Talvella...

Jo monen viikon ajan on ajatuksessani ollut tehdä postaus vain, ihan vain talvisista kuvista, Se on jäänyt viikko toisensa jälkeen. Mutta ehkä nyt...

Tämä talvi on ollut kylmä. Tällainen pakkastalvi kyllä toisaalta on ihana, mutta toisaalta ahdistavakin, sillä lämmityskuluihin se tietysti vaikuttaa. 

Joka tapauksessa lunta on ollut riittämiin ja maisemalliset näkökulmat on olleet ihanat. Viikolla töissä olin välituntivalvojana ja näin niin kauniin taivaanrannan, että melkein itku pääsi, kun en ennättänyt sitä kuvailemaan. Taivas helotti  pehmeän vaaleanpunaisena valkohuurteisten puiden takaa. Kaiken kauneuden kruunasi ylimpänä  keltaisuuttaan säteillyt täysikuu. Joku oppilaistani huudahti "Oi, aivan samanlainen maisema kuin siinä meidän tekemässä kuvistyössä. Totta, sellaista maalasimme joku viikko aiemmin...

Oppilaideni kanssa olen joka viikko tutkinut säätiedotuksia. Siitä on oikeastaan tullut hauska yhteinen jatkumo. Veikkaan, että luokassani osataan sääkarttoja tulkita keskimääräistä paremmin. Ollaan juteltu myös tuulien vaikutuksesta pakkaseen ja siitä, paljonko hyinen tuuli voikaan lisätä pakkasen purevuutta. Kaikki tietous ei siis löydykään pelkästään lämpömittarista.

Olen kuvannut talvikuvia sekä kotipihastani että läheisiltä metsäautoteiltä. Kauemmaksi en ole ennättänyt. Toisaalta runsaassa lumessa tarpominen olisikin aika työlästä. 

Joku on sentään jaksanut tarpoa lumessa jopa ylämäkeen. Sitkeä, tasainen polku kulki  kohti ylämäkeä.  En tiedä, minne lie ollut kulkijalla matka. Mäen päällä tai takana kun ei ole mitään muuta, kuin asumatonta. 

Moni metsäautotie on saanut talven ajaksi jäädä lepotilaan. Aika harvaa pikkutietä aurataan, ellei metsänomistajalla ole puutyöt metsässä käynnissä. 

Lumiset puut on kuin pukeutumisleikki. Metsä saa ylleen aivan uuden värin. Niin kaunista!

Eläimillekin lie talvisessa hangessa tarpominen melkoinen voimanponnistus. Jälkiä näkyy paksussa lumessa vain vähän. 

Puut seisovat nekin paikoillaan. Näyttävät jylhiltä ja jykeviltä suorine runkoineen. Melkein hipovat taivaita. 

Eräänä iltana käväisin isäni haudalla. Siellä oli satumaisen kaunista. Isä toivoi joskus, että hän pääsisi Lappajärven kauniiseen hautausmaahan viimeiseen lepoonsa. Siellä hän piti elämyksellisen kauniina hautausmaan vieressä laineillutta järveä. Käytännön syistä isä haudattiin kuitenkin Kokkolaan. Uskon, että hän arvostaisi myös tämän paikan kauneutta. 

Vanhan kaupungin kadut ovat kaventuneet entisestään. Lunta on haastavaa aurata - tai etenkin sijoittaa aurauksen jälkeen. Toisaalta lumikasat vanhojen talojen laitamilla lämmittävät. Lumi on myös lämmittävä elementti!

Kaupunkialueella etenkin aurauskalustolla on kyllä isoja haasteita. Sivuihin aurattu lumi kerätään ensin kasoiksi, mutta katujen varsilta se on vielä  kuljetettava muualle, jotta kaikki sujuu liikenteessä...

Meren rannalla bongailen etäämpänä pilkkijöitä. He istuvat repputuoleissaan urhoollisina kylmyydestä huolimatta. Töissä joku ihmetteli, miten joku voi harrastaa jotain niin tylsää, kuin pilkkiminen. Istua nyt tuntikausia pieni pilkkivapa kädessään ja tuijotellen pilkkireiän syövereihin. Uskon, että juju onkin rauhoittumisen tunne. Ei suinkaan se mahdollinen saalis. 

Vastaan tuli V.A. Koskenniemen vanha runo "Talviaamu. " Samaistuin paljon sen tunnelmaan kuvatessani. 

Mikä hiljainen ja suuri onni onkaan

huurtehisten puiden unelmoissa,

aurinko kun talviaamun koissa

katsoo metsän korkehimpaan honkaan!

Autuaasti kaikki metsän henget herää,

pakeneepi Hiisi vuorten lomaan.

Niinkuin luottain onneen ikiomaan

hymyy luonto kohti päivän terää.

Vavahtaen syttyy metsän synkkä syvyys

kirkkautehen talviaamun koiton.

Loistaa yli metsän, läheisen ja loiton,

valon suuri siunaus ja hyvyys.