Hautaaminen entisaikoina

Kun ihminen kuolee, on  tiedossa hautaaminen. Nykyään se käy vuodenajasta riippumatta suhteellisen vaivattomasti.  Aikaisempina aikoina sekä talvi- että kesäkelit toivat isoja haasteita hautaamiselle. 

Kirkkolain (1054/1993) säädöksien tarkoituksena on  suojella kirkkopihaa ja sen rakenteita sekä säädellä muutoksia koskevia menettelytapoja.  Kirkkolain mukaan kirkollisia rakennuksia ovat kirkot, kellotapulit, siunaus- ja hautakappelit sekä hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset. 

Kuva yllä Lohtajan hautausmaalta Karhintien varrella. 

Tähän myös mainittakoon  sellainen juttu vielä, että minulla on sudanilainen ystävä. Keskustelin hänen kanssaan hautaamisesta, kun isäni kuoli. Hän ihmetteli kovasti meidän tapaa järjestää hautajaisia. Isäni kohdalla kävi vielä niin, ettei ollut saatavilla  siunausaikaa kuin kuukauden päähän kuolemasta. Itsestäkin se tuntui järjettömän pitkältä ajalta. Ystäväni kertoi, että hänen kulttuurissaan hautaus tapahtuu aina viimeistään seuraavana päivänä. Tämän tietysti ymmärtää, kun maassa on  aina lämmin ja ruumiiden  viileässä säilyttäminen vaikeaa. Mutta ystäväni kertoi myös, kuinka tärkeää on, että kaikki  lähistöltä tulevat hautajaisiin. Ei kutsuta ketään, vaan ihmiset vain saapuvat. Luonteeltaankin nämä surujuhlat ovat yhteisölliset ja niihin liittyy myös ilonpitoa. Ystäväni kertoi, että ihmisillä on aina valmiina kodeissaan  juhlavaatetus, jota käytetään vain juhlatilaisuuksissa ja sen voi ottaa heti esille, kun tilanne vaatii!

Entisaikoina hautaaminen oli haasteellista, koska ruumis tuli saattaa siunattuun maahan. Saattoi olla, että kirkko oli kymmenien kilometrien päässä. Esimerkiksi omalla lapsuuspaikkakunnallani Evijärvellä siunaukset tapahtuivat 1500-luvulla Pietarsaaren emäkirkkomaalla. Evijärvellä on järven keskellä saaret nimeltään Hautasaari ja  Ruumissaari. Tällaisiin saariin valehaudattiin kesähautaan ruumiita kauan sitten - ajatuksena, että ruumiit paremman kuljetuskelin koitettua siirrettäisiin siunattuun maahan.  Tuosta Hautasaaresta ruumiit onkin tiettävästi kuljetettu pois, mutta Ruumissaaressa ilmeisesti on ruumiiden viimeiseksi paikaksi koitunut tuo saari. Hautaus saareen loppui 1637, kun perustettiin Lappajärven kappeliseurakunta. Mutta kun paikkakunnalla oli 1830 vuoden tienoilla koleraepidemia, käytettiin Ruumissaarta koleraan kuolleiden hautapaikkana. Talvisin puolestaan joillakin seuduilla oli talvihautoja. Tällöin vainajien arkut säilytettiin tehdyn, pitkän katoksen alla, ja siirrettiin sieltä siunattuun maahan roudan sulettua.

Kälviän hautausmaan vanha kappeli sijaitsee hautausmaalla ja sen on suunnitellut valtiopäivämies Juho Pernu. Viimeiset vainajat siellä on siunattu 1950-luvun alussa. Kappelin alla on myös ruumiskellari.

Kokkolan kirkon hautausmaalla oli 1700-luvun alussa puusta rakennettu kahdeksankulmainen luuhuone, jonka seinässä olevaan tauluun oli kirjoitettu ruotsinkielinen runo. Se on tässä suomennettuna:

”Ihmislapsi kurja, kun kuljet mieron tiellä,

kuolemaasi muista, ja katso muita siellä,

sekä minkä sääty, ehkä onni mukanaan,

osaksesi antoi. Vaan yhteen paikkaan päätyen

täällä talonpojat on kanssa muiden säätyjen.

Niin luut köyhän, rikkaan joutuu samaan satamaan.

Vuonna 1701.”"

 (Suom. A. Forsius)

Löysin myös toista juttua tehdessäni maininnan, että Kaarlelan kirkon pihassa olisi ollut vanha ruumishuone. Nyt kun kaupungin verkkosivuja on uudistettu, en valitettavasti enää sitä tekstiä löytänyt, mutta muistaakseni siinä mainittiin rakennuksen olleen kirkon eteläpuolella. Kuvasinkin aluetta edellisellä kirkkomaakäynnillä tammikuussa.

Kirkkomaan eteläpuoli lienee ollut rakennukselle tietoinen valinta, sillä "arvokaimmat" ihmiset haudattiin kirkon lattian alle, mutta seuraavana arvojärjestyksessä olleet  haudattiin kirkon eteläpuolelle. Kirkkomaan pohjoispuolelle haudattiin hieman kyseenalaisemmassa arvossa olevia ihmisiä ja kokonaan kirkkomaan ulkopuolelle  päätyi rikoksista ynnä muista syytetyt.

1700- luvulla alettiin kammoksua ruumiiden löyhkääviä hajuja ja ruttoepidemian aikoihin 1710-1711 annettiinkin uusia ohjeita hautausta koskien. Vuoden 1770 valtiopäivillä annettiin ohjeistuksia säilyttää ja kätkeä ruumiit niin, etteivät ne aiheuttaisi eläville haittaa tai vahinkoa. 1773 määrättiin, että hautojen tuli olla holvattuja ja kulkutauteihin kuolleita suositeltiin haudattavan syrjäisiin hautausmaihin.

Toisaalta kirkon lattialautojen alle hautaaminen mahdollisti vaivattoman hautauksen talvikeleilläkin. Etenkin papiston tiedetään vastustaneen kirkkoihin hautaamista ja siihen lienee syynä työpaikan haisuongelmat. Vuonna 1790 astui voimaan määräys, jonka mukaan ketään ei saanut haudata kirkon alle ja myös viimeisen vuoden aikana kirkoihin haudatut määrättiin haudattaviksi muualle.

Liitän tähän kuvia Kaarlelan kirkon vanhoista hautamuistomerkeistä, Kuvausaika on jokunen vuosi taaksepäin. Käsittääkseni nämä hautamuistomerkit on viimeisimmän remontin myötä siirretty kirkon eteistilaan, mutta en ole koronakurimuksen vuoksi päässyt kirkossa pitkään aikaan vierailemaan, joten jännityksellä odotan sitä hetkeä, kun pääsen uudelleen kuvailemaan...

Tässä yllä on hautamuistomerkki Kaarlelan  kirkon kuoriosasta ja alla  on kuvakaappaus julkaisusta "Sednare delen, om Gamle Carleby", jossa on kerrottuna Kaarlelan kirkon  esinestöstä ja haudoista. Teksti on peräisin kirkkoherra Jacob Chydeniukselta ja painettu vuonna 1754. Tekstissä kuvaillaan ylempänä olevan hautalaatan ulkoasua. Siinä kerrotaan, että muistomerkissä on jokaisessa neljässä kulmassa rautarenkaat. Siinä on kerrottu myös haudassa olevien nimikirjaimet "I.C. W. ja H.C.D. Nämä tarkoittavat kirkkoherra Jacobus Caroli Westzynthiusta (k.15.11.1702) sekä hänen vaimoaan Helena Catarina Brattia. Jacobus oli Kokkolan kirkkoherrana vuonna 1694.

Nimikirjainten alla on ruotsinkielinen teksti:

 "Iag hafwer hört tina böön sedt och tina tårar."Minä olen kuullut ja nähnyt sinun kyyneleesi"
Alimmilla kahdella rivillä lukee 
"Lånd (?) på mig  Gud till det bästa."

 

Samassa kirjoituksessa Chydenius kuvailee myös toista Kaarlelan kirkosta löytyvää hautamuistomerkkiä. Hän kertoo muistomerkin löytyvän paikasta, jota kuvailee "På stora gången," ajattelisin tämän niin, että sillä tarkoitetaan pääsisäänkäyntiä. Hän kertoo muistokiven tekstin kuuluvan kauppias Johan Eriksson Prästille ja hänen rakkalle vaimolleen, Elsa  Mattsdotterille. Vuosilukuna mainitaan 1677. Chydenius kuvailee, että kiven keskellä on tiimalasi ja kiveen hakatun kranssin alla on teksti :

"Se grant på denna sten,

wad krants och timglas tyder,

Strart för dig sielf til meen, 

ut sådant om dig lyder,

Mår du, som rösengrants, 

Må wål här i werlden siker,

snart kommer en annan dants,

döds skallan blir du likev."

Huh ja huh, olipa haasteellista yrittää tekstiä tähän liittää kirjain kirjaimelta, pahoittelut, jos meni jokin kirjain tai sana  väärin...

Vuonna 1822 annettiin yleinen "Keisarillisen Majesteetin Armollinen julistus kiellosta Ruumiiden hautaamista wastaan Kirkoissa." Tästä seurasi, että täytyi rakentaa ruumishuoneita, joissa osin säilytettiin ruumiita yli talven ja roudan.

Vuonna 1841 tuli lisäksi voimaan määräys lämmitettävän ruumiinavauspaikan järjestämisestä talviaikaan. Esimerkiksi Evijärven Risukankaan hautausmaalla on edelleen tallella tällainen rakennus. Kälviällä  kuuluu olleen  myös  talvihauta- ja leikkuuhuone. 

.

Ullavan kirkon pihapiirin yhteydessä olevalla hautausmaalla on edelleen hirsinen talvihauta, eli paarihauta, joka on siirretty sinne uudelta hautausmaalta, Hietaharjusta puolen kilometrin päästä. Ullavan kirkon vieressä oleva hautausmaa otettiin käyttöön 1780-luvulla ja siinä yhteydessä rakennettiin hautausmaalle myös kuusi kiviseinäistä puurakentein katettua talvihautaa.

Myös Lohtajan kirkon ympärillä olevassa kirkkomaassa on ollut maanpäällisiä hautarakennelmia, joiden kerrotaan löyhkänneen. Tämän muistan mainitun viime kesäisellä kirkkomaaopastusreissulla.

Olin ennen joulua Alahärmässä hautajaisissa ja kun kysyin lähiomaisilta, minne siellä viedään vainaja odottamaan hautausta, niin vastaukseksi sain, että talvihautaan. Paikan päällä selvisi, että se oli ihan tavanomainen kuolleiden säilytyspaikka ja ruumishuone, mutta nimi lienee perua entisajoilta, jolloin hautaus ei ole tapahtunut talvikelelillä välttämättä niin nopeasti roudan vuoksi. Näin ainakin itse oletan.

Luin myös mielenkiintoisen lehtijutun Kälviän seurakunnan 360-juhlavuoden yhteydessä. Siinä pohdittiin, miksi Kälviän kirkko on rakennettu niin alavaan kohtaan, vaikka seudulla olisi ollut paljon korkeampiakin kohtia, jollaisille yleisemmin kirkkoja rakennettiin. Kotiseutuneuvos Uuno Huhtala mainitsi tuossa yhteydessä, että kirkon oli hyvä sijaita lähellä jokea, koska näin oli helppo kuljettaa vainajat hautaan jokea pitkin ja myös saapua kirkonmenoihin veneellä. Huhtala mainitsi myös, että entisaikoihin lapioita ei tehty teräksestä, vaan puusta. Niinpä oli helpompaa kaivaa seudulla, jossa maa oli pehmeää ja veden kuljettamaa hiesua.

Hautamuistomerkit ovat mielestäni loistavia ajankuvia. Vähän surullisena olen viime vuosina katsellut monilla kirkkomailla kulkiessani, kuinka ikivanhat hautamuistomerkit sysätään syrjään...Vaikkei niitä enää alkuperäisille paikoille laitettaisikaan, niin jotenkin haluaisin niille arvoisemman loppusäilytyspaikan ja muiston menneistä vielä jälkipolvillekin...

LÄHTEET: Forsius, Arno: Talvihaudat ja luuhuoneet. [http://www.saunalahti.fi/arnoldus/talvihau.htm] Luettu 28.11.2020.

Keskipohjanmaa 20 vuotta sitten: Kälviän seurakunta juhli 360 vuoden matkaa. keskipohjanmaa-lehti. 18.10.2019. [https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/583170] Luettu 28.11.2020.

 
Muuttuva kirkkorakennus tänään.Kirkkohallitus. [https://kirkonpilvi.sakasti.fi/files/b01ef063-ec34-442a-bc56-02325b2d647a/muuttuva_kirkkorakennus_tanaan_verkkojulkaisu_17_02_08.pdf] Luettu 28.11.2020.

Puotinen, Mauno. Evijärven vanha hautausmaa. 2004. [https://evijsuku.mbnet.fi/Hautatiedosto/Evijarven_vanha_hautausmaa.html] Luettu 28.11.2020.

Sednare delen, om Gamle Carleby. [https://www.doria.fi/handle/10024/69417] Luettu 7.2.2021.

Ullavan kirkkopiha. [https://www.kaustisenjaullavanseurakunta.fi/hautausmaat/ullava/ullavan-kirkkopiha] Luettu 28.11.2020.

Neuvostosotilaiden hauta Kälviän Riipassa

              

Tämänkertaista kohdetta olin jo kauan suunnitellut kuvaavani. Olin lukenut siitä hajanaisia, muutaman rivin mittaisia tietoja muutamasta lähteestä, mutta asia vaati ehdottomasti käynnin kohteella ja lisätutkimisen. 

Kesäinen ajelu Kälviän suuntaan. Ajelen Vuolteentiellä etsien muistomerkkiä. Kerrankin opastus on hyvää. Seutua tarkemmin tuntematta löydän opastekyltin pikkutielle helposti  koilliseen kohdasta Vuolteentie 313 syrjäiseltä hiekkatieltä. Siellä on sotahistoriallinen muistomerkki ja neuvostosotilaiden hautapaikka. 

Puuaita on hyvä maamerkki metsätien reunustalla. Pysäytän auton ja astelen uteliaana paikalle. 

Punainen, hieman jo vahvimman värinsä kadottanut matala puuaita, kätkee sisälleen betonisen muistomerkin. Alueelle on haudattu neuvostosotavankeja ja harmaa betonipaasi on muistomerkki juuri heille.

Kälviän Vuolteella oli  Toisen maailmansodan aikana syyskesästä 1941 tammikuulle 1942 saakka haavottuneiden  neuvostosotilaiden vankileiri  numero 18. Vuolteen leirille tuotiin toipilaita Kokkolassa sijainneesta sotavankisairaalasta. Kokkolan sairaala käsitti itse asiassa  kuusi erillistä sijoituskohdetta; osasto 1 toimi Chydeniuksen kansakoululla, osasto 2 Renlundin kansakoululla, osasto 3 Ruotsalaisella yhteiskoululla, osasto 4 Suomalaisella kansakoululla, osasto 5 Työväentalolla ja osasto 6 Yhteislyseolla.

Vangit, jotka leirille sotasairaalasta tuotiin, tulivat Vuolteelle  nimikkeelle "sotasairaalassa tervehtyneiden keräysleiri." Ajatus tuntuu itsestäni aika karmivalta - ottakaapa kohdallenne ensin haavoittua, parannella sitten vointia  aikansa   vieraassa maassa ilman kielitaitoa sotasairaalassa ja kun vointi jonkin verran kohenee, niin suuntana onkin työleiri talvipakkasissa ja alkeellisessa majoituksessa metsän keskellä. Että sellaisia tervehtyneitä...

Vankien tehtävänä oli kaivaa nykyisen Marinkaisnevan kuivatusojaa. Löydän ensin tiedon, että leirillä oli varaus- ja vastaanottokyky  200 sotavangille. Lisäksi Kälviällä toimi maataloissa kaikkiaan sata sotavankia - heistä muuten yksi anoppinikin kotitilalla.

Kovan etsimisen jälkeen löydän kuin löydänkin tietoa leirillä olleiden todellisista määristä, määrät tyrmistyttävät suhteutettuina alkuperäissuunnitelmiin:

16.8.1941  120 sotavankia
23.8.1941  132 sotavankia
30.8.1941  140 sotavankia
6..9.1941  167 sotavankia
13.9.1941  466 sotavankia
25.10.1941  690 sotavankia

Vankien olot eivät olleet kaksiset. He asustelivat pahviteltoissa, eikä ruokaakaan ollut riittävästi. Useat haavoittuneet vangit menehtyivät. Vaikka ajatuksen tasolla ensin ajattelee vankeja silloisiksi vihollisiksi, puskee heti seuraavana ajatuksena mieleen, että ansaitsivatko he tällaisen elämän. Sota on aina sotaa ja loppupeleissä ei yksilötasolla taida voittajia olla. 

Leirin päällikkönä toimi 18.6.1941-297.1.1942 alikersantti /sotilasvirkailija J.E.Miekkola. Lääkärinä  leirillä toimi 19.8.1941 lähtien kunnanlääkäri L. Sarila.

Leirillä menehtyi kaikkiaan 35 sotavankia, ketään heistä ei ammuttu. Vuonnna 1941  kuolleita oli 15 sotavankia ja vuonna 1942 20 sotavankia.

Hyökkäysvaiheen aikana  vangiksi Vuolteelle sijoitettuja vankeja käytettiin myös halkometsätöissä  talvella 1942. Tästä hankkeesta kuitenkin luovuttiin, koska vangeilla oli käytössään  vain huonoja, talviolosuhteisiin sopimattomia ja ainoastaan  kesäolosuhteisiin tarkoitettuja varusteita.

Muistomerkissä on perinteiseen tapaan viisisakarainen tähti, "punatähti, " joka viestii juuri neuvostosotilaiden hautamuistomerkistä. 

Suomessa on Venäjän suurlähetystön tiedon mukaan yli 90 venäläisten ja neuvostoliittolaisten sotilaiden hautapaikkaa. Vanhimmat ovat aina Suuren Pohjan sodan (1700-1721) perua, lisäksi löytyy Krimin sodan (1853-1856), Talvisodan (1939-1940) ja Suuren Isänmaallisen sodan (1941-1945) aikana kuolleiden sotilaiden hautoja. Kaikkiaan veljeshaudoissa lepää yli 14 tuhatta Venäjän keisarikunnan ja Neuvostoliiton sotilasta. 

Vuonna 1992 määrättiin sotavainajien muiston vaalimistyö kahdenvälisessä sopimuksessa yhteistyöstä toisen maailmansodan seurauksena sekä Venäjällä kaatuneiden suomalaisten sotilaiden että Suomessa kaatuneiden venäläisten (neuvostoliittolaisten) sotilaiden muiston vaalimiseksi.

Sopimuksen mukaan Suomen tasavallan hallitus turvaa Suomen alueella olevien venäläisten (neuvostoliittolaisten) sotilaiden hautapaikkojen ja muistomerkkien suojelun ja oikeuden niiden säilyttämiseksi määräämättömäksi ajaksi. Sopimuksessa määritellään, että kumpikin osapuoli huolehtii kustanuksellaan alueellaan olevien toisen sopimusosapuoleten sotilaiden hautausmaiden ja muistomerkkien hoidosta ja ylläpidosta.

Hauta-alue on hyvin hoidettu. Kivipaasi  on ulkonäöltään  mielestäni kuin venäläinen hiippalakki. Se kuvastaa heti ensinäkemältä jotain hyvin venäläisen oloista. Kivipaadessa on laatta, jossa on ylempänä teksti venäjäksi ja alimmaisena suomeksi " Tähän on haudattu 35 neuvostosotavankia." Vieressä on valkea taulu, johon on venäläisin kirjaimin kirjoitettu vainajien nimet sekä heidän syntymä - ja kuolinvuotensa. 

Olisipa mielenkiintoista saada selville enemmän näistä menehtyneistä ja minkä verran heidän jälkipolvensa tietävät heidän viimeisestä maallisesta majastaan.

Hauta-alue on mykistävä. Suuret hongat kasvavat aidan sisäpuolella. Varsinaisia hautakumpuja ei ole näkyvissä.

Mieltäni jää pohdituttamaan  hauta-alueen hyvin hoidettu yleisilme. Kuka tätä aluetta  mahtaa hoitaa?Netin kautta  availen keskustelua aiheesta ja saan kuin saankin vinkin henkilöstä, joka  voisi tietää asiasta jotain!

Henkilö, jonka kanssa vaihdoin tietoja  aiheesta, kertoi haudoista mielellään, mutta sovimme, että en mainitse haudan hoitajasta ja lähdetiedoista koko nimeä julkisuuteen.

Nainen, joka asiaa minulle avasi, kertoo, että aikaisemmin hautaa hoiti eräs haudan lähistöllä  asunut pariskunta. Sen jälkeen hoitovastuu siityi Kälviän Ev. lut. seurakunnalle. Seurakunnan liityttyä Kokkolan seurakuntayhtymään, hoitovastuu siirtyi Itä-Suomen Lääninvirastoon.  Haastattelemani nainen kertoo hoitaneensa pienestä lapsesta lähtien  vanhempiensa kanssa aluetta, koska  he asuivat lähistöllä. Kesäisin he veivät haudoille kukkasia, jouluisin kynttilän. Aivan liikutun... Nainen  kertoo myös, että hänelle oli  jotenkin vain luonnollista  jatkaa tätä perinnettä myöhemmin omien lastensa kanssa.

Lääninvirastosta tiedusteltiin, kuka olisi halukas hoitamaan jatkossa hauta-aluetta Kälviän siirryttyä Kokkolan seurakuntayhtymään. Nyt muutaman vuoden ajan hauta-alueesta on vastannut tavoittamani  naisen poika, Mikael, joka siis halusi itsestään mainittavan ainoastaan etunimen verran. Mikaelilla on solmittuna työsopimus hautojenhoidosta Itä-Suomen Lääninviraston kanssa.

Haastattelemani nanen kertoi myös, että paikallisesta Venäjäseurasta, joka toimii Kokkolanseudulla, käy joku haudalla ilmeisesti ainakin Voitonpäivänä, eli 9.-12.6. vuosittain.

Olen todella otettu, että hauta-alue on  näin siististi hoidettu, kiitos Mikael siitä!

LÄHTEET:

Finlex. Valtiosopimukset. 95/1992. [https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920095] Luettu 10.12.2019. 

Keski-Pohjanmaan liitto. Rakennettu kulttuuriympäristö. Liite 2.2014, päivitetty 2015.  s. 38. [http://www.keski-pohjanmaa.fi/Data/Upload/4ad3a299-232c-4fd6-9dea-f311b9a3fdbc_Liite2_Keski-Pohjanmaan%20IV%20vaihe%20maakuntakaavan%20kaavaselostukseen.pdf] Luettu 118.8.2019.

Paikkakertomuksia Keski-Pohjanmaalta. Pohjanlahden Rantatie-hanke. Turun yliopisto 2011, s. 24.  [https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/72442/pohjanlahdenrantatiehanke_keskipohjanmaa_2011.pdf?sequence=1&isAllowed=y]  Luettu 3.12.2019.

Sotavangit Suomessa 1941-1944. Suomen historia. [http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/12/sotavangit-suomessa-1941-1944.html] Luettu 3.12.2019. 

Talvi-, Jatko- ja Lapinsodan sotavanki- ja siviilileirit 1939-1944, toimittanut Lars Westerlund, s. 98-99.  [https://arkisto.fi/uploads/Julkaisut/monografiat/Vankileirien_kasikirja_web.pdf] Luettu 3.12.2019. 

Vanhoja kuvia Kälviältä. File 28/30. [http://www.vanhakalvia.fi/galleria/displayimage.php?pos=-40] Luettu 3.12.2019. 

Venäläisten (neuvostoliittolaisten) sotilaiden hautapaikat Suomessa.  Venäjän suurlähetystö Suomessa. [https://helsinki.mid.ru/web/helsinki-fi/venalaisten-neuvostoliittolaisten-sotilaiden-hautapaikat-suomessa] Luettu 10.12.2019.