pukki meni vessaan! 5-vuotiaani totesi hämillään, kun yleisövessan ovi kutsui pukkia.
Onneksi jokin aika myöhemmin tapaaminen melko juron pukin kanssa luonnistui.
Jonotimme myös ilmaista hattaraa ja poniajelua. Hattaran saimme, mutta poniajelusta luovuimme pojan omasta toiveesta tunnin jonottamisen jälkeen. Ulkoilmassa oli sen verran viileää.
Joulunalusreissu oli kuitenkin kokonaisuutena kiva. Harmillisesti tiernapoikaesitykseen emme ennättäneet, sen olisin itse halunnut nähdä. Lapsena olin monena vuonna tiernapoikakiertueessa ja olen sitä joskus musiikinopetuksessakin toteuttanut esityksiksi asti.
Kotona totesimme, että muualle täytyi jonottaa, mutta museoon pääsi suoraan. Suositteluni sille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti