Bloggailen reissun päältä, joten tekstiä tällä kertaa vähemmän. Kauniin kesän innoittamana nyt pieni tallenne.
Niin, tämä video juontaa juurensa siihen, että sain viikolla mailia lapsuudenkaveriltani. Hän kysyi minulta, osaanko yhtään arvata, kuinka monta vuotta sitten meidän kansanmusiikkibändi perustettiin. No, enpä äkkiseltään osannut.
Aikoinaan harrastettiin yhdessä musiikkia ja sitten kävi niin, että neljälle nuorelle neitoselle myönnettiin stipendit musiikkiopintoihin.
No joo, se oli tosiaan vuonna kuokka ja kirves. Mutta kävi niin, että stipendin myöntäjät pyysivät, voitaisko me neljä konservatorion oppilasta esittää jotain musiikkia yhdessä stipendejä jaettaessa...no, mitenkäs sellaisesta kieltäydyt.
Tarina vaan ei loppunut tähän. Kävi niin hupaisasti, että meidän esityksestä - muutamasta lennokkaasta kansanmusakappaleesta - pidettiinkin kovasti ja se taas johti siihen, että mekin innostuttiin. Perustettiin yhtye "Nirunaru" ja muutaman vuoden ajan keikkailtiinkin aika paljon ympäri maakuntaa aina kansallispuvut päällä. Silloin vielä mahduin äidinäitini kansallispukuun, nyt mahtuisi siitä kai ylle ainoastaan päänauhat.😶
Minä, siskoni ja tämä lapsuudenkaverini vastattiin lauluista, aika usein monin stemmoin ja toinen kaverini polki matkapolkuharmoonia tosissaan. Sitten kun oikein jalostuttiin, niin saatiin vielä miespuolinen vahvistus klaaniimme. Hän oli todellinen viuluvirtuoosi. Nykyään yli puolet bändistämme opettaa työkseen musiikkia!
Nyt kansanlauluista on jo useampi vuosikymmen vierähtänyt. Niin monta, ettei viitsi edes ääneen sanoa. Tasakymmeniä kumminkin. Ääni ei enää ole samanlainen, kuin parikymppisenä, mutta iän tuomalla kokemuksella kai voi peitota paljon. Noihin aikoihin kansanmusiikkia esitettiin melko vähän. Värttinäkin tuli vasta meidän jälkeen.😗
Oli niin nostalginen juttu tuo keskustelu ystäväni kanssa, että kaivoin sen innoittamana kaappien kätköistä vanhan kansioni ja innostuin laulelemaan. Meiltä tuli aikanaan yksi tallenne, mutta se on vain c-kasetilla jossain mappi ö:ssä. Ja tajusin myös, että meillä ei todellakaan ole nuotteja lauluihimme - mutta mikä pahinta, ei myöskään sanoja kaikkiin lauluihin tallessa. Meillä oli aika railakas ohjelmisto, eikä niitä lauluja, joita esitimme, juurikaan ole yleisessä levityksessä.
Mulla nousi pari rakasta laulua mieleen, niitä ei ollut edes kansiooni talletettu, ja päätin nyt tallentaa tämän yhden, josta varmuudella nousi sanat vielä muistista mieleen. Ja samalla tuli vielä kuvia selatessa tuo ihana luhtiaitta vastaan. Pakko ne oli jotenkin saada yhdistettyä! Paitsi ettei tullut tällä kertaa kuvallista videoo, kun en alkanu reissussa värkkään.
Tuosta linkistä voipi klikata ja kuunnella...
Kansanmusiikkihan on muutoinkin parhaimmillaan ilman nuoteista soittamista. Ei nuotteja oo olemassakaan näihin renkutuksiin kai muuta, kuin soittajan päässä...
Mutta joo, ääni ei enää niin kulje, kun ei oo vuosiin laulanut muuta, kuin vähän työn puolesta. On niin pitkä aika, kun ääntä käytti enemmän laulamiseen. Ja harmi, kun kotona ei ollut polokuharmoonia, millä tämmätä. Piano ei ihan aja samaa asiaa...äitini asunnossa olisi vielä sellainen, mutta sen soittelu jää nyt toiseen kertaan. Mutta tässäpä tämä. Laulun sanat on ainakin vinkeet.
Musiikki; soitto ja laulu ihan itte on ollut mulle aina tosi iso juttu. Vaikka mulla on klassiset musaopinnot takataskussa, se ei oo koskaan ollut se oma juttu. Tunnustan, olin erittäin laiska oppilas. Ei ollut sisäistä paloa soittaa jonkun jo tekemää. Musiikki on parasta silloin, kun saa soittaa korvakuulolta ja silloin voi leimahtaa liekkiin. Mun rakas kollega esitteli taannoin mut "Tää on parempi soittaan omasta päästään korvakuulolta kuin Seppo Hovi." Reps ja kops.🤣
Täällä 5 päivän lomamatkalla, josta nyt oon palailemassa, mulla ei ollut mitään lastenkirjoja mukana. Ekana lomailtana 6-vuotias sanoi mulle, että mitenhän tämä nukahtaminen nyt onnistuu ilman satua. Ehdotin, että mitäs jos kuunneltaisiin laulu. Vähän oikeen liikutuin kun poika tuumas, että mutta fammuhan siinä laulaa. Ja että on kaks hyvää. Mä sitten, että mitkäs ne on?
"No kuulla fammun ääni ja soitto."
Siihen se sitten nukahti...en todellakaan ollut osannut ajatella, että se tykkäis!
Ja eilen aamupalapöydässä epeli katsoi minua tuumivan näköisenä ja sanoi "Oikeastaan me voitais aina lomilla alkaa kuunteleen sitä fammun laulua."
Eläkööt kaikki tulevat lomat!
Varmaan hotellihuoneen seinän takana joku tosissaan jo ihmettelee, kuka siellä jaksaa ilta illan perään veisata samaa renkutusta lomallaan noin paatoksella!😂
