Alikulku

 

Katselin Youtubesta videonpätkää Kokkolan Rimmin tasoristeyksestä:

 

 

http://www.youtube.com/watch?v=Do-enYyuywM 

 

Usein liikuskelen lenkillä tuosta radan yli ja kieltämättä aina on sellainen tunne, että jos sittenkään ei huomaa junaa...

 

Puomit tosin toimivat  yleensä moitteettomasti, eikä kovaa varoituskilkutustakaan helposti jää  huomaamatta.

 

Siitä huolimatta odotan jo innolla radan alittavaa alikulkua. Se kulkee muutaman sata meriä pohjoisempana kuin nykyinen  tasoristeys.

 

 Talven aikana ratatyöt ovat edenneet vauhdikkaasti - jotain hyötyä siis vähälumisesta ja -routaisesta talvestakin!

 

Alla oleva kuva on Korpilahdentieltä , josta on puhkottu liittymä tulevan alikulun suuntaan.

 

 

Työmaa-alueella näytti oleva sunnuntai-iltana hiljaista. Toista on jälleen huomisaamuna - pitkiä päiviä näyttävät ratatyömiehet urakoivankin!

 

Alla olevassa kuvassa  näkymä  tulevaan tunneliin.

 

Nämä pari seuraavaa kuvaa ovat  Rimmintieltä junaradan toiselta puolelta. Tuleva tienkohta on sielläkin jo näkyvillä.

 

Metsä on jo tienpohjalta hakattu. Kevään myötä hanke varmaan etenee kovasti:)

Kälviän vanhin kirkko

Kälviällä on ollut yhteensä kolme kirkkoa nykyisellä paikalla. Tiedot aivan ensimmäisestä kirkosta ovat niukat. Rakennustyöt alkoivat kuitenkin vuoden 1640 tienoilla, kun Turun  tuomiokapituli vahvisti Kokkolan ja Kälviän rajan.

Kirkon paikaksi valittiin Hyypän talon peltopalsta Kälviänjoen etelärannan läheisyydestä. Rakennustöitä johti mitä ilmeisemmin Juho Matinpoika Keiski ja rakentajina toimivat oman pitäjän miehet.


Kirkosta ei ole säilynyt lähes lainkaan kuvamaterialia , mutta asiakirjoissa säilyneiden penkkijärjestysten mukaan  kirkon laskennallinen pituus lienee  ollut n. 19-26 metriä pitkä.

Alla olevat kaksi kuvaa on lainauksia Kälviän ja Ullavan kirjasta (s. 390).  Alkuperäinen kuva on Maanmittaushallituksen arkiston omistuksessa. Tämä piirros on maanmittari  J.J. Wikarin  vuonna 1749 laatimastaan kartasta. Korkean tornin harjalla on erotettavissa risti  sekä sen alapuolella viiritanko ja itäpäädyssä aumakatto.  Sekä kirkkoa että tornia peitti paanukatto.

 

Ensimmäinen kirkko oli suorakaiteen muotoinen, ns. pitkäkirkko. Kirkko oli tontilla itä-länsi-suuntaisesti jaa alttari oli  itäpäädyssä. Sen vieressä pohjoispäädyssä oli pieni sakaristo. Kirkossa oli kolme ulko-ovea, joista kaksi  eteläseinustalla ja yksi länsipäädyssä, missä oli myös korkea, suippo  torni. Ikkunoiden sijainnista ei ole muuta tarkkaa tietoa, kuin että alttarin yläpuolella oli yksi ikkuna ja saarnatuolin läheisyydessä toinen.


Kirkon kerrotaan olleen painunut ja  kallistunut jo 1690-luvulla. Lattiakin oli niin lahonnut, että kirkkokansalla oli vaikeuksia päästä kuoriin ehtoolliselle. Ei tiedetä, oliko Kälviän ensimmäinen kirkko niin sanottu tukipilarikirkko, tosin  asiakirjoista löytyy pieni viite  siihen suuntaan vuoden 1694 piispantarkastusasiakirjasta, kun kehotetaan suurempien  vahinkojen välttämiseksi  tekemään lujempi  perustus keskipilarin alle.

1695 Kaarle XI myönsi Turun ja Viipurin hiippakuntien seurakunnissa  kolehdin kannettavaksi kälviäläisten kirkkoa varten.
Kirkon kunnostus ajoittui vuoteen 1698. Kirkkoon asetettiin hyvä kivijalka ja kirkkoa nostettiin. Myös kattopaanutusta uudistettiin.

Isonvihan vuosina 1714 ja 1715 kirkko kärsi tuhoja; asiakirjoja tuhoutui ja ryöstelyäkin esiintyi. Siksi mitään kirkon esineistöä ei ole säilynytkään. Kahakoiden jälkeen kirkkoon ostettiin kynttiläkruunu kellonvalaja Åldermannilta sekä kuusi lampettia Daniel Ahlalta. Uusi saarnatuoli tilattiin  kokkolalaiselta puuseppä Johannes Kyntzellilltä vuonna 1726. Saarnatuolin maalaukset olivat vaasalaisen maalarimestari Olof Ekelundin kädentyötä.

1740 kirkon penkkejä korjailtiin  ja ruotusotamiehiä varten tehtiin oma penkki kuoriin sakariston oven pieleen. Rippikoulun käynyt miespuolinen nuoriso sai lisätilaa ns. pikkulehteriltä kuorin alttarin oikealta puolelta. Rippikoulua käymättömät pojat puolestaan sijoitettiin lehterin alla olleisiin penkkeihin.

Vuosien 1725 ja 1762 penkkijakoluettelon mukaan pääkäytävän pohjoispuolella oli naisille 21 penkkiä. Miehille oli 19 penkkiä.

1750-luvun vaiheilla kirkko oli monenlaisista korjaustöistä huolimatta  taas osin lahonnut, kallistunut ja myös ahdas. Aluksi pitäjänkokouksessa vuonna 1760 pohdittiin kirkon peruskorjausta, mutta kuitenkin vuoden 1763  pitäjänkokouksessa päädyttiin  uuden kirkon rakentamiseen.  Kälviän kirkko ennätti olla toiminnassa 124 vuotta, kunnes 30.4. 1764 alkoi ensimmäisen kirkon purkutyöt.


LÄHTEET: Kälviän ja Ullavan kirja.  Kälviän ja Ullavan kirkot ja tapulit, s. 389-392.

Kälviän seurakunta. Kälviän kirkko. [http://www.kalvianseurakunta.fi/tilat/kirkko] Luettu 29.12. 2013.
 

 

Ullavan kirkko

Kerran kesällä päätin käydä tutustumassa Ullavaan, joka on vuodesta 2009 lähtien kuulunut Kokkolan kaupunkiin. Kuvausmatka keskittyi kirkon alueeseen. Tosin paikalle päästyäni tajusin amatöörimäisen kömmähdykseni: kameralaukusta olin viikolla tyhjentänyt tavaroita, ja epähuomiossa lyhyempi kameraputkikin oli jäänyt johonkin muualle kuin sen kuuluisi... Pahoitteluni -pitkällä putkella ei saanut ihan koko kirkkoa lähietäisyydeltä kerralla kuvaan edes:/

Keskityn kirjoituksessani kirkon ulkopuolelle näkyviin asioihin. Ullavan puukirkko ja kellotapuli sijaitsevat  Ullavan kirkonkylässä Ullavanjoen itäpuolella. Kirkko  on tyyliltään uusklassistinen.

Ullavasta tuli kappeliseurakunta vuonna  1797 ja itsenäiseksi seurakunnaksi se muodostui 1904. Vuonna 2006 Ullavasta tuli  jälleen kappeliseurakunta, kun se liitettiin Kaustisen seurakuntaan.

Ullavan kirkko on rakennettu  päädyistä viistetyksi, kahdeksankulmaiseksi tukipilarikirkoksi  vuonna 1783. Sen pitkiä sivuseiniä tukee lyhyet hirsistä salvotut ontot tukipilarit. Alunperin sen rakensi Kalajoelta lähtöisin ollut kirkonrakentaja Simon Silve'n (1747-1798, ent. Jylkkä).
Ullavan kirkko  nivoutuu tyyliltään hyvin  1700-luvun loppupuolen  kansanomaiseen pohjalaiseen rakennustaiteeseen.

Tällainen pohjalainen tukipilarikirkko kuin Ullavan kirkko on,  luetaan Suomen  puukirkkoarkkitehtuurin erikoisuuksiin.


Seinähirsien jatkoskohdat on sijoitettu niitä suojaavien onttojen lamasalvospilarien sisälle. Ulko- ja sisäpinnasta ulkonevat tukipilarit tukevoittavat seinärakennetta ja myös estävät sitä pullistumasta kattotuolirakenteiden tai vesikaton painosta. Tukipilarikirkkojen historia juontaa juurensa aina keskiajan lopulle saakka. Kaikkiaan tukipilarikirkkoja tiedetään olleen Suomessa yli sata, mutta vain 11 näistä on säilynyt nykypäiviin saakka. Ullavan kirkko on näistä  nuorin.

 Kirkossa on poikkipäädyt.  Alkujaan se on ns. oktogonin muotoinen pitkäkirkko.
 Kolmella sivulla  on ulkonevat, satulakattoiset eteishuoneet ja yhdellä  sivulla sakaristo. Ristikeskuksesta nousee  ylös lyhtytorni. Ikkunat ovat malliltaan  pyörökaariset. 

Sekä kirkon että myös kellotapulin rakentamista johti lääninrakennusmestari Johan Blomström. Kirkkoa on korjattu Lauri Heikki Kuorikosken johdolla 1900. Silloin kirkon runkoon lisättiin kolme satulakattoista eteishuonetta ja pitkälle sivulle  poikkipäädyt sekä ristikeskukseen torni.   Uusi sakaristo sijoitettiin alttarirakennelman taakse. Kooltaan kirkko on  pieni, siellä on  vain 250 istumapaikkaa.

Vuosina 1957-1958 kirkon sisä- ja ulkoväritystä on muutettu vuoden 1900 korjausta edeltävään asuun.

Kirkko ja tapuli muodostavat hyvin säilyneen kirkollisen ympäristön, joka on muodostunut jo 1700-luvulla.

Kirkon lounaispuolella, lähempänä sisäänkäyntiä, on, korkea kolminivelinen kellotapuli. Tapuli on valmistunut vuonna 1787.

 

LÄHTEET:Kaustisen ja Ullavan seurakunta. Ullavan kellotapuli. [http://www.kaustisenjaullavanseurakunta.fi/tilat/ullavan_kellotapuli] Luettu 30.9.2013.

KirjastoVirma. Johan Blomström. [http://www.kirjastovirma.net/henkilogalleria/Blomstr%C3%B6m_Johan] Luettu 30.9.2013.


Kirjasto Virma. Simon Silve'n. [http://www.kirjastovirma.net/henkilogalleria/Silv%C3%A9n_Simon] Luettu 30.9.2013.

Museovirasto.Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäräistöt. RKY.Ullavan kirkko ja vanha-Vion talo. [http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4879] Luettu 30.9.2013.

Rakennusperinto.fi. Tukipilarikirkko on suomalainen erikoisuus. [http://www.rakennusperinto.fi/rakennusperintomme/artikkelit/fi_FI/Tukipilarikirkot/] Luettu 30.9.2013.

Eläinten ruokintaa talvisessa Kokkolassa

Lähdin kiertelemään metsäteitä ja metsikköjä ajatuksena  löytää erilaisia talviruokintapaikkoja.

 

Ensimmäinen ruokintapaikka löytyi Kokkolan Vetelinnevalta metsäautotien varrelta. Tien vierustaan on kyhäilty useammanlaisia ruokintapaikkoja metsän linnuille.

 

Puussa kiinni olevassa ruokintapöntössä oli kuvaushetkellä pähkinöitä ja talipallo.

 Oksalla keikkui rasvapötkö  Puissa oli kiinnitettynä myös metalliverkko, johon oli kiinnitetty ihranpalasia. Siitä ei tainnut tulla napattua kuvaa...

Kuusitiainen pörräili ahkerasti paikalla. Se on pienikokoisin tiaislaji.

Vähän matkan päässä tien laidalla teputteli myös kaunis punatulkku. Näitä haluaisin kernaasti omaan metsikköönikin:)

Oman kodin lähettyviltä metsän keskeltä kuvasin nuolukiven, joka on tarkoitettu hirville. Nuolukivi asennetaan parin metrin korkeudelle kepin nokkaan. Puu on aluksi katkaistu ja sen nokkaan on jätetty sahaamalla pieni tappi pystyyn. Tähän upotetaan nuolukivi, jossa on keskellä reikä.

Nuolukivi on alussa kuution muotoinen, mutta esimerkiksi tästä alla olevasta kivestä on nuoltu jo useamman kerran.:) Kivet huolehtii metsiin paikalliset metsästysseurat. Tässä alla kaksi upouutta nuolukiveä, jotka pitäisi pian kiikuttaa metsikköön...

Nuolukivi koostuu mineraaleista, suoloista, hivenaineista sekä vitamiineista.  Hirven elimistö tarvitsee suolaa hermoimpulssien kuljetukseen, kehon nestepainon säätelyyn ja lihasten toimintaan.

Nuolukivi tulee sijoittaa paikkaan, jossa se ei aiheuta vaaraa liikenteelle. Hyvällä sijoittelulla pystytään myös torjumaan taimikkotuhoja.

 

Sitten seuraavaan paikkaa, joka Sijaitsee Kokkolan Ruutibackassa. Noin kilometri päähän valtatiestä  pienen peltoaukean keskelle metsän siimekseen on kyhätty pystyyn rakennelma. Ihka ensimmäisenä tulee mieleen entisajan  maitolaiturit.:)

 

 

 

 

Tarkemmin tutkittuna rakennelmassa on molemmin puolin laari, joissa on jyviä. Ruoka on tarkoitettu kauriille ja peuroille. Kuvaushetkellä tuoreessa lumessa rakennelman ympärillä  näkyy tosin vain lintujen  ja hiirieläinten jälkiä. Toisaalta tällä hetkellä talvi on niin vähäluminen, että ravintoa näille krantuille eläimille löytyy vielä metsän varvikoista.

 

 

Talviruokinnan avulla kasvatetaan lajin kantaa sekä pystytään myös ohjaamaan eläimet soveliaalle paikalle. Talviruokinta pitää lisäksi eläimet hyväkuntoisina sekä vähentää niiden talvikuolleisuutta. Ruokinta myös kasvattaa ja vahvistaa metsäkaurispukin sarvia.

 

Ruokintapaikalta tulee olla hyvä näkyvyys ympäristöön.

 

Myös peurat ja kauriit pitävät nuolukivistä. Ruokinta-automaatin vierestä löytyykin nuolukivi, joka on matalamman puuvarren päässä.

 

 On tälläkin kivellä jo joku vieraillut...

 

 

Parin kilometrin päässä ruokintapaikalta, toisen metsäautotien varrelta, bongasin valkohäntäpeuran jäljet. Ne ovat jonkin verran metsäkauriin jälkiä isommat. Molempien kanta on kasvanut täällä Kokkolan seudulla viime vuosina nopeasti.

 

 

Sitten omaan kotipihaan. Pienehkön metsikön reunassa  talon takana hemmottelen oman metsän elikoita. Talipalloja, auringonkukan siemeniä, kauraa, rasvaa, ja pähkinöitä olisi tällä kertaa tarjolla...

Eniten ruokintapaikalla on näkynyt talitinttejä. Kuvaushetkellä paikalla hyörii  pari närheä. Ne ovat hyvin arkoja lintuja ja pyrähtävät karkuun, jos yhtään innostun liikuskelemaan ikkunan takana. Paikallisella Kokkolan ruotsin murteella Närhellä on hupaisa nimi "peråtjuve" -vai mitenköhän sen kirjoittaisi...Nimi tarkoittaa käännettynä kuitenkin perunavarasta:)))

 

Talviruokinta avittaa talvehtivien lintujen selviytymistä kevääseen saakka. Runsaasti energiaa sisältävä ruoka auttaa kestämään kovatkin pakkaset. Aloitettua talviruokintaa tulisi  jatkaa yhtäjaksoisesti  siihen saakka, että maa kevään koittaessa on sula ja paljas.

 

 

Kun puun oksalle kiinnitetty kauralyhde otti ja tipahti maahan, paikalle säntäsi pikimmiten fasaaniuros. Se  levitti lyhteen  hajalle ja naposteli paikalla useampana päivänä. Äkisti fasaani kuitenkin katosi -liekö asialla ollut peltojen yllä  kaarrellut kanahaukka?

 

 

 

 

LÄHTEET: BirdLife Suomi. Lintujen talviruokinta. [http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta.shtml] Luettu 19.1.2014.

 

Metsästäjäin keskusjärjestö. Metsäkauris. [http://riista.fi/wp-content/uploads/2013/03/Metsakauris.pdf] Luettu 19.1.2014.

Raahen seutu. Suolaa nelijalkaisille. [ http://www.raahenseutu.fi/Luonto/1194764442762/artikkeli/suolaa+nelijalkaisille.html] Luettu 19.1.2014.

 

Wikipedia. Nuolukivi. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Nuolukivi] Luettu 19.1.2014.

 

Kaarlelan kirkon nuorempi vaivaisukko

Kaarlelan kirkosta löytyy toinenkin vaivaisukko vanhan vaivaisukon lisäksi. Se seisoskelee kirkkotarhan  länsiportilla pääsisäänkäynnin vieressä.




 Saman portin vieressä on myös rautapeltinen  laatikkomallinen köyhäinlipas.  Se on hankittu vuonna 1890. Itse en tätä lipasta ollut huomannut ennen valokuvaamista - tai en tiedä, enkö vain ollut tullut ajatelleeksi, mikä se on...

Ukko on valmistettu vuonna 1847. En löytänyt tietoja sen veistäjästä, joten lieneeko jäänyt arvoitukseksi...Ukko kuulemma muistuttaa paljon Oravaisten vaivaisukkoa.

 

Ukko seisoo valkean kivikatoksen alla ja sen jalkojen alustana on pyöreä taso.

Ukon oikea käsi on kohotettu rinnalle, jossa on metallivahvisteinen raha-aukko  Muistan nähneeni aiemmin valokuvan, jossa tällä vaivaisukolla on tumma keppi vasemmassa kädessä. Nyt sitä ei näytä enää siinä olevan.

 

 Ukon  musta tukka on puolipitkä já hiuksissa on keskellä jakaus. Myös jykevä parta on  musta.

 Ukolla on yllään polvien alle ulottuva  takki, jossa on pitkät, poimutetut liepeet sekä shaalikaulus leveästi pyöristetyn kaula-aukon ympärillä.

 

Takissa on nappirivi sekä vyö. Pitkissä hihoissa on ryppyjä olkapäissä sekä alhaalla käänteet.
Kaulanauha on musta ja pystykaulus valkoinen.

Vaivaisukon toisessa jalassa on kenkä, mutta toisessa vain sukanterä. Ukon puku on väritykseltään harmaa. Ukolla on korkeutta 169 cm ja hartioiden leveys on 46 cm.

LÄHTEET:Kaarlelan pitäjän historia I. Rahatukit ja -lippaat, 132 ja Sekalaista, s. 155.

Santahoma, K. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.

Tammikuun säätä...

 

Tämä talvi on ainakin tähän mennessä ollut kaikkea muuta kuin tavanomainen. Mielikuva talvisen valkeasta Suomesta ei nyt oikein onnaa. Värimaailma kun on vallan toinen! Sinistä, vihreää ja ruskeaa...

 

Kiertelin lähiympäristössä kuvailemassa. Kävelin ison pellon päästä päähän. Maa alla oli paikoittain pehmeää, joissakin kohdin maa kantoi tukevammin. Ilman saappaita olisi kuitenkin ollut sangen rapainen olo...

 

 

 

Läheisessä mereen asti virtaavassa vesiojassa veden pinta on laskenut kymmeniä senttejä viikossa. Tulvahuippu on sentään ohi! Vesi virtasi jäättömänä omaa kulkuaan. Olisin voinut kuvitella syyskuun ympärilläni.

 

 

Pellolla muistutti syksyn puintipäivistä traktorin ja puimurin  ajouomat. Ne lainehtivat vedestä.

 

 

 

Aika harvoin tammikuussa pystyy saamaan  hakattuja puita metsästä pinoon asti. Tällä kertaa lumi ei hommaa estänyt!  Ennemminkin ajomies epäili, kantaako metsä maan märkyyden vuoksi ´raskasta konetta.. Vanhasta kivikkoisesta merenpohjamaastosta oli se hyöty, että ajourakka onnistui. Eli jos jotain myönteistä leudossa talvessa, niin ainakin se, että puut saatiin kasaan nelisen kuukautta ennakoitua aiemmin:)

 

 

Olin aivan otettu, kun löysin metsiköstä pienoisen jääputin. Varmaan muistatte tunteen, kun varovasti astahtaa ohuelle jääpinnalle. Jää risahtelee ihanasti kengän alla:) Tästä harvinaislaatuisesta elämyksestä tänä talvena  täytyi ottaa koko ilo irti...

 

 

Merellä - kaunista! Ahh, ei jäätä silmänkantamattomiin! Vähänkö harmittaa, että siirrettiin kalastusalus talviteloille jo lokakuussa totuttuun tapaan.

 

 

Tänään isäntä kuitenkin kävi kokemassa verkkoja pienemmällä venholla. Ei siis mitään talviverkkokalastusta...Tästäkin varmaan pitäisi ymmärtää nauttia:)

 

 

 Jännityksellä odotan huomiseksi povattua pakkassäätä ja lumisadetta. Saa nähdä, jääkö lumipeite sulostuttamaan elämäämme pidemmäksi aikaa, vai onko se vain hetken huipennus.

  

Uhritukki sekä Kaarlelan kirkon vanha vaivaisukko, "Tranubackan ukko"

Tänään tutustumme Kaarlelan kirkon vanhempaan vaivaisukkoon. Sitä ennen aiheeseen  johdatuksena hieman taustatietoa... 

  

Vaivaisukkojen edeltäjinä toimivat uhritukit. Jo vuonna 1343 Ruotsi-Suomen kirkko määräsi, että niitä tulee sijoittaa kirkkojen yhteyteen. Vuonna 1527 uhritukit puolestaan kiellettiin Västeråsin  valtiopäivillä. Kiellon perusteena oli se, että niiden katsottiin  liittyvän katolisen kirkon anekauppaan.

 

Mutta koska köyhien auttaminen oli kirkkojen velvollisuus, kehotti kuningatar Kristiina vuonna 1649 asettamaan  keräystukkeja uudelleen kirkkoihin, jotta köyhien auttaminen mahdollistuisi.

 

Ilmeisesti keräystukkeja koristeltiin aiemmin pyhimysten kuvilla, mutta vuoden 1571 kirkkoasetuksessa määrättiin kuvat poistettaviksi.

 

Kaarlelan kirkossa vaivaistukki oli sijoitettu  kuorin oven toiselle laidalle. Lisäksi kirkon eteisessä oli vaivaislipas. Vuoden 1736 kirkon asiakirjoissa ilmenee, että kirkossa oli tällöin kaksi lyöttein varustettua vaivaistukkia. Tällöin niiden sanottiin olevan vanhoja ja rikkinäisiä. Kirkon tiedoissa mainitaan tukin pitäneen vuonna 1671 sisällään  20 äyriä.

Kaarlelan kirkon vaivaistukista minulta ei löydy kuvaa, mutta tässä alla on kaksi kuvaa Tankarin kirkon vaivaistukista; ensimmäinen kuva kirkon sisäpuolelta ja toinen ulkopuolelta. 

Rahat uhritukkiin työnnetään sisään laudanpalasessa  olevasta naulatulla pellillä ympäröidystä aukosta.

 

Ilmeisesti vaivaistukit on pian tämän jälkeen poistettu käytöstä, sillä vuonna 1784 pitäjäläiset päättivät laittaa  kirkkoon kaksi vaivaistukkia, koska siellä  ei silloin ollut yhtään sellaista. Kaarlelan  pitäjän historia I -teoksesta selviää, että päätettiin, että toisesta piti tulla tavallisen yksinkertaisen näköinen, mutta toinen tuli muotoilla "almuja pyytävän  vanhan kerjäläisukon kuvaksi."

Ja tästä päästään sitten itse vaivaisukkoihin...

 

 

Vaivaisukkoja on eniten Suomessa Pohjanmaalla, jossa oli aikoinaan myös paljon laivanrakennustoimintaa. Oletettavasti laivanrakentajien keulakuvien tekijät ovat tehneet ensimmäiset vaivaisukot, sillä niitä ei mielletty pyhimysten kuviksi. Näin niiden veistäminen oli sallitumpaa.

 

Kaarlelan kirkon ukon veistäjä on talonpoika Nils Tranuback Håpsalasta eli Kruunupyystä. Veistos on peräisin vuodelta 1784 eli se on maamme vanhimpia vaivaisukkoja.

 

Tranubackan lisäksi kirkon asiakirjoissa mainitaan Pehr Sipola, joka sai maksun puusta. Valmistumisvaiheessa kuvalle tehtiin myös katto ja vaivaisukko sijoitettiin kirkon läntisen portin läheisyyteen.

 

 

  

Tämä vaivaisukko on kiertänyt näyttelyissä Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Kesällä 2013 vaivaisukko matkasi Kerimäelle, jossa oli vaivaisukkojen näyttely.

 

Muutama vuosikymmen sitten tämä vanha vaivaisukko oli sijoitettuna kotiseutumuseoon, mutta nykyään se seuraa elämää Kaarlelan kirkon eteisessä. Kesäisen vaivaisukkonäyttelyn jälkeen ukon paikkaa kirkon eteisessä on hieman muutettu reunemmalle ja sen sivustalle on pujotettu köysi, jotta ukko saisi elellä kolhiintumatta...Sen hänelle jo tuolla ikää suokin!

 

Alkujaan ukko on maalattu punaiseksi, mutta nykyisellään maali on lähes kulunut pois. Ukko pitää oikealla kädellään kehotustaulua, jonka teksti on kokonaan hävinnyt. Vaivaisukon  tukka on veistetty kihartuvaksi, mutta sen parta on suora.

  

 

 

 Tranubackan vaivaisukko on ajan ahvoittama ja  se on valmistettu hongasta. Yllään sillä on takki, jossa on leveät käänteet sekä pitkä kaulus. Rintamuksessa on rahanlaittoaukko, jota kohti oikea käsi kaartuu.

 

 

Ukolla on vasemman käsivarren alla kainalosauva. Rinnassa on alun perin ollut kyltti, joka on kehottanut anteliaisuuteen. Enää kylttiä ei ole tallella.

  

Vaivaisukkoa on korjailtu vuonna 1836. Valitettavasti vuonna 1846 varkaat murtautuivat vaivaisukon lippaaseen ja turmelivat ukkoa niin katalasti, että Tranubackan ukon rahankeruu päätettiin lopettaa ja tilalle tehdä uusi vaivaisukko,  joka valmistuikin jo  1847.

  

Kaarlelan vanha ukko muistuttaa ulkonäöltään paljon Pedersören kirkon vanhempaa vaivaisukkoa, mutta jälkimmäisen ukon tekijästä ei ole tietoa.

 

Tranubackan ukon pituus on 169 cm ja sen hartoiden leveys on 46 cm.

 

 

 

LÄHTEET:Kaarlelan pitäjän historia I. Rahahatukit ja-lippaat. 1969, s. 131-132. ja Sekalaista, s. 155.

Kokkolan seurakuntayhtymä. Kaarlelan kirkon historia. [http://www.kokkolanseurakuntayhtyma.fi/tilat/kirkot_ja_kappelit/kaarlelan_kirkko/kaarlelan_kirkon_historia] Luettu 14.10.2013.

Wikipedia. Vaivaisukko. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaivaisukko] Luettu 16.10.2013.

Santahoma, K. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.