Meille nykyihmisille sana tulli tuo lähinnä käsityksen eri maiden välisistä virkamiehistä, jotka tullaavat maasta toiseen siirtyessä matkustajien tavaroita.vaan toista oli ennen. Oman maamme historiassa nähtiin lähes 200 vuoden mittainen ajanjakso, jolloin kukaan ei voinut matkata maaseudulta kaupunkiin ilman, että joutui tullin kanssa tekemisiin. Omassa kaupungissamme, Kokkolassa, tervehti kaupunkiin tulevaa ensimmäisenä kaupungin tulliportit. Näiden niin kutsuttujen pikkutullien aikakausi päättyi maassamme vuonna 1808.
On huomioitava pikkutullien merkitys tulonlähteinä valtiolle. Vuonna 1622 oli valtiosäätyjen toimesta päätetty, että tullia oli kannettava kaikista kaupunkeihin ja markkinapaikkoihin tuotavista syötävistä ja kulutettavista tavaroista.Tätä kutsuttiin pikkutulliksi eli maatulliksi.
Maaseudulta kaupunkiin tuodun maksetun tavaran nimi oli "ensikäden, maamiehen eli talonpojan tulli." Lisäksi oli aksiiseja eli erilaisia valmisteveroja. Tullimaksun hinta oli 1/32 tavaran hinnasta.
Ennen kaupunkiin saapumista, saattoi maalainen tavata ensimmäiseksi ratsastavan tullimiehen, jonka tehtäviin kuului valvoa laitonta kauppaa tullialueen ulkopuolella.
Kaupungin lähestymisen saattoi huomata niitä kiertävistä aidoista, jotka yleensä oli tehty seipäistä, joiden oksainen latva oli yleensä jätetty karsimatta. Aidalla oli korkeutta vaivaiset 2½-3 kyynärää eli noin 1,5-1,8 metriä. Aidan yli saattoi siis melko vaivattomasti halutessaan pimeän turvin heittää tavaransa laittomasti aidan yli. Aidat saattoivat välillä olla pitkiltä matkoilta kumossakin. Tietysti oli huomioitava, että yövartiossa ollut tullimies eli syökäri, saattoi napata laittomasti saapuvan tavaran takavarikkoon ja asettaa syyllisen aksiisioikeuteen. Se oli oli erillinen tullioikeus, jossa oli puheenjohtajana tullinhoitaja ja jäseninä kaksi raatimiestä sekä tullikirjuri.
Tulliporttien lisääksi oli pienempiä karjaportteja. Niistä pääsi kulkemaan porvarien tiluksille. Karjaporttien avaimia säilytettiin tullituvissa.
Tulliportti oli yleensä maalattu punaiseksi. Se oli rakennettu yksinkertaisesti laudoista. Tulliportin korkeus oli noin 4 kyynärää ja 2 korttelia ja leveys puolestaan 6 kyynärää. Se vastasi siis korkeudeltaaan noin 2,7 metriä ja leveydeltään noin 3,6 metrin porttia. Portti pidettiin lukittuna ja se oli varustettu puomilla. Portti oli tärkeää avata heti, kun nähtiin, että jokin kulkija oli kaupunkiin saapumassa. Tullimiehillä, jotka vartioivat porteilla, oli aseinaan pertuska eli keihäs. Lisäksi heillä oli kivanterinsauva valtuuksiensa merkkinä.
Kun portille saavuttiin, täytyi mukana ollut kuorma jättää tullimiehille. Heidän tehtävänään oli tarkastaa tarkastusraudoilla säkit ja tutkia tarkoin, ettei kuormaan ollut piilotettu mitään. Saapunut ohjattiin nyt tullihuoneeseen. Tullihuonetta isännöi tullikirjuri tai tullinhoitaja. Tällaisen tullihuoneen koko oli 16 x 10 kyynärää eli noin 9,6 x 6 metriä. myös tullihuone saattoi olla punaiseksi maalattu. Siinä oli turvekatto ja sen akkunat pystyttiin sulkea. Varsinaisen tuvan lisäksi siinä oli myös eteinen ja kamari. Tullikirjuri merkitsi luetteloonsa tullaavan nimen, tavaran laadun ja määrän sekä maksetun tullimäärän. Kuittina toimi tulliseteli, joka oli painettuna 16 kappaleen arkkeihin. Tulliseteli oli tärkeä asiakirja, joka piti olla mukana kaupungissa kuorman kanssa asioidessa. Se piti olla mukana myös, jos aikoi myydä tavaraa torilla. Tavaran myynnin jälkeen piti tulliseteli laittaa rautalevylaatikkoon, joita oli toreilla ja tulliporteilla. Näin oli täytetty velvollisuus kuningasta ja tullilaitosta kohtaan. Mustaan vihkoon tulituvassa pystyi kirjoittamaan tyytymättömyytensä tullimiesten menettelyihin. Tämä kirja lähetettiin toisinaan Tukholmaan saakka tarkistettavaksi.
Öiseen aikaan tulliportit olivat lukittuina iltayhdeksästä aamuneljään, kesäisin tuntia myöhemmin. Tulliportit pysyivät suljettuina myös sunnuntaisin ja pyhäpäivisin osan ajasta sekä jumalanpalvelusten ajan. Kaupungista poistumista kukaan ei kontrolloinut.
Maakauppa oli kielletty pikkutullin aikana. Toki kaikki keinot käytettiin kiellon kumoamiseksi. Samoin väkijuomien käyttö oli pikkutullien väellä yleistä. Heitä uhkailtiin ankarilla rangaistuksilla ja virallapanoilla, mutta usein rangaistukset typistyivät varoituksiksi.
Aksiisioikeudessa tuomittiin kokkolalainen maatullin syökari, Cajanus, tullimies kahdeksan päivän vesileipärangaistukseen, mutta tullinhoitaja lähetti kirjeen Tukholmaan ja pyysi armoa tuomitulle. Tuomittu oli papin poika ja hän oli luvannut parantaa tapansa. Syökari oli alempi virkamies tullilaitoksessa, eräänlainen apu tarkastuksissa ja ratsioissa. Syökarin tehtäviin kuului valvonta.
Myös Vaasan tullinhoitaja Wetterblad kirjoitti vuonna 1733 Tukholmaan. Hän mainitsi, että kaikki hänen neljä tullimiestään hoitivat virkaansa huolimattomasti ja jättivät vartiopaikkansa, koska olivat niin usein syvästi juovuksissa. Juovuksissa olevat tullimiehet olivat yleinen näky. Oletettavasti maalaiset tulliporteille saapuessaan herkästi äityivät tarjoilemaan väkijuomia hyväntahtoisuutta osoittaakseen.
Tohtorinrouva Beata Chydenius - Anders Chydeniuksen puoliso - kulki vuonna 1781 avoinna olleesta tulliportista antamatta tullivirkamiesten tutkia kuormaansa Kokkolaan saapuessaan. Aksiisioikeus tuomitsi tuomitsi Beata-rouvan 3½ taalerin sakkoihin. Se vastaisi nykyrahaksi muutettuna jopa 1800-2000 euron sakkoa. Kävi kuitenkin niin, että aksiisioikeus päätti poistaa Beata Chydeniuksen saamat sakot.
Pikkutullia ja aksiisia alettiin ajan myötä kantaa yhä useammista tavaroista. Myös maalaisten kaupunkiin toimittavat tavarat, joita he toivat sinne suorittaakseen julkisia maksuja, olivat tullimaksun alaisia. Oli kuitenkin yksi asia, mistä tullia ei tarvinnut maksaa: kirkkojen koristamiseen tarkoitetut esineet olivat tullivapaita. Vuonna 1691 tullivapaus laajeni myös Pietarsaaren kirkkoon tarvittavaan puutavaraan.
Tulliaitojen ylläpito kävi aikojen saatossa kalliiksi. Niinpä jokaiselle porvarille määrättiin aidasta oma osuus varallisuutensa mukaisesti.
Tullimiehet saivat virkapuvut vasta toimintansa viime vuosina. Nämä virkapuvut olivat komeita; sinistä kangasta, jossa oli punaiset käänteet. Liivit olivat valkoiset. Ylemmillä virkamiehillä oli myös kolmikulmainen hattu, alempiarvoisilla se oli pyöreä. Vuodesta 1756 lähtien rullimiehillä oli rintapielessään messinkinen, soikea merkki. Ylemmät virkamiehet puolestaan kantoivat siviilipukunsa taskussa ruunupäistä puupuukkoa.
Tullivirkamiehissä oli tasaisesti sekä suomen- että ruotsinkielisiä. Virkakieli pikkutulleissa oli kuitenkin ruotsi. Turusta lähetettiin Kokkolaan vuonna 1759 yksitoista kappaletta suomenkielisiä julkipanoja. Ne täytyi naulata tullilaatikoiden läheisyyteen.
Kokkolassa oli Ruotsin vallan loppuaikoina tullivirkamies, jonka mainitaan olleen nimeltään Pasanen sekä eläessään että kuollessaan. Sen sijaan tullimies Lars Hännisen nimi muuttui jo parin vuoden palveluksen jälkeen nimieksi Hennelius.
1600-luvulla oletetaan tulliportteja kaupungissamme olleen vain kolme. Vieraan, joka meritse saapui Trullevin ohitse, joka siihen aikaan oli vielä erillinen saari, täytyi rantautua Puurokarin luona, missä 1650-luvulla sijaitsi yksi tullihuoneista. Tullitarkastuksen jälkeen saattoi jatkaa purjehdusta aina kaupungin laitureihin saakka. Maisemassa näkyi silloin pieniä ranta-aittoja, jotka oli osin rakennettu veden päälle paalujen varaan.
"Me jatkamme kulkuamme Donnerin talon luolta ja tulemme kalasatamaan, joka siihen aikaan oli muodoltaan jossakin määrin toisenlainen kuin nyt. Heti sen jälkeen on kaupungin pakkahuone, sijaiten sillä, missä nyt on ns. englantilainen puisto, yhdensuuntaisesti mutkittelevan rantalaiturin kanssa. Niillä paikoilla, joissa nyt on tuskin wiisitoistajalkaisille weneille riittäwästi wettä, kuljetettiin silloin suurilla proomuilla tavaroita laiwoista, jotka purkivat tawaroita "Wanhassahaminassa"
Siellä oli tullauspaikka. Pakkahuoneen takana oli koko nykyisen puiston laajuinen terwatori, johon koottiin terwa, joka oli kaupungin tärkein uloswienti tawara 1880 luwun loppuun. Maata peitti paksu, pikiintynyt terwakerros, joka poistettiin wasta w. 1895 kun tori muutettiin puistoksi. Proomuilla kuljetettiin sen jälkeen terwa satamassa oleviin laiwoihin. Myöskin lähempänä satamaa oli terwansäilytyspaikkoja. Eräs sellainen paikka oli Salmensuunsillan luona, toinen Halkokarissa, joka siihen aikaan oli makasiineja täynnä, ja kolmas Mustassakarissa...
...Käweltyämme 1km luoteiseen tulemme ns. Pikiruukinwuorelle, joka on kukkula meren rannalla. Aikoinaan on tämä kukkula ollut meren ympäröimä; nyt on ainoastaan pieni seisoma lätäkkö sen länsi- ja eteläpuolella, muu jäljelle jäänyt merenpohja on nyt kuiwaa maata. Sinä aikana, jolloin kukkula oli saarena, oli sen itäisellä rannalla tullitupa. Wanhemmat henkilöt muistawat vielä, kuinka pienemmät alukset tuliwat tämän saaren kupealle. Nyt sinne ei päästä edes lattepohjaisilla pikku weneillä. "
Eräästä toisesta vanhasta lehtikirjoituksesta taas ilmeni, että yksi tullitupa sijaitsi seuraavasti:
"Kokkolahti oli niin syvä ja pitkä, että laivat voivat ottaa lastinsa nykyisen Kirkonmäen alta Kaarlelan puolelta, jossa oli myös tullitupa...meritulli oli myöskin ensin Puurokarilla, mutta muutettiin Ryövärinkarille. ".
Myös ns.entisen Anttilan kiinteistön lähellä sijaitsi tulliportti, joka oli ns. eteläinen tulliportti. Läntinen tulliportti - eli ns. Wästra Tull - taas sijaitsi Torikadun ja Kustaa Aadolfinkadun risteyspaikalla.
Koska porvareille aiheutti tulliporttien vähyys usein matkan pitenemistä, oikaisivat he usein yli tai läpi aidan. Jopa pormestari Carl Liungssonia syytettiin raastuvassa siitä, että hän oli ajanut yli aidan tai jonkin laittoman portin kautta. Porvariston ja tullivirkamiesten välillä oli alituisia tulliaitoja koskevia riitoja, kun porvarit yrittivät kuljettaa kaupunkiin erikokoisia määriä tavaroita.
Vaikka pienen Kokkolan elämä yleensä oli sangen rauhallista, muodostui elo kaduilla jopa sangen vilkkaaksikin, kun talonpojat tulivat tuoteineen kaupunkiin. Kauppiaat kilpailivat usein keskenään talonpoikien tavaroista, joutuivat usein kahnauksiin, jolloin torivouti oli pakotettu puuttumaan tilanteisiin. Kävipä niinkin, että tullimies-parka, joka ehkä takavarikoi talonpojan kaupunkiin takavarikoitua kuormaa, joutui itsekin tappeluun maalaisten kanssa.
LÄHTEET:
Entisajan tulliviroista ja tullimiehistä. Eino tamelander. Tullimies.: Suomen tullimiesten liiton äänenkannattaja. 1.10.1937. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/894263?term=pikkutullin&term=Kokkolan&page=10] Luettu 2.12.2025.
Kokkolan kaupunki ympäristöineen nyt ja 50 wuotta sitten. Juhlanumero Kokkolan kaupungin 300-vuotispäivän johdosta. Keskipohjanmaa. 7.9.1920. No. 101 B. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1177082?term=Kokkolan&term=Kokkola&term=tullitupa&term=Kokkolassa&page=2&ocr=true] Luettu 4.12.2025.
Miltä Kokkola näytti 1650-luvulla? Kokkola. 23.11.1939. No 22. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2027123?term=Kokkolassa&term=Kokkola&term=KOKKOLA&term=Kokkolan&term=Kokkolaan&term=tulliporttien&term=tulliportin&term=KOKKOLAN&page=2] Luettu 2.12.2025.
Pikkutietoja Kokkolan "Suntista" Vaasa. 12.2.1937. No 41.[https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2136320?term=Kokkolan&term=Kokkolasta&term=tullitupa&page=5] Luettu 4.12.2025.
Pikkutullit. Suomen kuvalehti 17.6.1933. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/897504?term=Beata%20Chydenius&page=6] Luettu 1.12.2025.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti