Kesäkö on jo ohi? Niinhän sitä tavataan sanoa, kun juhannus on ohitse...Mutta uskotaan ja toivotaan, että lämpöiset kesäpäivät hellivät meitä vielä moneen, moneen kertaan. Jaakko kylmine kivineen saa luvan pysyä kaukana vielä...
Juhannus on ollut herttainen vai miten jossain laulussa laulettiinkaan. Olemme istuneet lähimpien kanssa altaan äärellä, grillailleet, kuunnelleet radiota, saunoneet, uineet, kalastelleet...
Verrattuna viime juhannukseen jotain eroa- tänä vuonna en käyttänyt villasukkia sandaaleissa:) Tässä alla pieni kuvasaldo tämän vuoden juhannuksesta.
Meidän juhannusvalmistelut alkavat tästä. Kai vanhempi väki muistaa vielä entisajan nostalgiset juhannukset, kun limsakori oli aitassa ja sieltä sai hakea pullon...Olemme ylläpitäneet perinnettä siitä lähtien, kun pojat ovat olleet pieniä. Näitä hellyyttäviä, pieniä lasilimsapulloja löytyy vielä Kälviältä:)
Juhannuskoivut, tietysti. Poika haki nämä siipan veljen pellonpientareelta.
Juhannus ja lippu. Netistä luin artikkelin, että liputus yksityistalouksissa vähenee...No, vielä riittää täällä sen verran puhtia, että yksi lippu saadaan ylös hilattua. Meidän lipputanko ostettiin muuten kauan, kauan sitten saaduilla kihlajaisrahoilla. Piti ostaa taulu, muttei koskaan pääsy siipan kanssa yksimielisyyteen taulusta. Tämä oli jonkinlainen kompromissi. No, menee se näinkin...
Aattoiltana kodin viereisillä pelloilla oli uskomattoman kaunista.
Tässä perinteinen juhannustraditioni. Joo, älkää säikähtäkö, en juurikaan kirmaile kesäyössä nakuna pelloilla. Sen sijaan etsin radiosta juhannuskanavan; toivekonserttia tai jotain muuta yhtä rentoa. Ihmisten soittelua ohjelmaan kesäiltana on ihana kuunnella. Juhannukseeni kuuluu musiikki. Ne perinteiset kappaleet on vain kuultava...Siinä samalla istuskelen terassilla ja lilluttelen varpaita itse tekemässäni yrttikylvyssä. Kukat sun muut poimin senhetkisen mielentilan mukaan ojanpientareilta. Tänä vuonna kylpyni sisälsi mm. merisuolaa, mesimarjaa, niittyleinikkiä, koiranputkea, hiirenvirnaa, timoteitä, koivunoksia... Lopuksi uusi lakka kynsiin. Kuvassa tosin vielä vanha väri.
Juhannuspäivän tärkein urakka on kuitenkin puusaunan lämmittäminen. Poika kantoi uuraasti pökköä pesään. Meidän kiuas on valmis vasta, kun se on sammunut monen tunnin lämmittämisen jälkeen. Sitten se säilyttää lämpönsä koko illan. Uimareita taisi altaassamme piipahtaa illan aikana reilut parisenkymmentä. Oli omaa väkeä, nuorimmaisen kavereita löylystä nauttien ja loppuillasta jopa naapurin pojan biletysporukkaa täysin riemuin:))) Hyvin mahtui.
Juhannuspäivänä heti sateen lakattua lähdimme merelle. Siellä oli hartaan tyyntä, lähes uskomaton rauha lipui vedessä. Oli vaikea erottaa, missä loppui meri, missä alkoi taivas. Niin kaunista. Huomaan rauhoittuvani jälleen kerran luonnossa.
Illan hiljaisuudessa laskimme kokonaista kolme verkkopunkallista siikaverkkoja Pohjanpauhaan. Merimetsot kirkuivat, lokit ja tiirat kiertelivät kalojen toivossa ympärillämme. Etäämpänä uiskenteli lintupoikue. Emo leikki siipirikkoa, poikaset sukeltelivat piiloon, kun lähestyimme. Tuntuu uskomattomalta, miten emo tuon kaiken opettaa poikasilleen.
Ilta vaipui kohti yötä. Linnut kävivät uinumaan. Taivaanrannassa näkyi huvijahti. Muuten ei yhtään ketään. Merellä ymmärtää hyvin äärettömyyden ja ikuisuuden...
Tänään aamulla on verkot koettu. Kohtalainen saalis. Sellainen sopiva. Siippa savusti siikoja innoissaan.
Ja sitten se paras hetki - kalat ovat valmiit...niissä maistuu kesä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti