sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Carolus Erici Sursill

Carolus Sursill oli lähtöisin Ruotsin Uumajan pitäjästä, Tegin kylästä, sieltä kerrotaan tulleen tämän mahtavan talonpojan. Hän oli syntynyt noin 1534.


Carolusta on pidetty viime aikoihin asti Erik Ångermannin poikana, mutta viimeisten vuosien aikana tämä käsitys on kyseenalaistettu. Mikko Kuitula on selventänyt vuoden 2011 tiedonannossa, että hänen isänsä saaattoikin olla Östen Erikssonin vaimon Malinin veli. Toisen tulkinnan mukaan taas Östen Eriksson ei olisi ollut Erik Ångermanin poika, vaan samanniminen vävy. Tällöin hänen vaimonsa Malin ja tämän veli, Kokkolan kirkkoherra Carl, olisivat olleet Erik Ångermannin lapsia.

Joka tapauksessa, alkuperästä riippumatta, Carolus Erici Sursill tuli alkujaan seuduillemme Pietarsaareen sisarensa Katarinan kutsumana. Sisarensa avustuksella hän myös pääsi oppilaaksi Turun katedraalikouluun.


Katarina Erkintytär oli lähtenyt emännöitsijäksi Pietarsaareen Hans Fordellin perheeseen. Katarina kutsui ensin luokseen sisarensa Magdalenan, sitten Östen-veljensä lapset ja lopuksi vielä Caroluksen. Pietarsaaren Fordellit olivat rikas vouti- ja kauppiassuku seudullaan, joilla oli useita sidoksia Länsipohjaan suurtalonpoikiin. Keskisuuren talon tyttärelle piiaksi lähteminen oli luonteva ratkaisu myötäjäiskassan kartuttamiseksi. Katariina toimi avainpiikana, joka oli vastuussa koko Fordellien taloudenpidosta.


Katarinan myötävaikutuksella Carolus siis eteni opintoihin Turkuun. Caroluksesta tuli Kokkolan kirkkoherra Kuningas Juhana III nimittämänä 27.2.1582. Hän on ollut kirkkoherrana täällä pidemmän aikaa, sillä hänestä löytyy maininta vielä vuodelta 1618.

Caroluksestä käytetään 1500-luvulla asiakirjoissa nimiä "Carolus Erici" ja "her Carl. "

Carolus on allekirjoittanut Uppsalan kokouksen päätöksen 19.6. 1593 Turussa (Karolus in Karleby pastor). Carolus oli myös pappissäädyn edustajana valtiopäivillä Söderköpingissä. Hän allekirjoitti siellä vastauksen yhdessä neuvoston ja säätyjen kanssa Kaarle-herttualle, joka oli valtuutettu Ruotsin valtionhoitajaksi.

Olen sivunnut jo aiemmin blogikirjoituksessani Caroluksen toimintaa Kokkolassa Nuijasodassa vuonna 1597. Sodan jälkeen Carolus Erici Sursill joutui Pietarsaaren ja Vöyrin kirkkoherrojen kanssa Nuijasodan aikaisten toimien vuoksi marski, käskynhaltija Klas Flemingin nuhdeltavaksi.

Vuonna 1589 "Carll i Karlebij" määrättiin maksamaan 20 taalaria raha-apua sotaväen palkkaukseen. Carolus sai korvaukseksi vuonna 1602 Kaarle-hetrttuan kirjeessä korvauksen herttualle toimittamastaan viidestä tynnyristä viljaa. Hän sai myös tavalliseen tapaan 70 tynnyriä viljaa elatukseksi muiden Pohjanmaan papppien tavoin vuonna 1608. Vuodelta 1614 on säilynyt kuitti, jossa "Carolus Erici Karlebijensis" kuittasi vastaanottaneena viljat muiden Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan kirkkoherrojen kanssa. Caroluksen tiedetään olleen naimisissa Anna-nimisen naisen kanssa, josta ei ole löytynyt muuta tietoa. Heillä oli yhdessä ainakin tytär Elisabet Carlsdotter Sursill. Elisabet avioitui kokkolalaisen pormestari (1624-1633) Knut Henriksson Wittingin kanssa.

Carolus on kuollut Kokkolassa  vuoden 1618 paikkeilla. Suku jatkuu edelleen lähitienoillamme


LÄHTEET:

Carl Erikinpoika Sursill. Geni. [https://www.geni.com/people/Carl-Sursill/5094986469840027249] Luettu 7.1.2024. 

Sursill, Carolus Erici. Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. Henkilöhistoria. Suomalaisen kirjallisuuden seura.[https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/2412] Luettu 7.1.2024. 

T. Miettinen. Sursill-suvun  alkupolvet Uumajassa ja Pohjanmaalla. [https://sursill.net/Sursill_suvun_alkupolvet_Uumajassa_ja_Po.pdf] Luettu 7.1.2024. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti