Marian hautausmaa, osa I

 

 

 

Elokuussa käväisin opastetulla kierroksella  Maria hautausmaalla. Monta kertaa olen hautausmaan vierestä ohitse ajanut, mutten koskaan käynyt muurien sisäpuolella.

Hautausmaa sijaitsee osoitteessa Laajalahdentie 34.

 

Jo etukäteen kerrottakoon, että tämänkertainen opas osasi kertoa tarinat mukaansatempaavasti, asiantuntevasti ja mielenkiintoisesti!

 

 

 

 

 

Vanhin osa hautausmaasta on otettu käyttöön 1810. Hautausmaata laajennettiin 1890. Uusia laajennuksia tehtiin vuosina 1914 ja 1941.

 

Nimensä hautausmaa on saanut Mariayhdistykseltä, joka aluksi ylläpiti aluetta. Vuonna 1927 se siirtyi seurakunnan hoidettavaksi.

 

Hautausmaan kiviaidat on aikoinaan tehty hätäaputöinä.

 

 

 

Kokkolan kaupungin historiassa, osassa 4, kerrotaan, että kirkkoneuvosto päätti palkata haudankaivajan hautausmaalle vuonna 1899. Haudankaivajaksi otettiin ainut paikkaa hakenut, työmies A.T. Goutelle. Vuosipalkka oli 50 markaa. Lisäksi haudankaivaja sai periä jokaisesta kaivetusta ja täytetystä haudasta 4 markkaa. Haudankaivajan käyttäminen oli vapaaehtoista...

 

Pääportin lähistöllä on suuri kivipaasi, jonka yläosassa on kuvattuna  sotilaita. Kiveen on kirjoitettu   useamman  sodassa kuolleen nimi. Osa heistä oli vasta koululaisia...

 

Onnekkaasti saimme hyvin asiantuntevan ja sujuvasanaisen matkaoppaan kierroksellemme. Opas kertoi, että edellisenä kesänä hän oli valinnut esiteltäväksi enemmän naisten hautoja, tänä kesänä

 tasa-arvon vuoksi keskittyisimme miespuolisten hautoihin. Lisäksi opas naurahti, että onhan hyvässä kierroksessa aina paikkansa myös rakkauskertomukselle...

 

 

 

Aloitimme kierroksen hautausmaan etureunassa olevalta kookkaalta muistomerkiltä. Sukuhaudassa lepää Mannerheiminaukiolla aikanaan rautakauppaa pitänyt Alfred Björklund. Hänellä oli myös tukkukauppaa Kannuksessa, Vetelissä ja Pihtiputaalla. Alfred vei tervaa ja toi Kokkolaan sokeria,  kahvia, tupakkaa ja sekahedelmiä. Hän toimi myös kaupunginvaltuustossa, kirkkoneuvostossa sekä monissa johtokunnissa. Alfred lienee ollut ahkeruutensa lisäksi  harvinaislaatuinen  ja hyväsydäminen ihminen. Hän teki lahjoituksia vanhainkodeille. Työntekijät saivat itse ottaa palkkansa kassasta. Kerrotaan hänen todenneen työntekijälleen " Ota mitä tarvitset, en minä ole koskaan kieltänyt sinua ottamasta.

Vuosi sitten Vanhankaupungin  kierroksen bloggauksessa mainitsin apteekkari Gustav Libeckin. Gustavin hauta on aidattu rautataoksin. Hänen  isänsä oli merikapteeni ja äiti kirkkoherran tytär. Gustavilla oli Isollakadulla, nykyisen Maximin kiinteistön paikalla, laboratorium, jossa tislattiin ja keitettiin lääkkeitä. Apteekkariksi hän opiskeli Tukholmassa. Gustavin kaikki viisi lasta kuolivat lapsina. Hän perusti rahaston ja korkorahoilla perustettiin myös köyhäinsairaala, joka sijaitsi Mannerheiminaukiolla olevan rakennuksen yläkerrassa. Sairaala tunnettiin nimellä Libeckin sairaala. Vuonna 1932 sairaala siirrettiin Mariankadulle, jossa edelleen toimii samanniminen sairaala. Myös Gustav Libeck tunnettiin lämminsydämisenä miehenä,joka ymmärsi yhteisen hyvän ennen omaa itseä.

Knapen sukuhaudassa lepää Ernst Viktor Knape. Hän oli Isokadulla asunut lääketieteen tohtori ja silmälääkäri. Knape oli pidetty lääkäri ja iloinen seuralainen. Ernstin isä oli nimismies. Myös hän lepää sukuhaudassa. Ernst kirjoitti runoja arjesta ja vuodenajan vaihteluista, teki laulunsanoja sekä soitti viulua ja piti pelimannimusiikista. Knape valittiin vuonna 1918 suojeluskuntien ensimmäiseksi ylilääkäriksi. Hän oli kuitenkin luonteeltaan herkkä ja muuttui kaipaavaksi, ikävöiväksi, lopetti soittamisen ja eristäytyi.

 

Seuraavaksi saavumme koristeellisen hautakiven luo. Tähän on haudattu merikapteeni Carl August Forsen. Hautakivestä selviää myös ruotsinkielisen tekstin avulla, että kumpuun on haudattu neljä Carlin pikkulasta, joita ei ole sen tarkemmin mainittu nimillä. Tyypillisesti näissä 1800-luvulta olevissa hautakivissä on mainittu vainajan ammatti. Teksteistä huokuu myös vahva uskonnollinen luottamus. Kuolema ei ole kaiken loppu, edessä on valoisa tulevaisuus. Tässä hautamuistomerkki edestä...

Tässä sama muistomerkki takaa kuvattuna...

Seuraava sukuhautakivi kätkee sisäänsä sen luvatun rakkaustarinan. "Emma"-niminen nainen pukeutui aikalaisten silmin erikoisesti. Hän käytti mustia ja harmaita 1700-/1800-luvun alun vaatteita vielä 1800-luvun lopulla. Hän ei hankkinut uusia asuja, vaan kulki äitinsä ja isoäitinsä vaatteissa. Puhkesi yllättävä romanssi. Emma oli jo kuusikymppinen, häneen silmänsä  iskenyt suomenkielinen Johan Paananen vasta kolmikymppinen. Ympäristössä puhuttiin epäillen, oliko romanssin takana rakkaus vai raha. Usein myös ohitse kuljeskelevat lapset ilkkuivat pariskunnalle.  Emma sairastui, ja Johan osoitti hänelle pyyteetöntä rakkautta valvomalla sairasvuoteen äärellä. Hän ei päästänyt ketään muita Emman lähellekään. Ihmiset pohtivat,yrittääkö saada perinnön itselleen... Romanssi loppui, kun Emma kuoli 1904. Pääsivätpä edes yhteiseen hautaaan...

 

 

 

Seppämestari Christian Lindqvist toimi myös kaupungin taloudenhoitajana ja palomestarina.Hänet tunnettiin tiukkana rahanvartijana, mutta lopulta hän ärtyi omasta vähäisestä palkastaan. Christian pyysi palkankorotusta, koska väitti, ettei tule palkallaan toimeen. Korotusta ei myönnetty, vaan työhön etsittiin uutta työntekijää. Muita halukkaita ei kuitenkaan löytynyt, joten Christian jatkoi työssään. Kerrotaan, että Christianilla oli hyvä ja selkeä arkistointimenetelmä: hänellä oli kaksi naulaa seinässä; toisessa oli maksamattomat laskut, toisessa jo maksetut.

 

 

 

Seuraavaksi erikoisen näköinen hautakivi. Kyseessä on laivurisukuun kuuluneen Julius Wiklundin hautakivi. Kerrotaan hänen itse tuoneen tämän murtuneen pilarin merimatkoiltaan.

 

 

 

Seuraavaksi uudempi hautakivi, jossa lepää lento-onnettomuudessa kuollut maaherra Antti Pohjonen. Lentoturma tapahtui vuonna 1978 ja kaikki koneessa olleet 15 henkilöä menehtyivät, kun kone putosi järveen. Suurin osa koneessa mukana olleista oli  merkittäviä politiikan ja talouselämän vaikuttajia.

 

Muistan muuten itsekin, kun tätä turmaa uutisoitiin aikanaan. Olin silloin vielä alakoululainen. Omalla silloisella  kotipaikkakunnallani oli samalla viikolla uuden koulurakennuksen vihkiäisjuhla ja  koulussa supistiin, että maaherra Pohjonenkin oli ollut aikeissa osallistua koulumme juhlaan...Tuntui oudolta: lapsen mielellä ajattelin, että maaherrankin piti näkemän ryhmäni esittämän  lootuksenkukkatanssin, mutta nyt hän ei sitten sitä nähnytkään ...Ihmeelliset ja omakohtaisesti koetut asiat jäävät mieliin...

 

Hautakiven on paikalle järjestänyt Amerikan sukulainen...

 

 

Jatkoa hautausmaakierroksen tarinoihin luvassa seuraavassa postauksessa!


LÄHTEET: Hautaustoimi. Kokkolan kaupungin historia, osa 4, s. 490. Marian hautausmaa.[http://www.kokkolanseurakuntayhtyma.fi/hautausmaat/kokkola/marian_hautausmaa_kokkola] Luettu 23.08.2012.