Tänään jatkamme hiihtoretkeä. Äijäsaaren laavulta lähdimme hiihtelemään Isokosken laavulle. Ruotsinkieliset tuntevat paikan nimellä Storfors.
Matka seuraa edelleen melko pitkästi Perhonjoen vartta puikkelehtien puiden lomassa. Ladun varressa on useassa kohdassa opasteita, joista pystyy hahmottamaan hyvin etäisyydet.
Joen vartta kulkiessa latupohja menee välillä korkealla penkereellä, joka on tehty kevättulvien varalta. Joissakin kohdissa on vierekkäin kaksi latu-uraa.
Isokosken kotaa voisi kutsua lähes Roomaksi, sillä eikös kaikki tiet vanhan sanonan mukaan johda Roomaan... Sama juttu näyttää olevan tämän kodan kanssa, sillä sinne on mahdollista matkata montaa eri reittiä kulkien. Opastettuja lähtöpisteitä reitille on Vessissä, Vitsarissa, Köykärinmäen ulkoilukeskuksessa sekä Lahnakoskella.
Hakkuuaukon reunamilta häämöttää jo kota, jos tietää tarkasti katsoa...
Kota on vanhan voimalaitosraunion läheisyydessä. Käveleskelimme raunioiden ympärystössä.
Raunion alla näkyi hieman sulaa vettä ja kun tarkemmin katselimme, huomasimme saukon jäljet, jotka johtivat sulaan veteen!
Seutu on kesäaikaan hyvin reheväkasvuista.
Piha-alueen opastauluista selviää, että seudulla voi tavata kesäisin useita harvinaisia kasvilajeja. Myös liito-oravia on alueelta bongattu.
Meidän pistäytyessä kodalla paikalla oli nuori neitonen koiransa kanssa retkellä. Neito hakkasi innokkaasti halkoja...
Tässä itse kota, jossa on myös tulisija ja penkit.
Ja tietysti vieraskirja:)
Kodan pihassa on tulentekopaikka ja puupenkit....
Pihapiirissä on myös puulato ja hyyskä.
Paluumatka sujui auvoisasti. Silloin tällöin tuli vastaan vielä muita hiihtäjiä, vaikka oli jo myöhäinen iltapäivä. Kivaasinänsä, että ladulla vastaantulet lähes poikkeuksetta tervehtivät:)
Loppumatka sujui keveästi Perhonjoen jäällä hiihtäen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti